olin salannut vahingossa olemiseni kymmenen vuotta.

Minä olin mercatorstraat osoitteessa asuessani jo tajuttomuuksiani nyrkeilläni aivoihini lyöden viisi vuotta ja olin jo niin huonossa kunnossa että näkyi ulkopuolisille ajattelen koska sain viestiä minun huonokuntoisuuteni johtaa minut kutsuun lähteä argentiinaan asumaan ja johtuu siitä että kuntoni oli jo niin huono lyödessäni tajuttomaksi nyrkeilläni aivoihini vuodesta 1993 asti vuoteen 1998 saakka viisi vuotta ja siellä on muiden mahdollisten mukana yksi kenneth joka on mahdollisesti kuullut nyrkkieni iskut aivoihini niin on tosi tajuttomuudet teille jotka olette ilmoittaneet olevanne uskopuutteessa todellisuudesta tajuttomuuteni ja on myös leirintäalueilla 1994 vuosi ja 1998 vuosi mahdollisia kuuntelijoita havainnut lyömiseni nyrkeilläni aivoihini ja on myös ryustraat 1994 vuosi asunnossani kuuntelijoita mahdollisuus tavoittaa huoneistossa muissa huoneissa asuneitten mahdollisista kuuntelmisista joissa löytyy muistia minun nyrkeilläni aivoihini lyömisistä ja tajuntani lopetti tajuamiset jokainen iskujen sarja jonka nyrkeilläni aivoihini iskin.
Niin argentiinaan lähettäminen on ajalta jolloin olin ollut noin suuripiirtein jokainen päiväni tajunnan lopettumista kokenut viisi vuotta ajassa ja myönnän oli rankkoja herätessäni ylösnousut lepäämispaikastani ja muistan jokainen kerta ehtineeni tyynylleni painamaan päätäni jossa oli ylösnousut herätessäni tajuttomuuksistani.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


gullstenmark kirjoitti:

Minä olin mercatorstraat osoitteessa asuessani jo tajuttomuuksiani nyrkeilläni aivoihini lyöden viisi vuotta ja olin jo niin huonossa kunnossa että näkyi ulkopuolisille ajattelen koska sain viestiä minun huonokuntoisuuteni johtaa minut kutsuun lähteä argentiinaan asumaan ja johtuu siitä että kuntoni oli jo niin huono lyödessäni tajuttomaksi nyrkeilläni aivoihini vuodesta 1993 asti vuoteen 1998 saakka viisi vuotta ja siellä on muiden mahdollisten mukana yksi kenneth joka on mahdollisesti kuullut nyrkkieni iskut aivoihini niin on tosi tajuttomuudet teille jotka olette ilmoittaneet olevanne uskopuutteessa todellisuudesta tajuttomuuteni ja on myös leirintäalueilla 1994 vuosi ja 1998 vuosi mahdollisia kuuntelijoita havainnut lyömiseni nyrkeilläni aivoihini ja on myös ryustraat 1994 vuosi asunnossani kuuntelijoita mahdollisuus tavoittaa huoneistossa muissa huoneissa asuneitten mahdollisista kuuntelmisista joissa löytyy muistia minun nyrkeilläni aivoihini lyömisistä ja tajuntani lopetti tajuamiset jokainen iskujen sarja jonka nyrkeilläni aivoihini iskin.
Niin argentiinaan lähettäminen on ajalta jolloin olin ollut noin suuripiirtein jokainen päiväni tajunnan lopettumista kokenut viisi vuotta ajassa ja myönnän oli rankkoja herätessäni ylösnousut lepäämispaikastani ja muistan jokainen kerta ehtineeni tyynylleni painamaan päätäni jossa oli ylösnousut herätessäni tajuttomuuksistani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu