Renault siirtyy polttokennoautojen aikaan

"Renault uskoo, että pitkä toimintamatka ja lyhyt latausaika ovat tärkeitä etenkin ammattikäytössä, minkä vuoksi tekniikka tuodaan ensimmäisenä markkinoille tavara-autoissa".

https://tekniikanmaailma.fi/renault-siirtyy-polttokennoautojen-aikaan-master-z-e-hydrogen-ja-kangoo-z-e-hydrogen-venyttavat-sahkoauton-toimintamatkaa-jopa-3-kertaiseksi/

Vedyllä toimivalla polttokennolla saadaan venytettyä sähköauton matkaa kaksin- tai kolminkertaiseksi. Ensimmäisenä kaksikosta tulee markkinoille Kangoo Z.E. Hydrogen, jonka vielä vahvistamaton toimintamatka on 370 kilometriä. Vetytankit on sijoitettu niin, että tavaratila on ennallaan 3,9 kuutiometrissä, eikä lisätekniikka korota omamassa kuin 110 kiloa. Ranskassa Kangoo Z.E. Hydrogenin hinta ilman arvonlisäveroa on 48 300 euroa, ja myynti alkaa jo tämän vuoden puolella.

Master Z.E:n varsin lyhyt 120 kilometrin toimintamatka venyy Hydrogen-versiossa 350 kilometriin eli melkein kolminkertaiseksi. Lisäksi tankkausaika on 5–10 minuuttia tuntien lataamisen sijaan. Omansa voi valita kahden umpikorisen (10,8 m3 tai 20,0 m3) ja alustan väliltä.

Kuormatila on ennallaan ja uuden tekniikan tuoma lisäpaino on kaksisataa kiloa. Renault aloittaa Master Z.E. Hydrogenin myynnin vuoden 2020 aikana. Kummankin mallin aikataulu Suomeen on vielä auki.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Latauasaika. Pitääkin seuraavan kerran ladata bensa-semalla tankki täyteen ysivitosta.

Äänestä

Vetypolttoaineen käyttämisen eräs ongelma on tällä hetkellä se, ettei sitä voi tankata kuin hyvin harvoissa pisteissä.
Tuo Renaultin taktiikka, että aloitetaan pakettiautoista, voi toimiakin Ranskassa. Sieltä voi löytyä suurehkoja jakeluyrityksiä, joiden tarvitsee pystyttää vain yksi vetypumppu jakeluasemaansa kohti. Pakettiautot heittävät jakolenkkinsä ja tulevat sitten taas ottamaan lisää jaettavaa ja samalla tankkaavat.
Suomessa en ole ihan varma, onnistuisiko Postilla tuo?
Ei varmasti toimi kaikilla pakettiautojen käyttäjillä, mutta ei sillä alkuunsa olisikaan väliä. Jos vaan noita isoja asiakkaita riittäisi, niin läpilyönti tapahtuisi niiden kautta. Olettaen, että käyttäjille syntyisi etua joko verotuksen tai polttoainekulujen muodossa. Silloin kaikki haluaisvat samaa jne.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

"Renault uskoo, että pitkä toimintamatka ja lyhyt latausaika ovat tärkeitä etenkin ammattikäytössä, minkä vuoksi tekniikka tuodaan ensimmäisenä markkinoille tavara-autoissa".

https://tekniikanmaailma.fi/renault-siirtyy-polttokennoautojen-aikaan-master-z-e-hydrogen-ja-kangoo-z-e-hydrogen-venyttavat-sahkoauton-toimintamatkaa-jopa-3-kertaiseksi/

Vedyllä toimivalla polttokennolla saadaan venytettyä sähköauton matkaa kaksin- tai kolminkertaiseksi. Ensimmäisenä kaksikosta tulee markkinoille Kangoo Z.E. Hydrogen, jonka vielä vahvistamaton toimintamatka on 370 kilometriä. Vetytankit on sijoitettu niin, että tavaratila on ennallaan 3,9 kuutiometrissä, eikä lisätekniikka korota omamassa kuin 110 kiloa. Ranskassa Kangoo Z.E. Hydrogenin hinta ilman arvonlisäveroa on 48 300 euroa, ja myynti alkaa jo tämän vuoden puolella.

Master Z.E:n varsin lyhyt 120 kilometrin toimintamatka venyy Hydrogen-versiossa 350 kilometriin eli melkein kolminkertaiseksi. Lisäksi tankkausaika on 5–10 minuuttia tuntien lataamisen sijaan. Omansa voi valita kahden umpikorisen (10,8 m3 tai 20,0 m3) ja alustan väliltä.

Kuormatila on ennallaan ja uuden tekniikan tuoma lisäpaino on kaksisataa kiloa. Renault aloittaa Master Z.E. Hydrogenin myynnin vuoden 2020 aikana. Kummankin mallin aikataulu Suomeen on vielä auki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu