Jokin ontuu Ylen irakilaismiehen jutussa

"Irakissa tapetun Alin kuolintodistuksen ja poliisin raportin mukaan Ali kuoli 17.12.2017 kolmeen ampumahaavaan pään ja vartalon seudulla. Todistuksesta on peitetty Alin nimi, henkilökunnus, sekä Alin vanhempien nimet omaisten turvallisuuden suojelemiseksi."
Lähde: kuolintodistuksen toimittivat Ylelle Alin lähiomaiset

Miksi todistuksesta on peitetty myös tapetun nimi, epäilyttävää vai mitä ????
129809
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 129

Vanhimmat

Jos oli eri nimellä täällä Suomessa tai sitten tapettu oli ihan eri mies.

1Äänestä
  • Omaisille suomalaiset veronmaksajat joutuvat korvaamaan 20 000€, varmaa on, että siksi näitä tulee tapahtumaan jatkossa lisää, kunhan tieto leviää. Lisäksi uusi syy lähteä laumoittain suomeen, aina voittaa, vaikka ei saisi turvapaikkaa, paluu lentomatkat maksetaan, käteen annetaan 5000€, sitten kun esitetään jokin hämärä kuolintodistus, saa 20 000 lisää. Ai vittu, että meidän päättäjät ovat typeriä ja hyväuskoisia hölmöjä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Omaisille suomalaiset veronmaksajat joutuvat korvaamaan 20 000€, varmaa on, että siksi näitä tulee tapahtumaan jatkossa lisää, kunhan tieto leviää. Lisäksi uusi syy lähteä laumoittain suomeen, aina voittaa, vaikka ei saisi turvapaikkaa, paluu lentomatkat maksetaan, käteen annetaan 5000€, sitten kun esitetään jokin hämärä kuolintodistus, saa 20 000 lisää. Ai vittu, että meidän päättäjät ovat typeriä ja hyväuskoisia hölmöjä.

    PS+kannatus+pompahtaa+taas+lähemmäs+50%+tämänkin+tapauksen+johdosta.+Puolue+alkaa+olla+suomalaisten+viimeinen+toivo+tätä+hulluutta+ja+veronmaksajien+kusetusta+vastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Omaisille suomalaiset veronmaksajat joutuvat korvaamaan 20 000€, varmaa on, että siksi näitä tulee tapahtumaan jatkossa lisää, kunhan tieto leviää. Lisäksi uusi syy lähteä laumoittain suomeen, aina voittaa, vaikka ei saisi turvapaikkaa, paluu lentomatkat maksetaan, käteen annetaan 5000€, sitten kun esitetään jokin hämärä kuolintodistus, saa 20 000 lisää. Ai vittu, että meidän päättäjät ovat typeriä ja hyväuskoisia hölmöjä.

    Tämä on justiinsa sitä mitä tämän kansan pitäisi pelätä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Omaisille suomalaiset veronmaksajat joutuvat korvaamaan 20 000€, varmaa on, että siksi näitä tulee tapahtumaan jatkossa lisää, kunhan tieto leviää. Lisäksi uusi syy lähteä laumoittain suomeen, aina voittaa, vaikka ei saisi turvapaikkaa, paluu lentomatkat maksetaan, käteen annetaan 5000€, sitten kun esitetään jokin hämärä kuolintodistus, saa 20 000 lisää. Ai vittu, että meidän päättäjät ovat typeriä ja hyväuskoisia hölmöjä.

    Saamme kiittää Sipilän hallitusta (persut mukana) tuosta kaikesta
    https://www.youtube.com/watch?v=HFCyyfIrMcg
    hehheh

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Omaisille suomalaiset veronmaksajat joutuvat korvaamaan 20 000€, varmaa on, että siksi näitä tulee tapahtumaan jatkossa lisää, kunhan tieto leviää. Lisäksi uusi syy lähteä laumoittain suomeen, aina voittaa, vaikka ei saisi turvapaikkaa, paluu lentomatkat maksetaan, käteen annetaan 5000€, sitten kun esitetään jokin hämärä kuolintodistus, saa 20 000 lisää. Ai vittu, että meidän päättäjät ovat typeriä ja hyväuskoisia hölmöjä.

    Ja vihervassarit heitä aina vaan äänestää :0(

    Äänestä

Kun kukaan ei tiedä edes keitä nämä ihmiset jotka Suomeen tulevat todellisuudessa on, niin miten tuollainen kuolintodistus on voitu sitten määrittää hänen kuolintodistuksekseen?

1Äänestä
  • joo ei niistä tiedä erkkikään eikä nergikään

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    joo ei niistä tiedä erkkikään eikä nergikään

    "joo ei niistä tiedä erkkikään eikä nergikään"

    Nörggi tietää jokaisen tulijan taustan, utaremaisteri on jokapaikan aa-siantuntija jolle kierokerho järjestää hyviä virkoja.

    Äänestä

  • Muslimi on epäluotettava elävänä ja kuolleena.

    Äänestä

  • Kysykää Nergiltä, uudelta valtionrahapomolta! Nerggi tuntee kaikki tänne tulleet musut siinä missä valtion raha-asiatkin! Sehän on utaremaisteri.

    Äänestä

  • Päivi Nerg ja Sipilä tietävät, ainakin puheidensa mukaan

    Äänestä

Ylet ja Husut samaa sakkia. Seiskalehtikin on jo uskottavampi.

Äänestä

Kaikki heti marssimaan ja huutamaan torille.

Äänestä
  • 10 ryppäis ja turvaväli pitää olla.. torilla tavataa \o/

    Äänestä

Jaa se on sitten oli noussut kuolleista jo kaksi vuotta sitten ja nyt kuoli uudestaan,kyllä on aitoa jälleensyntymisoppia t:hiihtäjä 47 härmästä

Äänestä

pelle maailma, välillä nato pommittaa irakia, kuolee tuhansia :D sitte maksaa korvauksia ku joku randomi palautettava kuolee.

Äänestä
  • Juu jännä juttu kyl et EITn mukaan ihmisten tappaminen Eurooppalaisten NATOn pommikoneiden pommeilla on ihan jees juttu, mutta jos joku irakilainen on joskus sattumalta piipahtanu Suomessa pelaamassa maahanmuutto lottoa ja kuolee jonku oman maalaisensa tappamana omassa kotimaassaan, on jostain erinomaisesta syystä ihmisoikeusrikkomus suomalaisilta!? :/

    Välil sitä ihmettelee, et onks nää kansainväliset sopimukset Picasson laatimia ja Salvador Dalin tulkitsemia! :/

    1Äänestä

Kun huomioi tuon tienestin, joka on Irakissa ostovoimaltaan varmaan tupla verrattuna Suomeen, niin onhan siinä aina husuttamisen mahdollisuuskin. Siis joku on kuollut kuvatulla tavalla, mutta vaikkapa lahjomalla saadaan papereihin toinen nimi tai vaihtamalla paperit ruumiille, ennen kuin se joutuu patologille.

Irakiin on kuitenkin aika monta palautettu, joten ei kait tuo sittenkään ole yleinen käytäntö.

1Äänestä

Mitä ei suvakki keksisi agendansa eteen.

1Äänestä

Tytär on valittanut sinne, mutta kenen avustuksella 19-vuotias niin tekee? En löydä tätä päästöstä mistään ja mitä dokuja sinne on toimitettu todisteeksi.

2Äänestä
  • Haluaisin tietää minkä verran korvauksia saivat Turussa tapettujen kahden
    naisen omaiset ?
    Miten voidaan turvata suomalaisten turvallisuus ?
    Nuorten tyttöjen koskemattomuus onko niistä kukaan kiinnostunut.
    Tai 80-vuotiaan vanhuksen.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Haluaisin tietää minkä verran korvauksia saivat Turussa tapettujen kahden
    naisen omaiset ?
    Miten voidaan turvata suomalaisten turvallisuus ?
    Nuorten tyttöjen koskemattomuus onko niistä kukaan kiinnostunut.
    Tai 80-vuotiaan vanhuksen.

    Oisko sama mitä noi intissä kuolleet sai? Oliks se viis donaa?
    Mut tokihan kultamunakkaan henki on vähintään 4 kertaa arvokkaampi kun suomi-rassen! :)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oisko sama mitä noi intissä kuolleet sai? Oliks se viis donaa?
    Mut tokihan kultamunakkaan henki on vähintään 4 kertaa arvokkaampi kun suomi-rassen! :)

    Eiku sai ne jonku verra enemmä. Reilu 600 donaa yhteesä.
    Joista lähes kolmannes näytti menneen tälle husutuksen sankarille! :)
    ... kuinkas muuten? :/

    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201808222201153083

    Äänestä

Kun ministerikin on mukana jutussa sen selvittäminen on välttämätöntä mitä todella on tapahtunut.

Äänestä
  • Oliks toi jotain sukua sille ruotsista palautetulle joka sai sosiaalitukia suoraan sinne Iraqqiiin

    Äänestä

Husut ja tutsit.
Niistä ei ota pirukaan selvää.

Äänestä

Aha löytyi. Vaatii 20 000 euroa ja sitten jotain kustannuksia, joista dokumentit eli liki 5000 euroa.

Äänestä
  • Eli: Väärennetty kuolintodistus Irakissa: á 5000 euroa!

    Äänestä

Omaisilla on tavoite rahastaa Suomen valtiota.

1Äänestä
  • Kyllä. Näin se tapahtui.
    Meidän pitää oppia tästä, pitämään puolemme.

    Äänestä

Ruumis Suomeen ennenkuin maksetaan latiakaan noi nyt tehtailee mitä papereita vaan ja yhtä rehellisiä kuin Husu . ja Suomi jos olisi vastuissa kaikista mitä lähi-idässa tapahtuu niin jopa veronmaksajat saisivat maksaa muutamia Biljardeja.

Äänestä

vastaamattomia kysymyksiä riittää varmaan lisääkin

miksi yksin pakenee suomeen ja jättää sinne perheensä ym. omaisia, joita muka myös uhataan

em. ihan sama juttu kuin muillakin ja irakistahan nämäkin tuli ketkä otanmäessä tappoi ja ryösteli ja muuallakin päin suomea on vastaavia tehty, oliko sekin porissa vai missä pään irti joku leikkas irakilainen eukolta ja tämä seurakunnassa oli jopa työntekijä, pitempä suomes asunu?

ei kyllä EU ole mitään oikeutta tuomita suomea .. ei.

Äänestä

Outoa, että euroopan ihmisoikeustuomistuin olettaa, että mies "tapettiin" sen vuoksi, että hänellä oli riitaisuuksia jonkun upseerin kanssa. Ja mitä dokumentteja tuonne on toimitettu todisteeksi kuolemasta. Päätöksessä sanottiin ettei tytär ole ollut aktiivinen irakin suuntaan (isänsä kuoleman johdosta). Veronmaksajana tätä saa spekuloida, ihan vaan tiedoksi suvakeille. Mehän tämän matushown maksamme ja tuleat sukupolvet myös.

Äänestä

Sovitaanko, että ammutaan jo tullessa kaikki ja maksetaan suosiolla se 20.000 per osuma?
Tulee kuitenkin halvemmaksi.

Äänestä
  • KANNATETAAN!

    Tai no? Ehkä 1 tsäänssin vois antaa? Joko hyppäät takas lentsikkaan, TAI ,..? :P

    Äänestä

Näitä "kuolemantapauksia" tulee jatkossa huomattavasti enemmän kun rahahanat on saatu auki.

Äänestä
  • se on kyllä totta, kun kerta piilotetaan nimet ja muut tiedot, hoksaavat taktiikan, aina ku joku kuolee, lähetetään lasku suomeen .. hmm

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    se on kyllä totta, kun kerta piilotetaan nimet ja muut tiedot, hoksaavat taktiikan, aina ku joku kuolee, lähetetään lasku suomeen .. hmm

    kuoleman rahahanat tietää taas paljon rahhhoo LOTS OF DOLLARSSSS$$$$$

    Äänestä

  • Ei tule!

    Koska tästä lähtien kaikki, IIIIIIIHAN kaikki rajan yli läpsyttelevät saa oleskeluluvan! :/

    Äänestä

Tekikö+Husu+sen+kuolintodistuksen,+no+sittenhän+se+on+100%+luotettava.+Ja+lehmät+lentää,+ainakin+Irakissa+ja+Somaliassa.

Äänestä

Ylenanto on aina ennenkin törkeästi husuttanut Suomen kansalaisia näillä matu-mafia-bisnes husutus-propagandallaan.
Törkeästi husutaan suomalaisia suoraan silmään.

Äänestä

Lähi-idän ihmeet ovat kovia husuttelemaan.Live leak lähetti kerran kuvaa ruumispussirivistöstä ja yllättäen yhden "vainajan" nenää alkoi kutittamaan ja joutuivat ottamaan kuvausession uusiksi.Ammuttinkohan mokaaja ja tekisivät nyt noille allerkikoille omat pussit joissa on kunnon hengitys reikä jos vainajaa alkaa vaikkapa aivastuttamaan.

Äänestä

Eli tapettu mies sai 20000 e , voi v...u tätä meidän touhua. Ollaanko näin tyhmiä ...
Hävettää suomalaisten puolelta ...

Äänestä

Ruotsissahan oli joku tapaus jossa jotkut mamut yritti vakuutupetosta, toinen veljeksistä oli matkustanut kuulemma johonkin Intiaan ja muka kuollut siellä, toinen veli yritti nostaa rahat henkivakuutuksesta tekaistulla kuolintodistuksella.

Jäivät kuitenkin sattumoisin kiinni kun kuolleeksi väitetty löytyi Intiasta tai jostain.

Harmi kyllä en löytänyt linkkiä uutiseen, mutta se oli pari kolme vuotta sitten.

Kehitysmaissa tekaistun kuolintodistuksen saa helpolla. Ei olisi mikään yllätys vaikka tämä Alikin löytyisi jostain elossa. Ehkä SUPOn olisi syytä kuunnella tyttären puheluita.

Äänestä
  • Tulihan tämä todettua silloin jo tuoreeltaan.

    Eipä ole mikään yllätys että olin oikeassa.

    Äänestä

Miehet Tuhannen ja Yhden Yön satujen Bagdadista siis onnistuvat uunottamaan suomalaisia viranomaisia omalla sadullaan.

Äänestä
  • Voi kun tietäisit kuinka moni irakilaisista saa eläkkeen sieltä. Täällä kusettavat Kelaa sen kun kerkee. Nuoretkin saa eläkettä kun ovat maksaneet siellä 2000dollaria korkealla päätäntävallassa olevalle. Esim. Kertovar olleensa kidutettuina ja vankeina Saudeissa. Se on se eläkkeen yksi saamisen vale. Kerran puolessa vuodessa matkaavat hakemaan eläkkeensä. Tämä on todella totuus. Hgin alueella ainakin 200 tapausta. Sitten kun kysytään miksi matkustit, vastataan että sukulaiset sairaana.

    Äänestä

  • ne terroristileirit pitää nyt pommittaa jotta uhka eurooppaan loppuu

    Äänestä

Minä en usko yhteenkään noihin irakilaisiin ns turvapaikanhakijoihin liittyviin juttuihin.

Äänestä

"Kasvojentunnistusalgoritmi löysi kuolleeksi julistetun miehen - Värjätty parta ja hiuslisäke eivät riittäneet naamioitumiseen

Jose Salvador Lantiguaa syytetään muun muassa vakuutuspetoksesta, sillä miehen perhe yritti kerätä kuolemasta henkivakuutuksessa määritellyn rahasumman.

Vakuutusyhtiö kuitenkin kieltäytyi maksamasta korvausta, vaikka Venezuelan viranomaiset olivat julkistaneet miehen kuolleeksi vuoden 2013 huhtikuusta lähtien.

Viime vuoden marraskuussa Lantigua yritti hakea passia uudella nimellä, mutta miehen passikuva päätettiin rutiininomaisesti tarkistuttaa passia myöntävän viranomaisen toimesta.

Tämä tehtiin automaattisella algoritmilla, joka vertasi kuvaa muihin valtion tietokannasta löytyviin otoksiin. Se tunnisti Lantiguan hänen alkuperäisen passikuvansa perusteella.

Nyt viime lauantaina viranomaiset tavoittivat Lantiguan Pohjois-Carolinasta ja totesivat, että kyseessä on tosiaankin sama henkilö."

https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/kasvojentunnistusalgoritmi-loysi-kuolleeksi-julistetun-miehen-varjatty-parta-ja-hiuslisake-eivat-riittaneet-naamioitumiseen/2f82c299-2380-3f63-8462-e8ff7a46c23d


Että sellaista, vekkuli jäi kiinni vakuutuspetoksesta, mutta hyvä uutinen tyypille on että oli yhä elossa

Äänestä

Aikanaan selviää että tuokin on huijaus.

Äänestä

Sormenjäljet olisi ollut tunnistuskeino, mutta niitähän ei saa ottaa turvapaikan yksityisyydensuojan takia.
Ikä, mutta sekään ei tainnut täsmätä kun oli passi ja kaikki henkkarit hukassa.
Nimikin oli varmasti eri nimi ja mitä kaikkea.
No onhan meillä muut tunnistustavatkin joita ei saanut tehdä, joten todistetusti oli varmasti sama henkilö kuin joku hakijoista, koska todisteita ei ole.
Suomen vika tietysti, kun muissa maissa rikolliset mellastavat.
Tällaisilla tapauksilla, pian mexikon huumekartellienkin tappamat saadaan maksatettua Suomalaisilla.

Ihme systeemi.

Äänestä
  • Eiku just päinvastoin!?
    Eks Dublin soppari just nimenomaan VAADI et jokaselta mistä tahansa EU maasta turvapaikkaa hakevalta otetaan sormenjäljet! Just sen takia et ne ei kykenis kiertämään koko Eurooppaa läpi tekemässä tota jos yhdessä maassa turvapaikka-arpajaisista tulee tyhjä arpa.

    Äänestä

"Suomi on rikkonut artiklaa numero kaksi, joka turvaa jokaiselle ihmiselle oikeuden elämään", sanotaan EITn perusteluissa.

Onko siis EIT tehnyt tarkan tutkimuksen ensinnäkin miehen taustoista ja toisekseen tyttären kertomuksen paikkansapitävyydestä?

Sopinee epäillä --- sitäkin suuremmalla syyllä, kun asialla ovat tietyt suomalaiset asiantuntijatahot.

Äänestä
  • Mistä sitten matujen tappamien suomalaisten omaiset voi saada korvausta kun ei oikeusvaltio kyennyt turvaamaan oikeutta elämiseen?

    Äänestä

  • Joo se amerikkalaisille palveluksia tekeminen Irakissa on hyvin yleinen tapa saada turvapaikka.
    Näin ei monellakaan oikeasti ole ollut. Esim. Yksi kertoo olleensa jenkkien kanssa duunissa, toimittajahommia, ja kas, ukko ei osaa yhtään enkkua, ja läpi menee meidän päässä.ihan oikeannäköisen toimittajakortinkin sai. Maksoi 200dollaria. Irakissa on laitos missä niitä tehdään.

    Äänestä

  • Jännä juttu, et mä en EDELLEENKÄÄN kykene löytää tuolt ECHR (EIT suomeks) HUDOC tietokannasta yhtään tollasta langettavaa päätöstä, vaikka mä rastitan siit KAIKKI päätökset päälle, laitan filtteristä maaks Suomi, ja tota artikla 2 koskevat tapaukset!?

    MITVIT!?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jännä juttu, et mä en EDELLEENKÄÄN kykene löytää tuolt ECHR (EIT suomeks) HUDOC tietokannasta yhtään tollasta langettavaa päätöstä, vaikka mä rastitan siit KAIKKI päätökset päälle, laitan filtteristä maaks Suomi, ja tota artikla 2 koskevat tapaukset!?

    MITVIT!?

    Tässähän olisi kysymyksen paikka vaikkapa tuolle herra Scheininille, joka esiintyy ylimielisenä jokaisessa mahdollisessa tilaisuudessa, joissa Suomea moititaan. Taitaa olla Husun veli?

    Oikeasti: jos et löydä (itse en ole kokeillut) niin laita ihmeessä kyselyä jonnekin päin. Meillehän valehdellaan muutoinkin suut ja silmät täyteen ja lypsetään niin kauan kuin jotain on jäljellä.

    On valehdeltu jo liikaa. Pitäisi jokaisen kansalaisen ryhdistäytyä ja pyytää nähtäväkseen ne asiakirjat, joihin kunkin asian kohdalla viitataan.

    Äänestä

Tuo tuomioistuin on läpimätä. Se tuomitsee Suomen, vaikka Irak tappoi oman kansalaisensa. Ja nyt Yle oikein iloitsee kun Suomi on saanut tuomion joltakin homo-blosevikkien johtamalta tuomioistuimelta. Se tuomioistuin on täysi paska. Yle on nyt umpitollo ja riemuitsee asiassa, jossa syyttömästä on tehty syyllinen. Ylen ammattitaito ja moraali ovat asiassa täysin hukassa...mutta ihmekkös tuo kun Ylen suurin kiho on suomenruotsalainen isänmaata vihaava bolsevikki!!!!!! Sen koko elämä on mennyt Suomen häpäisemiseen ja kurjitamiseen.

Äänestä
  • Miksei tuo homotuomioistuin tuomitse maahantunkeutuneiden tekemiä rikoksia Suomessa?

    Äänestä

  • Yle tosiaan oikein kihelmöi kun sai taas jonkun syyn haukkua suvaitsemattomia
    suomalaisia.
    Saivat nyt vähän antaa takaisin kun viime päivät ovat kohdelleet huonosti
    heidän yhtä lemmikkiään.
    Rahaahan riittää kaikille,sillä ilmaista ei ole eläminen näillä leveysasteilla-
    Sitten kun suomalainen vanhus joka ei enää jaksa hoitaa vaimoaan tekee
    lopun molemmista ei siihen puutu kukaan vaikka tiedetään kuinka heitteillä
    meillä vanhukset ovat.

    Äänestä

Toi Hutisalo taitaa saada niiltä parrua. eipä nosta meteliä kun mamut viiltää kantasuomalaisilta kurkut auki ja raiskaa lapsija. lupaili viel lisää tukee ja rahaa. kauanko kansa tätä katsoo..

Äänestä

Irak kusettaa nyt Suomen suvakki-idiootteja ja koko kansaa täysin avoimesti ja nauraa paskaiset naurut päälle. ..siis tyhmälle Suomelle. Nyt on aika palauttaa väkisin kaikki irakilaiset maasta. Irak on lähettänyt roskaväkensä tänne. Se on palautettava välittömästi takaisin...tai laitettava säilöön keskitysleirille.

Äänestä
  • Voitais vaan haistattaa paskat "pohjoismaiselle sotilas yhteistyölle" ja dumpata takaisin hurrilaan ne irakilaiset sotilaskarkurit!

    Äänestä

  • Niinpä. Ja tuo mies joka tapettiin voi olla vaikka huijannut rahoja, matkaa varten, ja häipynyt maksamatta. Näitäkin on tiedossa.

    Äänestä

Ja nämä rahankorvaukset ei jää tähän

Äänestä

Mitä se sulle kuuluu? - Nm. Hoitele omasi vain

Äänestä

Jos juttu on totta, niin kuka käski alkaa vapaaehtoisesti hommaan, jossa vihollisia riittää ja henki on halpa.

Äänestä
  • Suomirasistit varmaankin pakotti :D

    Äänestä

En ymmärrä, miksi jonkun irakilaisen kuolema meille kuuluu. Olisivatpa ministerit yhtä huolissaan kaikista niistä viattomasta suomalaisista, joita irakilaiset ovat Suomessa tappaneet ja raiskanneet. Mutta ne ovat hyshys.

Äänestä

Tälle jutulle taitaa lopulta käydä husut.

Äänestä

Olisiko lopulta halvempaa ottaa kaikki vastaan kuin maksaa vuosien oikeusprosessit elämisen lisäksi. Tämä valitettava tapaus ja migrin virhearvio vahvistavat hallituksen linjaa näissä asioissa.

Äänestä
  • Oletko kommunisti? Haluat ottaa vastaan kaikki isis-sotilaat ja muut raiskaajat? Tärkeintä on pitää suomalaiset turvassa näiltä ja sinä haluat ottaa kaikki tänne?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletko kommunisti? Haluat ottaa vastaan kaikki isis-sotilaat ja muut raiskaajat? Tärkeintä on pitää suomalaiset turvassa näiltä ja sinä haluat ottaa kaikki tänne?

    No juuri näin. Hyvin osaat tulkita retorisia kysymyksiä ja sarkasmia.
    Tapaus on epäselvä ja toimii hallituksen linjan vahvistajana. Kuoliko hän Suomen virheen vuoksi, ehkä.

    Äänestä

Ohisalon tulisi kysyä asiantuntijoilta mitä tarkoittaa ihmisoikeus "oikeus elämään".

Jokaisella valtiolla on velvollisuus taata oman maansa kansalaisen oikeus elämään omassa maassaan. Jokaisella tulee olla oikeus elää omassa synnyinmaassaan.
Suomen valtiolla ei ole velvollisuutta, eikä vastuuta edes ihmisoikeuden pykälään "oikeus elämään" vedoten , Irakilaisen kuolemaan Irakissa. Vaikka hän olisi Suomesta hakenut eikä saanut turvapaikkaa ja siksi palannut kotimaahansa.
Suomen ei voi edes katsoa tahallisesti lähettäneen tai edes tahallisesti painostaneen Irakilaista palaamaan kotimaahansa.

Jokaisella on oikeus elää. Ohisalon tehtävä Suomen ministerinä on katsoa, että tämä oikeus toteutuu Suomessa suomalaisten kohdalla!!!!

Tämänkin henkilön tausta ja historia olisi tullut ottaa (vai onko Migri ottanut) huomioon, kuin myös koko kuoleman tapauksesta kaikki factat esiin, ennenkuin ministerit lähtee tuomitsemaan Suomen viranomaisia. Ettei taas tulla häpeällisesti huomaamaan kuinka on huijattu. Eikä sisäministerikään taas aiheetta (poliisit) kylvä epäluottamusta nyt maahanmuuttoviranomaisiin. Niinkuin vihreät ovat tehneet v.2015 lähtien.

Äänestä

16.15 Veronika Honkasalo vas
-- Arvoisa ministeri Ohisalo, miten hallitus varmistaa, ettei Suomi enää loukkaa kansainvälisen oikeuden ehdotonta palautuskieltoa lähettämällä ihmisiä kuolemaan?

16.17 Sisäministeri Maria Ohisalo (vastauspuheenvuoro)
-- Arvoisa puhemies! Kiitokset edustaja Honkasalolle tärkeästä kysymyksestä. Tämä päätös on häpeällinen Suomelle. Kuten mainitsette, kerta on ensimmäinen — ja toivottavasti se on myös viimeinen, siitä tämä hallitus tulee pitämään kiinni. Siinä, mitä mainitsin aiemmin siitä, että hallitus on yhdessä sitoutunut laittamaan tämän turvapaikkaprosessin kuntoon, palauttamaan sinne oikeusturvan, keskeistä on nyt se, että käymme yhdessä läpi ne muutokset, joita viimeisten vuosien aikana on tehty ulkomaalaislakiin ja lakien tulkintoihin. Tämä on hallituksen toimintasuunnitelmaan kirjattu, ja tästä lähtee käyntiin selvityshanke, mitä muutoksia yhteensä on aiheutunut, kun on tehty lukuisia erilaisia muokkauksia eri kohtiin. Tässä on paljon työstettävää, ja hallitusohjelmassa näiden parantamiseen on sitouduttu yhdessä.

------>Hmmmm..... Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on globalistien mokutuskoneiston yksi aktiivinen työkalu.
Ja tälläiset EIT:n antamat tuomiot ovat Ohisalon, Honkasalon, Henrikssonin ja aatetovereidensa märkä uni.
Nyt ovat Ohisalo, Andersson ja Rinne puhjenneet raivoon päätöksen jälkeen. Ja samat ihmiset eivät välitä paskaakaan kun turvapaikan saaneet raiskaavat lapsia ja tappavat suomalaisia Suomessa.

Oliko tämä koko "tuomio" ennalta tilattu / sovittu / lavastettu juttu ???

"vrt. tilattu Kekkos-nootti"
.

Äänestä

tervetuloa Suomeen Ruotsistakin turvapaikkaa hakemaan, jos jengisodat uhkaavat henkeä. Jokin tässä tuomiossa mättåå. Kaikilta maailman vaaroilta Suomellakaan
ei ole ketään velvollisuus suojella.

Äänestä
  • Joo apkko toistaa se mun eilinen vertaus uuestaan!? :/

    Jos turvapaikanhakija lähtee VOKista kylille tallailee, ja jää matkalla vaikka auton alle, Suomi ei o mitenkään vastuussa sen kuolemasta!

    Mut jos sama turvapaikanhakija hilpaseeki Helsinki-Vantaalle, ja ihan vapaaehtosesti lentää kotimaahansa, ja jää sit SIELLÄ auton alle, niin: Suomi onkin vastuussa!?

    Ihan *itun absurdia!? :/

    Äänestä

Koko juttu haisee, karkoitettu, vainaja, väitetty tappo,
korvausvastuun muodostumunen, tuomio....kaikki

Tuossa ei mennyt mitään oikein.

Jos sinä kaadut kotisi pihalla,
vakuutusyhtiö EI IKINÄ löydä syy- yhteyttä, saati korvausvastuun muuodostumista
aiheutetuille vammoille
mutta iRakissa kuolleen ihmisen ....täällä maksaa jokainen suomalainen.
TÄÄ PELLEILY SAA LOPPUA NYT TÄHÄN!!!

sen voisi maksaa EU, YK ja saksa itse.
Suomen ei ole maksettava sille mitään.

Tän pelleilyn ja ryöstön pitää loppua tähän.

Äänestä

Suomen hysteerinen sisäministeri Ohisalo tulkitsi tätä EIT:n päätöstä jo siihen sävyyn, että jatkossa Suomella ei ole oikeutta antaa käytännössä kenellekään kielteistä turvapaikkapäätöstä.
https://yle.fi/uutiset/3-11068708

Perusteeksi Ohisalon ajatuksen mukaan riittää että asianomainen vannoo ja vakuuttaa, että hänet surmataan heti, jos hän vain astuu jalallaankaan Irakin maaperälle.

Milläs tämän jälkeen annat enää kellekään kielteistä turvapaikkapäätöstä, jos tuota EIT:n paperia aletaan noudattaa? Tällainen tieto leviää salamana älypuhelimien aikana. Silloin muslimivyöryä ja Euroopan islamisaatiota ei silloin pysäytä enää mikään.

Äänestä

Mutta ne kaikki muut palautetut siis ovat vielä hengissä? Eli ko. hemmo menee tilastollisena tappiona. Ja mistä me tiedämme vaikka tapettu olisi vittuillut ampujalleen ja provosoinut koko jutun omaksi tappiokseen?

Äänestä

Jaa’a? Paljonhan se maksaa väärennetty kuolintodistus Irakissa!?

Meinaan: Eiköhän se Ali tälläkin hetkellä hykertele suomalaisten tyhmyydelle jossain päin Irakia vaimonsa kanssa 20 000 meidän rahoja rikkaampana? :)

Maahanmuutto on rikkaus! ... maahanmuuttajille. Ja mänäköjään myös vapaaehtosesti maasta pois muuttaneille!?

Äänestä

Omaiset yrittävät kusettaa taas Suomen valtiolta rahaa vaikka loinen oli itse tullut loisimaan vapaaehtoisesti.

Äänestä
  • Hienoa että tuli halvemmaksi Suomelle tuokin ns. ampumatapaus. Yrittikö tuon tytär kusettaa Suomea korvausvaatimuksillaan??

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hienoa että tuli halvemmaksi Suomelle tuokin ns. ampumatapaus. Yrittikö tuon tytär kusettaa Suomea korvausvaatimuksillaan??

    Tytär, hänen irakilainen miehensä ja heidän kaksi lastaan ovat lehtitietojen mukaan edelleen Suomessa, mutta ovatko työllistyneet, sitä ei kerrota. Joten kyllä meillä maksettavaa riittää tämänkin kohun jälkeen.

    Äänestä

Ohisalon aika alkaa järjestelemään iraki poikien paluukuljetusta, niin tekisi sekin edes jotain järkevää ministerinä.

Äänestä

Ja kappas kappas! Tää yks husuttajahan on vieläkin varsin aktiinåvinen Facebookin Suomi Syyria Seura ry:n seinällä! :) Ohjeistaa mm. maanmiehiään et miten toimitaan turvapaikanhaussa ”oikein”! Ja ullatus-ullatus: Arabiaks! Noh! Tuli sit google käännettyä toi, ja varsinkin tää sattu siitä silmään:

”4. Puhdista turvatiedot (rikokset - rikokset - varkaudet - veropetos).
Huomaa: - Hakijat voivat hakea alle 18-vuotiaita lapsia ja jättää lapset kielivaatimuksen ulkopuolelle”

Varsin erikoista? Saiskos siltä Ohisalolta lausunnon, et kuinkas laillista tää sit on suomenmaassa, jos mamu ohjeistaa maanmiehiään VALEHTELEMAAN turvapaikkaprosessissa? :)

Äänestä
  • Siis: ”Suomi Syyria yhteisö ry”, ei seura

    Äänestä

Eikös niitä "jakamattomia ihmisoikeuksia" rikkoneet irakilaiset? Siellähän se oletettu tappo tapahtui. Pankoot ihmisoikeusintoilijat Irakin syytteeseen.

Äänestä

tää kuollut oletettu ukko esiinty jossain ylen dokussa, eli kontaktit näihin suvakkipiireihin ja bataakkinoitiin oli sitä myöten organisoitu. Vaikuttaa orkesteroidulta koko juttu, ohisalo ja verrannainen honkasalo menee kuin käsikirjoituksen mukaan. samoin martin sieni tuli taas kommentoimaan kommarihöpinäänsä. huomatkaa ettei ohisalo alkoi hokemaan tuota oikeusvaltio mantraansa jo pari kuukautta sitten, pölhö ei kyennyt innostumiseltaan edes teeskentelemään vaan alkoi käyttämään jargonia ensimmäisissä haastatteluissa.

Äänestä

En voi ymmärtää tätä. Ihmisiä tapetaan Suomessakin Kuten Turun torilla joten miten kummassa me olisimme vastuussa tapauksesta. Ehkä tapettu oli riidanhaastaja tai raiskannut jonkun lapsen joka kostettiin. Erikoista että me antaisimme vakuutuksen siitä ettei palautettava joutuisi rikoksen uhriksi varsinkaan kun emme voi sitä antaa Oulun lapsillekaan.

Äänestä

En usko, ennenkun on suomalaisten ottama dna näyte Alista ja kuva pärstästä.
Alkaa ananaspäiden maassa ruveta osumaan kun Suomi maksaa kymppitonnin/ löytynyt raato.

Äänestä

No kallista on Irakkilaisen henki 20000 € ja Suomalaisen sotaväessä Hangossa junaonnettomuudessa kuolleen sotilaan henki vain 5000 € . Että silleen.

Äänestä
  • Kyseessä olikin arvovieras.

    Äänestä

Hyvin menee dokumentit läpi EIT:ssä. 5000 euroa mennyt kuulemma tyttären kuluihin. Mitähän ne kulut ovat olleet, kun suomalaiset veronmaksajat maksavat kaikki.

Äänestä
  • Mitä Suomen maksamiset teille venäläisille kuuluvat?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä Suomen maksamiset teille venäläisille kuuluvat?

    Entäs sulle värikoodille altis viherpunikki?

    Äänestä

  • No nyt osuit just asian ytimeen hyvä ! Että silleen.

    Äänestä

Mihin irakilaisen perhe jäi, kun otti vain "tyttärensä" matkalle mukaan Suomeen. Tytär löysi täältä itselleen Suomessa asuvan irakilaisen ja meni naimisiin ja nyt on jo kaksi lastakin plakkarissa. Tytär otti yhteuttä Ylen toimittajaan ja tälle toimitettiin myös kuolintodistus. EIT päätöksessä taas sanottiin ettei tytär ole ollut aktiivisesti yhteydessä Irakiin isänsä kuoleman johdosta. Eli joku tätä showta johtaa.

Äänestä
  • No tuo on sitä husutusta.

    Äänestä

Suomalaiset poliitikot tarvitsevat näitä keissejä, että saadaan katse pois kyvyttömyydestä hoitaa kotimaan asioita ja pahenevia ongelmia.

Äänestä
  • No nyt osuit just asian ytimeen hyvä ! Että silleen.

    Äänestä

Selvä huijari oli Irakissa tapetaan muutenkin sattui olemaan väärään aikaan väärässä paikassa sai surmansa

Äänestä
  • No olisi nuo suvakit ja hyyrit pitäneet turpansa kiinni Suomessa ,niin ukko olisi hengissä.
    Suomessa on niitäkin Irakkilaisia jotka osaavat Suomea sen verran, että suvakien medioissa suu vaahdossa huutaminen nimetyn Irakkilaisen karkoituksen estämisestä aiheuttaa soiton Irakkiin ( sunneille tai siioille) ja vastaan otto on tuollainen kulttuuriteko. Suvakkien omaa tyhmyyttä koko touhu. Että silleen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No olisi nuo suvakit ja hyyrit pitäneet turpansa kiinni Suomessa ,niin ukko olisi hengissä.
    Suomessa on niitäkin Irakkilaisia jotka osaavat Suomea sen verran, että suvakien medioissa suu vaahdossa huutaminen nimetyn Irakkilaisen karkoituksen estämisestä aiheuttaa soiton Irakkiin ( sunneille tai siioille) ja vastaan otto on tuollainen kulttuuriteko. Suvakkien omaa tyhmyyttä koko touhu. Että silleen.

    Kävi samalla tavalla, kun Sipilän asunnon lupaamisessa tieto levisi hetkessä Irakissa.

    Äänestä

Tulipas tämäkin uutinen "sopivasti" tämän husu kohun aikaan.

Äänestä

Etteivät ammu alia uudelleen? :0/

Äänestä

Vanhuksille ei ole ihmisoikeuksien mukaista hoitoa Suomessa mutta täällä itketään yhden irakilaisen kuolemaa?

Äänestä

Minä kuolin eilen.

Voin esittää kuolintodistuksenkin - tosin siinä on nimi ja henkilötunnus peitetty.

Onneksi oli iso henkivakuutus. Korvauksia siis tulossa, ja perhe-eläke vaimolle ja lapsille.

Äänestä

No tuo Ali onkin erittäin harvinainen nimi noissa persläpimaissa, ei ole vaaraa nimen sotkeutumisesta toiseen Aliin. Että silleen.

Äänestä

No niin, aika moni täällä osasi jo tuoreeltaan arvata mitä tässä on takana

Äänestä

Taas olisi kannattanut uskoa persuja

Äänestä

Olipa iso ullatus, not

Äänestä

On pöyristyttävä rasistinen viharikos epäillä Levantin jumalien esittämää kuolintodistusta.

Äänestä

Ruotsalaisia vedätti ministeri,
suomalaisille riittää kuka osaa
parhaiten kertoa tarinaa.

Äänestä

Miksi näille palautetuille ei voitaisi maksaa samaa 100 000€ kuin muillekin yrittäjille.
Hehän yrittivät tulla Suomeen ja ilman yristystukea heidän yritystoimintansa kärsii jatkossa.

Tämä olisi sitä todellista vihreää elvytystä, mitä sisäministeri Ohisalo lupasi.

Äänestä

Kummallista, että väärennetty kuolintodistus meni täydestä tuomioistuimessa.

Äänestä

hetu 01012015-007X, agentuurihommissa tekaistulla kuolintodistuksella ... ei voi kuolla toistamiseen ja syntymävuosi on maahantuontivuosi, ei Alit sellasta ymmärrä, polpon juttuja

Äänestä

Pelleporukkkaa+uskokaa+jo-+Päivi+Nerg+tietää+100%+varmuudella+miehen+ja+henk+turvatunnuksen+ym+ym+ym......

Äänestä

Saa nähdä mitä tässä tapahtuu, menevätkö petoslonkerot lähelle pakolaispiirejä, eli lähteekö rautoihin peräti punamummoja.

Äänestä
  • Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen kanteli kuolleeksi väitetyn turvapaikanhakijan tytär, joka kertoi Suomen menettelyn ja omaisen kohtalon aiheuttaneen hänelle huomattavaa kärsimystä.

    ”On todella valitettavaa, jos tuomioistuinta ja Suomen hallitusta on johdettu tällä tavalla harhaan. Se ei palvele kenenkään etua”, ulkoministeriön Oinonen sanoo.

    Tytärtä avusti tuomioistuimessa Pakolaisneuvonta. Järjestö kiistää tienneensä mahdollisista vääristä tiedoista EIT:n käsittelyssä.

    ”Tuolloin ei ole tullut esille perustetta avustajana kyseenalaistaa annettujen tietojen todenperäisyyttä. Mikäli selviää, että poliisin epäily pitää paikkansa eli valittajalta on saatu virheellistä tietoa, kyseessä on valtava pettymys. Me pyrimme aina omalta osaltamme varmistamaan, että viranomaisille ja tuomioistuimille ei anneta väärää tietoa”, Pakolaisneuvonta kertoo tiedotteessa.

    Pakolaisneuvonta ei yksilöinyt tiedotteessa, yrittikö se tässä tapauksessa tarkistaa tiedot. Toiminnanjohtaja Pia Lindfors sanoo HS:lle, ettei hän voi kommentoida tapausta tarkemmin.

    ”Yleisellä tasolla voi sanoa, että avustajana käytämme ainoastaan sellaista tietoa, jonka todenperäisyyttä ei ole syytä epäillä. Lähdemme siitä, että jos asiakkaan sanomisten todenperäisyyttä ei ole syytä epäillä, luotamme asiakkaaseen.”

    SUOMI aikoo ilmoittaa torstaina EIT:lle keskusrikospoliisin rikosepäilyistä ja kertoa samalla, ettei valtio aio maksaa kuolleeksi väitetyn henkilön tyttärelle korvauksia määräajassa.

    EIT määräsi valtion korvaamaan hänelle 20 000 euroa vahingonkorvauksia ja 4 500 euroa oikeudenkäyntikuluja elokuun puoliväliin mennessä.

    ”Luonnollisesti tätä määräaikaa ei nyt noudateta esitutkinnan ollessa kesken”, Oinonen kertoo.

    Vielä ois voinut oinonen kertoa että paljoko olette jo maksaneet tuosta 24 500 eurosta tuolle huijarikaksikolle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen kanteli kuolleeksi väitetyn turvapaikanhakijan tytär, joka kertoi Suomen menettelyn ja omaisen kohtalon aiheuttaneen hänelle huomattavaa kärsimystä.

    ”On todella valitettavaa, jos tuomioistuinta ja Suomen hallitusta on johdettu tällä tavalla harhaan. Se ei palvele kenenkään etua”, ulkoministeriön Oinonen sanoo.

    Tytärtä avusti tuomioistuimessa Pakolaisneuvonta. Järjestö kiistää tienneensä mahdollisista vääristä tiedoista EIT:n käsittelyssä.

    ”Tuolloin ei ole tullut esille perustetta avustajana kyseenalaistaa annettujen tietojen todenperäisyyttä. Mikäli selviää, että poliisin epäily pitää paikkansa eli valittajalta on saatu virheellistä tietoa, kyseessä on valtava pettymys. Me pyrimme aina omalta osaltamme varmistamaan, että viranomaisille ja tuomioistuimille ei anneta väärää tietoa”, Pakolaisneuvonta kertoo tiedotteessa.

    Pakolaisneuvonta ei yksilöinyt tiedotteessa, yrittikö se tässä tapauksessa tarkistaa tiedot. Toiminnanjohtaja Pia Lindfors sanoo HS:lle, ettei hän voi kommentoida tapausta tarkemmin.

    ”Yleisellä tasolla voi sanoa, että avustajana käytämme ainoastaan sellaista tietoa, jonka todenperäisyyttä ei ole syytä epäillä. Lähdemme siitä, että jos asiakkaan sanomisten todenperäisyyttä ei ole syytä epäillä, luotamme asiakkaaseen.”

    SUOMI aikoo ilmoittaa torstaina EIT:lle keskusrikospoliisin rikosepäilyistä ja kertoa samalla, ettei valtio aio maksaa kuolleeksi väitetyn henkilön tyttärelle korvauksia määräajassa.

    EIT määräsi valtion korvaamaan hänelle 20 000 euroa vahingonkorvauksia ja 4 500 euroa oikeudenkäyntikuluja elokuun puoliväliin mennessä.

    ”Luonnollisesti tätä määräaikaa ei nyt noudateta esitutkinnan ollessa kesken”, Oinonen kertoo.

    Vielä ois voinut oinonen kertoa että paljoko olette jo maksaneet tuosta 24 500 eurosta tuolle huijarikaksikolle.

    ”Yleisellä tasolla voi sanoa, että avustajana käytämme ainoastaan sellaista tietoa, jonka todenperäisyyttä ei ole syytä epäillä"

    Miksi asiakkaan tietoja ei ollut syytä epäillä?

    Äänestä

Ukko täytyy kaivaa esiin ja laskea kuula kallosta läpi, koska kuolemasta on maksettu.

Äänestä
  • Ja jotta laillisuuden kunnioitus säilyy, kolme laakia yläruumiin alueelle.

    Äänestä

haavisto,schein?

Äänestä

Noniin. Oikeusprosessi on alkanut ja huijatun leima otsaan.
Eli samaan läjään maasta ulos ja ikuinen porttikielto, kuin pubiin.
Plus sanktiot, samalla laiva täyteen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

"Irakissa tapetun Alin kuolintodistuksen ja poliisin raportin mukaan Ali kuoli 17.12.2017 kolmeen ampumahaavaan pään ja vartalon seudulla. Todistuksesta on peitetty Alin nimi, henkilökunnus, sekä Alin vanhempien nimet omaisten turvallisuuden suojelemiseksi."
Lähde: kuolintodistuksen toimittivat Ylelle Alin lähiomaiset

Miksi todistuksesta on peitetty myös tapetun nimi, epäilyttävää vai mitä ????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu