Onko Jeesus todella sama jumala kuin Horus tai Osiris?

Jeesuksen ja Mithran välillä on vielä enemmän yhtäläisiyyksiä. Kumpikin on itämaisen mysteeriuskonnon keskeisin hahmo. Kumpikin oli valon tuoja ja valkeus maailmassa. Molemmat syntyivät 24. joulukuuta. Molemmat synnytettiin luolassa ja synnyttäjä oli Maria-niminen neitsyt. Kummankin syntymää tuli ihmettelemään kolme tietäjää jotka toivat lahjoja. Molemmat vietiin lapsena temppeliin. Molemmat kastettiin ennen julkisen toiminnan aloitusta (ja kasteesta tuli kummankin uskonnon initaatiorituaali). Kummankin päälle laskeutui henki kyyhkysen muodossa. Kumpaakin sanottiin jumalan karitsaksi ja ja luvatuksi messiaaksi ja kumpikin oli hyvä paimen. Kumpikin kapinoi uskonnollisia johtajia vastaan. Kumpikin teki ihmeitä, muutti veden viininsi, ruokki leivällä ison joukon ihmisiä, paranti sairaita ja kumpikin käveli veden päällä. Kupikin vietiin maaherran ja kuninkaan eteen ja tuomittiin ristiinnaulittavaksi. Kumpikin haudattiin ja kumpikin nousi kuolleista. Kumpikin vietti viimeistä ehtoollista ja nautti sen yhteydessä juhla-ateriaa (kummassakin uskonnossa sakramenttina terjottu viini muuttuu vereksi ja leipä ruumiiksi). Lisäksi kummallakin oli 12 opetuslasta ja kumpikin kantoi päällään maailman synnit. Vieläkö joku siis jaksaa epäillä ettei kyseessä ole sama uskonnollinen kristus hahmo?
1085
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Periaatteessa myös Väinämöinen, Osiris, Ishtar ja Jahve voivat olla sama muinaistarujen olento, joka on saanut alkunsa siperialaisten shamaanien visioissa 20 000 vuotta sitten, ja siirtynyt sieltä lähi-itään, intiaan, egyptiin jne.
Maailman vanhimmat temppelin rauniot ovat 12 000 vuotta vanhoja (sijaitsevat Turkin alueella), joten uskonto on voinut syntyä alunperin Siperiassa.

Äänestä

> Onko Jeesus todella sama jumala kuin Horus tai Osiris?

Luettelemasi asiat voi väittää kenestä tahansa ihmisestä. Siksi ratkaisevaa on, mitä he opettivat. Jeesuksen opetukset tiedän, mutta mitä Horus ja Osiris opettivat?

Äänestä
  • Salatieteitä ja hermetiikkaa.

    Äänestä

  • Osiris liittyy maailman vanhimpiin ehyenä säilyneisiin uskonnollisiin kirjoituksiin. Ne ovat faaraoiden hautakammioissa olevia kirjoituksia, joissa mainitaan Osiris, ja annetaan ohjeita tuonpuoleisessa elämässä toimimiseen.

    Jeesus myös jonkin verran antoi vastaavia ohjeita, miten kuoltuaan pitäisi esim. löytää ahdas portti ja kulkea siitä, eikä mennä laveaa tietä.

    Äänestä

Horus taivaan jumala.
Osiris Väinämöinen ja jeesus.
Suuressa oikeussalissa punnittiin kuolleen sydän, oliko hän vilpitön ja pääsikö autuaitten asuinpaikkaan, josta ei puutu mitään.

Äänestä

Jeesus on kaikkivaltias,hänellä on valta,myös täällä maanpäällä,hän sanoo viimekädessä mitä täällä tekevät.
Mysteireitä se ihmisen omat paholaisen kuiskaamat, ajatuset,jota ovat elämän ulkopuolella.

Äänestä
  • Ei se ole ulkoa kuiskaamista, jos ajatukset uskosta on kopioitu Egyptin uskonnoista.
    Taitaa olla puurot ja vellit menneet uskovaisella sekaisin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei se ole ulkoa kuiskaamista, jos ajatukset uskosta on kopioitu Egyptin uskonnoista.
    Taitaa olla puurot ja vellit menneet uskovaisella sekaisin.

    Usko on Jumalasta präisin,ei mistään egyptin fara oiten byrämiiteistä.
    Se on sun mielikuvituses tuotetta,todelisuudesta kaukana.

    Äänestä

  • pajupuro kirjoitti:

    Usko on Jumalasta präisin,ei mistään egyptin fara oiten byrämiiteistä.
    Se on sun mielikuvituses tuotetta,todelisuudesta kaukana.

    Kuulepas nyt kehitysvammainen, oliko jeesus ensimmäinen ihminen, joka puhui jumalasta.
    Se saatanan jeesus kuunteli pienenä jumala tarinoita ja loi niistä omansa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuulepas nyt kehitysvammainen, oliko jeesus ensimmäinen ihminen, joka puhui jumalasta.
    Se saatanan jeesus kuunteli pienenä jumala tarinoita ja loi niistä omansa.

    Valitan olen täsin järjen voimissa,paholaisen käskys kuuntelija, Jeesus on ollut jo ennen aikojen alua. Jo ennekuin mitään on ollut.
    Ihmise hän loi,varjelemaan maata,jota myös rakasi omaa luomaansa ihmistä,mutta lankesi syntiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Jeesuksen ja Mithran välillä on vielä enemmän yhtäläisiyyksiä. Kumpikin on itämaisen mysteeriuskonnon keskeisin hahmo. Kumpikin oli valon tuoja ja valkeus maailmassa. Molemmat syntyivät 24. joulukuuta. Molemmat synnytettiin luolassa ja synnyttäjä oli Maria-niminen neitsyt. Kummankin syntymää tuli ihmettelemään kolme tietäjää jotka toivat lahjoja. Molemmat vietiin lapsena temppeliin. Molemmat kastettiin ennen julkisen toiminnan aloitusta (ja kasteesta tuli kummankin uskonnon initaatiorituaali). Kummankin päälle laskeutui henki kyyhkysen muodossa. Kumpaakin sanottiin jumalan karitsaksi ja ja luvatuksi messiaaksi ja kumpikin oli hyvä paimen. Kumpikin kapinoi uskonnollisia johtajia vastaan. Kumpikin teki ihmeitä, muutti veden viininsi, ruokki leivällä ison joukon ihmisiä, paranti sairaita ja kumpikin käveli veden päällä. Kupikin vietiin maaherran ja kuninkaan eteen ja tuomittiin ristiinnaulittavaksi. Kumpikin haudattiin ja kumpikin nousi kuolleista. Kumpikin vietti viimeistä ehtoollista ja nautti sen yhteydessä juhla-ateriaa (kummassakin uskonnossa sakramenttina terjottu viini muuttuu vereksi ja leipä ruumiiksi). Lisäksi kummallakin oli 12 opetuslasta ja kumpikin kantoi päällään maailman synnit. Vieläkö joku siis jaksaa epäillä ettei kyseessä ole sama uskonnollinen kristus hahmo?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu