Natopuola jakaa Venäjän raskaan kohtalon

Venäjää syytetään usein täällä Neuvostoliiton synneistä. Puolassa on huomattu sama asia omalla kohdallaan.

"Puolan pääministeri vaatii Netflixiä muuttamaan karttaa, joka ministerin näkemyksen vääristelee historiaa kutsumalla Puolaa Puolaksi. Kiistassa on kyse Netflixin dokumentista, jossa Puolan kartan rajat on merkitty siten, että siitä saattaa saada käsityksen että Puolalla olisi jokin osuus sen rajojen sisällä toisen maailmansodan aikana olleisiin Natsi-Saksan kuolemanleireihin."

Suomalaisilla oli myös jonki laisia kesäsiirtoloita ja/tai keskitysleirejä Neuvostoliitossa silloin kuin sota kulki vielä kohtalaisesti.
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Neuvostoliitolla niitä keskitysleirejä oli jo ennen sotaa, sen aikana ja vielä kauan sen jälkeenkin.

1Äänestä
  • Venäjällä ei.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäjällä ei.

    Ei varsinaisesti keskitysleirejä, mutta sadistisia vankiloita kuitenkin. Ja jopa mielisairaalat lääkityksineen ovat taas käytössä Putinin hallinnon vastustajille.

    Äänestä

Nato ei voi korjata Neuvostoliiton virheitä.

Natomaissa on vieläkin keskitysleirejä ja kidutuskeskuksia.

Äänestä
  • "Nato ei voi korjata Neuvostoliiton virheitä.

    Natomaissa on vieläkin keskitysleirejä ja kidutuskeskuksia."

    Kuten?

    1Äänestä

Guantanamoa pidetään toiminnassa ihan vain siksi, että jenkkirahvas saisi kostonsa

Äänestä
  • Kyllä sen Gitmon ylläpitoon on aivan muut syyt ......

    IMHO.

    1Äänestä

  • 44.Div kirjoitti:

    Kyllä sen Gitmon ylläpitoon on aivan muut syyt ......

    IMHO.

    Quantanamo bayn keskitysleiri. Kyllä sen ylläpitoon on aivan Nato USA:n syyt ....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Quantanamo bayn keskitysleiri. Kyllä sen ylläpitoon on aivan Nato USA:n syyt ....

    Gitmo on perustettu v. 2002, terroristien vankileiriksi. Se mitä siellä tapahtuu, ei kuulu meille, koska Suomi ei ole sodassa terrorismia vastaan.

    Te kotimaiset vdun säälittävät nettiterroristit ja MITÄTTÖMYYDET, hoidellaan suomen virkavallan keinoin ...

    USA vastannee aikanaan tekosistaan, jos on aihetta.

    IMHO.

    1Äänestä

Jenkit lennätti vangeiksi saamiaan sattummasiviilejä kidutuskeskuksiinsa Suomenkin kautta, mutta suomalaisilla ei ollut rohkeutta puuttua asiaan. Jos olisi silloin ollut rohkeutta, ei nyt tarvitsisi koko natokeskustelua.

Nato antaisi meidän olla rauhassa.

Äänestä
  • ”Jenkit lennätti vangeiksi saamiaan sattummasiviilejä kidutuskeskuksiinsa Suomenkin kautta, mutta suomalaisilla ei ollut rohkeutta puuttua asiaan. ”

    Suurvallat ei anna välilaskulla tarkistaa koneen lastia.

    ”Jos olisi silloin ollut rohkeutta, ei nyt tarvitsisi koko natokeskustelua.”

    Miten niin? Miten nuo kaksi asiaa liittyy toisiinsa?

    ”Nato antaisi meidän olla rauhassa.”

    Antaa olla nytkin! Jäsenyyttä haetaan, jos maa itse haluaa. Ei Nato himoitse uusia jäseniä!

    1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Venäjää syytetään usein täällä Neuvostoliiton synneistä. Puolassa on huomattu sama asia omalla kohdallaan.

"Puolan pääministeri vaatii Netflixiä muuttamaan karttaa, joka ministerin näkemyksen vääristelee historiaa kutsumalla Puolaa Puolaksi. Kiistassa on kyse Netflixin dokumentista, jossa Puolan kartan rajat on merkitty siten, että siitä saattaa saada käsityksen että Puolalla olisi jokin osuus sen rajojen sisällä toisen maailmansodan aikana olleisiin Natsi-Saksan kuolemanleireihin."

Suomalaisilla oli myös jonki laisia kesäsiirtoloita ja/tai keskitysleirejä Neuvostoliitossa silloin kuin sota kulki vielä kohtalaisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu