olenko sosiopaatti?

Anonyymi kirjoitti:

Olen pyöritellyt tätä todella pitkään. Olen kasvanut perheessä jossa äiti on henkisesti erittäin sairas, joten valehtelusta ja miellyttämisestä on muodostunut arkipäiväinen asia, jotta äidin pystyi pitämään "tyytyväisempänä." Valehtelen ihan turhista asioista ja se harmittaa aivan älyttömästi. Tulee vaivaantunut olo jos pitää kertoa totuus vaikka tosiasiassa totuuden kertomisesta ei seuraisi mitään harmia, luulen vain itse aina pahinta. Lisäksi suutun ihan naurettavista asioista ja se ärsyttää mua niin paljon että oon alkanut kytkemään sitä pois, ja olen pikkuhiljaa alkanut tunnistaa tilanteita jotka olisivat ennen suututtaneet minut täysin, mutta nyt osaan reagoida niihin normaalimmin, ainakin yritän. Mua pelottaa tää tosi paljon koska en halua olla mun läheisille vaivaksi ja tiedän että olen todella usein erittäin hermoille käyvä, ja pahoittelen käytöstäni lähes päivittäin vaikkei mitään olisikaan tapahtunut. Tunnen valehdellessani syyllisyydentunnetta mutten osaa lopettaa. Olen harkinnut vakavasti terapiaa. Moni sanoo ettei ihminen voi olla sosiopaatti jos tunnistaa oireensa ja häpeilee sitä, mutta jokin mussa on silti vikana. En tiedä mikä pointti tässä kirjoituksessa nyt oli, mutta nuorten 247 keskustelupalstat ei ole 247 auki vaikka niin antavatkin olettaa joten johonkin piti yölliset mietteet purkaa.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä