USA voitti Isisin Syyriassa. Nato on ollut intensiiviseti läsnä verisen diktaattorin al Assadin hallitsemassa Syyriassa. Nato vie vielä Syyrian demokratiaan Libyan tavoin.
Onko Idlibin taistelu kolmas voitokas Natosota?
Anonyymi
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ennen Syyria sekoiluaan Iso-Britannia taitaa joutua viemään Naton Brexitin kylkiäisenä gay-saarelleen.
Niin, se on pelättävissä, homma on ns. kussut Venäjän puututtua asioitten kulkuun Syyriassa.
Jenkkien maa-armeija iskettiin aika näyttävästi maan rakoon.
Katsokaa kuinka näyttävästi harhautetaan kaikkia ISIS-johtajan 'muka' kuolemalla ja tuhkatkin on jo siroteltu mereen....ihan kuin samaa olisi tapahtunut ennenkin?
Huomiota käännetään muualle, jenkkien varautuessa ottamaan haltuun Syyrian öljylähteitä.
Öljyä käytetään kustannusten kattamiseen.
Suomi voisi maksaa al-Baghdadin tappamisesta.
Syyrian armeijan tappioiden ja ISIS-taistelijoiden menestyksen myötä kurdit halusivat liittoutua voittajan kanssa. He liittoutuivat siis Yhdysvaltojen, Assadin pahimman vihollisen kanssa. He päättivät myös käyttää Assadin heikkoutta hyväkseen ja edetä Itä-Syyriassa laajalle alueelle, jossa on Syyrialle tärkeät öljykentät. Näiden valloitusretkien jäljiltä Yhdysvallat miehittää vielä pienellä sotilasjoukollaan öljyn tuotantoalueita muun muassa Dei Ezzorissa.
USA loi Isis järjestö, samoin kuin Al-Qaidankin. Se voi lopettaa niiden toiminnan milloin haluaa, tai ottaa ne taas käyttöön niin tarvitessaan.
Tuo isis johtajan telominen oli pelkkää teatteria likaisine kalsareineen. Mahtaako arabit noissa kuumissa oloissa edes käyttää kalsareita? :)