Tutkija kiistää Venäjän Sandarmoh-teorian!

HELSINGIN yliopiston dosentti, muun muassa Suomen sotavankisurmia tutkinut tohtori Antti Kujala on harmistunut tavasta, jolla hänen tutkimustaan on pyritty käyttämään hyväksi Venäjällä levitetyssä uudessa Sandarmoh-teoriassa Suomea vastaan.

– On epämiellyttävää, että tutkimustuloksiani käytetään poliittisessa tarkoituksessa ja niitä vääristellen. Kukaan tutkija ei pidä sellaisesta, Kujala sanoi IS:lle.

Kujalalta ilmestyi vuonna 2008 tietokirja nimeltä Vankisurmat – neuvostosotavankien laittomat ampumiset jatkosodassa (WSOY).

Kirjassaan Kujala tekee selväksi, että Suomi kohteli neuvostovankeja huonosti ja heitä myös surmattiin laittomasti.

Missään vaiheessa tutkimuksiaan Kujala ei ole kuitenkaan törmännyt faktoihin eikä edes viittauksiin, joiden mukaan Suomi olisi tiennyt jo jatkosodan aikana Neuvosto-Karjalan Sandarmohissa sijaitsevista Josif Stalinin aikaisista poliittisten vainojen uhrien haudoista ja käyttänyt itse niitä samoja hiekkakankaita neuvostoliittolaisten sotavankien hautaamiseen.

Presidentti Vladimir Putinin perustama Venäjän sotahistoriallinen seura, Venäjän puolustusministeriö ja pari petroskoilaista tutkijaa ovat kuitenkin jo muutaman vuoden ajan pitäneet yllä ”hypoteesia”, jonka mukaan Sandarmohin joukkohaudoista löytyisi myös suomalaisten teloittamia neuvostovankeja.
34506
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Juuri noin ryssän valehteleva propaganda toimii, juuri noin.

Sääli tutkijoita, joiden nimeä käytetään törkeästi hyväksi.

Äänestä
  • Juuri niin Suomen miehityshallinnon puolustajain valehteleva propaganda toimii, juuri noin.

    Kielletään kaikki itä-Karjalan keskitysleireillä Suomen miehityshallinnon alla kuolleet, joita oli vieläpä kaksi kertaa sen mitä Nikolai Ezhovin eli Stalinin toisen käden aikana. Kielletään myös se, että oltiin luovuttamassa "epäkansallista" väestöä Hitlerille murhattavaksi.

    Äänestä

  • Koko väittämä on älytön, koska maa-alueena Sandarmoh ei ollut missään vaiheessa Jatkosodan aikana suomalaisten halussa!

    Äänestä

Toisaalta,+tuohon+Suomessa+uskovat+vain+stallarit,+0,1+%!

Äänestä

Ihmettelen sitä, että touhuun on lähtenyt professori Juri Kilin, jota Suomessa on pidetty arvosssa rehellisenä tutkijana.

Äänestä
  • <<Ihmettelen sitä, että touhuun on lähtenyt professori Juri Kilin, jota Suomessa on pidetty arvosssa rehellisenä tutkijana.>>

    Kuka on pitänyt? Näillä on aina oma versio ja ihan omat tappiolukemat, joilla ei ole mitään tekemistä totuuden kanssa.

    En ymmärrä miksi ylipäätään pitää tällaisia rysssiä haalia kirjoihinkin levittelemään pötypuheitaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    <<Ihmettelen sitä, että touhuun on lähtenyt professori Juri Kilin, jota Suomessa on pidetty arvosssa rehellisenä tutkijana.>>

    Kuka on pitänyt? Näillä on aina oma versio ja ihan omat tappiolukemat, joilla ei ole mitään tekemistä totuuden kanssa.

    En ymmärrä miksi ylipäätään pitää tällaisia rysssiä haalia kirjoihinkin levittelemään pötypuheitaan.

    Juri Kilin on työskennellyt paljon yhdessä suomalaisten tutkijoiden kanssa ja arvostettu tasapuolisuudestaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juri Kilin on työskennellyt paljon yhdessä suomalaisten tutkijoiden kanssa ja arvostettu tasapuolisuudestaan.

    Missä julkaisussa ja keiden taholta moinen arvio Kilinistä on esitetty?

    Vai pitääkö vanha sanonta trollin mielestä tämän Kilininkin kohdalla paikkansa ikivanha suomalainen sanonta: " Älä koskaan, ikinä, luota r*ssään."

    Äänestä

  • Luuletko sillä todella olleen vaihtoehtoja. Hänelle on varmasti tehty selväksi, että lähdet mukaan tai syytteet lapsipornosta tulee.

    Äänestä

Ruumiita siellä on aivan helvetisti, koska se on Stalinin kanavan varressa.

Äänestä
  • Kanavatyömaan uhrit ovat aivan toinen asia. Heitä ei teloitettu, vaan he nääntyivät rankkaan työhön ja heikkoon muonitukseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kanavatyömaan uhrit ovat aivan toinen asia. Heitä ei teloitettu, vaan he nääntyivät rankkaan työhön ja heikkoon muonitukseen.

    Poventsahan on lähellä Sandarmohia ja kyse oli vain määrästä, mitä ei liene ollut mahdollista haudata kanavalle. Itse kuvittelet heidän tulleen ammutuksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Poventsahan on lähellä Sandarmohia ja kyse oli vain määrästä, mitä ei liene ollut mahdollista haudata kanavalle. Itse kuvittelet heidän tulleen ammutuksi.

    Sandarmohin vainajia on tutkittu. Heidät on teloitettu niskalaukauksilla kädet selän taakses sidottuina NKVD:n tyyliin.
    Kanavatyömaalla kuoltiin nälkään, tauteihin ja ylirasitukseen.Heidät haudattiin yleenä kanavakaivannosta nostettujen maamassojen alle.

    Sama Putin on ne tutkinut eli "tutkinut"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sandarmohin vainajia on tutkittu. Heidät on teloitettu niskalaukauksilla kädet selän taakses sidottuina NKVD:n tyyliin.
    Kanavatyömaalla kuoltiin nälkään, tauteihin ja ylirasitukseen.Heidät haudattiin yleenä kanavakaivannosta nostettujen maamassojen alle.

    NL:ssa epäilty pistettiin gulagiin, Ikitiessä virheellisesti kuvataan teloitus spontaanisesti, byrokratia ei toiminut noin NL:ssa, vaan kaikki kuulusteltiin pitkään gulagissa, ennen kuoleman tuomiota.

    Sandarmoh on ilmeisesti myös toiminut kanavan uhrien hautana ensin, teloitetut on ammuttu kanavalla, mutta kuljetettu Sandarmohiin. Vain viimeiseltä sululta on löytynyt luurankoja.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sandarmohin vainajia on tutkittu. Heidät on teloitettu niskalaukauksilla kädet selän taakses sidottuina NKVD:n tyyliin.
    Kanavatyömaalla kuoltiin nälkään, tauteihin ja ylirasitukseen.Heidät haudattiin yleenä kanavakaivannosta nostettujen maamassojen alle.

    Paljon on ruummiita täynnä koko Venäjän puoleinen Karjala. Tahtooko Putin tästä kaikesta uusintakierrosta.

    Äänestä

No, onkos desantti Bekmanni jo jollakin tapaa kommentoinut?

Äänestä
  • Jo vain onkin:

    "Bäckmanin kustantamana on ilmestynyt vastikään suomeksi myös pieni kirjanen nimeltä Sandarmohin arvoitus.

    Kirjan kirjoittajiksi on merkitty Sandarmohin ”Suomi-teorian” toinen esittäjä, petroskoilainen historioitsija Sergei Verigin sekä Carelia-lehden päätoimittaja Armas Mashin, joka tunnetaan tinkimättömänä Putinin hallinnon puolustajana.

    äckmania on haastateltu kirjan johdosta myös Venäjän valtiolliseen mediaan, jossa näyttää olevan menossa yhä yltyvä kampanja Sandarmohin ”vaihtoehtoisen” historiateorian edistämiseksi.

    – Tämä kirja osoittaa, että Sandarmohissa ei ole syytä kehittää kulttia Stalinin vainojen uhreista. Venäjän sotahistoriallisen seuran tuoreiden tutkimusten tulokset osoittavat, että Sandarmohiin on haudattu puna-armeijan sotilaita, jotka on surmattu Suomen armeijan aseilla. Kaiken lisäksi joukkohautojen uhrien määrä ei ole tunnusomainen Stalinin ajan vainoille, uutistoimisto Ria Novosti siteeraa Bäckmania."

    Hakukoneisto

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jo vain onkin:

    "Venäjän sotahistoriallisen seuran tuoreiden tutkimusten tulokset osoittavat, että Sandarmohiin on haudattu puna-armeijan sotilaita, jotka on surmattu Suomen armeijan aseilla. Kaiken lisäksi joukkohautojen uhrien määrä ei ole tunnusomainen Stalinin ajan vainoille, uutistoimisto Ria Novosti siteeraa Bäckmania."

    Kun ei osoita. Suomalaisten vankileirien kuolleet haudattiin leirin lähistölle. Yksikään vankileiri ei ollut lähelläkään Sandarmohia.
    Asian on tutkinut tarkkaan mm. alussa mainittu tri Antti Kujala.

    1Äänestä

  • Jouni Johan on siinä mielessä jännä tyyppi, että on ihroineen päivineen valmis väittämään jokaista entistä punakaartilaistakin jatkosodan neukuksi. Sandarmohissa olevat ruummiit on kaikki ammuttu niskasta.

    Äänestä

Suomalaisten kommunistien ”urotyö” oli ilmiantaa suomalaisia NKVD:lle Neuvostoliitossa. Ei vaan tahdo punikit ja kommunistit muistaa ...

Äänestä

Totta kai valkoinen Suomi kiistää kaiken "ei me mitään, toiset vain kaikkea". Ei yllätä ketään. Se kyllä yllättäisi kovastikin jos valkoSuomi tunnustaisi vaikka vai yhden pikku rikkeen joskus tehneensä.

Äänestä
  • Lykkäät pötyä.

    Ei ole mitään "valkoista Suomea." Esimerkiksi venäläisten sotavankien kohtelu on useissa tutkimuksissa perinpohjin selvitety, eikä tutkimuksia ole kukaan kiistänyt.

    Heti sodan jälkeen kohtelu tutkittiin ja joukko vankeusrangaistuksia langetettiin kenraali Oeschia myöten.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lykkäät pötyä.

    Muka suomalaisilla aseilla kirjoittaa tuo desantti bätmänni. Avot, paljon aseista venäläistä alkuperää sotasaalista, ja kaliberi molemmilla paljolti sama.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lykkäät pötyä.

    Ei ole mitään "valkoista Suomea." Esimerkiksi venäläisten sotavankien kohtelu on useissa tutkimuksissa perinpohjin selvitety, eikä tutkimuksia ole kukaan kiistänyt.

    Heti sodan jälkeen kohtelu tutkittiin ja joukko vankeusrangaistuksia langetettiin kenraali Oeschia myöten.

    On tutkittu, yksityiset tutkijat omalla vastuullaan, mutta ei virallisesti tunnustettu ja tuomittu. Kuten täällä Historia-palstalla nähdään niin eräillä reaktio on suorastaan psykoottinen jos vähänkään vihjaistaan, että kyllä Suomikin teki jotain.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On tutkittu, yksityiset tutkijat omalla vastuullaan, mutta ei virallisesti tunnustettu ja tuomittu. Kuten täällä Historia-palstalla nähdään niin eräillä reaktio on suorastaan psykoottinen jos vähänkään vihjaistaan, että kyllä Suomikin teki jotain.

    Sotavankien kohtaloita on selvitetty myös ns. virallisessa Jatkosodan historiassa.

    Kun tuomioistuin langettaa vankeustuomiot sotavankien kohtelusta, niin se on virallinen reaktio.

    Psykoottisia reaktioita on tällä palstallalähinnä stallareilla, jotka elävät edelleen neuvostoaikaa.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On tutkittu, yksityiset tutkijat omalla vastuullaan, mutta ei virallisesti tunnustettu ja tuomittu. Kuten täällä Historia-palstalla nähdään niin eräillä reaktio on suorastaan psykoottinen jos vähänkään vihjaistaan, että kyllä Suomikin teki jotain.

    Lykkäät pötyä. Ruummiit on kaikki ammuttu niskasta. Venäläiset ovat häpäisseet siellä ihmisten hautarauhaa jo kohta kaksi vuotta eivätkä ole pystyneet esittämään yhtäkään teloitusryhmän edessä ammuttua ruummista. Sinulle häiriintyneelle sopivia sanoja käyttääksemme 'Kaikilla ruummiilla on reikä niskassa'.

