Autoalan pienyrittäjyys - mitä se oikeasti on?

Anonyymi

Kokemuksella voin sanoa, että ihan täyttä s*ntaa. Vastuut on kovat joka puolelle. Puhelin laulaa kun ostajat vaativat kaupan purkuja ja 60% hinnanalennuksia aivan lapsellisesta asioista. Poliisilla uhkailua, kun autoon tulee joskus vikaa. Millähän sitä kauppias sen osaa ennustaa? Maksuja paljon ja ihmiset näkee vain sen oman asiansa. Työpäivät 17 tuntisia ja usein mene kökkähommiksi. Ei kannata lähteä tälle alalle enää. Joskus 60- ja 70-luvuilla on ollut autokaupan kulta-aikaa. Ei ole ollut kuluttajansuojia ja ostajat ovat tajunneet silloin että kauppa tehdään vain kerran. Nämä silloin aloittaneet liikkeet ovatkin kasvaneet ja pärjänneet.

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei käy kateeksi autoalan pienkauppiasta - kuvauksesi arjesta lienee aika osuva.

      Ennemmin myyn vaikka vessanpönttöjä. Saa edes jotain arvostusta osakseen.

    • Anonyymi

      On se kuluttajasuoja vaan kamala paikka.
      Kamux on ihan hyvin kasvanut tällä vuosituhannella.

    • Anonyymi

      Tuohon vielä päälle että manne jobbari soittaa päivät pitkät langat punaisena ja painostaa ostamaan romunsa eikä usko vaikka sanot että et osta sitä.

      Kamux riitauttaa useimmat reklamaatiot ja vie oikeuteen ja siellä toimii sitten hyväveliverkosto, niin kyllähän nyt siten pärjää ja kasvaa. Tällä saavat kuluttajansuojan väitettyä.

      • Edellinen kirjoittaja ei nyt taida tuntea asioiden kulkua!
        Perustele edes, miksi pidät käräjäoikeutta hyväveliverkostona?!
        Olet sanatarkasti kirjoittanut: "Tällä saavat kuluttajansuojan väitettyä."
        Ei Kuluttajasuoja ole Alioikeus, eikä se ota käsiteltäväkseen näitä satasen tai tonnin juttua!


    • Anonyymi

      Minusta tuntuu, että perusryhdikkyys ja paineensietokyky on laskenut. Pienestä ongelmasta kirjoitetaan nettiin tai soitetaan johonkin. On normaalia kohdata vastoinkäymisiä ja voittaa ne.

      Ennen ostettiin auto samasta liikkeestä, jos edellinen oli hyvä. Jos tuli huono auto, samaan liikkeeseen ei enää menty. Pikkuvioista ei valitettu, vaan ne korjattiin itse tai omalla kustannuksella.

      Joku osti lähes museokuntoisen Kuplavolkkarin ja soitti perään, että vararengas puuttuu. Myyjä kertoi ostajalle, ettei vararenkaasta ole mitään tietoa, eikä sellaista voi noin vanhaan autoon mistään kaupasta hakea.

      Vanhaan autoon kuuluu harrastaminen. Tämänkin valitussoiton energiamäärällä, ostaja olisi voinut etsiä puuttuvaa vararengasta autohajottamosta, harrastajilta tai vaikka Volkswagen-kerhon väeltä.

      • Anonyymi

        Eli ennen asiat oli hyvin, kun sai myydä mitä tahansa paskaa, eikä kukaan valittanut


    • Anonyymi

      Kaupan purku on tämän päivän sana. Taikka sitten koko kauppasumma hinnanalennusta. Ostajat ajaa autoilla, särkee ne ja palauttaa liikkeeseen ja liike palauttaa koko kauppasumman ja maksaa vielä ostajan matkakulut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ammuskelu Härmän häjyissä

      Onko jollain enempää tietoa?
      Seinäjoki
      365
      12339
    2. Siis oikeasti S... En ymmärrä...

      Oletko se sinä joka täällä kaipailee? Kaikki täsmää.
      Ikävä
      83
      2522
    3. Onneksi olkoon sait mut vittuuntumaan

      Sapettanu koko helvetin päivän.
      Ikävä
      60
      2482
    4. Onko jotain sanottavaa vielä, nyt voi kertoa

      Poistun kohta täältä ja unohdan ajatuksen naimisiin menosta. Mieheltä
      Ikävä
      37
      2037
    5. Oho! Varmistusta odotellaan.

      Pitäneekö paikkansa? "🇺🇦Ukrainian drones hit a 🇷🇺Russian Tu-22M3 bomber at the Olenya airfield,"
      NATO
      169
      1970
    6. Keksin sinulle tänään uuden lempinimen

      Olet kisu-muija. Mitäs tykkäät älynväläyxestäni?
      Ikävä
      80
      1927
    7. Romaanien ammuskelu

      Romaanit vähän ammuskeli härmän häjy,osu sivullisiin,ja nyt nää romanit ihmettelee miksi heitä ei päästetä ravintoloihin
      Seinäjoki
      132
      1847
    8. Mitä sitten ikinä teetkin

      Mun on aika mennä J mies. Olen ollut niin tyhmä. Kaikkea mukavaa elämääsi edelleen toivotan ja ihanaa elämän jatkoa. Mei
      Ikävä
      42
      1475
    9. Mies mistä oikein suutuit?

      Yhtäkkiä vaan häippäsit täältä... 😢
      Ikävä
      22
      1440
    10. Saanko selityksen?

      Mikä minus oli vialla? Ulkonäkö, teinkö jotain väärin, sanoinko jotain..? Haluisin vaa tietää :(
      Ikävä
      58
      1414
    Aihe