Oon ollu yhen kaverin kanssa jotain 5 vuotta yhessä, mutta hän on jo alkanu käyä hermoille. En haluaisi suoraan hylätä, mutta sekin vaihtoehto on mielessä käynyt. Tänäänkin koulussa koko päivä puhuttiin mitä tullaan tekemään kerhon jälkeen heillä eräässä pelissä. Kun menin heille, hän sanoi että syö nopeasti. Odotin kaverin huoneessa sen aikaa, mutta kun hän tuli, hän sanoi jotakin, jota en osannut odottaa.
"Mä olin kai luvannut et mä pelaan yhen mun kaverin kanssa yhtä toista peliä". Olin siis mennyt heille aivan turhaan ja oottanut kun hän syö. Tiesin, etten itse edes saisi pelata, ja ei itseäni edes kiinnostanut kyseinen peli.
Se Alko jo vituttaa, ja tekee mieli jotenkin kostaa. Sanoin vain että mä lähen sitten. Hän siihen sanoi että "ok". Eipä päästy toteuttamaan sitä mitä suunniteltiin pelissä. Ei edes pelaamaan peliä jota meidän piti.
Ja tässähän vielä enemmän ärsyttävä asia on, että hän ITSE pyysi minua heille.
Muutenkin hän on aika useasti nauranut minulle ja haukkunut minua pienesti kun kukaan aikuinen ei ole lähettyvillä. Hän aika useasti yltyy lyömiseenkin. Kun esimerkiksi opettaja on lähellä, hän esittää kilttiä.
Kun nyt mietin mitä kaikkea hän on tehnyt minulle, heräsi tunne miten paska kaveri hän on. Ennen oli ihan hyvä, mutta iän myötä hänestä on tullut kyllä aika vittumainen.
Anteeksi että kiroilen, mutta senkin oikeastaan opin häneltä.. Nykyään hän ei kiroile MINUN kanssani, mutta muiden kavereidensa kanssa hän kylläkin. Ja jos minulta lipsahtaa jokin edes todella vähän epäsopiva sana, (tooosi harvoin nykyään) hän heti kattoo silleen että "Miten sä noin nyt teit"
Kuulostaako tää teidän muiden mielestä huonolta kaverilta? Ja mitä mun kannattais tehä?
Mitä voin tehdä kun kaveri käy hermoille?
5
761
Vastaukset 5
- Anonyymi
Kuulostaa valtapeliltä. Kaveri on jostain salaa vihainen, ärsyyntynyt sinuun tai jotain muuta sellaista. Mutta voihan se olla sitäkin, että alatte olla niin erilaisia ja on oikeasti aika erota ja hakea sopivampia kavereita. Itselläkin vaihtui joskus kaveri tästä syystä.
Voithan kysyä häneltä suoraan, haluaako hän lopettaa ystävyyden. Itse aikanaan sanoin ex-kaverille, että en enää jaksa, kun aina tehdään samaa ja ystävyys päättyi sitten vähän töksähtäen ja nurjalla mielellä. - Anonyymi
Lisään äskeiseen vielä, että vuosia myöhemmin tämä ex-kaveri olis halunnut taas uudelleen kanssani tekemisiin, mutta itse en edelleenkään kokenut olevani hänen kanssaan samalla aaltopituudella, joten emme ole enää tekemisissä. Jos ystävyys vain ottaa, eikä anna mitään, tai ollaan liian erilaisia, esim. mielipiteet alkavat erota liikaa, anna sellaisten suhteiden jäädä historiaan, joista tulee vain paha mieli tai riitaa.
- Anonyymi
Huono kaveri, suosittelen jättämään omaan arvoonsa. Koulussa joudutte toki tapaamaan. Koulun jälkeen ei ole mikään pakko.
Monesti nuo pienet haukkumiset kasvavat ja kasvavat ja lyönnit kovenevat ja kovenevat.
En tiedä miten vahva olet, mikäli uskot voittavasi hänet, voi seuraavan kerran kun hän lyö sinua kysyä "Onko nyt minun vuoroni lyödä sinua?"
Mikäli hän sanoo ettei ole, voit laittaa ystävyyden katkolle - Anonyymi
Hän ei todellakaan ole ystävyytesi arvoinen. Ei kannata alistua väkivaltaan.
- Anonyymi
Mulla alkoi hyvä ystävä käydä hermoille. Oltiin tunnettu 20 vuotta, opiskeltiin samassa oppilaitoksessa. Viime kesän- syksyn aikana huomasin, ettei hän oikein muistanut aiemmin hänelle kertomuani asioita. Sitten hän vähemmän enää otti yhteyttä eikä tapaamisillmme kysynyt minun kuulumisiani. Minä kysyin aina hänen kuulumisensa ja lastensa ( jo aikuisia nyt) kuulumiset. Minusta sellainen on kohteliasta ja osoittaa, että on kiinnostunut toisen elämästä. Sitten aloin tehdä " testejä": enpäs kyselemään enää niin paljoa. Saatoimme istua hiljaa pitkiä toveja, kun hän ei osoittanut kiinnostusta minun elämääni kysymällä kuulumisiani. Syksyllä eräässä keskustelussamme kävi ilmi, ettei hän tiedä mitään ammattini taito vaatimuksista ja puhui slastani alentuvaan sävyyn ( ehkä sopii opiskelijoille) . Olen erikoisammatissa, jossa on tiukat osaamis- ja pätevyysvaatimukset. Olin niin hämmästynyt hänen tietämättömyydestä tuossa tilanteessa, että menin sanattomaksi. Talvella olin hiihtotapaturmassa, tästäkään hän ei kysellyt mitään. Viimeinen niitti oli viikko sitten, kun palasin dukellusmstkaltani Karibialta. Hän laittoi valokuvan muutaman vuoden takaa yhteisestä saaristoprojektistamme. Kehiin kuvaa ja saaristoprojektin olleen antoisa. Kerroin myös, että olen juuri palaamassa sukellusreissulta Karibialta. Hän ei kysynyt matkastani mitään, vaan kertoi omista työnhskuprojekteistaan. Kannustin hakemaan töitä. Seuraavassa viestissä hän selitti pitkät pätkät eräästä televisio-ohjelmasta ja ei vieläkään kysellyt matkastani. Tämä nonchaleeraamisen sai mut lähes raivon partaalle. Hän ei uhallakaan halunnut kysellä matkastani. Sukeltaminen on minulle yksi elämän tärkeimpiä asioita ja hän viis veisaa siitä. Kiukkuisena laitoin viestiä, että käsittelet jostakin TV - ohjelmasta, mutta et halua kuulla matkastani, etkä muutenkaan enää ole kysellyt kuulumisiani. Hänen kommenttinsa oli, että puhun hänelle rumadtivja se ei ole oikeutettua. No lopulta hän päätti laittaa välit poikki. Oliko siis niin vaikea tehtävä kysyä minulle tärkeästä matkasta? Ja kun tätä puutetta kritisoin, hän päättää laittaa välit poikki.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1371473- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69926- 68733
Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi247714PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56713- 37609
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33561Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7551- 39537