Payback time

Kauris pisti takaisin:

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/240f29d6-5950-4687-a5f0-ca64dfbf2bbe

Toivottavasti jännäkauris selviää eivätkä saakaan kiinni. voi sitten alkaa pistämään nippuun muitakin metsästäjiä,
9<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tuossa kun luki vain tuo kauris isolla nin ajattelin että kysessä oli Kaurismäen positiivinen elokuva Mestari Cheng.

Tuosta kohdasta kokenut metsästäjä tuli mieleen muutama työ- ja harrastekaveri jotka lähtivät hirvestämään. Vaikka kokenut ei ole sama kuin vanha niin kuulemma kovasti alkaa olla iäkkäämpää porukkaa tuolla metsällä. Vielä kun porukka harvenee seudulta niin aika vaikea on uutta metsästäjää löytää. Tilanne voi toki olla eri jossakin puolella maata mutta tällä seudulla näin.

Onhan se kuitenkin myös ilmastoteko kun noin 60-80t hirveä ammutaan tuhoamasta taimikkoja.

Äänestä
  • Mitä omassa lähipiirissäni metsästäjiä on, niin miesoletettujuniorit on kyllä aika kovalla prosentilla mukana ja tytötkin jonkin verran. Mutta ei tietenkään kaikki. Luulen että joskus aiemmin nuoria ei ole edes haluttu mukaan samalla tavalla.

    Iso virta tietenkin käy siihen suuntaan että ihmiset asuu liian kaukana metsästysmaista, jotta homma olisi helppoa.

    Äänestä

  • scrg kirjoitti:

    Mitä omassa lähipiirissäni metsästäjiä on, niin miesoletettujuniorit on kyllä aika kovalla prosentilla mukana ja tytötkin jonkin verran. Mutta ei tietenkään kaikki. Luulen että joskus aiemmin nuoria ei ole edes haluttu mukaan samalla tavalla.

    Iso virta tietenkin käy siihen suuntaan että ihmiset asuu liian kaukana metsästysmaista, jotta homma olisi helppoa.

    Tuo on hyvä juttu. Täällä tosiaan suunta on toinen. Metsästyksellä kun ei oikein elä niin muualle on lähdettävä. Lisäksi kohta saattaa tulla ongelmia noiden maiden kanssa. Nykyiset isot maat kun pilkotaan perinnössä pieniksi niin lupien saaminen yhtenäisen metsästysalueen saamiseksi vaikeutuu.

    Äänestä

Mikähän olisi oikein erikoinen ja vähän huono elokuvakin tuo näyttelijä Meg Foster nousee tuossa elokuvassa jännästi ammeesta ja ampuu jousella kuoliaaksi erään ihmisen, Sam Peckinpah - Verinen Viikonloppu, kirjan nimi taisi olla Omega-Organisation jotain.

Äänestä

Nyt saa herätä vaikka paljon nukuttaa, tulee uutisetkin herätysliike 0800, liikuta kättä paina kaukosäätimen nappia ja tv-uutiskanavalle, se on herätysliike.

Äänestä
  • Minä en katso ison veljen perään, mutta nyt kyllä jäi mieleen pyörimään eräs joku supermallin näköinen tyttö jonka näin kaupungilla, olen nähnyt sen aikaisemminkin tuon naisen, ja tiedän noin missä asuu mutta, terveellisesti jäi mieleen, kauneus ja seksikkyys jäi mukavassa mielessä mieleen tuosta, harmittaa vaan kun ehtinyt jutella mitään hänelle tuolloin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    No enpä voi väittää katsovani, olisinko jotain 5min. telkkarista katsonut. No lehtijuttuhan tuosta on väkisin nähnyt sen verran että tuo krisu vaikuttaa joltain wt-jännämies-wannabe-tyypiltä. Ei jotenkin yllätä nuo tekoset niin ja en tykkää.

    Äänestä

Elli Helsingästä, eli Kenkäpuhelimestaan soittelee: mitä kuuluu, haloo Helsinki, ralliautotkin ajelevat ja piereskelevät pakokaasujaan mennessään ja peittojenkin alle itseään lämmittäessään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Harmaaritari kirjoitti:

Kauris pisti takaisin:

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/240f29d6-5950-4687-a5f0-ca64dfbf2bbe

Toivottavasti jännäkauris selviää eivätkä saakaan kiinni. voi sitten alkaa pistämään nippuun muitakin metsästäjiä,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu