Suomi 24:n televisiomainos on outo

Televisioon hiljattain ilmestynyt mainos pitää sisällään nuorenparin, joka hiippailee ja juuoksentelee pimenevässä kaupungissa. Periaatteessa pelataan silhueteilla ja varjoilla, eikä oikein mitään selvää ole näkyvissä. Lisäksi mainoksessa kutsutaan ihmisiä keskustelemaan Suomi 24:n keskustelupalstoille.

Minusta mainos on täysin käsittämätön.

(Naurua)

12

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • En ole mainosta nähnyt, joten en osaa sanoa sisällöstä, mutta se että ylipäänsä S24:ää mainostetaan televaattorissa, lienee tulkittava hätähuudoksi.

      • Juurikin näin

        Mainostaminen aloitetaan aina silloin, kun arkun pohjalla on vielä jotain.

        (Hirn)


    • Tarkemmin ajatelutuna mainos ei sittenkään ole outo, vaan vihjaileva, koska se epäsuorasti "kriminaalilla" tavalla viittaa alustaan, jolla voi suorittaa kyseenalaisia ja valonarkoja maneereja.

      (Hihitystä)

    • Anonyymi

      Tontut liikkuu tähän aikaan.

      • Anonyymi

        Niin määkin liikun. 👻


    • Anonyymi

      En kerro, että minä olen siinä.

    • Anonyymi

      Kyllä siinä pussattiin. Se oli vihje tänne, että sitä pitäs tehdä eikä vaan keskustella voileivistä.

    • Anonyymi

      No ihan ohjaajan moka. Nyt näkyi silhuetit. Jos ois kuvattu Öllölässä, ei olis näkyny mitään.

    • Anonyymi

      Kantava voima on kadonnut. Menee kuin kurpitsa alas koskesta.

    • Mielestäni se vanha mainos oli parempi. Jossa se vanhmpi pariskunta istuu penkillä tuumailemassa ja katselemassa maisemia.

      • Anonyymi

        No siinä jäätiinkin vaan tuumailemaan.


      • Anonyymi kirjoitti:

        No siinä jäätiinkin vaan tuumailemaan.

        Jep! Hyvin tuumailtu. :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      63
      1227
    2. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      107
      1193
    3. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      146
      896
    4. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      64
      873
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      71
      800
    6. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      109
      702
    7. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      103
      672
    8. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      56
      666
    9. 78
      591
    10. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      43
      586
    Aihe