Mistä edes aloittaisin! Olen babyface. En kuvittele, kuten jotkut, vaan olen oikeasti. Olen työssäoppimassa ja eräs työntekijä kysyi, että asunko vielä vanhempieni kanssa. Jotenkin typeränä oletin, että hän tietää ikäni ja ihmettelin, että millaisena se oikein pitää minua. Minäkö, vanhempien luona? Olen muutamaa vuotta vaille 30. Se on vaikeaa jopa kirjoittaa. Ikäkriisi!!! Niin, tämä työkaveri sitten sanoi luulleensa minua 17- tai 18-vuotiaaksi... "Herranen aika että olet nuoren näköinen!" ei siis pahalla tietenkään sanonut.
Niin, olen siis työssäoppimassa. Juuri järkytyin saadessani tietää, että ns. kollega (koska itsehän olen opiskelija, en työntekijä) on vasta 19!!! Minä olen kuvitellut hänet koko ajan minua vanhemmaksi, mutta ikäistään nuoremman näköiseksi. Voi jessus sentään!
Olen alkanut häpeillä ikääni. Kuulostaa typerältä, mutta pelkään aina ettei kukaan minulle juttelisi, jos tietäisi todellisen ikäni. Yksi 15-vuotias tyttö on jutellut kanssani työpaikalla ja pelkään, että hän pitäisi minua ihan omituisena, jos tietäisi miten vanha olen häneen verrattuna! Tämä on kamalaa! Tai siis, kiitollinen olen babyfacesta, mutta minusta on tullut kovin pelokas. Mitä jos minulle ollaan mukavia vain siksi, että minua luullaan juuri teini-iän ohittaneeksi tyttöseksi, jota täytyy kohdella silkkihansikkain etten mene rikki! Mitä jos minusta ei oikeasti edes pidetä ihmisenä?
En ole yhtään sellainen stereotyyppinen aikuinen... Ei minua kiinnosta viinin hörppiminen ja juustojen mussutus. Ymmärrän paljon paremmin teinien juttuja ja pidän niitä hauskoina. En ole oikeastaan kovinkaan paljon erilainen kuin teininä, tosin paniikkhäiriölääkitys on tehnyt minusta itsevarmemman. Ehkä ikä myös vähän. Olen tasapainoinen ja yleisesti ottaen voin hyvin. Ennen tunne-elämäni oli yhtä vuoristorataa.
Olen iskenyt silmäni työpaikalla yhteen mieheen ja katseemme kohtaavat usein... Olemme myös jutelleet viime aikoina paljon ja nauramme ja hymyilemme keskenämme. :D Ajaudumme aina työskentelemään lähekkäin ja mies kysyi nimeänikin tuossa hetki sitten... Ja minä tietysti hänen.
Mutta mitä jos hänkin on joku 19-vuotias poikanen?? En edes uskalla kysyä hänen ikäänsä... En halua tippua korkealta. Mitä jos hän kuvittelee minut tyyliin 20-vuotiaaksi ja pettyy saadessaan tietää oikean ikäni.. Ihan hirveää miten paranoidi olen nyt yhtäkkiä ikäni takia :D
Noh, tämä nyt oli tällainen pohdiskelu... Harmittaa tämä ikäkriisi.
Niin, olen siis työssäoppimassa. Juuri järkytyin saadessani tietää, että ns. kollega (koska itsehän olen opiskelija, en työntekijä) on vasta 19!!! Minä olen kuvitellut hänet koko ajan minua vanhemmaksi, mutta ikäistään nuoremman näköiseksi. Voi jessus sentään!
Olen alkanut häpeillä ikääni. Kuulostaa typerältä, mutta pelkään aina ettei kukaan minulle juttelisi, jos tietäisi todellisen ikäni. Yksi 15-vuotias tyttö on jutellut kanssani työpaikalla ja pelkään, että hän pitäisi minua ihan omituisena, jos tietäisi miten vanha olen häneen verrattuna! Tämä on kamalaa! Tai siis, kiitollinen olen babyfacesta, mutta minusta on tullut kovin pelokas. Mitä jos minulle ollaan mukavia vain siksi, että minua luullaan juuri teini-iän ohittaneeksi tyttöseksi, jota täytyy kohdella silkkihansikkain etten mene rikki! Mitä jos minusta ei oikeasti edes pidetä ihmisenä?
En ole yhtään sellainen stereotyyppinen aikuinen... Ei minua kiinnosta viinin hörppiminen ja juustojen mussutus. Ymmärrän paljon paremmin teinien juttuja ja pidän niitä hauskoina. En ole oikeastaan kovinkaan paljon erilainen kuin teininä, tosin paniikkhäiriölääkitys on tehnyt minusta itsevarmemman. Ehkä ikä myös vähän. Olen tasapainoinen ja yleisesti ottaen voin hyvin. Ennen tunne-elämäni oli yhtä vuoristorataa.
Olen iskenyt silmäni työpaikalla yhteen mieheen ja katseemme kohtaavat usein... Olemme myös jutelleet viime aikoina paljon ja nauramme ja hymyilemme keskenämme. :D Ajaudumme aina työskentelemään lähekkäin ja mies kysyi nimeänikin tuossa hetki sitten... Ja minä tietysti hänen.
Mutta mitä jos hänkin on joku 19-vuotias poikanen?? En edes uskalla kysyä hänen ikäänsä... En halua tippua korkealta. Mitä jos hän kuvittelee minut tyyliin 20-vuotiaaksi ja pettyy saadessaan tietää oikean ikäni.. Ihan hirveää miten paranoidi olen nyt yhtäkkiä ikäni takia :D
Noh, tämä nyt oli tällainen pohdiskelu... Harmittaa tämä ikäkriisi.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Henkisesti tunnut ainakin olevan teini tekstisi perusteella. Kohota itsetuntoasi, niin elämä on helpompaa. Tsemppiä!