Otsatukka.....

Kerron oman tarinani otsahiuksista. En tiedä kuuluuko se tänne mutta kerron kuitenkin.

Täytän pian 20 ja otsatukka minulla on kohta ollut 20 vuotta. Otsatukan takia pääni oli pestävä joka päivä, sillä se rasvoittui nopeasti, nyt voin olla huoleta parikin päivää hiuksia pesemättä.

Eräänä päivänä kävin kaupassa ja pakastehyllyn ovesta näin kuvani. Otsatukka harvana ja lähestulkoon liimautuneena otsaan kiinni. Päätin että nyt sen on aika lähteä.

Samalla kertaa ostin uutta hiusväriä, tätä monivärjäys-väriä. Ruskeissa hiuksissani on vaaleita raitoja. Otsatukka näyttää siedettävältä muutamine raitoineen tuossa sivussa, ei silmien edessä. Nyt se on pari viikkoa ollut poissa ja vähitellen otsatyhjyys alkaa kadota. Aikaa menee ennen kuin totun siihen ettei hiuksia ole otsalla... Mutta tästä se alkaa. Saatan olla pöljän näköinen, mutta sittenhän olen.

Tässä tarinani, kertokaa omanne jos haluatte.
3644
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minulla ei koskaan ollut otsista, mutta päätinpä kokeilla. Muistohan siitä vain jäi ja ikävä sellainen, otsa rasvottui tavallista nopeammin kun ei päässyt iho hengittämään ja näin tuli ne ikuisesti vihatut finnit.

Ei kiitos enää.

Äänestä
  • Kohta 16v ollu otsis ja siinä se pysyy... Välillä se on lyhyt välillä ylipitkä ja välillä sivuun kaartuva. en olisi itseni ilman sitä.

    Äänestä

  • otta kirjoitti:

    Kohta 16v ollu otsis ja siinä se pysyy... Välillä se on lyhyt välillä ylipitkä ja välillä sivuun kaartuva. en olisi itseni ilman sitä.

    Mä kuulin että otsatukka on muotia....no aijon ittelleni leikata otsiksen varmaan sivuun kaartuvan.....onko teijän mielestä siedettävä sivuun kaartuva otsis? Ja samalla värjään tumman ruskeeks.....XD

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


audela kirjoitti:

Kerron oman tarinani otsahiuksista. En tiedä kuuluuko se tänne mutta kerron kuitenkin.

Täytän pian 20 ja otsatukka minulla on kohta ollut 20 vuotta. Otsatukan takia pääni oli pestävä joka päivä, sillä se rasvoittui nopeasti, nyt voin olla huoleta parikin päivää hiuksia pesemättä.

Eräänä päivänä kävin kaupassa ja pakastehyllyn ovesta näin kuvani. Otsatukka harvana ja lähestulkoon liimautuneena otsaan kiinni. Päätin että nyt sen on aika lähteä.

Samalla kertaa ostin uutta hiusväriä, tätä monivärjäys-väriä. Ruskeissa hiuksissani on vaaleita raitoja. Otsatukka näyttää siedettävältä muutamine raitoineen tuossa sivussa, ei silmien edessä. Nyt se on pari viikkoa ollut poissa ja vähitellen otsatyhjyys alkaa kadota. Aikaa menee ennen kuin totun siihen ettei hiuksia ole otsalla... Mutta tästä se alkaa. Saatan olla pöljän näköinen, mutta sittenhän olen.

Tässä tarinani, kertokaa omanne jos haluatte.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu