Ei ole kuin yksi tai kaksi lapsuudenaikaisista kavereista tai tuttavista jotka on pysyneet sen nuoruudenaikaisen ihastuksensa kanssa. Minäkin reilu 20v kun tapasin hemaisevan nuoren naisen ja sillä tiellä vieläkin vaikka kovaakin on ollut. Moni on eronnut, joku löytänyt uuden kumppanin toiset vaan haluaa olla yksin ja hyvinkin ymmärrettävistä syistä kun kuuntelee, ei ole aina kovin hurraamista kohtaloissa. Itsekin muistuu mieleen kun oli ne kovat ajat ja naiskumppani kehitteli eroajatuksia päässään mutta joku sai kuiteskin naisen pään kääntymään. Ja nyt noin pari viikoa ja tulee täyteen ysteiseoloa 28 vuotta, onhan sitä siinä, molemmat muuttuneet, nainen paljon enemmän kuin minä. Kommentit joita kuulee oi se teidän rakkaus vaan kestää, no kestää ja kestää, rakkaus on muuttunut kumppanuudeksi ja yhteenkuuluvuuden tunteeksi. Koskohan on jompi kumpi koskettanut toista tunteella, kaksi seksi kertaa vuoden aikana ja muutama hali ja pusu, mitään hyväilyjä ei juuri ole. Kumpikin myöntää ettei haluis olla yksin, turva ja kumppanuus on kuitenkin tärkeää kun kaikkea lähipiirissäkin tapahtunut. Loppujen lpuks kaks pakkoa, syntymä ja kuolema jotain siinä välis tarttis kehittää ennen kuin ollaan mullan alla ja pelistä pois. Kaiken kaikkiaan, ohikiitävää se on.
Ohikiitävää
Anonyymi
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Juu niitä on paljon samanlaisia säälittäviä kohtaloita, pitää osata irrottautua siitä kumppanista kun elämä on kaveruutta. itse lähdin 50 vuotiaana ja päivääkään en ole katunut, nyt on rakkaus ja jokapäiväinen seksi vielä 6 vuoden yhdessäolon jälkeen. Ei pidä jämähtää siihen ensimmäiseen tai voi mutta turha täällä itkeä