Olen jo pitkään epäillyt, että vaimoni on uskoton.
Usein käy niin että kännykkä soi toistuvasti ja hän vain vilkaisee
puhelimeen ja katkaisee soiton vastaamatta siihen. Hän on usein "tyttöjen"
kanssa ulkona, ja kun kysyn keiden tyttöjen, on kyseessä aina joku
työkaveri, jota en tunne. Olen yrittänyt seurata ikkunasta kun hän palaa
taksilla kotiin, mutta hän kävelee aina viimeisen korttelivälin ja minä
ainoastaan kuulen kuinka auto ajaa matkoihinsa.
Mahtaako olla taksikaan?
Pari päivää sitten halusin tarkistaa kellonajan hänen kännykästään, ja hän
sai siitä huutoraivarin kiljuen ettei hänen kännykkäänsä saa koskea ja että
minä kyylään. En ole halunnut kovistella häntä tästä asiasta ja luulen etten
edes halua tietää totuutta asiasta, mutta eilisiltana päätin kuitenkin
tarkistaa tilanteen. Jäin väijyyn asuntomme lähellä olevaan puistikkoon
pensaan juurelle.
Pitkähkön odottamisen jälkeen lähistölle pysähtyikin mersu, jossa vaimoni
suuteli kiihkeästi minulle täysin tuntematonta miestä. Siirryin piiloon oman autoni taakse, etteivät he havaitsisi minua. Siinä kyykkiessäni huomasin
alkavaa ruostetta takalokasuojan kaaressa.
Pitäisikö minun teidän mielestänne vaihtaa koko kaari vai asentaa vain uusi
levikeosa?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Vaihda koko auto.
ON JO VANHA VITSI...VAIHA AIHETTA...
ÄLÄ HUUDA!!!!
Ja tuon vanhan vitsin jauhaminen se vanha wanha aihe onkin...