Olisi hyvä varmaan keskustella, puhua tästä 'isovanhemmat-tasollakin'.
https://www.satakunnankansa.fi/a/5d7fb056-786d-40b3-8a3f-ae578012e0db
Ilmiö on yksi niistä huolestuttavimmmista.
Inkluusio romuttaa koulutusjärjestelmämme perustan – yhteiskunta menettää huippulahjakkaat ja samalla erityistä tukea vaativat oppilaat eivät saa tarpeeksi apua
8.11.2019 19.49
Perusopetuslain muutos kohti inklusiivista mallia siirsi monet erityistä tukea tarvitsevat oppilaat yleisopetuksen piiriin. Kirjoittajan mukaan opetuksessa joudutaan menemään heikoimpien lapsien ehdoilla.
JUKKA-PEKKA MOILANEN
Keskustele
Historiallisten faktojen perusteella on helppo nähdä, että ne yhteiskunnat menestyvät, jotka arvostavat koulutusta ja panostavat siihen. Suomen koulutusjärjestelmällä on ollut ratkaiseva vaikutus siihen taloudelliseen ihmeeseen, joka maassamme on tapahtunut viimeisen sadan vuoden aikana.
Vuonna 2010 perusopetuslakia muutettiin kohti inklusiivista mallia, jonka tavoitteena on siirtää mahdollisimman monet oppilaat lähtökohtaisesti yleisopetuksen pariin, lähes riippumatta siitä miten paljon oppilas kaipaa erityistä tukea. Tulokset ovat nyt jo näkyvissä mm laskevissa Pisa-tuloksissa, ja vähitellen ne johtavat myös toisen asteen ja yliopisto-opetuksen tason laskuun.
Maalaisjärjen avulla inkluusion tulokset olisi ollut helppo päätellä jo ennen vuoden 2010 lakimuutoksia. Kaikkien oppilaiden erityislahjoja on mahdotonta jalostaa, jos opettajan aika menee erityistä tukea vaativien oppilaiden tukemiseen ja luokan järjestyksen valvontaan ilman toimivia keinoja. Vaikka työrauha onnistuttaisiinkin järjestämään, mennään opetuksessa väistämättä luokan heikoimpien lapsien ehdoilla.
Käytännön kokemusten perusteella inkluusioluokassa lahjakkaat oppilaat koulutetaan pääsemään vähällä. Lopputuloksena yhteiskunta menettää huippulahjakkaiden, kuten myös keskitason oppilaiden valtavan kehityspotentiaalin. Samalla erityistä tukea vaativat oppilaat eivät saa tarpeeksi apua ja onnistumisen tunteita, minkä seurauksena he saattavat päätyä yhteiskunnan vastuulle koko eliniäkseen.
Vuonna 2016 opetussuunnitelmaan lisättiin ilmiöpohjainen oppiminen, jonka tavoitteena on yhdistää oppiaineiden sisältöjä ja kannustaa oppilaita itseohjautuvuuteen. Kauniina ajatuksena on se, että oppilas itse selvittää opetusaiheiden sisältöjä ja asettaa samalla itselleen oppimistavoitteita.
Pitkän työkokemuksen perusteella väitän, että tämä idea ei toimi käytännössä, koska tässä oppilaita opetetaan aktiivisesti tekemään vain sitä, mikä on kivaa. Todellisessa elämässä välillä on pakko tehdä myös sellaisia hommia, jotka eivät miellytä. Ikävä kyllä, liian usein tämän tyyppinen vapaa kasvatus tuottaa itsekkäitä aikuisia.
Perusongelma on se, että lapsi ei voi tietää etukäteen mikä on palkitsevaa ja mikä on hänen oma alansa, ellei häntä nuorena kannusteta perehtymään erilaisiin asioihin. Moni ihminen on lapsena pakotettu opettelemaan asioita, joista hän aikuisena eniten nauttii. Ilmiöoppimista kannattaa tietysti hyödyntää tapauskohtaisesti, eikä tappaa lapsien luontaista uteliaisuutta, mitä usein perinteisessä koulujärjestelmässä tehdään. Lapsille ei ole kuitenkaan syytä antaa liikaa vastuuta liian varhain.
Monissa kunnissa lapsiamme käytetään nollatutkimuksen koekaniineina erilaisissa pilottihankkeissa. Inkluusiota ja ilmiöoppimista käytetään jopa säästökeinona kasvattamalla ryhmäkokoja, vaikka lahjakkaiden ja heikompien oppilaiden yhtäaikaisessa ohjauksessa opetusresurssien tarve lisääntyy. Säästöjen nimissä myös ammatillisen perusopetuksen ja ammattikorkeakoulujen koulutustunteja on vähennetty. Nämä ”säästöt” johtavat osaamistason ja myös koko yhteiskuntamme kilpailukyvyn laskuun.
Meidän kaikkien viimeisessä päästötodistuksessa koulumenestyksellä tai loistavalla uralla ei juuri ole merkitystä, vaan sillä miten olemme lahjojamme käyttäneet lähimmäistemme auttamiseen ja tasa-arvoisen yhteiskunnan rakentamiseen.
Antti Roine
Tekniikan tohtori, Ulvila
Annammeko kiitetyn koulumme romuttajien käsiin?
23
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Ei ole kiitettyä koulua
On vain valhe
Ruotsin kouluissa ei ole vikaa
On vain massiivisesti matua
Suomi menee samaan roskikseen
On vain vähän perässä
Kannattaa pitää huolta ettei itse asu slummialueella
Ihmettelelen että joku lähtee opettajaksi murrosikäisiĺle slummikouluun ja vielä naisena kuumtelemaan takapajulahalvennusta
Ruotsissa ei mene vaikka tarjotaan tonni lisäpalkkaa kuussa- Anonyymi
Olen samaa mieltä.
Artikkelissa on paljon totta ja puuttuu asiaan jota kommentoimme työpaikassani jo noin kymmenen vuotta sitten kun inkluusio tuli kouluihimme täällä Ruotsissa. Ajatus ei itsessään ole niinkään huono: erityisluokkien oppilaat hyötyvät varmasti siitä että saavat käydä koulua lasten kanssa jotka eivät tarvitse erityisopetusta, mutta kaikesta on maksettava hintansa ja tässä tapauksessa sen maksavat ne oppilaat jotka eivät saa riittävästi opetusta ja ohjausta luokanopettajilta, koska aika menee inkluusio-oppilaiden auttamiseen. Hyvä idea korruptoitiin kuntatasolla säästöohjelmaksi, jossa lapset jotka tarvitsivat erityisopetusta eivät saaneet sitä, koska kunnat säästivät oppilasavustajien ja erityisopettajien viroista ja palkoista.
Toinen asia joka nyt puhuttaa kouluväkeä täällä on ns. "lågaffektiv bemötande" konfliktitilanteissa kouluissa, joissa opettaja ei saa puuttua kuin aivan minimaalisesti tilanteen kehittymiseen kun joku oppilas saa esim. raivarit ja alkaa särkeä koulun omaisuutta. Oppilaaseen ei saa kajota mitenkään, vaan tarvii odottaa kunnes hän rauhoittuu itsekseen. Pari oikeusjuttua on menossa, kun vanhemmat ovat haastaneet oikeuteen opettajan joka on fyysisesti nostanut oppilaan pois konfliktitilanteesta.
Ei ole helppoa olla opettaja luokassa missä on 4-5 inkluusiota jotka oikeasti tarvitsisivat erityisopetusta ja oppilasavustajan, mutta eivät sitä saa ja sanotaan vaikka Touretten syndrooman omaava nuori tai lapsi joka saa raivokohtauksia ja opettaja ei saa mennä edes koskemaan lapseen, kuin äärimmäisessä hengenvaarassa.- Anonyymi
Ihanko aikuisten oikeesti opettajan pitää vain seurata katseella, kun herranlahja pistää kalustoa päreiksi ruotsalaisessa koulussa?
Aika lähellä sama taitaa olla Suomessakin.
Oli kai niin, jos oikein pahaksi menee eli alkaa lyömään, niin sitten soitetaan poliisille, voisitteko tulla jelppimään. Anonyymi kirjoitti:
Ihanko aikuisten oikeesti opettajan pitää vain seurata katseella, kun herranlahja pistää kalustoa päreiksi ruotsalaisessa koulussa?
Aika lähellä sama taitaa olla Suomessakin.
Oli kai niin, jos oikein pahaksi menee eli alkaa lyömään, niin sitten soitetaan poliisille, voisitteko tulla jelppimään.Kyllä se näin menee tuon mallin mukaan. Opettajana mietti siinä moneen kertaan mitä mahdollisuuksia heillä on pysäyttää tuollainen raiteiltaan syöksyvä juna.
A) Ottaa oppilas huostaan ja soittaa vanhemmille; vedoten "itselleen ja muille vaarallinen-argumenttiin"
B) Soittaa poliisit (virkavalta on oikeutettu pitämään yllä järjestystä)
C) Antaa oppilaan riehua valmiiksi ja sitten korjata vahingot: koska koululla on todennäköisesti kattavat vakuutukset niin saadaan uutta ehompaa kalustusta luokkaan. Vanhempia voisi myös asettaa vastuuseen alaikäisen lapsen tekemistä vahingoista, mutta en tiedä miten se toteutuisi.
- Anonyymi
Miten opit aikanaan subjunktiivin vai opitko koskaan kunnolla
Mitä vierasta kieltä luiit lukiossa englannin ja ruotsin lisäksi eli opitko jo siellä aiheen
Mitä muuten tulee ihmiseen niin ihminen vetää regression opetuksessa
Matujen kanssa opetetut menevät taidoissa alaspäin kuten ruotsissa nähdäänTarkoitatko tuolla että en osaa subjunktiivia? Tai ehkä en edes välitä käyttää sitä kun kirjoitan yleiskieltä.
Toiseen kysymykseen on helpompi vastata: kielilinjalla koulussamme luimme saksaa ja ranskaa, oppimatta kumpaakaan (tai siis puhun vain itsestäni).
En ole lukenut mistään että opetuksen taso olisi laskenut Ruotsissa,
Tytöt pärjäävät koulussa paremmin kuin pojat, noin yleensä, mutta pojat tienaavat edelleenkin paremmin kuin tytöt työelämässä, etenkin elinkeinoelämän piirissä.
Kouluväki on harvinaisen tasa-arvoista palkkauksen suhteen, vieläkin, vaikka sitäkin on viime aikoina horjutettu yksilöistämällä palkkoja kovin kummallisin perustein.- Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
Tarkoitatko tuolla että en osaa subjunktiivia? Tai ehkä en edes välitä käyttää sitä kun kirjoitan yleiskieltä.
Toiseen kysymykseen on helpompi vastata: kielilinjalla koulussamme luimme saksaa ja ranskaa, oppimatta kumpaakaan (tai siis puhun vain itsestäni).
En ole lukenut mistään että opetuksen taso olisi laskenut Ruotsissa,
Tytöt pärjäävät koulussa paremmin kuin pojat, noin yleensä, mutta pojat tienaavat edelleenkin paremmin kuin tytöt työelämässä, etenkin elinkeinoelämän piirissä.
Kouluväki on harvinaisen tasa-arvoista palkkauksen suhteen, vieläkin, vaikka sitäkin on viime aikoina horjutettu yksilöistämällä palkkoja kovin kummallisin perustein.Valvoja poisti heti ei voi vastata valvoja valvoo
Kieliasioista ei voi puhua jos ei viitsi ksikkea kirjoittaa valvojan kieleksi siansuomeksi Anonyymi kirjoitti:
Valvoja poisti heti ei voi vastata valvoja valvoo
Kieliasioista ei voi puhua jos ei viitsi ksikkea kirjoittaa valvojan kieleksi siansuomeksiLuonnollisesti erityisoppilaille on hyväksi päästä normaaliluokkiin opiskelemaan, mutta opettajalle on lisärasitus saada erityisoppilas pysymään samalla tasolla muiden kanssa.
Jos katsotaan käytännön kannalta, on normaalioppilailla enemmän varaa joustoon, kuin vaikeuksissa olevat toverinsa, mutta tuolla systeemillä vaaditaan opettajilta melkoisesti voimavaroja ja henkistäkin kestävyyttä!sini.s kirjoitti:
Luonnollisesti erityisoppilaille on hyväksi päästä normaaliluokkiin opiskelemaan, mutta opettajalle on lisärasitus saada erityisoppilas pysymään samalla tasolla muiden kanssa.
Jos katsotaan käytännön kannalta, on normaalioppilailla enemmän varaa joustoon, kuin vaikeuksissa olevat toverinsa, mutta tuolla systeemillä vaaditaan opettajilta melkoisesti voimavaroja ja henkistäkin kestävyyttä!Inkluusioluokat tarvitsevat lisää resursseja oppilasavustajien ja erityisopettajien muodossa, mutta ainakin täällä kunnat säästävät juuri tässä ja opettajia siirtyy jatkuvasti muihin ammatteihin, koska he eivät yksinkertaisesti pysty tekemään työtään luokassa jossa ei ole minkäänlaista työrauhaa. Tietenkin riippu paljon myös minkä sortin probleemia inkluusio-oppilailla on, mutta esimerkiksi heikon impulssikontrollin omaava ADHD tai Asperger-oppilas vaarantaa oppimistilanteet luokassa jos resursseja ei riitä erityisopetukseen. Touretten syndrooma on vieläkin vaikeampi; oppilas saa raivokohtauksia tietämättään edes itse miksi.
Jousto on yksi asia, työrauha toinen. Keneltäkään ei voi ottaa pois että joku toinen saisi jotain sen tilalle.- Anonyymi
sini.s kirjoitti:
Luonnollisesti erityisoppilaille on hyväksi päästä normaaliluokkiin opiskelemaan, mutta opettajalle on lisärasitus saada erityisoppilas pysymään samalla tasolla muiden kanssa.
Jos katsotaan käytännön kannalta, on normaalioppilailla enemmän varaa joustoon, kuin vaikeuksissa olevat toverinsa, mutta tuolla systeemillä vaaditaan opettajilta melkoisesti voimavaroja ja henkistäkin kestävyyttä!Eityisoppilaalle ei ole läheskään aina hyväksi opiskella ympäristössä, jossa joutuu kokemaan jatkuvasti olevansa heikoiten edistyvä ja riippakivi toisille. Millään poppakonsteilla ei päästä samaan tasoon kaikkien oppilaitten kanssa, sehän on mahdottomuus , vaikka ei olisi erityisoppilaitakaan joukossa. Eikä ole tarkoituskaan tasapäistää. Kunnat säästävät sijoittaessaan selvästi apukoulutasoiset ja muista oppimisvaikeuksista kärsivät normaaliluokkiin. Monille vanhemmille on vaikea pala, kun lapsi ei pärjää normaaliluokassa ja he voivat painostaa koulua pitämään lapsensa normaaliopetuksessa. Apukoulu ja muut erityiskoulut voivat paremmin ottaa lapset ja nuoret yksilöinä, heille laaditaan henkilökohtaiset opetussuunnitelmat. Ei sekään ole oikein, että tavalliset oppilaat joutuvat aina joustamaan heikoimpien ehdoilla ja kärsimään levottomasta ilmapiiristä. Luokassa voi olla avustajiakin, mutta silti opettajilta vaaditaan valtavasti. Ilmankos opettajiksi kouluttautuneita on paljon muissa ammateissa.
- Anonyymi
Esim jihadisteilla ja heifän jälkeläisillään impulssi pelaa hyvin ja ne ovst tuhonneet vähävaraisten ihmisten alueiden koulut
Taayusti ei ruotsalainen menestyjä pane lastaan matuslummikouluun- Anonyymi
Uusnatsit ja muut rasistit räjäyttelee kuulemma pommejaan Ruotsissa maahanmuuttajien alueilla provosoidakseen lisää matu-vihaa.
- Anonyymi
Ruotsissa aivan äsken ukrainalaiset matut tappoivat eteläruotsissa 70 vuotiaan miehen koska halusivat hänen autonsa joukkio esiintyi marjanpoimijoina
Murhan jälkeen he sjoivst pohjoisruotsiin jossa hävisi jäljettömiin 80 vuotias pyöräilijä pyörineen ne ajoivat sen päälle ja hävittivät ruumiin ja pyörän
Ei tiedetä onko niillä häiriö mutta
kalliiksi tulee kun lähtee matujen kanssa marjaan- Anonyymi
Karmeita kohtaloita ihmisparoilla noiden saakelin matujen takia!
Herätkää suvakit, ette voi olla niin julmia kuin olette olleet! - Anonyymi
Rasistit ja uusnatsit taas levittää valeuutisiaan.
- Anonyymi
Ei ole suuri ongelma. Kyllä nerot aina tiensä raivaa eteenpäin.
- Anonyymi
On sullakkin lauantai ehtoon isänpäivän aaton jutut, ei kai saunassa menny pääpyörälle.
- Anonyymi
Ruotsin koulun pyrkimys on suvakismin laajentamiseen sokeasti
Hyvä arvaus voidi olla rttä loppupeleissä pohjoismaiset suvakit vietäisiin orjiksi
Jolloin arvaus olla itä-Afrikka
Muslimien orjakaupan keskus on ollut Sansibarissa josta löytyy hyviä säilytystiloja - Anonyymi
Lisä kaikille kuka määrää maailmassa? On tullut esille.
- Anonyymi
Ukrainalaiset teloittivat ensin 80 vouyiaan Gert Inge Bertinsso in Markarydsissä etelässä ja varastivat hänen autonsa ja ajoivat toistatuhatta kilometriä pohjoiseen tihutöihin ja murhiin Gert-Inges kropp hittades halvt dold under en filt i skogen i Hannabad i Markaryds kommun den 10 augusti. Hans Volvo XC 90 är fortfarande borta.
Två ukrainska män – Oleksandr Traiduk, 47, och Yaroslav Lavryniv, 48 – som varit en kort tid i Sverige häktades i sin frånvaro misstänkta för att ha mördat Gert-Inge och sedan stulit hans bil.- Anonyymi
Itä naapurit varastavat paljon autoja kalliita, heillä on tekniikka jota ei ole länsimaissa--kuinka näin voi olla? Tämä vanha auto on jotain toista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itä naapurit varastavat paljon autoja kalliita, heillä on tekniikka jota ei ole länsimaissa--kuinka näin voi olla? Tämä vanha auto on jotain toista.
Autojen varastaminen on ympäri maailmaa rikollisliigojen peruskauraa.
Nm. Trabant
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k323738Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet491648- 731348
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen751191Hitaille omat kassat
Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille1721047Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!
Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei6911031- 84915
Olisit ollut niin
Minunlaiseni. Ehkä se on helmpompi kun emme kohtaa. Kipeältä se tuntui ettet valinnut minua39797Mitä yhteistä sinulla
on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?48749- 39740