    Äänestä

Ryssä häpäisee hautarauhaa Sandarmohissa.

Penkoo hautoja löytääkseen edes yhden ruumiin, jolla ei ole niskalaukausta. se sitten riittääkin propagandaan todisteeksi suomalaisten hirmuteoista. Vielä toivovat löytävänsä sopivia vaatteiden ym jäänteitä omaa tarinaansa tukemaan.

- kukaan oikea tutkija ei usko, ei ne vaan opi

Äänestä

Tämmöisille "tutkijoille" tulee uskottavuusongelmia, samoin heidän suomalaiset kolleegansa alkaa ihmetyttää kun ovat luottaneet näiden syöttämiin höpötyksiin sotien tapahtumia penkoessaan.

"Venäjä uskottelee nyt kansalleen, että Stalinin julmien tekojen takana oli vähintään yhtä julma Suomi.

– Suomalaisesta näkökulmasta tuntuu ikävältä se, että tämän ”tieteellisen hypoteesin” ovat kehitelleet suomalaisten hyvin tuntemat ”ennen niin objektiiviset” Petroskoin yliopiston professorit Juri Kilin ja Sergei Verigin He ovat hyvin tuttuja historiantutkija Carl-Fredrik Geustille, ja minäkin tavannut heidät muutamia kertoja. Erityisesti Juri Kilin on tehnyt paljon yhteistyötä sotahistoriallisten teosten parissa suomalaisen asiantuntijan Ari Raunion kanssa."

https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/1255098

Äänestä

No onko mitää suomalais-syyllisyyteen viittaavaa löytynyt, vuosien tutkimuksissa. Ei ole joukkohaudoista muuta kuulunut, kuin että löytäjä on lopulta saanut 13 vuotta kovennettua. Juri D. on ollut vaikeuksissa jo 90-luvulta lähtien, kun paljastui Stalinin joukkoteloitus paikka.

Äänestä

Tämä venäläisten tekema joukkomurha on taas kerran ajankohtainen.

Äänestä

Jälleen kerran yksi esimerkki siitä miten isovenäläiset fasistit väärentelevät historiaa.

Äänestä

Niinkuin tästä 2019 avatusta ketjusta nähdään fasistinen venäjä aloitti historian uudelleenkirjoittamisen ja vääristelyn jo aikoja sitten. Heille todellakin oli olemassa synkkä suunnitelma Euroopan, myös meidän suomalaisten, varalle. Onneksi Ukraina ja ukrainalaiset taistelivat sinnikkäästi venäläisiä örkkejä vastaan.

Slava Ukraini!

Äänestä
  • Totta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

HELSINGIN yliopiston dosentti, muun muassa Suomen sotavankisurmia tutkinut tohtori Antti Kujala on harmistunut tavasta, jolla hänen tutkimustaan on pyritty käyttämään hyväksi Venäjällä levitetyssä uudessa Sandarmoh-teoriassa Suomea vastaan.

– On epämiellyttävää, että tutkimustuloksiani käytetään poliittisessa tarkoituksessa ja niitä vääristellen. Kukaan tutkija ei pidä sellaisesta, Kujala sanoi IS:lle.

Kujalalta ilmestyi vuonna 2008 tietokirja nimeltä Vankisurmat – neuvostosotavankien laittomat ampumiset jatkosodassa (WSOY).

Kirjassaan Kujala tekee selväksi, että Suomi kohteli neuvostovankeja huonosti ja heitä myös surmattiin laittomasti.

Missään vaiheessa tutkimuksiaan Kujala ei ole kuitenkaan törmännyt faktoihin eikä edes viittauksiin, joiden mukaan Suomi olisi tiennyt jo jatkosodan aikana Neuvosto-Karjalan Sandarmohissa sijaitsevista Josif Stalinin aikaisista poliittisten vainojen uhrien haudoista ja käyttänyt itse niitä samoja hiekkakankaita neuvostoliittolaisten sotavankien hautaamiseen.

Presidentti Vladimir Putinin perustama Venäjän sotahistoriallinen seura, Venäjän puolustusministeriö ja pari petroskoilaista tutkijaa ovat kuitenkin jo muutaman vuoden ajan pitäneet yllä ”hypoteesia”, jonka mukaan Sandarmohin joukkohaudoista löytyisi myös suomalaisten teloittamia neuvostovankeja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu