Paav. 2. kirje Timoteukselle
12. Mutta myös kaikkein, jotka jumalisesti Jesuksessa Kristuksessa elää tahtovat, pitää vainoa kärsimän.
13. Mutta pahoille ja petollisille ihmisille on tapahtuva jota edemmä sitä pahemmin, sekä vietteliöille että vietellyille.
Alussa luettelo millaisia epäuskoiset lopun aikana ovat:
I. Mutta sen sinun pitää tietämän, että viimeisinä päivinä vaaralliset ajat lähenevät;
2. Sillä ne ihmiset, jotka itsiänsä rakastavat, ahneet, kerskaajat, ylpiät, pilkkaajat, vanhemmillensa tottelemattomat, kiittämättömät, jumalattomat,
3. Haluttomat, sopimattomat, laittajat, irtaalliset, kiukkuiset, kateet,
(Luettelo jatkuu, voit etsiä kohdan ja lukea. Itserakkaus ja ahneus on mainittu listalla ensimmäisinä.)
Uskovaiset vainottuja
17
<50
Vastaukset
Tuo oli siis tilanne vajaat 2000 vuotta sitten ja käännös ilmeisesti vuodelta kolme ajastaikaa ennen Tampereen perustamista.
torre12 kirjoitti:
Ja oliko tuosta mitään hyötyä kirjeen saajalle, Timoteukselle?
Paavali ilmeisesti oletti Lopunajan koittavan Tinken vielä eläessä, joten tarkoitus oli olla hyödyksi.
RepeRuutikallo kirjoitti:
Paavali ilmeisesti oletti Lopunajan koittavan Tinken vielä eläessä, joten tarkoitus oli olla hyödyksi.
Opetuslapset ovat ehkä olleet maailman ihan ensimmäinen kristillinen maailmanlopun odottajien lahko. Kopioijia on sitten ollut myöhemmin lukuisia.
a-teisti kirjoitti:
Opetuslapset ovat ehkä olleet maailman ihan ensimmäinen kristillinen maailmanlopun odottajien lahko. Kopioijia on sitten ollut myöhemmin lukuisia.
Paavali oli saanut kannattajansa uskomaan höpötyksiään.
- Anonyymi
Uskovaisethan haluavat tulla vainotuiksi. Heille ylväin mahdollinen kohtalohan on nimenomaan kuolla uskon puolesta marttyyrikuolema.
Myös uhriutumisella saa myös Jumalan myötätunnon puolelleen vaikkei olisikaan kuollut, joten kunnon uskovaisen kannattaa yrittää myös uhriutumista joka välissä toivossa että taivaspaikka pisteiden saldo kohenisi. - Anonyymi
Taas se nähdään. Ei tarvita kuin pari lausetta Pyhästä Raamatusta, ja haaskalintujen lauma kiertää ympärillä, kädet ja jalat täynnä touhua..
Sellaista se vapaa keskustelu on. Jostain syystä sinunkin pitää kuitenkin roikkua täällä haaskalintujen seassa, vaikka kristillisiäkin foorumeja löytyisi.
- Anonyymi
Ja jotkut pöyhii sitä haaskaa ihan omatoimisesti, kuten aloittaja.
Haaska on kieltämättä osuva nimitys raamatulle. - Anonyymi
Koska se "esille ottaminen" on aina niin itseriittoisuuttanne täynnä ja toisten yläpuolelle asettumista, se ärsyttää kyllä! Se on just se mutta kun te nyt vain ette sitä ymmärrä miltä toi kuullostaa ja miltä se näyttää. -Niin kauan kun olen elänyt ja muistan ovat mielestään oikea uskoiset vetäneet itsensä sanoillaan ja puheillaan muiden yläpuolelle, se todella ärsyttää juu!
(kui2) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koska se "esille ottaminen" on aina niin itseriittoisuuttanne täynnä ja toisten yläpuolelle asettumista, se ärsyttää kyllä! Se on just se mutta kun te nyt vain ette sitä ymmärrä miltä toi kuullostaa ja miltä se näyttää. -Niin kauan kun olen elänyt ja muistan ovat mielestään oikea uskoiset vetäneet itsensä sanoillaan ja puheillaan muiden yläpuolelle, se todella ärsyttää juu!
(kui2)Sinulla on niin huono itsetunto, että kukaan ei voi mennä sen alle. Siksi koet, että uskovakzet ovat yläpuolellasi. Heillä on jotain sellaista mitä sinulla ei ole ja se närästää sinua.
Ei ole todistettu, että juuri apostoli Paavali olisi kirjoittanut tuon kirjeen.
http://www.helsinki.fi/teol/pro/emo/lahteiden/kirjeet2.html
Eikä tuon Timoteus-kirjeen aikakautta voi verrata nykyaikaan. Herakleitos Hämärää suomentanut Pentti Saarikoski oli aika taitava: "Samaan virtaan astumme
emmekä astu, me emmekä me." Herakleitos Hämärä oli myös sitä mieltä, että kaikki virtaa (panta rhei). Näin myös ihmiskunnan historiassa.Eikä Paavali ole niinkään sanonut, että nainen pelastuu vain lastensynnyttämisen kautta.
Mutta todistaa kuinka pöhköjä olivat ihmiset, jotka kehittivät Raamatun.
Uskovat eivät ole vainottuja Suomessa. Ei uskovien eikä Raamatun ristiriitaisuuksista kyseleminen ole vainoa.
- Anonyymi
Mitä sinä muka olet kyselyt?
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2639439IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3186616Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?681584Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61381Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.921215- 1091151
Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut721013Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin40852MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk311738Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus23736