Syrjintä "muun henkilöön liittyvän syyn perusteella"

Yhdenvertaisuuslain syrjintäkieltopykälässä (8 § ja Perustuslain 6 §:ssä) luetellaan varsin suuri joukko kiellettyjä syrjintäperusteita ja luettelon päätteeksi kielletään myös "muu henkilöön liittyvä syy" syrjinnän tekosyynä. Mikä se sellainen voisi olla?

Yhtenä esimerkkinä olen käyttänyt juuri punatukkaisuutta. Onhan heitä taannoin ihan oikeastikin syrjitty ja paikoin jopa noidiksi epäilty.

Siis tämä: 8 §
Syrjinnän kielto
"Ketään ei saa syrjiä iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Syrjintä on kielletty riippumatta siitä, perustuuko se henkilöä itseään vai jotakuta toista koskevaan tosiseikkaan tai oletukseen.

Välittömän ja välillisen syrjinnän lisäksi tässä laissa tarkoitettua syrjintää on häirintä, kohtuullisten mukautusten epääminen sekä ohje tai käsky syrjiä."
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Myös vasenkätisiä on ihan oikeasti Suomessakin syrjitty.

Äänestä

Käytännössähän köyhyys aiheuttaa syrjintää?

Äänestä

Poliittisen toiminnan ja ammattiyhdistystoiminnan lisäksi muuna syynä voisi olla kansalaisjärjestötoiminta. Eräillä on selvä halu syrjiä esimerkiksi vapaa-ajattelijain liiton aktiiveja.

Äänestä

Muuna syynä syrjintää on pidetty myös punatukkaisuutta. JOskus historiassa on ollut jopa syy epäillä noidaksi, jopa syy tuomita noidaksi.

Äänestä
  • Minusta tuossa tulee hyvin esille, mikä on yhdenvertaisuuden ja syrjintäkiellon idea. Mitä järkeä on syrjiä tukan värin perusteella, Ellei ole jotain uskomusta, että on joku yhteys "pahjolaiseen"..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Yhdenvertaisuuslain syrjintäkieltopykälässä (8 § ja Perustuslain 6 §:ssä) luetellaan varsin suuri joukko kiellettyjä syrjintäperusteita ja luettelon päätteeksi kielletään myös "muu henkilöön liittyvä syy" syrjinnän tekosyynä. Mikä se sellainen voisi olla?

Yhtenä esimerkkinä olen käyttänyt juuri punatukkaisuutta. Onhan heitä taannoin ihan oikeastikin syrjitty ja paikoin jopa noidiksi epäilty.

Siis tämä: 8 §
Syrjinnän kielto
"Ketään ei saa syrjiä iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Syrjintä on kielletty riippumatta siitä, perustuuko se henkilöä itseään vai jotakuta toista koskevaan tosiseikkaan tai oletukseen.

Välittömän ja välillisen syrjinnän lisäksi tässä laissa tarkoitettua syrjintää on häirintä, kohtuullisten mukautusten epääminen sekä ohje tai käsky syrjiä."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu