Nälkärajalla

Varhainen ihminen eli ainaisella nälkärajalla. Varsinkin miehen tuomalla kalasaaliilla ja riistalla oli aivan ratkaiseva rooli proteiinin saannissa. Lapsikuolleisuus oli aivan valtava.

Vaikka syntyvyys oli suuri, väestomäärä pysyi ensimmäiset vuosimiljoonat miltei samana, jopa välillä taantui, koska lapset kuolivat ennen kuin saavuttivat lisääntymisiän. Vielä 1800-luvullakin perheen lapsista kuoli Suomessakin aliravitsemukseen ja tauteihin enemmän kuin jäi jäljelle.

Näissä oloissa naisen vahvin intressi oli pitää tiukasti kiinni miehestään. Tärkein keino on tarjota runsaasti seksiä, jotta miehen intressi jakaa siementänsä, mutta myös resurssejaan, muillekin naisille ei vain toteutuisi. Yksinhuoltajan lapsi kuoli huomattavasti useammin ruoan puutteeseen.

Toinen keino oli piilo-ovulaatio, joka voimistui sokupolvien kuluessa, koska se lisäsi naisen evolutiivista hyötyä. Kun mies ei voinut tietää, milloin naisella on ovulaatio, hänen täytyi olla naisensa lähellä kokoaikaisesti, jotta syntyvä lapsi olisi hänen, eikä kilpakosijan. Lapsen synnyttyä hän jakoi mielellään resurssejaan tälle, koska uskoi, että lapsi on hänen.

Nämä kaikki käyttäytymismuodot olivat tiedottomia ja vahvistuivat luonnonvalinnan kautta, koska näin menettelevät saivat eniten jälkeläisiä ja siten geenejään populaatioon.

Samojen perintögeenien vaikutusta on, että edelleen kriittisen vaiheen, eli romanssin alun aikana, nuoripari parittelee kuin kanit muutaman ensimmäisen vuoden aikana ja pari on loputtomassa rakkaudenhuumassa,

Kun aika kuluu, mukaan tulevat yhä enemmän muut evolutiivisesti hyödylliset intressit, naisen tarve löytää parempi siittäjä ja miehen tarve siittää mahdollisimman moni nainen. Kyselytutkimuksissa sekä miehistä että naisista puolet on kertonut olleensa sivusuhteessa parisuhteen aikana.