Jos vaalit pidettäisiin nyt, niin KOK saisi n. 20% ja PS n. 18% äänistä. Tämä siksi, että KOK äänestäjät ovat kaikkein uskollisimpia ja ahkerimpia äänestäjiä, kun sen sijaan PS äänestäjät ovat liikkuvia tuuliviiriäänestäjiä, jotka eivät ole yhtä ahkeria ja uskollisia, jotka näkisivät vaivaa mennäkseen äänestämään.
Tämä on kuitenkin oikein hyvä asetelma, eli että KOK on pääministeripuolue, ja PS voisi saada nyt sitten vaikkapa sen sisäministerin paikan, niin näkisivät itsekin käytännössä, että mitä laki sanoo vaikkapa rajojen sulkemisesta ja että miten YK:n pakolaissopimus velvoittaa rajavartijat toimimaan rajalle saapuvien turvapaikanhakijoiden suhteen.
Tämä on kuitenkin oikein hyvä asetelma, eli että KOK on pääministeripuolue, ja PS voisi saada nyt sitten vaikkapa sen sisäministerin paikan, niin näkisivät itsekin käytännössä, että mitä laki sanoo vaikkapa rajojen sulkemisesta ja että miten YK:n pakolaissopimus velvoittaa rajavartijat toimimaan rajalle saapuvien turvapaikanhakijoiden suhteen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Tuollainen vähemmistöhallitus ei saisi mitään läpi eduskunnassa, joten turha tuolla on spekuloida.
Tokihan siihen Kepu ja KD otettaisiin vielä mukaan!
otettaisiin?+Ei+niitä+noin+vaan+oteta,+ei+kepu+lähde+persujen+kanssa+samaan+hallitukseen,+se+olisi+puolueen+loppu.+Kepu+olisi+tuollaisessa+hallituksessa+apupuolue,+kun++vasemmistohallituksessa+se+on+itseasiassa+johtava+puolue.+KD+lähtee,+mutta+se+ei+riitä+vielä+lähellekään+enemmistöhallitukseen.
+Jos+Kok+on+suurin,.niin+99%+varmuudella+syntyy+sinipuna,+mutta+senkin+edellytyksenä+on+että+sote+on+saatu+maaliin+maakuntahallintoineen+tällä+vaalikaudella.+Jos+ei,+niin+keskustavasemmisto+mahdollisesti+jatkaa.
Kyllä kepu lähtee mukaan, kun sille annetaan vaan joku riittävän suuri syötti, millä se pääsee turvaamaan maajussien oikeuksia hallitukseen.
Lähteehän se jos saa kaikki vaatimuksensa läpi ja jätettyä persut mopen osaan, siihen osaan mikä saa kansan vihaiseksi pettymyksestä, kun persut eivät saakaan toteutettua mitään lupauksistaan. Nytkin Rinne ja demarit saa syyt niskoilleen, vaikka taustalla kepu ja RKP torppaa kaikki ehdotukset, kuten esim listaamattomien yritysten osinkoverotuksen muuttamisen, eikä rahaa saatu kasaan tolkuttomien yritystukien leikkaamisestakaan, kun sama porukka torppasi. Muistanet edellisen hallituksen yritystukityöryhmän, jota johti kepun Pekkarinen, vuosia istuivat ja sitten pekkaroija ilmoitti ettei mitään leikattavaa löydy. Tällaista se kuules on monipuoluejärjestelmässä, totuttele siihen.
Timo Soini olisi voinut saada 2015 mahtavan valtiovarainministeriön komentoonsa -
harvoin tarjolla!
Vaan mitäpä teki tuo isäntä Iivisniemestä? Valitsi TURISTILUOKAN - ulkomatkailuministeri näkee toki kivasti maailmaa, ja mokaamaankaan ei juuri pikkumaa pysty isoisten porukassa!
TUHON SIEMENET kylvettiin siinäkin.
PS tuskin enää lähtisi sellaiseen hallituskokoonpanoon, jossa sille olisi tarjolla samanlainen aivottoman statistin rooli, kuin minkä Timo Soini, J Niinistö, S Terho hyväksyivät ehdoitta ja tukivat sitä takinkäännöillään ja ryhmäloikkauksella vielä silloinkin, kun 2017 PS puoluekokous vei heiltä mandaatin. Tuon venkoilun vuoksi, jokainen loikkari on nyt työtön politiikassa, ja sitä tulevat olemaan ikuisesti. Noilla naamoilla ei enää tehdä uskottavaa politiikkaa niin suomessa, kuin euroopassakaan. Nyt Perussuomalaisissa osataan tehdä kuomikeskeistä todellista arvopolitiikkaa ja tätä todistaa myös puolueen alati kasvava kannatus. Ahneen ja läpeensä mädännäisen Soinistien lähdön jälkeen PS:n arvostus ja ennen kaikkea uskottavuus ovat nousseet todella korkealle. Nykyinen PS, Halla-ahon johdolla on palauttanut sen jämäkän ja uskottavan linjan, jonka Soini johtoiset ahneet oman edun tavoittelijat eli loikkarit yrittivät tuhota. PS ei enää ota armopaloja, kuten Soinin aikana, mutta seuraavien vaalien jälkeen PS:ltä pyydetään niitä muiden puolueiden taholta. Tulemme näkemään mitä ihmeellisintä luikertelua ja nöyrää anelua muilta puolueilta.
* Suomikeskeistä.
Ei enemmistö luikertele persujen edessä, joko persut tulee muitten linjoille, tai se istuu edelleen oppositiossa.
Katsotaanpa nyt ensin, mikä tuo enemmistö on vuonna 2023. Eikö vain...?
PS ei kestäisi enää toista kertaa samanlaista rintamakarkuruutta, kuin mitä se osoitti Soinin johdolla vuoden 2011 jytkyn jälkeen, kun vaalivoitosta huolimatta puolue luikki Soinin johdolla oppositioon vastuuta pakoon. Eli jos PS haluaa olla uskottava puolue, niin se ei enää petä äänestäjiään, kuten se teki vuonna 2011 jäämällä oppositioon, ja luovuttamalla hallituspaikkansa vihreille.
On+katsomattakin+selvää+ettei+persut+ylitä+50%+ja+kaikilla+muilla+prosenteilla+muut+pystyy+sanelemaan+ehdot+hallitukseen+tulemiselleen,+kuten+kepu+teki+Rinteelle.+Joko+persut+suostuu,+tai+istuu+oppositiossa+ja+kun+kansa+huomaa+ettei+persut+pystykään+viemään+vaalilupauksiaan+läpi,+kannatus+romahtaa.
Armopohja ei enää käy
Kokoomuksella on ollut mahdollisuutensa. Miten kävi?
PS on siksi että se on suomalaisten puolue. Olisko kannattanut miettiä aikasemmin?
PS on Suomen suurin puolue ja vahvistuu.
No+siten+kävi,+että+seuraavissa+vaaleissa+KOK+siis+saisi+20%+ja+PS+18%.
nukkuvia Psläisiä on paljon.Sekoomus on duomen sööpäkasvain.Ahneille riitä mikään,mutta loppu onkin se juttu.
Kummallista spekulaatiota! Ps-kannatus tulee väistämättä nostamaan puolueen suurimmaksi ensi vaalien jälkeen. Tästä pitää mm. Antti Arvopohja hyvin huolta järkyttävän typerillä ulostuloillaan milloin mistäkin.
Ja mitä laki sanoo rajojen sulkemisesta? Ei se ainakaan sano, että Suomen PITÄÄ OTTAA avoimin rajoin tuhansia irakilaisia sotilashenkilöitä tänne loisimaan ja raiskailemaan.
Kyvytön, munaton Sipilän hallitus ei osannut pistää rajaa kiinni näiltä bandiiteilta ja suuria kärsimyksiä on aiheutunut tästä monille naispuolisille. Ja yksikin tapaus on liikaa.
Lait ja kansainväliset sopimukset NIMENOMAAN velvoittavat Suomea ottamaan KAIKKI turvapaikanhakijat vastaan, jolloin JOKAISEN jättämä turvapaikkahakemus pitää ottaa tutkittavaksi. Ja VASTA tämän jälkeen päätetään, että annetaanko turvapaikka vai ei. Persut eivät pysty toimimaan yhtään mitenkään eri tavalla, jos ovat vallassa. Tämän pitäisi jokaisen NUTIPÄÄN ymmärtää.
99%+varmuudella+persut+on+suurin,+mutta+hallitukseen+siitä+on+vielä+pitkä+matka,+ellei+persutit+nöyrry+totaalisesti,+eivätkä+sitä+ainakaan+halla-ahon+johdolla+tee,+kun+ei+se+populistina+edes+hallitukseen+halua.+Veikkaan+että+halla+lähtee+litomaan+puheenjohtajan+paikalta+kunnalisvaalien+jälkeen,+ettei+vaan+joutuisi+pääministeriksi.
Populismi on suvakkivajakkien suurin vitsi lukuisten muiden keppihevostensa ohella...
Miksei tuota kansanv. sopimus -periaatetta sovellettu Unkarin korruptio-Orbániin, joka pullautti pakolaiset Pohjolaan ja muualle EU-maihin ...ei pahemmin käsitelty hakemuksia pustalla...joo.
Kansainvälisillä sopimuksilla voi pyyhkiä hanuria. Niin muutkin maat tekee. Miksi Suomen pitäisi jotain maanpettureiden tekemiä sopimuksia noudattaa?
Orban ei tehnyt mitään muuta kuin sulki raja-aseman. Suomikin pystyisi kyllä sulkemaan raja-asemia, mutta ei Tornion kaltaista rajaa, koska se muodostaa vilkkaan kaupallisen rajan, jonka sulkeminen käytännössä on mahdotonta. Orban sen sijaan sulki matujen käyttämät rajat, jotka muuten oli mitättömiä raja-asemia, joissa ei ollut mitään muuta kuin maaseutua kummallakin puolella rajaa, eikä ne olleet mitään merkittäviä tavarankuljetusreittejä.
Ei persujen kannatus vaaleissa nouse. On siellä sellaista mörköä ja pelleä ehdokkaana, ettei kukaan äänestä. Nyt saa protestikannatusta, kun ei olla valitsemassa ehdokkkaita.
Onko paniikki häh ?