Kielletäänkö Joululaulutkin kansankiihottamisena?

Outoa, jos joululaulutkin kielletään syrjivinä, rasistisina ja kansan kiihottamisena! Tottakai se kiihottaa ostaan lahjoja, mutta mutta...
36<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Uudenvuoden rakettien kiellon ohessa voisi kieltää myös joulukynttilöiden polton ja joulukinkun syönnin.
Puhumattakaan jouluevankeliumin lukemisesta, vaikka siinä kyllä lukee demarien opin mukaisesti, että koko maailma oli verolle pantava, mutta toisaalta sanotaan taantumuksellisesti, että Maria oli synnyttänyt pojan eikä henkilön, joka olisi sukupuolineutraali ilmaus.

Lyhyesti:
Molemmat juhlat ovat turhakkeita ja aiheuttavat ilmaston lämpenemistä. Siis jyrkkä kielto ja sankttiot kiellon uhmaajille.

Riittäisi yksi juhla vuodessa: vappu.
Silloin kansan edistyksellinen aines voisi esitellä visioitaan kuten Antti muinoin leikkisästi vappusatasia. Riemu raikaisi, sima poreilisi ja työväenluokka marssisi punaisten lippujen liuhuessa vanhan viinan tuoksuessa hengityksessä ja "ei EEC, kyllä Kostamus" julisteiden tuulessa läpättäessä.

Mossen konepelliltä joku möisi arpoja Detroitin työttömien auttamiseksi sateen pieksiessä harmaan berberin helmoja.
Puupinoja ei enää kuitenkaan poltettaisi palokaasujen ilmastovaikutuksen vuoksi.

Ilmasto ei yleensäkään lämpenisi, jos ei alettaisi ammuskelemaan rotanhäntäkivääreillä.

Äänestä
  • Toisaalta!?
    Tollasen vappumarssinkin hiilidioksidipäästöt, varsinkin paikalliseen mikroilmastoon, on ihan merkittävät noin suuren (eks vappumarsseille o viimeaikoina osallistunu lähes sata ihmistä?) ihmisjoukon kokoontuessa yhtä aikaa hönkimään ulos sitä murhaavaa kaasua, joten kyl mun nähdäkseni olis hyvä kieltää myös se marssiminen? Ja ottaa sen tilalle ehkä joku ekologisempi ”Vappupaikallaanolo riittävin turvavälein”?

    Niin maailmanloppu saattais ainakin viivästyä muutamalla minuutilla?

    Äänestä

Ei ainakaan täällä pk-seudulla enää missään ostoskeskuksessa soiteta joululauluja.

Ihan hyvä kaikille. Jos joku haluaa lastensa niitä oppivan, kyllä niitä kait vielä tulee radiosta ja kirjastoista löytyy CD-levyjä ja tietysti Internetistä mitä vain.

Äänestä
  • MITÄ?!
    Löytyykö NETISTÄ vielä noita ihmisvihajien uskonnon saatanallisia säkeitä!?
    Pitääpä ottaa Taposeen yhteyttä jos se sais pikimmiten poistettua ne!

    Hyvää keskitalven juhlaa, ja rauhallista paremman tulevaisuuden vaihtumispäivää! :)

    Äänestä

  • Joko siellä kaikuu arabian kieliset laulut?
    Afrikkaahan se Helsinki jo muistuttaakin.. onnea teille😂

    Äänestä

Kaikki mikä liittyy vähänkin kansalliseen identiteettiin, kielletään.
Kansojen aivopesua ja manipulointia parhaimmillaan, suoraan stalinien ja hitlerien ohjekirjoista.

Äänestä

"Outoa, jos joululaulutkin kielletään syrjivinä, rasistisina ja kansan kiihottamisena! Tottakai se kiihottaa ostaan lahjoja, mutta mutta..."

Onko jossain mvlehdessä noinkin valehdeltu? Kyllä sieltä oppii huuhaata, mutta saapahan äänestäjät liikkeelle.

Äänestä

Joo, kyllä ne kielletään jotta persuilla olisi muutakin louskuttamisen aihetta.

1Äänestä
  • Sähän olet asioista aivan pihalla!

    Perussuomalaisethan nimenomaan puolustavat Suomalaista kulttuuria johon kuuluvat mm. perinteet ja vanhat tavat.

    Sinänsä kumma juttu kun joku vuosi takaperin eräät tahot (vasemmisto) kovin profiloituivat taiteen ja kulttuurin puolestapuhujiksi MUTTA tosipaikan tullen tekevät asiat ihan päin vastoin!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sähän olet asioista aivan pihalla!

    Perussuomalaisethan nimenomaan puolustavat Suomalaista kulttuuria johon kuuluvat mm. perinteet ja vanhat tavat.

    Sinänsä kumma juttu kun joku vuosi takaperin eräät tahot (vasemmisto) kovin profiloituivat taiteen ja kulttuurin puolestapuhujiksi MUTTA tosipaikan tullen tekevät asiat ihan päin vastoin!

    Niin, niin. Just persujen kiusaksi ne kiellettäisiinkin, että olisi sitten siitäkin louskuttamisen aihetta pitkin poikin nettien palstoja. :D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin, niin. Just persujen kiusaksi ne kiellettäisiinkin, että olisi sitten siitäkin louskuttamisen aihetta pitkin poikin nettien palstoja. :D

    No louskutatkohan sä sit kenties hamassa tulevaisuudessa, kun kaikki suomalaisuuteen viittaavakin on kielletty sakon uhalla, ja heräät joka aamu 5 metriä makuuhuonees ikkunastasta olevasta minareetista kantautuvaan kaapuhepun joikuun. Hikisen 150 db voimalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sähän olet asioista aivan pihalla!

    Perussuomalaisethan nimenomaan puolustavat Suomalaista kulttuuria johon kuuluvat mm. perinteet ja vanhat tavat.

    Sinänsä kumma juttu kun joku vuosi takaperin eräät tahot (vasemmisto) kovin profiloituivat taiteen ja kulttuurin puolestapuhujiksi MUTTA tosipaikan tullen tekevät asiat ihan päin vastoin!

    Perinteet ja vanhat tavat olivat aikanaan uusinta uutta ja uusia tapoja. Kulttuurievoluutiolle ei voi mitään.

    Äänestä

  • jjeeves kirjoitti:

    Perinteet ja vanhat tavat olivat aikanaan uusinta uutta ja uusia tapoja. Kulttuurievoluutiolle ei voi mitään.

    Miksi sinä vaadit muita noudattamaan uskontoasi sen sihaan että muuttaisit vaikka Turkkiin sitä harjoittamaan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi sinä vaadit muita noudattamaan uskontoasi sen sihaan että muuttaisit vaikka Turkkiin sitä harjoittamaan?

    En harjoita mitään uskontoa.

    Äänestä

Pieni pelko persiissä tässä on kun odotellaan että milloin toi Joulurauhan julistuksen pitäminen kielletään Täältä Turun Brinkkalan talosta Vanhalta Suurtorilta.

Onhan tämä nyt melkoista kansanryhmien kiihottamista kun TURUSTA julistetaan KRISTILLINEN JOULURAUHA kaikille!

Miten tämä nyt kestetään muissa kaupungeissa ja uskontokunnissa? Vähintään tilaisuuden televisiointi on kiellettävä!

Äänestä
  • Ihan vakavasti puhuen saattaa vielä käydäkin niin että se joulurauhan julistus kielletään. En olisi hämmästynyt. Niin sekopäiseksi on tämä maailmanmeno mennyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihan vakavasti puhuen saattaa vielä käydäkin niin että se joulurauhan julistus kielletään. En olisi hämmästynyt. Niin sekopäiseksi on tämä maailmanmeno mennyt.

    Tuskin tuolla joulurauhan julistuksella paljon vaikutusta on ollutkaan.

    Sitäpaitsi se on vääräoppinen katolilainen perinne, jota ei luulisi puhtaan luterilaisuuden kannattajien vaalivan. Kohta jo joku alkaa erehtyä pyhimyksiä palvomaan ja sakramentteja lisäämään. Uskonpuhdistus jäi puolitiehen.

    Äänestä

Joulu on peruttu, jotta vieraat tuntevat olonsa mahdollisimman kotoisaksi. Joululaulujen tilalla saamme pian kuunnella moskeijamölinää aamusta iltaan.

Äänestä
  • Niin on ja taustalta vielä persujen älämölöä niistä harvoista asioista jotka niiden päihin juuri ja juuri mahtuvat.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin on ja taustalta vielä persujen älämölöä niistä harvoista asioista jotka niiden päihin juuri ja juuri mahtuvat.

    Sinun pieni kallo taas näyttää suorastaan pursuavan viisauksia.

    Äänestä

Olen käsittänyt että itse muslimit eivät kiellä näitä asioita vaan meidän ikiomat punaiset suvakit.

Äänestä
  • No tämähän se SUURIN sumutus tässä suvaitsevaisuusasiassa juuri onkin KUN nämä ihmiset ja porukat jotka ratsastavat tällä suvaitsevaisuuden teemalla OVAT käytännössä itse kaikista suvaitsemattomampia vaatien kaikkia muita käyttäytymään ja olemaan heidän linjoillaan!

