rusikoimalla Wehrmachtin keskeytyskuntoon mutta mikä oli lännen kiitos siitä. Tuleminen ahneena saaliinjaolle, kauppasaarrot ja uuden hyökkäyksen uhka sekä kilpavarustelu. Jos Neuvostoliiton kansat eivät olisi taistelleet niin kuin taistelivat olisi Saksa voittanut ja maailma, ennen kaikkea Eurooppa, vajonnut keski-aikaiseen pimeyteen tai johonkin vielä sitäkin pahempaan olotilaan.
Neuvostoliitto yksin pelasti maailman natsipedolta
Anonyymi
5260
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 52
Vanhimmat
NL orjuutti toisen pedon alle Euroopan.
Ei sivistysvaltio, ei syytä kiitokseen.
Tuskinpa tuo natsien voitto olisi ollut pahempi kuin nykyinen EU.
Ainakin rotumuukalaisia olisi vähemmän täällä.
Sekä länsiliittoutuneet että NL olivat juutalaisten marionetteja.
Normandian maihinnousu oli länsivaltojen suuri uhraus ja pelasti Euroopan kahden paholaisen kynsistä. Valitettavasti toinen jäi vielä henkiin paholaisista ja esitti 'suurta pelastajaa', moinen paskamaha.☆
Turhaa hölinää, maihinnousu mikään uhraus ollut. Normaalia suurvaltojen valtakamppailua mitä on käyty aina ja tullaan käymään aina niin kauan kuin valtioita on. Länsivalloilta se oli kiire osingonjaolle ettei ruski vie koko Saksaa ja Puna-armeija tule Kanaalin rannalle ja kommunistisoi koko Eurooppaa. Se olisi tapahtunut ilman länsivaltoja.
Ei olisi, olet huumori miehiä.
Nazipeto antoi NL:n väistämättömälle voitonjuhlinnalle megalomaaniset mittasuhteet, mikäli Hitler olisi räjäytetty, länsi olisi vallannut Itä-Euroopan Puolasta Bulgariaan, eikä Stalin.
Entäs Suomen osuus? Muistappa pikkuryssä tämä asia...
3 kertaa on Suomi ollut "melkoisella pelin paikalla":
1. Jos Mannerheim olisi saanut aikoinaan tahtonsa läpi ja suomalaiset olisivat hyökänneet Pietariin (1919-20), niin bolshevikkien vallankumous olisi saattanut kaatua alkuunsa. Mitä siitä olisikaan seurannut...
2. Jos Suomi olisi pyytänyt Liittoutuneiden apua Talvisodassa.
3. Jos Suomi olisi 1942 hyökännyt Sorokkaan ja katkaissut Muurmannin radalta lähtevän yhteyden Arkangelin radalle.
Maailmankirjat saattaisivat olla melkoisesti erilailla tänä päivänä.
Silkkaa nazin fantasiointia.
Sorokka oli todella kaukana rintamasta, sen sotatapahtumien huolto olisi tapahtunut Kirovin rataa pitkin, joka oli venäläisillä.
Liittoutuneiden apu olisi pysynyt Ruotsin puolella talvisodassa, eikä se sitä halunnut.
Mikä Mannerheim oli määräämään Ståhlbergia.
1. Jos Mannerheim olisi saanut aikoinaan tahtonsa läpi ja suomalaiset olisivat hyökänneet Pietariin (1919-20), niin bolshevikkien vallankumous olisi saattanut kaatua alkuunsa. Mitä siitä olisikaan seurannut...
Todennäköisesti oli lahtarikaarti tullut sieltä takaisin yhtä lujaa kuin tultiin -44.
2. Jos Suomi olisi pyytänyt Liittoutuneiden apua Talvisodassa.
Onko vielä olemassa niin tyhmiä, että uskoo tuohon avustussatuun ?
3. Jos Suomi olisi 1942 hyökännyt Sorokkaan ja katkaissut Muurmannin radalta lähtevän yhteyden Arkangelin radalle
Jos sinne asti olisi päästy olisi se käynyt tosi kalliiksi. Arkangelista päin neukku olisi tuonut joukkoja divisioonakaupalla ja Sorokan jatkuva pitäminen olisi vuodattanut Suomen veren kuiviin. Tie Sorokkaan meni pitkät matkat lähellä rataa ja sen suuntaisesti eli olisi ollut tosi ilkeä sivusta joka olisi sitonut vartiointiin suuren joukon. Huolto aivan avutonta kusiränniä muistuttavaa tietä pitkin Lieksasta monen sadan kilometrin päästä. Lapsen utopioita noi juttusi taas jälleen kerran.
"1. Jos Mannerheim olisi saanut aikoinaan tahtonsa läpi ja suomalaiset olisivat hyökänneet Pietariin (1919-20), niin bolshevikkien vallankumous olisi saattanut kaatua alkuunsa. Mitä siitä olisikaan seurannut..."
Suomi olisi menettänyt itsenäisyytensä ja joutunut osaksi uudelleen syntynyttä tsaarien Venäjää.
"2. Jos Suomi olisi pyytänyt Liittoutuneiden apua Talvisodassa."
Suomi olisi menettänyt itsenäisyytensä ja joutunut osaksi Neuvostoliittoa. Saksa olisi saattanut miehittää Ruotsin eikä ehkä koskaan olisi hyökännyt Neuvostoliittoon.
"3. Jos Suomi olisi 1942 hyökännyt Sorokkaan ja katkaissut Muurmannin radalta lähtevän yhteyden Arkangelin radalle."
Suomi olisi saanut ankaramma rauhanehdot. Vain osa avusta kulki pohjoista reittiä ja vain osa siitä Murmanskin kautta Arkangelin ollessa lyhin reitti.
"Maailmankirjat saattaisivat olla melkoisesti erilailla tänä päivänä."
Kieltämättä kartta näyttäisi toiselle, jos edelleen kuuluisimme Venäjään.
Neukku olisi ilman lännen apua hävinnyt sodan jo vuonna 1942. Maan pelasti vain lännen runsas kalusto ja raaka-aineapu sen lisäksi, että Saksajoutui käymään kahden rintaman sotaa. Saksan tappio sinetöityi jo joulukuussa 1941, jolloin USA liittyi sotaan mukaan. USA oli täysin ylivoimainen tuottamaan sotatarvikkeita ja sillä oli suuri ja käyttämätön henkilöstöreservi sotimiseen.
Siihen nähden on sääli, että neukku orjuutti koko Itä-Euroopan natsismia vastaaviksi poliisivaltioiksi 45:n vuoden ajaksi!
Neukku olisi ilman lännen apua hävinnyt sodan jo vuonna 1942. Maan pelasti vain lännen runsas kalusto ja raaka-aineapu sen lisäksi, että Saksajoutui käymään kahden rintaman sotaa.
Nyt et tiedä mitään sotahistoriasta. Lännen apu neukulle oli 1942 niin pientä, että sillä ei ollut käytännön merkitystä. USA vasta organisoi teollisuuttaan sotatuotantoon ja tarvitsi oman armeijan tarpeisiin ja Englannin avustamiseen käytännössä kaiken mitä kykeni tuottamaan.
Wehrmacht lähes tuhoutui syksyn ja talven taisteluissa 1941-42 ja oli siten kesällä -42 vain laiha varjo entisestään. Syksyllä -42 neukun psv-tuotanto ohitti jo kirkkaasti Saksan vastaavan.
Kahden rintaman sota myöskin on harhaa. Pieni sota, muutama saksalaisdivisioona, P-Afrikassa ei Saksaa rasittanut yhtään vähää.
Saksan tappio sinetöityi jo joulukuussa 1941,
Totta, mutta ilman USAa. Tuho tuli Moskovan edustan verilöylyssä.
neukku orjuutti koko Itä-Euroopan natsismia vastaaviksi poliisivaltioiksi 45:n vuoden ajaksi!
Niinkö tuo teki. Ehkä kykenet luettelemaan ne natsiaikaa vastaavat neukun perustamat tuhoamisleirien paikat nimeltä ja missä oli tehokkaimmat kaasukammiot. Tottahan nämä kykenet nimeämään jos oli ihan vastaava meno päällä 45 vuotta. Uhreja on täytynyt noin pitkässä ajassa natsivauhdilla tulla kymmeniä miljoonia.
"Nyt et tiedä mitään sotahistoriasta. Lännen apu neukulle oli 1942 niin pientä, että sillä ei ollut käytännön merkitystä. USA vasta organisoi teollisuuttaan sotatuotantoon ja tarvitsi oman armeijan tarpeisiin ja Englannin avustamiseen käytännössä kaiken mitä kykeni tuottamaan."
Nyt tulee jo silkkaa valetta!
USA toimitti kommunistiselle Venäjälle:- 427 284 kuorma-autoa (Studebecker, Dodge)- 50 501 maastoautoa (Willys)- 595 laivaa (28 fregattia, 105 sukellusvenettä, 77 miinalaivaa, 3 jäänmurtajaa, 140 sukellusveneentorjuntahävittäjää, 202 torpedovenettä&)- 13 303 panssaroitua kuljetusvaunua ja vetäjää- 35 041 moottoripyörää- 8089 rautatiekiskojen paikoittajaa- 1981 veturia- 11 155 rautatievaunua- 136 000 tonnia räjähdysaineita- 3 820 906 tonnia elintarvikkeita (etupäässä lihasäilykkeitä, voita, suklaata, &)- 2 541 008 tonnia öljytuotteita- 2 317 694 tonnia terästä (myös panssariterästä)- 50 413 tonnia nahkaa- 15 010 900 paria sotilassaappaita- 4952 hävittäjää Aerocobra- 2410 Kingcobraa- yhteensä 9681 viittä tyyppiä hävittäjiä ja pommikoneita- 423 107 kenttäpuhelinta- 5 807 tonnia alumiiniputkia- 166 699 tonnia alumiinivaluja- 56 387 tonnia alumiinipeltiä- 34 793 tonnia pronssia ja messinkiä tankoina- 7 335 tonnia pronssi- ja messinkilankaa- 24 513 tonnia pronssia ja messinkiä levyinä- 181 616 tonnia eristettyä kuparijohtoa- 69 000 000 neliömetriä puuvillakangasta,- 3 700 000 autonrengasta 81 000 tonnia kumia- satoja tuhansia radioita- satoja tuhansia tonneja ratakiskoja- 8 218 tykkiä- 5 815 panssaritorjuntatykkiä- 8 701 tykinvetäjää- 473 000 000 tykistön kranaattia- jne. loputtomasti
Alkaen 1.10.1941 vuoden 1945 31. toukokuuta USA lähetti Stalinille 2 660 kauppalaivaa, joissa oli 17 500 000 tonnia strategisia tarvikkeita. Matkalla upposi kymmeniä laivoja, joissa oli 1 300 000 tonnia tarvikkeita. Loput toimitettiin Venäjän satamiin.
Venäjän Tiltu huomioi mielellään VAIN valmiit aseet, MUTTA v ähintäin yhtä suuri merkitys oli toimitetuilla raaka.aineilla!
Otetaan esimerkki: 2 317 694 tonnia terästä (myös panssariterästä). Tämä määrä mahdollisti n. 90.000:en T-34 vaunun valmistamisen! Vaunun valmistukseen tarvittiin niin-ikään sähköjohtoa ja kuparia, jota sitäkin toimitettiin runsaasti!
Toinen esimerkki: yhteensä 9681 viittä tyyppiä hävittäjiä ja pommikoneita. Väkilukuun suhteutettuna tuo olisi vastannut samaa, kuin Suomeen olisi toimitettu 228 taistelukonetta!
Turha näitä määriä on vähätellä!
"Niinkö tuo teki. Ehkä kykenet luettelemaan ne natsiaikaa vastaavat neukun perustamat tuhoamisleirien paikat nimeltä ja missä oli tehokkaimmat kaasukammiot. Tottahan nämä kykenet nimeämään jos oli ihan vastaava meno päällä 45 vuotta."
Nimistä en tiedä muita kuin Vorkuta ja Norilsk.
Määristä kertoo Wiki. Et ole sitten itse katsonut?
GULAG (lyh. ven. Главное управление лагерей, ГУЛаг, Glavnoje upravlenije lagerei eli leirihallitus, leiriasioiden keskusvirasto, erotuksena gulag, joka tarkoittaa yksittäistä leiriä) oli Neuvostoliiton turvallisuuspoliisin NKVD:n osa, joka hallinnoi ojennustyöleirejä. Leirejä oli noin 30 000.
Leireille lähetettiin kielletystä poliittisista toiminnasta tuomittuja, mutta niille päätyi myös muita vankeja. Yleisesti leireille tuomittujen tehtävänä oli rakentaa taloja ja yleisiä liikenneyhteyksiä, kuten kaupungeissa metroja, maaseudulla isoja rautatieyhteyksiä, patoja ja kanavia. Jotkin lähteet pitävät Gulagin yhtenä alkuperäisenä kehittäjänä Naftali Frenkeliä.
Ojennustyöleireille lähetettiin eri arvioiden mukaan ainakin 4,0–6,0 miljoonaa ihmistä, mahdollisesti enemmän, jopa 17,0–18,0 miljoonaa. Näistä poliittisia vankeja oli noin 14,0 miljoonaa. Ennen toista maailmansotaa gulageilla oli ollut joidenkin tietojen mukaan jo 10,0–12,0 miljoonaa ihmistä. Enimmilään, eli vuonna 1950, leireillä oli yhtäaikaisesti yli 2,5 miljoonaa henkeä.
"Siihen nähden on sääli, että neukku orjuutti koko Itä-Euroopan natsismia vastaaviksi poliisivaltioiksi 45:n vuoden ajaksi!"
Miten niin sääli? Itäeurooppalaiset saivat vain sen, mitä aina ovat kerjänneet ja kerjäävät taas. Muulle Euroopalle se oli vain onneksi.
USA ei olisi ollut koskaan valmis niin suuriin miesmäärien uhrauksiin, joita Saksan lyöminen olisi siltä vaatinut ilman Neuvostoliittoa. Ehkä se olisi tiputtanut ydinpommit Saksaan Japanin sijasta, mutta niitä ei ollut kuin kaksi ja jos Saksa olisi ne kestänyt, olisi sota jatkunut ties miten kauan.
Neuvostoliiton osuus Saksan lyömisessä on aivan kiistaton.
Neuvostoliiton panssarivaunutuotanto ei olisi ohittanut mitään ilman USA:sta saatuja raaka-aineita.
Niillä oli kaikkein suurin merkitys. Ne olivat tehokkain avun muoto.
Eli 6 miljoonaa niillä ei ainakaan kuollut kuten kuoli Saksan leireillä paljon lyhemmässä ajassa. Tai siis tuohan on vain tapettujen juutalaisten määrä, leireillä kuoli enemmän ja kaikkiaan erilaisten toimenpiteiden seurauksena vielä enemmän. Ukrainan nälänhätää itkevät tuntuvat aina unohtavan saksalaisten miehittäjien Euroopassa aiheuttamat nälähhädät ja niiden uhrit. Miksi?
Muistutetaanpa aloittajaa siitä, että Neuvostoliitto ja Saksa solmivat elokuussa 1939 sopimuksen, jolla ne pidättyivät hyökkäämästä toistensa alueelle ja jakoivat välissään olevat maat etupiiriperiaatteella.
"Päivä jolloin maailma muuttui - Hitlerin ja Stalinin sopimus määritti Suomenkin kohtalon"
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/10/11/paiva-jolloin-maailma-muuttui-hitlerin-ja-stalinin-sopimus-maaritti-suomenkin
Muutama viikko Molotov-Ribbentrop-sopimuksen solmimisesta Neuvostoliitto ja Saksa valtasivat yhteistuumin Puolan, jakoivat sen keskenään, ja tulivat samalla aloittaneeksi koko toisena maailmansotana myöhemmin tunnetun sodan Euroopassa.
"RKKA:n propagandatyöntekijä ja agitaattori", nro 21, marraskuu 1939:
NEUVOSTOLIITON KORKEIMMAN NEUVOSTON
1. KOKOONPANON YLIMÄÄRÄINEN VIIDES ISTUNTO
Neuvostoliiton ulkopolitiikasta
Kansankomissaarien neuvoston puheenjohtajan ja ulkoasian kansankomissaarin toveri V. M. Molotovin selonteko Neuvostoliiton korkeimman neuvoston istunnossa 31. lokakuuta 1939.
Toverit kansanedustajat!"
-
"Toiseksi täytyy viitata sellaiseen tosiasiaan, kuin Puolan täydelliseen sotilaalliseen lyömiseen ja Puolan valtion hajoamiseen. Puolan hallitsevat piirit ylpeilivät kovasti valtionsa ”lujuudella” ja armeijansa ”mahdilla”. Kuitenkin riitti lyhyt isku Puolan kimppuun ensin Saksan armeijan taholta ja sitten puna-armeijan taholta sen aikaansaamiseksi, ettei jäänyt jäljelle mitään tuosta Versailles'n sopimuksen rujosta luomuksesta"
https://histdoc.net/historia/molotov_31101939_fi.html
Puolan vallanneet Saksan ja Neuvostoliiton armeijoiden joukot pitivät yhteisen voitonparaatin Puolan Brestissä 22.9.1939.
https://www.youtube.com/watch?v=9IFmBQS8FDc
Neuvostoliitto oli Saksan liittolainen aina kesään 1941 asti, toimittaen yhteistyösopimuksen mukaisesti muun muassa raaka-aineita ja öljyä Saksan tarpeisiin, tämän sotiessä lännessä Iso-Britanniaa vastaan ja miehittäessä läntistä Eurooppaa.
Yhdysvaltain mittava raaka-aine- ja materiaaliapu mahdollisti Neuvostoliiton aktiiviset sotatoimet Saksaa vastaan aivan kevääsen 1945 asti.
"Voitonpäivän edellytys: Yhdysvaltojen massiivinen materiaaliapu Neuvostoliitolle ratkaisi toisen maailmansodan suunnan"
https://seura.fi/ilmiot/historia/tiesitko-tata-yhdysvaltojen-massiivinen-materiaaliapu-neuvostoliitolle-ratkaisi-toisen-maailmansodan-suunnan-euroopassa/
Neuvostolliitto siis aloitti yhdessä Saksan kanssa toisen maailmansodan valtaamalla Puolan.
Suomen osalta sota alkoi marraskuun 30. päivä 1939, kun puna-armeija aloitti Neuvosto-johdon käskystä hyökkäyksen Suomeen, tarkoituksenaan maamme miehittäminen ja Suomen pakkoliittäminen osaksi Neuvostoiliiton kommunismidiktatuuria.
"Uutuuskirja Stalinin salaisista mapeista - Diktaattori haaveili Suomen sovjetisoimisesta
Suomi piti miehittää vuonna 1939 nopeasti ja alistaa nukkehallituksen ja kansanarmeijan saappaan alle, ”kansanviholliset” piti vangita."
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201710182200468729
Myttyyn meni Stalinin ja muun bolsevikkirosvojoukon suunnitelmat, eikä koko Neuvostoliiton kommunismikyhäelmää enää ole, kun taas itsenäinen Suomi juhlii taas kerran 6. joulukuuta.
-----Neuvostolliitto siis aloitti yhdessä Saksan kanssa toisen maailmansodan valtaamalla Puolan----
Varsinaisesti väistämättä sotaan johtava alamäki alkoi Munchenin petossopimuksesta jonka Englanti teki Hitlerin kanssa. Silloin olisi ollut viimeinen mahdollisuus torpata Hitlerin hulluus ja panna Saksa kuriin mutta se ei kelvannut Englannille. Syksy -39 oli jo sitä, että pelastakoon itsensä ken voi sen jälkeen kun Saksa oli hyökännyt Puolaan ja Englanti sekä Ranska julistaneet sodan Saksalle.
N-liitto yritti koko kesän -39 saada aikaan Saksan vastaisen liittoutuman mutta Englanti laittoi homman lekkeripeliksi.
Kyllä se oli yhtälailla Kremlin syytä, ettei Hitlerin vastainen rintama syntynyt vuonna 1939.
Hitler-Stalin-paktin lisäpöytäkirja linjasi jo ennen Saksan ja Neuvostoliiton yhdessä toteuttamaa Puolan valtausta, minkä Molotovkin tuossa ylempänä toteaa, että Puola tullaan jakamaan etuppiirittäin sopimusmaiden kesken.
"2. Alueellis-poliittisen uudelleenjärjestelyn sattuessa Puolan valtioon kuuluvilla alueilla rajoitetaan Saksan ja SNTL:n etupiirit kulkemaan suunnilleen jokien Narew, Veikseli ja San linjaa.
Kysymys siitä, pitävätkö molemminpuoliset intressit itsenäisen Puolan valtion säilyttämistä toivottavana ja miten tämä valtio tulisi rajata, voidaan lopullisesti selvittää vasta myöhemmän poliittisen kehityksen kuluessa."
https://histdoc.net/historia/nichtang.html
Ja kaikista vaihtoehtoisen historian spekulaatioista huolimatta puna-armeijan hyökkäys Suomeen marraskuussa 1939 oli tuon saman etupiirisopimuksen tulos, ja samalla toisen maailmansodan alkaminen Suomen osalta.
Kyllä se oli yhtälailla Kremlin syytä, ettei Hitlerin vastainen rintama syntynyt vuonna 1939.
Ehkä kykenet perustelemaan tuon väitteesi vai esitätkö yleensäkin väitteitä ilman pienintäkään perustetta ?
Sitä se nimenomaan tekee, hökeltää kaikkea pelkkänä propagandana. Ei pienintäkään pyrkimystä totuuteen.
"Kysymys siitä, pitävätkö molemminpuoliset intressit itsenäisen Puolan valtion säilyttämistä toivottavana ja miten tämä valtio tulisi rajata, voidaan lopullisesti selvittää vasta myöhemmän poliittisen kehityksen kuluessa."
Juuri näin tapahtuikin. Toisena sopijapuolena vain ei ollut enää Saksa.
1. Jos Mannerheim olisi saanut aikoinaan tahtonsa läpi ja suomalaiset olisivat hyökänneet Pietariin (1919-20), niin bolshevikkien vallankumous olisi saattanut kaatua alkuunsa. Mitä siitä olisikaan seurannut...
-SUomalaiset olisi lyöty takaisin ja Suomi olisi bolshevisoitu. Suomen armeija oli kokematon ja ennen kaikkea johtajat puuttuivat monelta portaalta
2. Jos Suomi olisi pyytänyt Liittoutuneiden apua Talvisodassa.
Suomi olisi bolshevisoitu. Hitler ei olisi voinut auttaa Suomea, joten se olisi kukistunut parissa kolmessa viikossa
3. Jos Suomi olisi 1942 hyökännyt Sorokkaan ja katkaissut Muurmannin radalta lähtevän yhteyden Arkangelin radalle.
Apua tuli myös Iranista, Vladivostolista ja Arkangelista. NL olisi myös pian avannut yhteyden uudelleen, koska se oli tärkeä. Suomen olisi saattanut käydä hassusti
"USA ei olisi ollut koskaan valmis niin suuriin miesmäärien uhrauksiin, joita Saksan lyöminen olisi siltä vaatinut ilman Neuvostoliittoa. Ehkä se olisi tiputtanut ydinpommit Saksaan Japanin sijasta, mutta niitä ei ollut kuin kaksi ja jos Saksa olisi ne kestänyt, olisi sota jatkunut ties miten kauan."
Vaikea uskoa että tämän kirjoittaja oli vakavissaan.
” Neuvostoliitto yksin pelasti maailman natsipedolta”
Eipelastanut suinkaan yksin vaan olisi itse romahtanut 1942 ilman massiivista länsiapua!
Vuonna 1945 natsipeto toki kutistui, mutta tilalle tuli yhtä paha ’neukkupeto’, joka rakensi Eurooppaan rautaesiripun ja orjuutti kaikki Itä-Euroopan kansat, järjettömään yhteistkuntakokeiluun, jonka se lopulta itsekin hylkäsi 1991.
Kun iso mätä pskatunkio lopulta romahti 1991 niin lukemattomat pikkuvaltiot vapautuivat ja liittyivät kiireen vilkkaan Natoon toivoen, ettei sama koskaan enää toistuisi!
-----Eipelastanut suinkaan yksin vaan olisi itse romahtanut 1942 ilman massiivista länsiapua!---
Eivät ne länsiaseet idässä itsekseen sotineet, niin oletan. Antamalla apua itään länsi auttoi itseään ja hyvin halvalla tavalla. Tehtaista tuli halpaa bulkkirautaa ja miehet säästyivät. Ovela tapa käydä sotaa kun käy sitä avustajien välityksellä, delegoituna.
-----Vuonna 1945 natsipeto toki kutistui, mutta tilalle tuli yhtä paha ’neukkupeto’,-----
Missä ovat neukun perustamien kaasukammioiden jäänteet, montako miljoonaa Itä-Euroopassa tappoikaan ? Natsi oli pahin peto koko Euroopan historian aikana.
Stallarit vaikuttavat taas tykkänään unohtaneen natsipedon uskollisen ystävän ajalta 23.8. 39 - 22. 6. 41.
Sinä aikana natsit saavuttivat komeimmat voittonsa - lännessä! Miksette juhli niitä?
Siksi, ettemme yleensäkään sotavoittoja juhli! Se on stallarien ja itänaapurin himohommaa!
” Eivät ne länsiaseet idässä itsekseen sotineet, niin oletan. Antamalla apua itään länsi auttoi itseään ja hyvin halvalla tavalla. Tehtaista tuli halpaa bulkkirautaa ja miehet säästyivät. Ovela tapa käydä sotaa kun käy sitä avustajien välityksellä, delegoituna.”
Kyllä kalustoa tuli mahtava määrä ja ilmanbsitä olisi neukku hävinnyt sotansa 1942!
”-----Vuonna 1945 natsipeto toki kutistui, mutta tilalle tuli yhtä paha ’neukkupeto’,-----
Missä ovat neukun perustamien kaasukammioiden jäänteet, montako miljoonaa Itä-Euroopassa tappoikaan ? Natsi oli pahin peto koko Euroopan historian aikana.”
Ei kaasukammiot yksin ratkaise! Tuli Itä-Euroopan kansoille 45:n vuoden olo ja elo ankeissa kansandemokratioissa, joiss neukut olivat herrakansaa ja majoittivat divisioonatolkulla joukkojaan muiden mailla!
Lisäksi kurittivat orjaltioitaan:
- 1953 Berliinissä
- 1956 Unkarissa
- 1968. Prahassa
Onneksi tuo iso mätä paskatunkio kitui ja romahti 1991! Kymmenet miljoonat karkasivat vapauteen!
NEUVOSTOLIITTO—>VENÄJÄ
Väkiluku: 293 miljoonaa —-> 145 miljoonaa
Pinta-ala: 22.402.000 —-> 17.075.000
Vapautuneet valtiot: Baltian maat, Ukraina, Valko-Venäjä, Uzbekistan, Kirgisia, Armenia, Tadzikistan, Azerbaizdan, Turkmenistan, Kazakstan, Moldova ja Georgia.
PöhveIi vastailee itselleen😁😄😃
Tarkoitat varmaan suomalaisia SS- vapaaehtoisia?
Mietihän uudelleen!
Mitkä kaksi valtiota jakoivat sovussa Eurooppaa tuona aikana?
” PöhveIi vastailee itselleen”
EI, KYLLÄ MINÄ VASTASINBSINULKEBJA SINUN TEKSTIISI!
Ja nytkään et osaa muuta kuinntoistella herjafraaseja! Perusteltu vastaus edustaisi edes jonkinlaista älyä….
Neuvostoliitto itse oli natsi-Saksan veroinen valtiohirviö! Vain USA:n a-pommit estivät sitä vuonna 1945 yrittämästä edetä Ranskan läpi Atlantin rannalle!
---- kauppasaarrot ja uuden hyökkäyksen uhka-----
Totta, Churchill koetti kovasti ympäripuhua jenkkiä hyökkäämään N-liiton kimppuun -45 mutta lopulta eivät uskaltaneet kun tiesivät Puna-armeijan pyörryttävän voiman ja sitkeyden. Pelkäsivät Saksan kohtaloa.
Kyllä kalustoa tuli mahtava määrä ja ilmanbsitä olisi neukku hävinnyt sotansa 1942!
Ei välttämättä olisi hävinnyt. Mutta jos olisi niin länsi olisi hävinnyt saman tien. Mitä USA ja Englanti kahdestaan olisivat Saksalle mahtaneet kun eivät kolmisinkaan neukun kanssa meinanneet sitä voittaa ?
”-----Vuonna 1945 natsipeto toki kutistui, mutta tilalle tuli yhtä paha ’neukkupeto’,-----
Missä ovat neukun perustamien kaasukammioiden jäänteet, montako miljoonaa Itä-Euroopassa tappoikaan ? Natsi oli pahin peto koko Euroopan historian aikana.”
Ei kaasukammiot yksin ratkaise! Tuli Itä-Euroopan kansoille 45:n vuoden olo ja elo ankeissa kansandemokratioissa, joiss neukut olivat herrakansaa ja majoittivat divisioonatolkulla joukkojaan muiden mailla!
Kun sanotaan että tuli yhtä paha niin mikä muu kuin tapettujen ihmisten ja tuhottujen kaupunkien lukumäärä ovat mittapuina. Olet aikamoinenpelle kun rinnastat nuo kolme pientä kahakkaa Itä-Euroopassa natsien harjoittamaan systemaattiseen tuhoamiseen ja miljoonien ihmishenkien menetyksiin.
”Ei välttämättä olisi hävinnyt. ”
Neukku olisi hävinnyt ilman muuta 1942!
”Mutta jos olisi niin länsi olisi hävinnyt saman tien. Mitä USA ja Englanti kahdestaan olisivat Saksalle mahtaneet kun eivät kolmisinkaan neukun kanssa meinanneet sitä voittaa ?”
Englantiin Saksa ei olisi päässyt ja USA:n teollinen tuptantokyky ja a-pommit olisi nujertaneet Saksan 1945!
”Kun sanotaan että tuli yhtä paha niin mikä muu kuin tapettujen ihmisten ja tuhottujen kaupunkien lukumäärä ovat mittapuina. Olet aikamoinenpelle kun rinnastat nuo kolme pientä kahakkaa Itä-Euroopassa natsien harjoittamaan systemaattiseen tuhoamiseen ja miljoonien ihmishenkien menetyksiin.”
Neuvostoliiton ja Saksan kukistuttua olisi maailmaan saatu rauha ilman rautaesirippua ja Itä-Euroopan orjuuttamista! Neukku orjuutti itä-Euroopan 45:n vuoden ajaksi! Siltä olisi vältytty! Ja molemmat paskatunkiot eli neukku ja Saksa nutistettu!
Jospa se oli yhtä tyhmä kuin sinä. Eihän Venäjä ole kuin pelkkä ihmiskunnan syöpä.
Ne ajettiin ansiolla onneksi pois Persianlahdelta. Mitä tuli kuitenkin lopulta tilalle? Ne roistot Persianlahdelta 1979 poissa pitänyt Jimmy Carter on kuvannut niiden asiakasvaltiota Israelia totuudenmukaisesti apartheidiksi. Maailmassa ei ole rauhaa niin kauan kunnes Israel tai Venäjä on olemassa muodossa tai toisessa. Tästä näkee, minkälainen virhe vuosi 1914 ja sionistien myötäily lopulta oli. Anglo ei vain halunnut keisari Wilhelmin saavan suurempaa siivua maailman öljystä, joten poltti koko maailman. Wilhelm II totesi Damaskoksessa Saladinin haudalla vieraillessaan, että 'Saksa on islamin ystävä'.
Raiskaamalla pikkulapsia 1945?
Jalostettiin germaaninen rotu pois natsismista. Ihan hyvää toimintaa, koko maailman parhaaksi.
Raiskaamalla pikkulapsia 1945?
Jokaisesta+likvidoidusta+saksalaissotilaasta+toisessa+maailman+sodassa+oli+itärintaman+osuus+n.+72.6%+ja+sankarillisen+lännen+kokonaista+27,+4+%.+P.+S.+Suomen+pelasti+lopulta+paitsi+rauhan+tahto+niin+myös+kilpajuoksu+idän+ja+lännen+välillä+Berliiniin+sielä+se+sota+ratkaistiin+eikä+Helsingissä.
"Jokaisesta+likvidoidusta+saksalaissotilaasta+toisessa+maailman+sodassa+oli+itärintaman+osuus+n.+72.6%+ja+sankarillisen+lännen+kokonaista+27,+4+%"
Mitä+jos+laskettaisiinkin+rehellisesti+kuinka+suuren+osan+akselivaltojen+tappioista+NL+aiheutti?
No voisithan kai sinä sen laskea.
Mutta vastaavasti Neuvostoliitto itse soti tappioita kaihtamatta ja elävää voimaa tuhlaten, jolloin se onnistui toki olemaan yksi sodan voittajista, mutta prosessissa menetti peräti 14,6 miljoonaa neukkusotilasta henkensä!
Eikä tässä vielä kaikki!
Figes: Vallankumouksen Venäjä 1891-1991.
Kun Neuvostoliitto oli romahtamaisillaan saksalaisten uhatesssa Stalingradia Stalin antoi heinäkuun 28. päivänä 1942 päiväkäskyn no 227. ”Ei askeltakaan taaksepäin”, jota ei tunnustettu julkisesti ennen kuin vasta 1988. Se määräsi joukot puolustamaan Neuvostoliiton maaperän jokaista metriä ”viimeiseen veripisaraan”, ja uhkasi”panikoivia” ja ”pelkureita”, jotka laistavat velvollisuudestaan. Erityisiä ” sulkuyksiköitä” (zagradotrjady) asetettiin vahvistamaan NKVD:n yksikköjä. Ne kulkivat Neuvostoliiton rintaman takana ja ampuivat sotilaat, jotka jättäytyivät jälkeen tai yrittivät paeta taistelusta. Sodan aikana nämä joukot ampuivat 158.000 Neuvostoliiton sotilasta; 436.000 vangittiin, 422.000 pantiin ”hyvittämään verellään” rikoksensa isänmaata vastaan palvelemalla erityisissä rangaistuspataljoonissa, joita käytettiin kaikkein vaarallisimpiin tehtäviin.
Neuvostoliitto onnistui miehittämään ja orjuuttamaan koko Itä-Euroopan valtiot orjikseen 1945-1990, mutta samalla se itse kitui ja riutui!
Neuvostoliitto voitti sodat, mutta hävisi sitä seuranneen rauhan. Sodan hävinneet Saksa, Japani ja Suomi kokivat ennennäkemättömän taloudellisen nousun. Samaan aikaan voittanut Neuvostoliitto riutui seuraavat 47 vuotta kommunismissa, köyhtyi ja lopulta romahti. Jäljelle jäi vain torso, joka on menettänyt merkittävän osan toisen maailmansodan ryöstösaaliistaan. Lopulta tuo valtio romahti 1991!
## Sorokka oli todella kaukana rintamasta, sen sotatapahtumien huolto olisi tapahtunut Kirovin rataa pitkin, joka oli venäläisillä. ##
Tälle stallarille kartta on tuntematon juttu. 🤣🤣🤣
Kirovin rata kulki Murmanskista Pietariin. Radasta oli iso osa suomalaisten hallussa Karhumäestä Syvärille.
Sorokan valtaus olisi katkaissut yhteyden Arkangelin rataan ja siten eristänyt koko Pohjois-Suomen rajan takana olevan NL:n alueen huollon.
Sorokka oli vain n. 100km päässä Rukajärven suunnan rintamasta.
.....Sorokka oli vain n. 100km päässä Rukajärven suunnan rintamasta.....
Pikkujuttuhan tuollaiset sata km on edetä lähes korvessa kun takana on korpea jo lähes 200 km. Tälle porvarispojalle kartta on tuntematon juttu.
” Neuvostoliitto yksin pelasti maailman natsipedolta”
Mutta ei pelastanut Eurooppaa neukkupedolta vaan alisti Itä-Euroopan 1945!
Vasta 1991 neukkupeto itse romahti ja vapauden tuulet puhalsi Euroopassa!