irakiin palautettu ammuttiin

ja tuonko tapahtuman vuoksi olisi Suomi muka loukannut jonkun "oikeuksia"?
Kuinka monta ihmistä Irakissa ammutaan päivässä, viikossa, kuukaudessa?

Käsitin että meni viikko ennenkuin palautettu ammuttiin, joten ampumisella oli tuskin mitään tekemistä miehen poliittisen agendan tai varsinaisesti edes hänen palautuksenkaan kanssa.
Irakissa nyt vain tänäpänä ammutaan ihmisiä - melkein kuin heinää. Eikö jo Ruotsissakin ammuskella harva se päivä - ja räjäytellään myös pommejakin - jo pari sataa tänäkin alkuvuonna. Onko muka vaarallista ja ihmisarvoa loukkaavaa lähteä pikku-joulun Silja-risteilylle Tukholmaan?

ikävä yksityistapaus, mutta tuskinpa mitenkään liittyy, - eli olisi muka aiheutunut Suomen palautus-"virheestä" . Tapauksella yritetään vain keräillä taas poliitisia irtopisteitä. Enpä kuitenkaan usko että sekään kovin isossa mittakaavassa onnistuu.

Jokainenhan hiemankaan sivistynyt tietää ja tuntee tuollaiset alikehittyneet
(sorry= "kehittyvät") maat, joissa väkivalta on aivan tavanomaista kansan kulttuuria ja ihan yleinen maan tapa keskustella asiat halki. Yksi marttyyri neitsyiden luokse,
kaikkien muiden omaa syyttään ja satunnaisesti ammuttujen joukkoon!
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Saatto käyttäytyä niin kuin suomessa oli oppinut?
eli oli raiskaamassa alaikäistä ja siellä sitä ei suvaita kuten suomessa

muuttoinkin olis hyvä tutkia voitasko ne ampua jo täällä lentäminen saastuttaa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

ja tuonko tapahtuman vuoksi olisi Suomi muka loukannut jonkun "oikeuksia"?
Kuinka monta ihmistä Irakissa ammutaan päivässä, viikossa, kuukaudessa?

Käsitin että meni viikko ennenkuin palautettu ammuttiin, joten ampumisella oli tuskin mitään tekemistä miehen poliittisen agendan tai varsinaisesti edes hänen palautuksenkaan kanssa.
Irakissa nyt vain tänäpänä ammutaan ihmisiä - melkein kuin heinää. Eikö jo Ruotsissakin ammuskella harva se päivä - ja räjäytellään myös pommejakin - jo pari sataa tänäkin alkuvuonna. Onko muka vaarallista ja ihmisarvoa loukkaavaa lähteä pikku-joulun Silja-risteilylle Tukholmaan?

ikävä yksityistapaus, mutta tuskinpa mitenkään liittyy, - eli olisi muka aiheutunut Suomen palautus-"virheestä" . Tapauksella yritetään vain keräillä taas poliitisia irtopisteitä. Enpä kuitenkaan usko että sekään kovin isossa mittakaavassa onnistuu.

Jokainenhan hiemankaan sivistynyt tietää ja tuntee tuollaiset alikehittyneet
(sorry= "kehittyvät") maat, joissa väkivalta on aivan tavanomaista kansan kulttuuria ja ihan yleinen maan tapa keskustella asiat halki. Yksi marttyyri neitsyiden luokse,
kaikkien muiden omaa syyttään ja satunnaisesti ammuttujen joukkoon!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu