Ihmissuhteissa ensin pitäisi itse pärjätä.

Sitten vasta parisuhdetta kun on jo oppinut pärjäämään ilman isää ja äitiä, ikinä mitään hyvää suhdetta ei synny jos mamman ja papan kotoa suoraan siirtyy jonnekin.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ajatus on kaunis ja suosittukin, mutta se on yksi niistä, joka toteutuessaan hidastaa jo muutenkin luonnottoman hidasta pariutumista.

Varhaisissa oloissa murrosikä on luonut valmiuden pariutumiseen. Tytöt ja pojat ovat heti siinä iässä alkaneet seurustelun sekä henkisellä että seksitasolla. Tytöt ovat tulleet raskaaksi jo 10-vuotiaina. Ns. nuoruusikää ei ole lainkaan ollut.

Kulttuuri on tuonut sekä moraalisia normeja että koulutuksen, jotka ovat nostaneet perheen perustamisen ikää rajusti. Nuoruusikä ennen perheen perustamista saattaa venyä yli 20 vuoden. Ihmisten perintögeenien luomat tarpeet eivät ole muuttuneet, mutta kulttuurin luomat mahdollisuudet ovat.

Nuoruusiän ongelmia koetettiin ennen hallita pakolla ja rangaistuksilla. Se ei onnistunut. Nyt on ymmärretty, että vapaus seurustella ja käyttää ehkäisyä ei ole vain parempi, vaan VÄLTTÄMÄTTÖMYYS.

Äänestä

tällä seudulla tyttö siirtyy suoraan kotoaan äitinsä luota samaa sukunimeä olevan eri paikassa asuvan pojan kanssa messiin

tiedä sitte mikä lopputulema on mtuta ku tietää että nää osaa kahmia kaikki sosiaalituet ym., ni joku sekasikiö vauva vaikka väkisin tuoetaan..

poika välil hullu oastolla ja hoitajat käy lopun ikää kuulusteleen kotona .. tyttö siks aikaa meehä "lenkille".. :) rikosrekisterikin helposti lisääntyy jos velat jää maksamatta

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Sitten vasta parisuhdetta kun on jo oppinut pärjäämään ilman isää ja äitiä, ikinä mitään hyvää suhdetta ei synny jos mamman ja papan kotoa suoraan siirtyy jonnekin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu