Lemmenvalat

Vanhassa kulttuurissa lemmenvaloilla oli keskeinen merkitys. Vaadittiin toiselta lemmenvaloja, mutta erityisen paheksuttavana pidettiin, jos toinen tulikin kokemuksen myötä toisiin ajatuksiin.

Ensimmäisiä valoja vaadittiin jo seurustelussa. Piti olla lopullisesti kiinni jo sellaisessa, johon oli vasta tutustumassa. Kihlauksen nähtiin olevan valaliitto. Kun pappi kysyi vihittäviltä omaa tahtoa tullaa vihittäväksi, vastaukset selitettiin avioliittovaloiksi tai -lupauksiksi, vaikkei sellaisesta suinkaan ollut kyse.

Kysyttiin siksi, että äidin, isän, tädin, sedän tai muun tahto ei ollut riittävä, vaan voitiin vihkiä vain sellaisia, jotka ITSE tahtoivat tulla vihityiksi.Tätä oikeusjärjestys edellyttää edelleenkin. Mutta ei kukaan voi luvata, miten tulevaisuudessa käy.

Oltiin uskovinaan, että rakkaus on ikuista, mutta ei siihen oikeasti uskottu. Heikkoa uskoa yritettiin tehostaa selittämällä toiveet valoiksi ja valoja vaatimalla. Kun katsotaan menneitten laulujen sanoja, tavallinen aihe on uskoton nainen, joka on rikkonut "valansa" ja mennyt toiselle.

Menneen ajan asenne näkyy vielä monin tavoin nykyäänkin.
072
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Firdawsi kirjoitti:

Vanhassa kulttuurissa lemmenvaloilla oli keskeinen merkitys. Vaadittiin toiselta lemmenvaloja, mutta erityisen paheksuttavana pidettiin, jos toinen tulikin kokemuksen myötä toisiin ajatuksiin.

Ensimmäisiä valoja vaadittiin jo seurustelussa. Piti olla lopullisesti kiinni jo sellaisessa, johon oli vasta tutustumassa. Kihlauksen nähtiin olevan valaliitto. Kun pappi kysyi vihittäviltä omaa tahtoa tullaa vihittäväksi, vastaukset selitettiin avioliittovaloiksi tai -lupauksiksi, vaikkei sellaisesta suinkaan ollut kyse.

Kysyttiin siksi, että äidin, isän, tädin, sedän tai muun tahto ei ollut riittävä, vaan voitiin vihkiä vain sellaisia, jotka ITSE tahtoivat tulla vihityiksi.Tätä oikeusjärjestys edellyttää edelleenkin. Mutta ei kukaan voi luvata, miten tulevaisuudessa käy.

Oltiin uskovinaan, että rakkaus on ikuista, mutta ei siihen oikeasti uskottu. Heikkoa uskoa yritettiin tehostaa selittämällä toiveet valoiksi ja valoja vaatimalla. Kun katsotaan menneitten laulujen sanoja, tavallinen aihe on uskoton nainen, joka on rikkonut "valansa" ja mennyt toiselle.

Menneen ajan asenne näkyy vielä monin tavoin nykyäänkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu