Mieheni on uskova mutta naisvihamielinen

Anonyymi

Mieheni oli mukava ja hellä alussa. Mutta hänellä sattui vastoinkäymisiä ja luonne muuttui kiihkoksi.

Mieheni on uskova mutta ottaa Raamatun kirjaimellisesti. Kaikki on huonosti ja kohta on maailmanloppu. Ei kannata korjata ränniä eikä vaarallisia rappusia eikä lasten opiskella ammattia enää kun Jeesus voi tulla just. Niinpä pojat makoilee kotona. Mies on turhautunut työtön kun öyhötti töissään ja sai loparit. Meillä ei saa hymyillä eikä iloita koska joudut helvettiin. Ei saa lapset tehdä kurpitsanaamoja itse kasvattamistaan kurpitsoista. Koulusta tulee huomautuksia kun lapset ei saa osallistua mihinkään. Kaikki on miehestäni syntiä. Ei edes äitienpäivää saa viettää kun sitä ei ole Raamatussa.

Mieheni vastaa kaikkeen Raamatun lauseilla jopa opettajille. Hän kyseenalaistaa opetuksen ja kielltää biologian lapsiltamme ja käy opettamassa opettajia 6000v vanhasta maailmasta ja Nooasta ja Sodomasta. Kirjat turhaa. Ainekirjoitus on turhaa. Vain Raamattu ok.

Mieheni on tavallaan hyvä isä pojillemme. Tytärten kanssa hän ei pärjää vihamielisen iisebelasenteensa takia. Hän pilkkaa tyttöjä ja lukee netistä naisvihamielisiä puheita. Kaksi vanhinta tyttöä muutti pois kotoa 15 v.

Mieheni on kylällä naurunaihe. Lasu ilmoituksen joku teki.

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ota ero

    • Millä tavoin miehesi luonne muuttui kiihkoksi?

      • Anonyymi

        Mieheni oli nuorena ihan normaali. Ja teki työnsä ja elätti perhettämme. Hän muuttui kaikkea vastaan jopa tyttöjä me. Ihailee Trumpia.


    • Anonyymi

      Aloittaja satuilee. Tarinaan on koottu kaikki mahdolliset stereotypiat. Jos tuollainen mies olisi olemassa, niin suosittelisin hoitoon ohjausta, tai eroa.

    • Anonyymi

      Koska miehesi on seurakuntamme toisen asteen esirukoilija, niin hän kyllä tietää mitä tekee ja puhuu. Sinä hänen puolisonaan ja seurakuntamme heikoimpana astiana kuuntelet ja tottelet hiljaisesti kaikkia hänen viisauksiaan ja tekemisiään ilman mitään kommentoimisiasi. Näin kaikkein vanhempana ja ylimpänä olevana esirukoilijana neuvoisin sinua ottamaan huomioon em. asiat, ennenkuin tuot näitä jumalattomia ja perättömiä ajatuksiasi palstalle julkisesti reposteltaviksi.

    • Anonyymi

      Miehesi on väärässä. Jeesus ei voi tulla "minä hetkenä tahansa". Hänen tulemisensa yllättää kyllä ei-uskovat ja osan kristityistäkin, koska eivät ole hengellisesti valveilla. Mutta Jeesus kertoi selvät merkit, mitkä kertovat hänen tulemisensa läheisyydestä. Vielä on asioita, joita ei ole tapahtunut ja niiden pitää tapahtua ennen, kuin Herra tulee. Kerro se miehellesi. Ehkä hän sitten mm. korjaa rännit ja rappuset.

      Jeesus puhui samarialaisen naisen kanssa, vaikka naisen kanssa puhuminen ei ollut siinä yhteiskunnassa sopivaa. Sen lisäksi hän keskusteli tämän naisen kanssa hengellisistä asioista ja jopa paljasti tälle olevansa messias. Jeesus ei myöskään paheksunut sitä, että julkisyntinen nainen tuli ja pesi hänen jalkansa. Vaikka kerran hänen luokseen tuotiin aviorikoksesta tavattu nainen, Herra puhui hänellekin lempeästi. Jeesus kohteli siis naisia hyvin. Siksi apostoli Paavali käski uskovia miehiä rakastamaan kukin omaa vaimoaan, kuten Kristus rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä uhriksi sen puolesta. Paavali sanoi myös, ettei vaimoa tule kohdella tylysti. Samoin Pietari käski miehiä osoittamaan vaimoilleen kunnioitusta ja olemaan näitä kohtaan huomaavaisia, koska muuten Jumala ei kuuntelisi miehen rukouksia. Eli miehesi tulisi kohdella sinua, tyttäriään ja ylipäätään naisia hyvin. Toki jos tyttäresi esim. pukeutuvat liian paljastavasti, miehesi silloin tuleekin keskustella tyttäriesi kanssa asiasta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      304
      3624
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      29
      1996
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      44
      1626
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1481
    5. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      92
      1236
    6. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      144
      1171
    7. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1074
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      95
      1022
    9. Kannattaa ymmärtää se asia

      että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.
      Tunteet
      212
      857
    10. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      777
    Aihe