JUMALAT=ALIEN-Olennot ilmoittavat uskovilleen

Jatkuvasti Jumalat=Alien-Olennot ilmoittavat uskovilleen ja vähän muidenkin havaintopiiriin kaikenlaisia asioita, jotka ovat aikas pöyristyttäviä.

Tämän tästä esim. jostain ihmisestä, esim. minusta on annettu Jumalien taholta järkyttävää väärää käsitystä. Viime aikoina, jo n. 3 kk yhtä soittoa putkeen, olen ollut olevinaan jokin she-male-friikki (ainakin yhtä omituinen ja epämiellyttävä) ja tällaista osoittelua, imagien esittämistä Jumalat ovat antaneet Etelä-Suomessa (ulkomaita myöten) erittäin paljon muiden nähtäville.

Tätä ennen, v. 10/2016-5/2017 Jumalat ilmoittelivat ja esittivät täysin tunnistettavasti olevasti minun olevan muka pedofiili, erityisesti tässä esittelyssä Jumalat käyttivät myös erittäin selkeää telepatiaa, jolla He tätä kauheaa sanaa toitottivat esittäessään minun ulkonäköäni.

Loput kohdallani esitetyt vale-asiat, Jumalien esittäminä, toivottavasti tunnetaan, vähän muistetaan jo.

Näitä ennen Jumalat ovat ilmoittaneet lukuisia profetioita tai jotain muuta Jumalan Sanaa, esim. v. 2007 lopulla tai 2008 alussa Jumala ilmoitti uskovilleen: "Minä vien Suomen elintason!" Ja heti v. 2009 aikana Suomen Nokia lähti yht´äkkiä huippulaskuun, likimain syöksyyn, seurauksena todennäköisesti siitä, että (uutisten mukaan) yht´äkkiä kesäkuussa v. 2009 Jenkit eivät ollenkaan katsoneetkaan enää Nokian hyllyihin. Tämän aiheutti todennäköisesti samanaikaiset Antikristus-lärväilyt, joita Jumalat hyökkäsivät minun kimppuuni väsäämään, esittämään. He väänsivät näitä ilmestyksiä minun ulkonäöstäni vääristäen (mikä muu voi selittää noin yli-absoluuttisen ja yht´äkkisen Jenkki-asiakkaiden kieltäytymisen kuin ilmentymät?).

Jumalat ovat myös jatkuvasti ilmoittaneet uskovilleen kuinka Jumalaa iljettää ihminen, koska isätä ja äidit muka harrastavat seksiä omien lastensa nähden (2014-2015 taitteessa). Näihin aikoihin 10/2014 lähtien 18 kk yhtä soittoa putkeen, joka päivä koko päivän ajan) Jumalat ja Valtiaat olivat Henkimaailmansa kanssa alkaneet esittää lasten hyväksikäyttöasioita, ihmistä koskien, esim. mies ystävästäni, syyttömästä hänestäkin ja täysin myös tunnistettavasti olevasti.

Jo se on PERKELE, kun jos EI Herran Jestaksista, Alieneistä päästä eroon, vaan vieläkin virallinen taho aremijaa myöten antaa Niiden Avaruusolentojen leijua, ilmoitella ja levittää ulkomaille asti ummet ja lammet IHAN mitä vaan Niiden Mieliin juolahtaa! On se kumma, jos...vaikka useatkin ovat nähneet, havainneet noita ilmatila-ilmoitteluja Olennoilta! Lapsista täytyy välittää...on se kumma, jos ei heidänkään elämällä ole muka väliä!
064
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu