70-lukulaisia kaikuja

Anonyymi

Keskustanuorten juuri valittu puheenjohtaja Hanna Markkanen toteaa tiedotteensa otsikossa:
Keskustanuorten liittokokous: Kohti maailmanrauhaa!

Liittokokous vaatii maailmarauhaa - kaunis asia mutta aika suureellinen suomalaisen 12% kannatuksen omaavan puolueen nuorisojärjestöltä.
Ei sitten löytynyt konkreettisempia asioita tiedotettavaksi?

Sääli vain ettei naapurista enää löydy ruplakassoja toimintaa rahoittamaan.
Vai josko Putin-nuorten kansaa sittenkin löytyisi entistä syvempi yhteinen sävel ?

10

71

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Absurdi ajatus, rahkeet ei riitä, sillä kepunuorten pitäisi ensin kampittaa maailman sotaisimman suurvallan päämies Donald Trump ja sen jälkeen lukuisia muita mulukkuja.

    • Maailman rauhattomuus konkretisoituu nykyään muun muassa mittavina pakolaisaaltoina esimerkiksi Suomeen. Vielä 1970-luvulla kriisipesäkkeissä asuneet ihmiset kuolivat sotien seurauksiin omiin nurkkiinsa, eikä täällä tarvinnut kantaa huolta maailmanrauhasta yhtä konkreettisessa mielessä kuin nykyään.

      • Anonyymi

        Laajempia joukkoja koskevaa ilmastopakolaisuutta odotellessa...

        70-luvulla maailmanrauhan puolesta marssittiin tiettyjen lippujen alla meiiläkin.
        Myös keskustanuoret kävivät tuolloin tiuhaan hakemassa oppia ja vakuuttamassa uskolisuuttaan ulkomailla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nyt on tosi kysymyksessä.

      • Anonyymi
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Nyt on tosi kysymyksessä.

        Keskustan politiikan ytimessä on hiilipäästöjen radikaali lisääminen metsäsektorilla maataousteknikon toimiessa äänitorvena.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Keskustan politiikan ytimessä on hiilipäästöjen radikaali lisääminen metsäsektorilla maataousteknikon toimiessa äänitorvena.

        Sodilla ja niiden aihettamalla pakolaisaallolla lienee mitään tekemistä metsäsektorin ja maatalousteknikoiden kanssa.

      • Anonyymi
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Sodilla ja niiden aihettamalla pakolaisaallolla lienee mitään tekemistä metsäsektorin ja maatalousteknikoiden kanssa.

        Lähinnä päästöjenn tuottamisen kanssa.

      • Anonyymi
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Sodilla ja niiden aihettamalla pakolaisaallolla lienee mitään tekemistä metsäsektorin ja maatalousteknikoiden kanssa.

        Pakolaisaallot aiheuttavat metsätuhoja, kuten Ruotsissa runsain määrin. Siten hiilinielu vähenee terroristien takia.

        Maataloustekniikkaan pakolaisaallot liittyvät lähinnä siten, että Bayer (ent. Monsanto) pakottaa kolmansien maiden maanviljelijät GMO:hon ja/tai CRISPR-tekniikkaan, jolloin vaihtoehtoina ovat pakkolähtö EU:hun tai itsemurha. Tämä on näkynyt Aasian ja Afrikan pakolaisaalloissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        jälkimmäinen on oiva näkökulma

      • Anonyymi
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Nyt on tosi kysymyksessä.

        miksi pitää houkutella niitä maahamme Euroopan korkeimmalla
        loisimisrahalla
        Baltiassa ei ole ongelmia koska eivät maksele

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1299
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      35
      830
    3. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      587
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      580
    5. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      27
      576
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      538
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      526
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      511
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      16
      482
    10. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      15
      472
    Aihe