Sappikivi tai -kivet

Anonyymi

Onko teillä kokemusta sappikivistä?
Millaisia?
Mitä tehtiin?

Tuli Uutta Tietoa Vielä

Väsynyt Lähtijä

10

319

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Höyryttäisin kasviksia ja paistaisin Juustoportin Luomu-Voissa Kariniemen Kananpojan paistileikkeen.
      Sitten nauttisin jokusen Mansikan SF.

      H.

    • Anonyymi

      On todettu pieniä sappikiviä teelusikallisen verran, ajoittaiset vatsakivut ovat ehkä niistä aiheutuvia, mutta ei tehdä mitään ennen kuin tulee sappikivikohtaus.
      Sitten poistetaan sappikivet.
      Sappikivien poisto tarkoittaa, että sappirakko poistetaan.
      Elämään on senkin jälkeen, vaikka sappineste ei keräänny enää "valmiiksi"
      sappirakkoon struittaamaan, kun sitä sappirakkoa ei ole...

      Anteeksi kun en osaa selittää, en jaksanut oikein tutkia asiaa perinpohjin.
      Sen verran kuitenkin tutkin, että sappikivet voivat "hiertää" sappirakkoa "rikki" ja myös haimaa, sappikiviä voi mennä haimatiehyeisiinkin tai haimaankin.
      Voi tulla tulehdusta. Lääkärit osaa arvioida pitääkö ne poistaa.
      Magneettikuvauksessa selviää tilanne, onko sappikivet aiheuttaneet jotain haittoja elimiin eli sappeen tai haimaan. Ylävatsaultrassa ultrassa olin myös.
      Omat pienet sappikiveni ovat olleet ehkä monta kymmentä vuotta tietämättäni.
      Olkoot, jos ei tämän pahemmin vaivaa eivät aiheuta kohtausta.
      Mistä nimimerkkisi "Väsynyt Lähtijä" ?
      Tsemppiä !

      • Anonyymi

        Kokeiden ja tutkimusten tuloksista, varsinkin kun yksinkertaistakaan hoitoa ei ole aloitettu. E-ennuste 1 - 18 kuukautta tässä vaiheessa.

        Toistaiseksi ei muuta


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokeiden ja tutkimusten tuloksista, varsinkin kun yksinkertaistakaan hoitoa ei ole aloitettu. E-ennuste 1 - 18 kuukautta tässä vaiheessa.

        Toistaiseksi ei muuta

        Silloin aikoinaan kun sappi vaivasi niin niitä kipukohtauksia tuli harvakseltaan. Vuosien mittaa useammin ja useammin. Terveyskeskus pyysi välttämään niitä ruokia ja vihanneksia joista useinmiten kivut selässä ja vatsanseudulla alkoivat.
        Lopussa ei enää voinut mitään ja jouduin akuuttiin. Nuorehko lääkäri kutsui sitten ylilääkärinkin tutkimaan, minussa kun on tekovirhe sisäelimissä ja maksakaan ei ole siinä tavallisessa paikassa, niin siksi tuli vähän hämmennystä.
        Samantien antoivat lähetteen leikkaukseen ja sappirakko jossa yksi ainoa suuri kivi oli tukkeuttanut sappitiehyen, poistettiin. Leikkaus tehtiin tähystyksellä ja olin nukutettuna.
        Tästä on jo kohta kaksikymmentä vuotta aikaa ja olo on hyvä.
        Hytinäx1


      • Anonyymi kirjoitti:

        Silloin aikoinaan kun sappi vaivasi niin niitä kipukohtauksia tuli harvakseltaan. Vuosien mittaa useammin ja useammin. Terveyskeskus pyysi välttämään niitä ruokia ja vihanneksia joista useinmiten kivut selässä ja vatsanseudulla alkoivat.
        Lopussa ei enää voinut mitään ja jouduin akuuttiin. Nuorehko lääkäri kutsui sitten ylilääkärinkin tutkimaan, minussa kun on tekovirhe sisäelimissä ja maksakaan ei ole siinä tavallisessa paikassa, niin siksi tuli vähän hämmennystä.
        Samantien antoivat lähetteen leikkaukseen ja sappirakko jossa yksi ainoa suuri kivi oli tukkeuttanut sappitiehyen, poistettiin. Leikkaus tehtiin tähystyksellä ja olin nukutettuna.
        Tästä on jo kohta kaksikymmentä vuotta aikaa ja olo on hyvä.
        Hytinäx1

        Leikkaus kai se viimeinen keino sitten on, jos ei muu auta.

        Yksi kertoi, että hänellä oli niin paljon sappikiviä, että joutuivat kottikärryillä työntämään niitä ulos.
        No hän oli savolainen ja tietäähän niitten jutut.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokeiden ja tutkimusten tuloksista, varsinkin kun yksinkertaistakaan hoitoa ei ole aloitettu. E-ennuste 1 - 18 kuukautta tässä vaiheessa.

        Toistaiseksi ei muuta

        Ei kamala, siis sinulla on joku vakava sairaus, mutta ei tietoa hoidostakaan vielä.
        Suomessa on huippulääkärit ja hoidot ! Toivottavasti jotain tapahtuu pian
        vai eikö mitään voi tehdä ???


    • Anonyymi

      Onhan noita sappikiviä lähes kaikilla, mutta vain osalle ne aiheuttavat oireita. Usein sappikivet todetaan kun jotain muuta sisäkaluissa tutkitaan ultraamalla, tt-tutkimuksella tai magneettikuvalla. Minullakin niitä on, mutta eivät ole aiheuttaneet mitään kipua tai muuta oiretta, joten siellä saavat olla.

    • Anonyymi

      Puolen vuoden aikana useita rajuja kohtauksia joiden seurauksena aina päivystykseen piikille kun muu ei auttanut, leikkausjonoon pääsin neljännen kohtauksen jälkeen kun oli ultrassa todettu kivet, viimein kävi niin että oli sappirakosta "hiekkaa" lähtenyt liikkeelle ja tukkinut tiehyeet josta johtuen silmät keltaiset ja lääkäri kiirehti leikkausta, meni kuitenkin vielä vajaa pari kuukautta ennen kuin viimein leikattiin sappirakko pois. Lääkäri sanoi että "hiekkaa" oli rakko puolillaan ja kolme isoa kiveä.
      Ei leikattu tähystyksellä vaan ns iso leikkaus kun joutuivat niitä "hiekkojakin" kaivelemaan tiehyeistä pois.
      Sen jälkeen ei ole ollut mitään muita ongelmia kuin joidenkin ruoka-aineiden jäänti pois kun maistuvat pahalle. Parasta on se kun mikään ei enää närästä niin kuin ennen leikkausta ja siitä jo aikaa 26 vuotta.


      vn

    • Anonyymi

      Kymmenisen vuotta sitten, ihan muiden tutkimusten yhteydessä, lääkäri totesi ''noista kivistä tulee pian ongelma''. Viikon päästä aamulla lasarettiin, tähystysleikkaus ja iltapäivällä kotiin. Olo oli kuin ilmapallolla:))

    • Kärsin kovista vatsakivuista jo parikymppisenä.
      Niin nuorella on sappikivet harvinaisia joten lääkärit eivät laittaneet tutkimuksiin. Eivät ottaneet vakavasti kunnes sappirakko tulehtui ja nousi todella korkea kuume.
      Silloin eräs lääkäri epäili sappikiviä ja laittoi kuvaukseen. Kivet todettiin ja pääsin leikkausjonoon.
      Leikkauksessa löytyi yksi iso kivi, se on vieläkin tallessa, vähän pienempi kuin kananmuna. Sanoivat sellaista kolestrolikiveksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      180
      3675
    2. Vassarit kummittelee pääni sisällä joulunakin

      Hetki sitten alkoi punakapina. Joulupäivään mennessä ollaan jo Lindtmanin nuoruusvuosien näytelmäkerhossa. Tapaninpäivän
      Maailman menoa
      26
      2262
    3. Oho, köyhyys väheni Marinin hallituskaudella

      👋💥🤕 Tuonkin Marinin hallitus sössi --- Vuosien 2019–2023 sosiaaliturva- ja verotusperusteiden muutokset suhteessa h
      Maailman menoa
      5
      1721
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      42
      1689
    5. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      52
      1454
    6. Onko 65-vuotias liian vanha lähtemään rintamalle?

      Suomessa reserviläisikä nousee ensi vuoden alusta 65 ikävuoteen. Jatkossa asevelvollinen kuuluu reserviin sen vuoden lop
      Maailman menoa
      378
      1448
    7. Kohuotsikoihin nousseet Aku Hirviniemi ja Mikko Leppilampi jouluna tv:ssä!

      Täydellinen joulu -leffassa on iso kaarti suomalaisia näyttelijöitä. Mukana mm. Elena Leeve, Antti Luusuaniemi sekä koh
      Kotimainen elokuva
      15
      1012
    8. Ex-Puoli seitsemän juontaja Anniina Valtonen yllättää - Uudessa roolissa tv:ssä!

      Monen suosikki Anniina Valtonen tv:ssä! Valtonen on tuttu Ylen meteorologina, mutta hän juonsi myös Puoli seiskaa. Nyt A
      Suomalaiset julkkikset
      31
      895
    9. Mitä metsaman tuottaa

      Törkypuhetta, ahdistusta, pahaa mieltä, riitaa, eripuraa, köyhien menestymättömien ja maattomien kurjien vähättelyä. Sit
      Tuusniemi
      99
      782
    10. Korvasiko kaupunki Morkon talon?

      Tän missä oli joku vesivuoto talon ulkopuolella? Vai miten saaga päättyi?
      Kuhmo
      6
      723
    Aihe