Klassinen piirtäminen
Outoa kyllä, mutta en ollut lainkaan väsynyt palatessani kotiin aamuyöstä. Unentarve katoaa harvoin, mutta avatessani alaoven, tunsin jo olleeni unessa.
Olisi siis turha kömpiä sänkyyn, sillä siellä ei olisi minulle mitään. Kirjoittaminenkaan ei kiinnostanut, eikä värien levittely. Minulla ei ollut nälkä eikä jano. En keksinyt yhtään tarvetta tai halua täyttääkseni tällaisen humisevan tyhjyyden tilan, jossa kaikki oli valmista. Olin eräänlainen riisuttu malli ihmisestä, tarvehierarkian huippu. Tila muistuttaa erehdyttävästi ruukkukasvin elämää ikkunalaudalla, eikä siinä ole mielestäni mitään tavoittelemisen arvoista. En halunnut edes aamukahvia, sillä kahvi johdattaisi takaisin sille tielle, jota kutsumme arjeksi. Arki taas on mielestäni putomista perusteltuun johdonmukaisuuteen ja mielekkääseen toimintaan, joka johtaisi tilaan, jossa jo olin. Kaivoin esiin julistekoon piirustuslehtiön.
Klassisen piirtämisen ja kirjoittamisen suurin ero on siinä, että piirtäjä ei paljon ajattele piirtämistä piirtäessään. Huonot kirjoittajat ajattelevat koko ajan sanojaan ja lauseitaan, ja usein jäävät pohdiskelemaan jo aikaan saatua ilmiasua. He etsivät kirjoitetusta virheitä ja kuluneita fraaseja ja muokkaavat jo sanottua milloin mihinkin suuntaan, ja toivovat jotain ihmeellistä ilmestyvät seuraavalle, avaamattomalle riville. He etsivät vaikutusta. He haluavat pamauttaa nyrkillä pöytään tai sytyttää pimeyteen valon. Piirtäjät taas piirtävät. Varsinkin klassiset piirtäjät piirtävät siten, että tavoitteena on jonkin sellaisen näyttäminen, joka vastaa todellisuutta, tai ainakin pyrkii sellaiseen, sillä erolla valokuvaamiseen että tulos ei ole nopeasti otettu, vaan hidas ja muistuttaa valotuksellisesti kameran syntyaikojen kummallisuuksia, joissa kaikkien valotettujen otoksien liikkuvat kohteet olivat kadonneet, ja tilalla jäänyt vain paikoillaan pysyvä, kuten vaikka kadulla makaava kuollut hevonen.
(Naurua)
Outoa kyllä, mutta en ollut lainkaan väsynyt palatessani kotiin aamuyöstä. Unentarve katoaa harvoin, mutta avatessani alaoven, tunsin jo olleeni unessa.
Olisi siis turha kömpiä sänkyyn, sillä siellä ei olisi minulle mitään. Kirjoittaminenkaan ei kiinnostanut, eikä värien levittely. Minulla ei ollut nälkä eikä jano. En keksinyt yhtään tarvetta tai halua täyttääkseni tällaisen humisevan tyhjyyden tilan, jossa kaikki oli valmista. Olin eräänlainen riisuttu malli ihmisestä, tarvehierarkian huippu. Tila muistuttaa erehdyttävästi ruukkukasvin elämää ikkunalaudalla, eikä siinä ole mielestäni mitään tavoittelemisen arvoista. En halunnut edes aamukahvia, sillä kahvi johdattaisi takaisin sille tielle, jota kutsumme arjeksi. Arki taas on mielestäni putomista perusteltuun johdonmukaisuuteen ja mielekkääseen toimintaan, joka johtaisi tilaan, jossa jo olin. Kaivoin esiin julistekoon piirustuslehtiön.
Klassisen piirtämisen ja kirjoittamisen suurin ero on siinä, että piirtäjä ei paljon ajattele piirtämistä piirtäessään. Huonot kirjoittajat ajattelevat koko ajan sanojaan ja lauseitaan, ja usein jäävät pohdiskelemaan jo aikaan saatua ilmiasua. He etsivät kirjoitetusta virheitä ja kuluneita fraaseja ja muokkaavat jo sanottua milloin mihinkin suuntaan, ja toivovat jotain ihmeellistä ilmestyvät seuraavalle, avaamattomalle riville. He etsivät vaikutusta. He haluavat pamauttaa nyrkillä pöytään tai sytyttää pimeyteen valon. Piirtäjät taas piirtävät. Varsinkin klassiset piirtäjät piirtävät siten, että tavoitteena on jonkin sellaisen näyttäminen, joka vastaa todellisuutta, tai ainakin pyrkii sellaiseen, sillä erolla valokuvaamiseen että tulos ei ole nopeasti otettu, vaan hidas ja muistuttaa valotuksellisesti kameran syntyaikojen kummallisuuksia, joissa kaikkien valotettujen otoksien liikkuvat kohteet olivat kadonneet, ja tilalla jäänyt vain paikoillaan pysyvä, kuten vaikka kadulla makaava kuollut hevonen.
(Naurua)
Vastaukset 1
Vanhimmat
Eihän tää paska pelaa vieläkään.
Kyllä edessä on käyttäjäkato.
(Hirn)