noita samoja asioita, jotka on tiedetty vuosia sitten. Ongelma on ollut koko ajan siinä samojen asioiden toistossa ja aivan liian paljon ihmisiä ollut mukana tässä. Missään ei voi kulkea ilman, että aina on ihmisiä jollain tavalla kertomassa samaa vuodesta toiseen. Odotan hiljaisuutta ja pääsyä tuttuun työpaikkaan. Sen jälkeen alan katsella löytyisikö kaveria suunnilleen itseni ikäisestä ihmisestä. Töihin johonkin pitäisi kohta päästä, muuten iskee kunnon masennus.
Miksi kerrotte
Anonyymi
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.