Timo Soini TYRMISTYNYT Päivi Räsäsen kohtelusta!

Timo Soini antaa palaa blogissaan:

"Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on määrännyt poliisin tekemään esitutkinnan Luther – säätiön 15 vuotta sitten julkaisemasta teoksesta ” Mieheksi ja naiseksi hän loi heidät ”. Jo on aikoihin eletty. Pelleily jatkuu. Päivi Räsästä ette pysty hiljentämään, totuus murtautuu aina lopulta esille, kaivaa sen kuinka syvälle hyvänsä. Ovatko tästä maasta rosvot loppuneet, kun täytyy tutkia kristittyjä? Virallinen Suomi mekastaa mm. Unkarin ja Puolan ” oikeusvaltio- ongelmista ” . Näissä maissa ei kristittyjä raahata poliisikuulusteluihin abortti – ja avioliittokantojensa vuoksi. Jokohan nyt edes yksi kirkonmies saa suunsa auki tämän hullutuksen myötä? Tai yksikin sananvapauden puolesta kirjoittava toimittaja? Saas nähdä. Ei voi kauhalla vaatia, jos on lusikalla annettu.."

http://timosoini.fi/
42<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Nimenomaan. Missä on Päivi Räsäsen sanan ja uskonnon vapaus????
Valtakunnan syyttäjälle potkut virasta!

1Äänestä
  • Valtakunnansyyttäjän näkemykseen taitanee harva yhtyä. Poliisilla kuitenkin järkikanta asiaan.

    Homoasiassa meillä on vielä paljon purtavaa. Homouteen kun ei ole mitään yksiselitteistä kantaa. Lääkkeetkin vaikuttavat sukupuolisiin haluihin merkittävästi. Ehkäisylääkkeiden päätyminen vesistöihin murtaa jo perinteiset käsitykset eläimistäkin.

    Eipä taida olla Räsäsen vika se, että ihmiset aika lailla hukassa näinä päivinä. Tosin lääkärinäkin on mahdollista tarkastella homoutta ja sen ilmenemistä. Nykyisin jopa paljon entistä aiheellisempaa.

    Äänestä

  • kuu uskonnon suosijat määräävät Euroopassa kaiken vielä
    seuraavaan suureen terroriaaltoon asti

    Äänestä

  • Oikeustoimi ja lehdistö on Hyvävelijärjestön hallussa. Nykyään veljeskuntaan kuuluu naisiakin nämä soluttautuvat yhteiskuntaamme vainoavat käskystä. Alenpi aste ei kysele vaan toimii käskystä näin on toimittu aina. Poliis kuuluu veljeskuntaan ja valmistelee vainon.

    Äänestä

Missä demari, siellä ongelma.

Äänestä

En ymmärrä että kuka lulee tietävänsä paremmin kuin 2000v ihmiskunnassa vallinnut käsitys kahdesta sukupuolesta: miehestä ja naisesta.

Kuka kehtaa korottaa itsensä kaiken aiemman tiedon yläpuolelle väittäen että hän on absoluuttisen oikeassa väittäessään että sukupuolia on jopa 8 lapsella?

Miksei hänellä ole esittää mitään todisteita räikeiden väitteidensä tueksi?

Nyt yhtäkkiä väitös kuulostaa vain jonku psykoosi harhalta.

Äänestä

Voisi luulla, että Soini olisi oikealla asialla, mutta on muistettava että Soini on ammattipopulisti jonka koko akateeminen urakin koski yksinomaan populismin opiskelua.

Jos kansan yleinen konsensus kannattaisi syytettä ja mahdollisimman kovaa tuomiota Räsäselle, niin Soini olisi eturivissä rasvaamassa hirttoköyttä ja hokisi ettei todellinen kristitty puhu niinkuin Räsänen.

Soini on varsin taitava mies haistelemaan tuulia, ja katselemaan mihin suuntaan kansa marssii. Juoksee sitten marssivan kansan kärkeen sitä muka johtamaan. Tyhmemmälle Soinin kusetukset voisivat mennä täydestäkin.

Äänestä
  • Soini kylläkin on ollut johdonmukainen näissä mielipiteissään, ja sai median ja sinun kaltaistesi vihervasemmistolaisten vihat niskoilleen mm. abortin vastustamisellaan , valkoisen talon rukousaamiaiselle osallistumisellaan, perinteisten perhearvojen Pariisin-marssille osallistumisellaan, jne, jne...

    Äänestä

  • Ehkei soini ole mikään päättäväisin tai vahvin jääräpää. Mutta kyllä hän on silti jossain määrin perus suomalainen. Olen itsekkin tilanteessa jossa hyvänä esiintyminen oli tyyliin sosiaalinen itsemurha niin olen esittänyt olevani mukana pahojen leikissä. Tosin kaduin tätä myöhemmin kun en tajunnut että se vaikuttaa niin moneen asiaan jopa peruuttamattomasti.

    Äänestä

  • On vaikea kuvitella, että uskoon tullut ja uskossa pysynyt ihminen alkaisi toimia vastoin uskoaan kerätäkseen poliittisia irtopisteitä. Päinvastoin: Soini oli helppo syrjäyttää perussuomalaisissa, koska hän toimi rehellisesti ja avoimesti.

    Äänestä

  • Eipä osannut Soini haistella tuulta kun liittyi sinisiin, hävisi koko puolue ja ukko itsekin, missä lienee?

    Äänestä

Ei yllätä että toinen hihhuli pöyristyy yhden hihhulin puolesta. Toivottavasti ei nyt timpalla vallan ruokahalu kadonnut? Hitto siinähän on vaarana että massa vähenee.
Jabba ja päivi voivat perustaa uuden kirkon. Sellainen me tuomitaan ankarammin kuin vanhan testamentin humala, eiku jumala.

Onneksi tuo sekopää jäi pois eduskunnasta. Oikee fatangel tai mikä lie sininen keiju.

Äänestä
  • Perinteinen sukupuolinen malli on jäämässä, unhoonko? Jo nyt on nähtävissä, mihin tämä uusi malli on johtamassa. Koska syyt ovat moninaiset, niitä tulisi tutkia, eikä oikopäätä lähteä kulkueisiin marssimaan. Kirkon ennen kaikkea tulisi olla varovainen käännöksissään.

    Äänestä

Soini on syypää tilanteeseen


Pani duunarin oikeusministeriksi
Eikä hallitusohjelmaan merkinnyt kiihotuslakien poistoa

Soini on pelkkä pelinsä pelannut kurja feikki
Duunari oikeusministerinä ei pysty mihinkään

Valtakunnansyyttäjä on henkisesti nyrjähtänyt ja sen taustat pitäisi tutkia tällaisia pyydetään usei mukaan vapaamuurareihin skientologeihin kabbalaan wickkaan saatananpalvojiin jne
joissa saatetaanopettaa vihaa raamattua ja suomalaisia vastaan

Äänestä
  • Raamattu sanoo saatanaa syyttäjäksi, se on tuhansien juonien mestari. Se syyttää kristittyjä, jotka luottavat Jumalan sanaan, koska Jumalan sana on totuus.

    Repikää siitä pakanat, sillä totuus ei pala tulessakaan ! Tehän rupesitte rääkymään, kuin riivaajat, Jeesuksen tullessa lähelle.

    Äänestä

Päivillä iljettävä tilanne. Sama juttu kuin jos syytettäisiin perusteettomasti seksuaalisesta ahdistelusta, ja sitten viereen ui valtakunnan tunnetuin raiskaajapervo, joka supattaa että meidänlaisten täytyy pitää yhtä.

Äänestä
  • Pistit aika pahan. Kuitenkin osuvasti sanottu.

    Äänestä

Onko Suomen epäonnistuneimman ulkoministerin ja omahyväisimmän ex-poliitikon tuki viimeinen naula arkkuun?

Äänestä

Valtakunnan syyttäjä ei ole vielä syyttänyt ketään. Hän on vaan pyytänyt poliisia tutkimaaqn asian. Hän on toiminut vain virkavastuunsa mukaan. Muuten hän olisi syyllistynyt virkarikokseen jos näin ei olisi tehnyt. Se kuuluu hänen tehtäviinsä selvityttää asia pois päiväjärjestyksestä. Asia ei ole vanhentunut, sillä Räsänen on ilmoittanut edelleen pysyvänsä kannassaan, joten uusi vanhentuminen alkaa vasta nyt. Jos hänet todetaan syylliseksi, se on silloin jatkettu rikos.

Äänestä
  • Tämän "jatketun rikoksen" johdonmukainen seuraus on että Raamattu pitää kirjoittaa uudelleen koska se homokantojen lähteenä on vääräoppinen. Jatkaako valtakunnansyyttäjä alottamallaan tiellä?
    Kuinka monta uutta syytöstä on vielä odotettavissa? Poliisihan on jo ensimmäisen syytteen todennut loppuun käsitellyksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämän "jatketun rikoksen" johdonmukainen seuraus on että Raamattu pitää kirjoittaa uudelleen koska se homokantojen lähteenä on vääräoppinen. Jatkaako valtakunnansyyttäjä alottamallaan tiellä?
    Kuinka monta uutta syytöstä on vielä odotettavissa? Poliisihan on jo ensimmäisen syytteen todennut loppuun käsitellyksi.

    Raamattua on kirjoiteltu uusiksi viime käännöksessäkin. Kaikki ei todellakaan ole kohdillaan. Muutamin kohdin ajatus muuntunut jopa päinvastaiseksi. Tämä aika ei taida olla niitä kaikkein hengellisimpiä. Tieteen katsotaan selittävän enemmän Jumalan olemassaoloa kuin Raamatun ja todellisuus on saanut tämän mukaisen käänteen. Maallistuminen on selkeästi nähtävissä myös kirkon toimissa. Syvällisempää pohdintaa on vaikea tavoittaa. Pikahaastatteluissa tähän ei päästä.

    Äänestä

  • Että MITÄH, MIKÄ RIKOS? On tämä malliinsa mennyt.
    Missähän kohti suomen lakikirjaa sanotaan, että Raamatun sanan kertominen toisille ihmisille on tuomittava rikos ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Että MITÄH, MIKÄ RIKOS? On tämä malliinsa mennyt.
    Missähän kohti suomen lakikirjaa sanotaan, että Raamatun sanan kertominen toisille ihmisille on tuomittava rikos ?

    Tähän nimenomaan on päästy ja yhä pahempaa näyttäisi olevan luvassa. Raamattua saa toki siteerata, mutta valikoidusti, tavoin, mikä miellyttää pride-kulkueisiin osallistuneita kirkon edustajiakin. Eihän tässä mistään rikoksesta ole kysymys, vaan vapaudesta ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin. Syyteharkintaakin voi tarpeen vaatiessa venyttää ja ystävät kyllä muistavat tämän.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämän "jatketun rikoksen" johdonmukainen seuraus on että Raamattu pitää kirjoittaa uudelleen koska se homokantojen lähteenä on vääräoppinen. Jatkaako valtakunnansyyttäjä alottamallaan tiellä?
    Kuinka monta uutta syytöstä on vielä odotettavissa? Poliisihan on jo ensimmäisen syytteen todennut loppuun käsitellyksi.

    Raamattu ei edustanut edes kirjoitusaikanaan missään suhteessa mitään terävintä ajattelua.

    Kun Epikuros n. 300 eaa opetti että naiset ja orjat ovat vapaiden kanssa tasavartaisia ihmisiä ja otti naisia mukaan keskustelemaan filosofiasta, niin 350 vuotta myöhemmin Paavali kehottaa orjia kuuliaisuuteen isäntäänsä kohtaan ja käskee naisia pitämään suunsa kiinni.

    Kun Genesiksen kirjoittajat joskun 400 eaa - 300 eaa kirjoittivat tarua pylväiden päälle luodusta litteästä maasta, antiikin kreikkalaiset olivat jo laskeneet maapallon ympärysmitan eikä edes kovin pahasti pieleen.

    Kun opus ei ollut mitään ajattelun kirkkainta kärkeä edes 2000 vuotta sitten, niin sen arvo moraalisena ohjenuorana tänään on täysi nolla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Raamattua on kirjoiteltu uusiksi viime käännöksessäkin. Kaikki ei todellakaan ole kohdillaan. Muutamin kohdin ajatus muuntunut jopa päinvastaiseksi. Tämä aika ei taida olla niitä kaikkein hengellisimpiä. Tieteen katsotaan selittävän enemmän Jumalan olemassaoloa kuin Raamatun ja todellisuus on saanut tämän mukaisen käänteen. Maallistuminen on selkeästi nähtävissä myös kirkon toimissa. Syvällisempää pohdintaa on vaikea tavoittaa. Pikahaastatteluissa tähän ei päästä.

    Mitään tekstiä ei voi kääntää kulttuurista toiseen absoluuttisen oikein. Raamattu on kirjoitettu maailmassa, jossa naiset oli miesten omaisuutta ja orjuus oli käytännöllinen järjestely, väkivalta arkipäiväinen välienselvittelytapa jne. Tuollaiseen maailmaan kirjoitettua tekstiä ei ole helppo kääntää eri arvojen ja kulttuurin lukijoille.

    Jeesus kehoitti kääntämään vasemman posken jos sinua lyödään oikeaan poskeen. Kuinka moni Raamatun lukijoista tietää, mitä merkityseroja siihen sisältyi, jos joku löi toista oikealle tai vasemmalle poskelle? Oikealle poskelle läpsäistiin orjia tai muita alempiarvoisia. Vasemmalle poskelle lyöminen viestii siitä, että lyöjä pitää lyötävää samanarvoisena.

    Osa käännösvirheistä on myös niin "hyviä" että niistä pidetään kiinni, vaikka tutkijat tietävät, että ne tulkitaan väärin. Tunnettu esimerkki on Korinttolaiskirje, jossa muka puhutaan rakkaudesta: "Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ..."

    Todellisuudessa "rakkaudeksi" käännetty sana "agape" tarkoittaa "sopuisuutta" tai "toveruutta" eikä liity miehen ja naisen väliseen rakkauteen, vaan seurakunnan yhteishenkeen (ei sinällään yllätys, kun kirjehän on seurakunnalle osoitettu). Paavali ohjeistaa korinttolaisia, miten heidän pitäisi seurakunnassa toimia. Pitää edistää yhteistä hyvää eikä seurakuntalaiset saa antautua egonsa vietäväksi. Nykykonsultti voisi kääntää sanana "agape" sanaksi "organisaatiokulttuuri".

    Jos Korinttolaiskirje käännetäisiin (sinällään oikein) nykykielelle tyyliin "Oikeassa organisaatiokulttuurissa ei kadehdita, ei kerskuta, ei ylpeillä, ei käyttäydytä sopimattomasti, ei etsitä omaa etuaan, ..." niin monen mielestä se olisi varmaasti rienaamista. Seurakuntien työilmapiiristä kantautuneiden tietojen valossa tälle ohjeelle olisi toki käyttöä ihan siinä alkuperäisessäkin merkityksessään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Raamattu ei edustanut edes kirjoitusaikanaan missään suhteessa mitään terävintä ajattelua.

    Kun Epikuros n. 300 eaa opetti että naiset ja orjat ovat vapaiden kanssa tasavartaisia ihmisiä ja otti naisia mukaan keskustelemaan filosofiasta, niin 350 vuotta myöhemmin Paavali kehottaa orjia kuuliaisuuteen isäntäänsä kohtaan ja käskee naisia pitämään suunsa kiinni.

    Kun Genesiksen kirjoittajat joskun 400 eaa - 300 eaa kirjoittivat tarua pylväiden päälle luodusta litteästä maasta, antiikin kreikkalaiset olivat jo laskeneet maapallon ympärysmitan eikä edes kovin pahasti pieleen.

    Kun opus ei ollut mitään ajattelun kirkkainta kärkeä edes 2000 vuotta sitten, niin sen arvo moraalisena ohjenuorana tänään on täysi nolla.

    Jeesus kiteytti raamatun sanoman: "rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi". Jos annat tälle kiteytykslle moraalisena ohjenuorana nolla-arvon, kuvaat kyllä hyvin oman luontosi.

    Paavalilla varmaan oli perustelunsa sanomisiinsa. Mitä Paavali on sanonut on eri asia kuin mitä Jeesus on sanonut. Pietari 2. kirjeessään varoittaa, että "... meidän rakas veljemme Paavali hänelle annetun viisauden mukaan ... puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen."

    Voisitko kertoa, missä kohtaa raamattua planeettamme kuvataan litteäksi? Samoin kiinnostaa lähde, jonka mukaan tiesivät ennen ajanlaskun alkua, että maapallo on pyöreä ja laskivat sen ympärysmitan nin tarkkaan, ettei lopputulos mennyt "edes kovin pahasti pieleen".

    Äänestä

Sisäministerille potkut välittömästi, ei ole homma hanskassa, mutta ei se ole koko hallituksellakaan, Keskustan olisi jo aika lähteä ja jättää tämä painajainen taakseen.

Äänestä
  • Miten ihmeessä sisäministeri tähän liittyy? Onko hän tehnyt ensimmäistäkään päätöstä tähän liittyen?

    Ihannemaassasi Unkarissa sisäministeri ja valtapuolue tanssittaa syyttäjä- ja oikeuslaitosta kuin sätkynukkeja, mutta Suomessa ei onneksi olla siinä tilanteessa.

    Katsotaan josko tulevaisuudessa persujen kannatuksen kasvu riittää siihen, että Suomessakin aletaan oikeusvaltio-periaatteita murenamaan. Nyt ei ole vielä murentunut.

    Äänestä

Neukkula 2 toimii samalailla kuin neukkula 1. Uskonasiat kielletään. Päiväkodeissa saa järjestää halloweenit mutta kaikki kristillisyys on kielletty.

Äänestä
  • Johan tuota uskonnon pakkosyöttöä on vaan katteltukkin ihan tarpeeksi.

    Äänestä

Mitä voi odottaa maassa, missä pääministeri ja demarijohtaja kulkee iloisena homokulkueen keulassa. Onneksi tuo näkyy nyt demareiden kannatuksen romahduksena.

Äänestä

KD! Ottakaa se ex-persu sieltä kotoaan röhöttämästä joukkoonne puhumaan raamatunlauseilla!

Äänestä

Pointti on siinä että jos Räsänen yrittää saada raamattua maallisten lakien yläpuolelle, mutta jos kerran raamattu, niin miksei sitten koraanikin sharialakeineen.
Kusessa ollaan jos hihhuleiden pillin mukaan mitään ruvetaan.

Äänestä

Suomessa on uskonnonvapaus. Sen mukaan kaikki uskonnot ovat samanarvoisia, mikään uskonto ei saa olla toisten yläpuolella.

Äänestä
  • Eikä ainakaan maallisten lakien yläpuolelle tai kusessa ollaan.
    Lukekoot hihhulit niitä satukirjojaan niissä omissa porukoissaan vaan.

    Äänestä

Demlalla+on+kiire.SDP:n+kannatus+13,9+%+tietää+seuraavissa+vaaleissa+hallituksesta+ulosjääntiä.+Matala+kannatus+ei+ole+mikään+poikkeus,+vaan+selkeä+tasainen+alaspäin+suuntautunut+trendi+Suomen+itsenäisyyden+ajalla.Trendin+jatkuessa+voi+SDP:llä+on+edessään+ikuinen+oppositio+ja+katoaminen+hiljalleen+Suomen+poliittiselta+kartalta.Demlan+nykyinen+vahva+asema+perustuu+SDP:n+suunnitelmalliseen+sosialistiseen+vallankumouspolitiikkaan:+oikeuslaitos,+sosiaalitoimi,+terveydenhoito,+koululaitos,+kirkko+pyritään+valtaamaan+ns.+edistyksellisillä+voimilla.+Näin+päästään+murtamaan+suomalaisten+moraalinen+selkäranka,+joka+on+jo+aika+hyvin+onnistunutkin.Nyt+kantona+kaskessa+on+persut,+joiden+valtaanpääsy+voi+olla+demlalaisille+perustuslakiasiantuntijoillekin+veriripulia+aiheuttava+ongelma.Siksi+Demlalla+on+kiire.

Äänestä
  • Halla-ahosta jos riippuis niin kirkot muutettaisiinkin varmaan elokuvateattereiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Halla-ahosta jos riippuis niin kirkot muutettaisiinkin varmaan elokuvateattereiksi.

    Ja tekstitykset olisivat kirkkoslaaviksi.

    Ei tosin vaikuttaisi persukatsojiin, joilla muutenkin on vaikeuksia ymmärtää ihan selvää suomea.

    Äänestä

Eikö lakiasiainvaliokunta voi korjata Raamatun uuteen uskoon päivittämällä homojen ja muiden vähemmistöjen oikeudet. Ei kai se Räsäsen vika ole jos hän vain siteeraa suomalaistenkin kristittyjen oppikirjaa. Kirjaa jota harva kristitty on edes vaivautunut avaamaan. Mutta jotka siitä huolimatta pitävät itseään kristunuskon asiantuntijoina.

Äänestä

Timolle on annettu aika isolla kauhalla ja hyvin on maistunut.

Monta asiaa oli Timonkin ulkoministeriyden aikaan tärkeämpää nimenomaan Timolle kuin Suomelle. Rukousaamiaisetkin maistuivat vaikka toisella puolen maapalloa, nami nami.

Äänestä

Suomessa pitää toimia vain Suomen lakikirjojen mukaan. Kun Suomessa on uskonnonvapaus Raamattua ei saa asettaa muiden uskontojen yläpuolelle, se sortaisi uskonnonvapauden mukaan muita uskontoja.

Äänestä
  • Niin ja sitten nekin alkaisi kohta vaatimaan jotain omia koraanin oppeja yli suomen lakien.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Timo Soini antaa palaa blogissaan:

"Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on määrännyt poliisin tekemään esitutkinnan Luther – säätiön 15 vuotta sitten julkaisemasta teoksesta ” Mieheksi ja naiseksi hän loi heidät ”. Jo on aikoihin eletty. Pelleily jatkuu. Päivi Räsästä ette pysty hiljentämään, totuus murtautuu aina lopulta esille, kaivaa sen kuinka syvälle hyvänsä. Ovatko tästä maasta rosvot loppuneet, kun täytyy tutkia kristittyjä? Virallinen Suomi mekastaa mm. Unkarin ja Puolan ” oikeusvaltio- ongelmista ” . Näissä maissa ei kristittyjä raahata poliisikuulusteluihin abortti – ja avioliittokantojensa vuoksi. Jokohan nyt edes yksi kirkonmies saa suunsa auki tämän hullutuksen myötä? Tai yksikin sananvapauden puolesta kirjoittava toimittaja? Saas nähdä. Ei voi kauhalla vaatia, jos on lusikalla annettu.."

http://timosoini.fi/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu