En osaa sanoa johtuuko ongelmani juuri liian vahvasta itsesuojeluvastosta, ujoudesta vai mistä. Ongelmana kuitenkin on naisiin tutustuminen vakavemmin.Joku kummallinen refleksi iskee päälle ja pahemmin kun pitäisi mennä tekemään tuttavuutta vakavissaan.Tanssimaan uskallan mennä kysymään ja puhua näitä ns. jokapäiväisiä.
Peilikuvan kanssa tulen hyvin toimeen vaikkei sieltä katsokkaan mikään naisten unelmaprinssi.
Tästä ongelmasta luonnollisesti tekee pahemman jos nainen osoittaa kiinnostusta.
Tulee vaivaantunut olo ja on pakko alkaa näytteleen välinpitämätöntä/huomaamatonta tai ainakaan enää ei uskalla katsoa...
Ja tuo kaikki tulee ihan luonnostaan.
Tiedän että olen useamman kerran antanut itsestäni erittäin huonon kuvan tämän ongelmani takia. Kuvan jota en haluaisi antaa ja joka ei ole se minä.
Ja jälkeenpäin iskee alitajunnasta että taas tuli mokattua.
En vaan osaa enää sanoa miten tästä pääsisi ylitse. Että loppupeleissä onko kyse ujoudesta vai itsesuojelusta...
Peilikuvan kanssa tulen hyvin toimeen vaikkei sieltä katsokkaan mikään naisten unelmaprinssi.
Tästä ongelmasta luonnollisesti tekee pahemman jos nainen osoittaa kiinnostusta.
Tulee vaivaantunut olo ja on pakko alkaa näytteleen välinpitämätöntä/huomaamatonta tai ainakaan enää ei uskalla katsoa...
Ja tuo kaikki tulee ihan luonnostaan.
Tiedän että olen useamman kerran antanut itsestäni erittäin huonon kuvan tämän ongelmani takia. Kuvan jota en haluaisi antaa ja joka ei ole se minä.
Ja jälkeenpäin iskee alitajunnasta että taas tuli mokattua.
En vaan osaa enää sanoa miten tästä pääsisi ylitse. Että loppupeleissä onko kyse ujoudesta vai itsesuojelusta...
Vastaukset 8
Vanhimmat
Siinähän sitten nyhräät, kunnes äärimmäinen huoli lajin säilymisestä iskee kunnolla päälle.
Kerran yksi nainen näytti suoraa kiinnostusta ja tuli heti hirvee pakokauhu enkä tiedä yhtään mistä se tuli! Ei ollut mikään paha tapaus ihan tavallinen kuten minäkin. Seuraavalla kerralla en kyllä anna ton reaktion vaivata.
Olen itsekin huomannut toimivani samoin. Asiaa mietittyäni tulin seuraavaan lopputulokseen: Kyse on nimenomaan itsesuojelusta, siitä, ettei halua tulla jätetyksi/satutetuksi jne.
Ujous ja itsesuojeluvaistohan liittyvät sikäli toisiinsa, että ujo ihminen haluaa suojella sisintään voimakkaasti.
Elämäni eka rakkaussuhde loppui, mies jätti minut aivan yllättäen. Olin niin rikki sen jälkeen, että uuden elämän aloittamiseen meni aikaa. Siis oman itseni jälleenrakentamiseen meni kauan enkä edes halunnut uutta miestä elämääni. Toisaalta halusin uuden suhteen (kukapa ei) mutta toisaalta pelkäsin uutta hylkäystä niin paljon, että alitajuisesti suljin miehet elämästäni käyttäytymällä juuri kuten sinä.
Ja teen sitä yhä, aina välillä. Jotkut miehet vaikuttavat luotettavilta heti aluksi ja heidän kanssaan on helppo olla. Toisaalta, en vieläkään ole ruvennut seurustelemaan kenenkään kanssa...
Ehkä sinullakin on huonoja kokemuksia, jotka sinun on selvitettävä ennen kuin edes yrität uutta suhdetta. Ja vielä semmoinen käytännön vinkki, että älä kerää paineita naiseen tutustumisesta. Suljet aluksi täysin pois seurustelun ajattelun ja yrität vain tutustua häneen ihmisenä, ei tulevana vaimona. Kun paineita ei ole, voit olla oma itsesi. Ei ole mitään menetettävää. Ja hei, olet sentään tunnistanut käyttäytymismallin, joka estää sinua saavuttamasta jotain mitä todella haluat. Nyt voit ruveta opettelemaan eroon siitä :) Tsemppiä.
Uskon ainakin päässeeni yli noista aikaisemmista kokemuksista.
Minulle vain sanottiin ettei tule mitään näkemiin.
Jälkeenpäin sain selville että tyttö lähti toisen perään rahan takia.
Mutta en tuossa tainnut sitten mitään oikeesti hävitä.
Naista kohtaan en tunne mitään. Ei katkeruutta, vihaa tai kaipuuta.
"Suljet aluksi täysin pois seurustelun ajattelun ja yrität vain tutustua häneen ihmisenä, ei tulevana vaimona. Kun paineita ei ole, voit olla oma itsesi. Ei ole mitään menetettävää."
Tuo on varmaan se paras tapa tutustua. Ihan vaan ihmisenä / kaverina.
Tarkemmin kun tässä ajattelen niin kyllä nuo nykyiset nais- sekä miespuoleiset kaverit
löytyvät opiskelun ja harrastuksien yhteydestä. Eli henkilöitä johon on joutunut tutustumaan
pidemmän aikaa. Uskonkin etten varmaan ainakaan tällä hetkellä pysty alkamaan seurustelemaan täysin tuntemattoman naisen kanssa.
Ei kai auta muu kuin kevään tullessa alkaa tutustumaan uusiin ihmisiin :)
Jos sitä nyt sitten uskaltaa :P
Mutta helpottava huomata etten ole täysin yksin näiden asioiden kanssa. Hyvää kevättä sinullekin ja kaikille muille asian kanssa taisteleville ! Niin ja onnea myös !
Yritetään ottaa rennosti ja nauttia elämästä, hyviä asioita voi tapahtua sitä kautta. Ehkä se on niin, että hiljaa hyvä tulee :)
ongelmasi kuulostaa todelta tutulta. olen yrittänyt päästä samojen ongelmien kanssa sinuiksi mutta turhaan. Naisiin tutustuminen ei tuota ongelmaa sen kummemmin mutta kun asia rupeaa menemään vakavaksi tulee ns. paskat housuun. ei kerta kaikkiaan pysty olemaan oma rauhallinen itsensä. halua ja tarvetta olisi pitempi aikaisemmallesekin suhteelle. Tässä pitkän aikaan sinkkuna ollessa on tullut jotenkin sellainen olo ettei baarissakaan huvita mennä ketään iskemään kun aattelee ettei kukaan mua ottas tosissaan ja jos ottas ei siitä mitään tulikaan. tuskimpa asia aina näinkään olis. Elämässäni on kuitenkin ollut naisia useita mutta yhden kerran olen kokenut olevani rakastunut? en tiedä onko sellaista olemassa mutta siitä suhteesta jäi kuitenkin arvet ja sekin voi olla osa syyllinen ettei pysty nykyään enää seurustelemaan. Sinkkua on helppoa olla muttei ihmistä ole tarkoiteetu olemaan yksin loppuelämäänsä sitä kaipaa toisen läheisyyttä loppujen lopuksi vaikken sitä itsekään aina myönnä.
tuttua, niin tuttua...
monta kertaa kun yrittä tutustua johonkin tyttöön, niin joudun hirveään pakokauhuun; mitä jos se ei pidä musta, mitä jos oon liian suorapuheinen, entä jos se tylsistyy... näitä kysymyksiä on loputtomiin.
en ole teinivuosieni jälkeen seurustellut. ystävät ja kaverit seurustelee, mutta ainoa mitä näen niissä suhteissä on väkivalta ja pettäminen, ehkä se on jotenkin kovettanut mua. en halua että mua petetään tai mulle valehdellaan.
tyttöystävä "ehdokkaita" on ollut, mutta olen aina lähtenyt pakoon ennenkuin mikään ehtii edes alkaa. harmittaa kun en edes ehdi/uskalla selittää tytölle minkä takia pakenen. taitavat pitää mua aika k*sipäänä.
voiko syy tähän ongelmaan olla, että en usko rakkauteen? unelmoin ikuisesta ja satumaisesta rakkaudesta ja siitä kuinka kohtelisin rakkaintani kuin kukkaa kämmenellä. en pettäisi, enkä hakkaisi, vaan tukisin ja ymmärtäisin...
paras ystäväni pahoinpitelee tyttöystäväänsä, joka on pettänyt tätä. ystäväporukan yhteinen baari-ilta kuluu siinä, että yksi itkee huonosti toimivaa suhdettaan, yksi yrittää lohduttaa ja samalla iskeä itkevää ystävätärtään, yksi pariskunta tappelee uskottomuudesta ja väkivallasta, johon tappelu yleensä johtaa, minä istun pöydän päässä hiljaa ja yritän uskotella itselleni, että eihän tämä aina tällaista ole...
tätä kaikkea pelkään. jos joskus löydän "sen oikean" en halua samanlaista suhdetta kuin ympärilläni näen. onko muunlaisia suhteita? onko oikeaa, kestävää ja rehellistä rakkautta?
Mikäli etsii todellista rakkautta, jossa toisesta välitetään syvällisesti, niin kauan kyllä saa etsiä(olen tehnyt sitä 40v).
Suurin osa parisuhteista perustuu jonkin,joidenkin tarpeiden tyydyttämiseen, mistään todellisesta rakkaudesta ei ole hajuakaan...