Maailman väkilukuisimmat: Miksiko-Intia-Kiina

Kartasto läpi historian suurimmat väkiluvuiltaan maat:


Tuhansia vuosia ennen Jeesu Ristusta Mexiko oli ykköinen.
Se lähti hitaaseen laskuun, joka on jatkunut.


Kun Intia jo ennen Jeesusta otti johtoaseman.
Kiina jossakin vaiheessa otti osaa ykköspaikkaan.
Sitten tuli laskuvaihe ja Intia johti.
Uudella ajalla sitten Kiina voitti Intialta taas.

Loppujen lopuksi vain 3 supervaltaa osasi lisääntyä niin kuin kukaan muu osanut ja ne olivat Meksiko, Intia ja Kiina.

Maailman vanhin isäksi tullut oli Intiasta 96 v
Maailman vanhin äidiksi tullut luonnollisesti oli Intiasta yli 60 v.

OTTAKAA MALLIA LISÄÄNTYMISEEN
ÄLKÄÄ JUMIUTUKO ALKUASTEESEEN.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Muinaisessa Meksikossa olikin sen verran porukkaa, että ihmisuhreista tuli ihan hyväksytty harrastus. Ei se aurinko muuten nouse, näes. Kiina ja Intia taas ovat olleet tuhansia vuosia erittäin hyviä paikkoja sivilisaatiolle. Kerenneet rappeutua ja nousta uuteen loistoon joitakin kertoja myös. Taitaa olla länsimaiden vuoro rappeutua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kartasto läpi historian suurimmat väkiluvuiltaan maat:


Tuhansia vuosia ennen Jeesu Ristusta Mexiko oli ykköinen.
Se lähti hitaaseen laskuun, joka on jatkunut.


Kun Intia jo ennen Jeesusta otti johtoaseman.
Kiina jossakin vaiheessa otti osaa ykköspaikkaan.
Sitten tuli laskuvaihe ja Intia johti.
Uudella ajalla sitten Kiina voitti Intialta taas.

Loppujen lopuksi vain 3 supervaltaa osasi lisääntyä niin kuin kukaan muu osanut ja ne olivat Meksiko, Intia ja Kiina.

Maailman vanhin isäksi tullut oli Intiasta 96 v
Maailman vanhin äidiksi tullut luonnollisesti oli Intiasta yli 60 v.

OTTAKAA MALLIA LISÄÄNTYMISEEN
ÄLKÄÄ JUMIUTUKO ALKUASTEESEEN.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu