Tapasin miehen, todella mukavan sellaisen ja meistä tuli ystävät.
Tai niin minä ainakin luulin. Tämä kaikkien mielestä mukava tyyppi osoittautuikin vähemmän mukavaksi. Otin pikaisesti etäisyyttä tyyppiin, enkä esittänyt miehellekään mitään muuta; tein ajatukseni selväksi.
Nyt mies on tehnyt minusta naurunalaisen kavereilleen luokallamme ja juttu on muutenkin taas tainnut muuttua matkan varrella miehen kuvaa edelleen parantavaksi, missä minusta on tehty "se kamala tyyppi, joka luulee itsestään liikoja", tai jotain vastaavaa. Ja porukat kyllä uskovat miestä, joka on tunnetusti "hauska ja rehti", varsinkin kun lähtökohdat eivät ole alun perinkään olleet minulle suotuisat luokassamme. Mies tietää tämän ja käyttää tilanteen nyt häikäilemättä hyödykseen.
Eihän tilanne kiva ole, muttei minun itsetuntoani silti millään tavalla hetkauta, totuus on minun puolellani ja sen tietävät vain minä ja hän.
Nyt tässä pohdinkin, että onko mahdollista ettei tämän tyyppisen miehen omatuntoa kolkuta tällainen toisen suotta mustamaalaaminen ollenkaan? Miten on? Kostonhimoinen hän on selvästikin, mutta onko mahdollista, että edes joku osa hänestä tietää tehneensä väärin ja hän saattaisi jopa katua juttua? Mies tietää todella hyvin, etten itse ole ilkeä ihminen.
Tietenkään ei voi yleistää, mutta olisiko kysymyksessä vain halu kostaa ja edes jossain vaiheessa mies pysähtyisi ajattelemaan miten paljon pahaa mieltä toiselle ihmiselle käyttäytymisellään saattaa aiheuttaa? Itse en voisi tehdä kenellekään tarkoituksellisesti ikävästi ja siksi en osaa ajatella, miltä ikäviä asioita tekevästä ihmisestä tuntuu. Iskeekö katumus missään vaiheessa, vai uskotaanko omiin valheisiin niin vahvasti, ettei vääryyden tekoa edes itse tunnisteta?
Tässä kohtaa osaa taas kerran arvostaa niitä todellisia ystäviä enemmän ja onneksi heistä ei ole pulaa :)
Tai niin minä ainakin luulin. Tämä kaikkien mielestä mukava tyyppi osoittautuikin vähemmän mukavaksi. Otin pikaisesti etäisyyttä tyyppiin, enkä esittänyt miehellekään mitään muuta; tein ajatukseni selväksi.
Nyt mies on tehnyt minusta naurunalaisen kavereilleen luokallamme ja juttu on muutenkin taas tainnut muuttua matkan varrella miehen kuvaa edelleen parantavaksi, missä minusta on tehty "se kamala tyyppi, joka luulee itsestään liikoja", tai jotain vastaavaa. Ja porukat kyllä uskovat miestä, joka on tunnetusti "hauska ja rehti", varsinkin kun lähtökohdat eivät ole alun perinkään olleet minulle suotuisat luokassamme. Mies tietää tämän ja käyttää tilanteen nyt häikäilemättä hyödykseen.
Eihän tilanne kiva ole, muttei minun itsetuntoani silti millään tavalla hetkauta, totuus on minun puolellani ja sen tietävät vain minä ja hän.
Nyt tässä pohdinkin, että onko mahdollista ettei tämän tyyppisen miehen omatuntoa kolkuta tällainen toisen suotta mustamaalaaminen ollenkaan? Miten on? Kostonhimoinen hän on selvästikin, mutta onko mahdollista, että edes joku osa hänestä tietää tehneensä väärin ja hän saattaisi jopa katua juttua? Mies tietää todella hyvin, etten itse ole ilkeä ihminen.
Tietenkään ei voi yleistää, mutta olisiko kysymyksessä vain halu kostaa ja edes jossain vaiheessa mies pysähtyisi ajattelemaan miten paljon pahaa mieltä toiselle ihmiselle käyttäytymisellään saattaa aiheuttaa? Itse en voisi tehdä kenellekään tarkoituksellisesti ikävästi ja siksi en osaa ajatella, miltä ikäviä asioita tekevästä ihmisestä tuntuu. Iskeekö katumus missään vaiheessa, vai uskotaanko omiin valheisiin niin vahvasti, ettei vääryyden tekoa edes itse tunnisteta?
Tässä kohtaa osaa taas kerran arvostaa niitä todellisia ystäviä enemmän ja onneksi heistä ei ole pulaa :)
Vastaukset 2
Vanhimmat
Karkeruus voittaa joskus kaikki muut tunteet. Katuu ehkä tulevaisuudessa, tällä hetkellä tuskin muita tuntemuksia on kuin suuttumus.
Sinuna en miettisi moisia, vaan jättäisin miehen jutut omaan arvoonsa.
Ja minkäs ikäisiä sitä oltiin? Kummastuttaa kun puhutaan "miehestä" joka kertoo asioita kavereilla "meidän luokallamme". Ei poikasilla ole vielä tuo omatuntokaan niin kehittynyt kun miehillä...
Ja kyllä, opiskelijatkin on poikia.