    Äänestä

  • Eivät muslimit vielä tee niin, mutta kun heitä alkaa olemaan täällä yhä enemmän niin kyllä hekin alkavat kieltämään asioita. Varsinkin kun tietävät saavansa punasuvakeilta tukea.

    Äänestä

Sehän on selvä ettei joulua enää juhlita muutaman vuoden päästä kuin salaa. Kiinni jäännistä luultavasti seuraa pieni sakko ensimmäisinä vuosina, myöhemmin kunnon tuomio raipan iskuineen.
Kun tuo näyttää yhtä vääjäämättömältä kuin ruotsin sisällis-sota niin pakko listata hyötyjä.
Ei enää lahja stressiä, ei jouluruoka härdelliä, voi nauttia töistä joulut ja pääsiäiset.

1Äänestä
  • Niinhän sä luulet. Mutta sitten tulee uudenlainen stressi ja härdelli kun on pakko viettää ramadania.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinhän sä luulet. Mutta sitten tulee uudenlainen stressi ja härdelli kun on pakko viettää ramadania.

    Niin on. Ainoastaan persut pakotetaan viettämään ramadania ja kaikki muut supisuomalaiset perinteet kielletään... :D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin on. Ainoastaan persut pakotetaan viettämään ramadania ja kaikki muut supisuomalaiset perinteet kielletään... :D

    Näytä mulle se armeija joka pakottaa mut viettämään Ramadania! :P

    Not gonna happen! :/

    Äänestä

  • Joulua on ihan hyväkin viettää salaa. Ei maksa mitään ja on rauhallinen olo.

    Äänestä

Ihan kaikki kielletään mihin persujen mielikuvitus vain riittää. :D

1Äänestä
  • No alotetaan sit suvaitsevaisuudesta, vasemmistolaisuudesta ja varsinkin kommunismista! ;)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No alotetaan sit suvaitsevaisuudesta, vasemmistolaisuudesta ja varsinkin kommunismista! ;)

    Kommunismi tappoi 50 miljoonaa ihmistä eikä ketään koskaan tuomittu missään

    Äänestä

Suomalaisten perinteiset hautausmenotkin ovat rikoksia, pitäis kuulemma polttaa.

Äänestä
  • Niin että kenen mielestä pitäisi olla polttohautaukset?

    Äänestä

  • jjeeves kirjoitti:

    Niin että kenen mielestä pitäisi olla polttohautaukset?

    Öyh öyh öyh... Idiootti kehari äpyIi vauhdissa.

    Äänestä

Berlinin murtumisesta eilen 30v.Rakennetaanko meillä samantyyppistä elämistä.
Ukaaseilla tuollakin kuritettiin kansaa.
Ellei meidän perinteiset tavat kelpaa niin ulos on tulos.Meillä ei ole muuria.Meillä on kulttuurimme.Isänmaa jota isämme,äitimme puolusti rankimmalla tavalla.1939 marraskuulla ensimmäiselle evakkotaipaleelle useilta alueilta pitkin itärajaa.Isät,vanhempamme siellä pidättelemässä suurtavoimaa vastaan.Koti,uskonto ja isänmaa.Eikä pohdittu oliko rukoukset,laulut,virret kiellettävä tai kielletty.
On muistettava miten vielä olemme kansana vaikka jotkut yrittävät vallata sisältäpäinkin näinä yltäkylläisyyden aikoina, joihinkin vieraiden armoille.
hävettää.

Äänestä
  • Tämä nykyinen vihervasemmistolainen kommunismi joka nyt on vallalla NIIN todistaa aika selvästi sen että ideologiakin näyttää olevan periytyvää!

    Kaiken järjen mukaan tämä kommunismin ihailun olisi luullut kuolleen jo sukupuuttoon sinä aikana kun Suomi on ollut itsenäinen MUTTA mitä vielä. Tässähän on erittäin hyvä osoitus siitä kuinka vaarallisesta aatteesta on kysymys se kun pyrkii tuhoamaan kaiken mikä on ja on ollut ominaista Suomalaiselle kulttuurille ja elämäntavalle!

    Tässä ei ole muuta mahdollisuutta kuin koittaa pärjätä nämä Antin "vaaran vuodet" ja laittaa toivo siihen että vielä löytyy ihmisiä jotka arvostavat meidän omaa kulttuuriamme, sitä ei ole missään muualla!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Outoa, jos joululaulutkin kielletään syrjivinä, rasistisina ja kansan kiihottamisena! Tottakai se kiihottaa ostaan lahjoja, mutta mutta...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu