Lemmenvalat

Vanhassa kulttuurissa lemmenvaloilla oli keskeinen merkitys. Vaadittiin toiselta lemmenvaloja, mutta erityisen paheksuttavana pidettiin, jos toinen tulikin kokemuksen myötä toisiin ajatuksiin.

Ensimmäisiä valoja vaadittiin jo seurustelussa. Piti olla lopullisesti kiinni jo sellaisessa, johon oli vasta tutustumassa. Kihlauksen nähtiin olevan valaliitto. Kun pappi kysyi vihittäviltä omaa tahtoa tullaa vihittäväksi, vastaukset selitettiin avioliittovaloiksi tai -lupauksiksi, vaikkei sellaisesta suinkaan ollut kyse.

Kysyttiin siksi, että äidin, isän, tädin, sedän tai muun tahto ei ollut riittävä, vaan voitiin vihkiä vain sellaisia, jotka ITSE tahtoivat tulla vihityiksi.Tätä oikeusjärjestys edellyttää edelleenkin. Mutta ei kukaan voi luvata, miten tulevaisuudessa käy.

Oltiin uskovinaan, että rakkaus on ikuista, mutta ei siihen oikeasti uskottu. Heikkoa uskoa yritettiin tehostaa selittämällä toiveet valoiksi ja valoja vaatimalla. Kun katsotaan menneitten laulujen sanoja, tavallinen aihe on uskoton nainen, joka on rikkonut "valansa" ja mennyt toiselle.

Menneen ajan asenne näkyy vielä monin tavoin nykyäänkin.