Haluaako mies eron?

Anonyymi

Olemme olleet yhdessä viisi vuotta ja viimeisin vuosi on ollut minulle todella raskas. Meillä oli ennen paljonkin yhteisät tekemistä. Kävimme syömässä, leffassa , kävelyllä ym. Meillä keskustelu sujui ja koko suhde oli kaikinpuolin hyvä ja tasapainoinen, mutta nykyisin minusta tuntuu että miestäni ei kiinnosta tämä suhde enää yhtään. Minusta tuntuu että minun ainoa syy suhteelle on olla pelkästään ruoanlaittaja ja kodinhoitaja. Hänkin kyllä välillä pyytämättä osallistuu kotitöihin,mutta mitään yhtesitä aikaa meillä ei enää ole ollut yli vuoteen vaikka asummekin yhdessä. Hän käyttää kaiken aikansa pelaamiseen tietokoneella yksin tai kaverien kautta netin välityksellä. Mistään ei enää keskutella, mutta kyllä kaverien kanssa juttua riittää. Hän ei edes aina vastaa jos juttelen hänelle tai ehdotan eismerkiksi jotain yhdessä tekemistä ( kävelylenkkim yhteinen reissu johonkin ym)

Mitään huomiota tai hellyyttä ei myöskään ole ja olen kyllä näistä asiosita sanonut että hänen aikansa tuntuu menevän vain pelaamiseen ja että me ei olla tehty mitän yhdessä, niin hän ei yleensä vastaa tai sitten hän kuittaa asian väittämällä että yhdessä asuminen on omaa aikaa, vaikka olen sanonut että se ei minusta ole sitä että olen jatkuvasti yksin omissa oloissa , koska hän ei halua keskustella eikä tehdä mitään kun on jatkuvasti tietokoneella. Minä olen jo yrittänyt mielestäni kaikkeani tässäkin asiassa ja yrittänyt yllätää häntä ja aina huomioin häntä, mutta tuntuu että häntä ei vain oikeasti kiinnosta. Hän joskus hyvinkin tylysti torjuu kaikki yritykseni.

Lähiaikoina hän on suhtautunut minuun todella tylysti ja valittaa milloin mistäkin turhasta asiata.


Jos minä järjestän kivan koti-illan , niin ei häntä edes tunnu kiinnostavan. Olen monta kertaa yhteisillä vapailla laittanut hyvät ruat ja ehdottanut yhdessä elokuvan katsomista ,mutta se ei myöskään enää auta. Hän syö ja sitten jatkaa tietokoneella oloa .

MItään yhteistä tulevaisuuttakaan ei taida enää olla, koska hän ei halua muuttaa tältä paikkakunnalta, vaikka minä haluaisin. MInä haluan muuttaa sen takia , koska toisella paikkakunnalla olisi paremmat työ mahdollisuudet ja jatkokoulutukset ym. Tällä paikkakunnalla ei kummallakaan ole kuin jotain hanttihommia satunnaisesti ( ei des omaan koulutuksene liittyvää), mutta hänestä se on ihan ok, Minulla ei myöskään ole täällä ystäviä eikä sukulaisa, mutta mieheni ei yhtään ymmärrä sitä miten yksinäinen oikeasti olen täällä. Olen myös ehdottanut hänelle että menisin tuolle paikkakunnalle tekemään oman alan töitä keikkaluontoisesti ( sukulainen asuu siellä ja lupasi majoitaa) , mutta mieheni asenne on se, että kauko suhde ei toimi, mutta voin lähteä jos kerta haluan.

Lähinnä se hänen välinpitämättömyys ja puhuttomuus eniten tässä häiritsee. Saatamme parikin päivää olla ilman kummempaa kommunikointia ja hän myös tiuskii minulle ihan ihme jutuista. Lähinnä silloin jos ystäväni on tulossa käymään ja olemme menossa viettämään iltaa, niin hän ei halua lähteä mukaan, mutta silti hän mököttää jos minä lähden, koska hänen mielestää iltaa lähdetään viettämään vaan seuranhaku tarkoituksessa. MIstään sellaisesta ei kohdallani ole koskaan ollut kysymys. Näen tätä ystävääni ehkä 3 kertaa vuodessa ja saatamme käydä kesäaikaan päivällä terassilla pyörähtämässä, mutta mieheni on tästäkin mustasukkainen ja epäilee minua. En ole tämän takia käynyt missään ulkona viihteellä kaverin kanssa yli kahteen vuoteen.

Ennen ei ollut todellakaan näin. Asiat olivat aivan erilailla ja meillä oli mieheni kanssa hyvä suhde . Hän on vain tuon vuoden aikana muuttunut niin paljon, että en oikeasti enää tunnista häntä samaksi henkilöksi.

Siksi pohdinkin ,että voisiko syy vain olla se, että hän ei enää jostain syystä halua olla suhteessa kanssani?

Kaikki vaan muuttoi niin äkkiä ja en tiedä mitä on tapahtunut hänen suhtautumiselleen. Olen yrittänyt jutella siitä hänelle, mutta häntä ei tunnu kiinnostavan edes kesksutella kanssani.

3

190

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vielä sen verran, että nuo tietokoneella olo ei todellakaan ole mikään parin tunnin juttu, vaan hän heti herättyään on koneella ja sitten ennen nukkumaanmenoa sulkee sen, eli on lähes koko päivän koneella. Todella ärsyttää kun hän sen kautta uhuu näille kavereilleen ja pelaavat yhdessä ja mitään en voi sanoa tai puhua , koska se häiritsee pelaamista! Ja tätä on jatkunut siis jo yli vuoden verran. Hän aikaisemminkin harrasti tätä, mutta silloin ei niin paljoa ja hän myös halusi viettää aikaa kanssani ja keskustella, mutta nkyään ei enää yhtään mitään.

    • Anonyymi

      Ikävä tilanne sinulla.
      Voisitko ajatella ammattiapua, olisiko siitä yritettävä keskustelua miehesi kanssa.
      Jos vaikka avaisi hänenkin silmiään ja panisi miettimään että tunnet olevasi todella yksin ja huolissasi suhteestanne.

    • Anonyymi

      Uskomatonta miten te tuhlaatte elämänne!
      Teille Luoja suuressa viisudessaan on lahjoittanut terveet kehot, kykenevät aivot ja te vain lahoatte kuin kuolleet kalat vedess!!!!!!!

      Avaa hyvä tytto silmäsi ja hakeudu muualle käyttämää energiaasi ja tietojasi, taitojasi!
      Jos tuo mies tietoisesti ja harkiten tuhoaa elämvnsä, sinun ei tarvitse sitä tehdä omasi kanssa.

      Muuta minne tahaansa jossa on tyotä tarjolla. Mene iltakursseille oppimaan uutta, kehittämään itseäsi.
      Ketään ei ole tarkoitettu tuollaiseen elämään josta sinä kerrot! Sinulla on kaikki maailman valta muuttaa elämäsi kauniiksi, luovaksi, tuottavaksi, yheiskuntaa ja itseäsi hyodyttäväksi!!!!!!!!!!!!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      50
      1178
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      16
      815
    3. 68
      732
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      63
      725
    5. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      694
    6. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      688
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      615
    8. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      585
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      9
      540
    10. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      508
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      500
    12. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      472
    13. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      104
      469
    14. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      463
    15. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      434
    16. Olet pelottava ilme vakavana

      Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳
      Ikävä
      26
      427
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      16
      421
    18. Kaduttaako kun jätit vastaamatta

      Vai oliko tarkoitus satuttaa?
      Ikävä
      34
      404
    19. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      35
      399
    20. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      32
      393
    Aihe