Termit muuttuvat maailmanmenon mukaan.

Anonyymi

Haureus- suhde on nykyään kauniisti sanottuna avosuhde, ja vielä kauniimmin sanottuna avoLIITTO vaikkei avosuhteessa mitään liittoon kuuluvia aspekteja ole.

Ja kun joku naimisissa oleva julkkis pettääpuolisoaan niin lööpesissä lukee ihanan kauniisti että tyyppi löysi "uuden rakkaan", ja kohta seuraavan ja sitä seuraavan. Ja lapset kärsivät.

Sitä se evomoraali teettää.

Vaikka kaikki voivat selvästi havaita sen että kuinka evoluutioteorian omaksumisen myötä ihmiselämä maailmansotineen ja moraalitason romahtamisineen on joka suhteessa yhtä välkivaltaa ja moraalittomuutta kuten telkusta ohjelmatarjonnan myötä hyvin näkee, niin silti evot haluavat itsepäisesti kieltäytyä tutkimasta tarkemmin evoluutioteorian romahduttaneesta yleisestä moraalitason alenemisesta ja sen seurauksista vaikkapa lapsiin jotka joutuvat uusperheistä uusperheisiin syrjintää kärsimään.

Kukaan ei varmastikaan usko sitä että Britannniassa oli vain kaksi (2) avioeroa vuonna 1800. Siis 50 v. ennen evoluutioteorian mukanaan tuoman evomoraalin aikakautta.
Ja ku evomoraalia oli opetettu 50 v. niin kohta liki 30 maata oli ensimmäisessä maailmansodassa jossa liki 20 miljoonaa samaan lajiin kuuluvaa tapettiin ja sitä seurasi 2. maailmansota jossa kuoli 60 miljoonaa ja sen jälkeisissä sodissa on kuollut saman verran samaan lajiin kuuluvia ihmisiä mikä puolestaan osoittaa sen että evoluutioteoria on ihan yhtä kuukkupuhetta siitä että lajit täällä taistelevat toistensa kanssa elintilasta vaikka tilanne on todellisuudessa se että evomoraali on saanut ihmiset tuhomaan omaa lajiansa ennennäkemättömällä tavalla vastoin kaikke Darwinin kertomaa, joten kyse on evoluutioteorian suhteen suuresta saatanallisesta petkutuksesta johon on lähtenyt mukaan suurin osa ihmiskuntaa, siis kaikki typerykset.

0

96

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        107
        2227
      2. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        103
        896
      3. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        66
        843
      4. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        46
        800
      5. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        21
        766
      6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        518
        725
      7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        76
        640
      8. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        64
        625
      9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

        Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
        Ikävä
        23
        590
      10. Kai sä olet

        Luovuttanut mun suhteen.
        Ikävä
        57
        561
      Aihe