Ihmisen tahdolla ei tulla uskoon ja eikä pelastuta

Anonyymi

Raamattu ei tunne ihmisen tahtoon perustuvaa uskonratkaisua.
Uskonratkaisu on käännynnäisten hankkimista jossa korostetaan omaa ihmisen työtä/ratkaisua uskoontulossa.
Maanpäällä adventistit jakavat toisilleen ja itselleen Taivaspaikkoja on suurinta harhaoppia.

- Armovarkaat eivät pelastu.
- Sapatti ei pelasta ketään.
- Adventtikirkon opinkohdat eivät pelasta ketään vaikka osaisit ne ulkoa.
- Väärä profeetta ei pelasta
- Ihmisen oma uskonratkaisu ja päätös ei pelasta

Mutta todellisuudessa pelastuminen on kokonaan, sataprosenttisesti, Jumalan työtä. Jos väitetään, että ihminen myötävaikuttaa kääntymykseensä, silloin pelastus tulee riippuvaiseksi ihmisen ansiosta. Vapaan ratkaisun avullahan pyritään juuri siihen, että saataisiin tilaa ansioille ja ihmisen työlle.

Kylväjävertauksessa kolme kylvöä epäonnistui.
Eivät kaikki jotka sanovat Herra, Herra pääse Taivaaseen.

Adventistiset käännytyskurssit eivät pelasta ketään.

23

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei kai uskoontulosi ole perustunut käännytykseen, tunteisiin ja sielullisuuteen.
      Ihminenhän uskoo ihan mitä kun on taitava koulutettu pastori sillä hän osaa varmasti hommansa.

      • Anonyymi

        Kun ihminen tietää itse olevansa väärässä hän saattaa kääntyä löuulkottelemaan että joukossa on oikealla puolella vaikka ei olisikaan ymmärtänyt asioita oikein . Tällöin voi kelvata "lähinnä itselle sopiva" tai peräti se ainoa joka on harhaa sekin.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Naiset pelastuvat lastensynnyttämisen kautta ja sitä raamatullista ohjetta me kristityt lestaadiolaiset noudatamme ahkerasti ja uskollisesti. Lasten synnyttyä otamme heidät heti lähetystyön kohteiksemme ja annamme rakkauden vitsan viuhua, jonka avulla ohjaamme heidät oikeaoppiseen uskoon. Jos se ei tehoa, mainitsemme sanan helvetti, niin silloin viimeistään oppi menee perille.

      Sanassa on voimaa, kun osaa sitä hengellisesti käyttää. Liha ei mitään auta.

      • Anonyymi

        Adventismiuskonnollisuus perustuu sapattiin ja tutkivan tuomion täyttämiseen.
        Liha ja E. Whitet eivät auta mitään.
        Joh 4:22 Te kumarratte sitä, mitä ette tunne; me kumarramme sitä, minkä me tunnemme. Sillä pelastus on juutalaisista.

        Pelastus on juutalaisista eikä adventisteista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Adventismiuskonnollisuus perustuu sapattiin ja tutkivan tuomion täyttämiseen.
        Liha ja E. Whitet eivät auta mitään.
        Joh 4:22 Te kumarratte sitä, mitä ette tunne; me kumarramme sitä, minkä me tunnemme. Sillä pelastus on juutalaisista.

        Pelastus on juutalaisista eikä adventisteista.

        Sinä et Raamattua näköjään tunne.


    • Anonyymi

      "Kylväjävertauksessa kolme kylvöä epäonnistui."

      Meillä kristityillä lestadiolaisilla tärppää joka kerta. Mottomme onkin määrä on laatua tärkeämpää.

    • Anonyymi

      Ja missä teitä ei oteta vastaan eikä teidän sanojanne kuulla, lähtekää pois siitä talosta tai siitä kaupungista ja pudistakaa tomu jaloistanne.
      Matt. 10:14

      Kuulkaa siis te vertaus kylväjästä: Kun joku kuulee valtakunnan sanan eikä ymmärrä, niin tulee paha ja tempaa pois sen, mikä hänen sydämeensä kylvettiin. Tämä on se, mikä kylvettiin tien oheen. Mikä kallioperälle kylvettiin, on se, joka kuulee sanan ja heti ottaa sen ilolla vastaan; mutta hänellä ei ole juurta itsessään, vaan hän kestää ainoastaan jonkun aikaa, ja kun tulee ahdistus tai vaino sanan tähden, niin hän heti lankeaa pois. Mikä taas orjantappuroihin kylvettiin, on se, joka kuulee sanan, mutta tämän maailman huoli ja rikkauden viettelys tukahuttavat sanan, ja hän jää hedelmättömäksi. Mutta mikä hyvään maahan kylvettiin, on se, joka kuulee sanan ja ymmärtää sen ja myös tuottaa hedelmän ja tekee, mikä sata jyvää, mikä kuusikymmentä, mikä kolmekymmentä."
      Matt. 13:19-23

      Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle."
      Mark 10:15

    • Anonyymi

      -" Ihmisen oma uskonratkaisu ja päätös ei pelasta".

      Kyllä se pelastaa, jos uskonratkaisu on oikea ja kohdistuu Jeesukseen Kristukseen.
      Jumalan tahto on, että kaikki ihmiset pelastuvat ja siksi Hän kutsuu jokaista ihmistä ottamaan pelastuksen vastaan.
      Ihmisen on tehtävä se valinta.
      Jumala on tehnyt osansa, antaessaan uhriksi oman rakkaimpansa, oman ainokaisen poikansa, jotta me voisimme pelastua uskon kautta Jeesuksen.
      Se on ihmisen oma vastuu ja valinta, miten hän suhtautuu asiaan, ja sen mukaan hänet tuomitaan ja hänen osansa ja paikkansa iankaikkisuudessa ratkaistaan.
      Joka jotain muuta evankeliumia julistaa, hän olkoon kirottu.

      • Anonyymi

        "Joka jotain muuta evankeliumia julistaa, hän olkoon kirottu."

        Mikäs poppamies/nainen sinä kuvittelet olevasi? Et pysty millään tavalla edes todistamaan, että se Raamattusi on Jumalan sanaa, joten ei kannattaisi paljon "kirouksia" kenenkään päälle manailla.

        Tuossa on sinullekin pohtimista.
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/16128285/elaman-ja-kuoleman-kysymys!


    • Anonyymi

      Raamattu ei tunne aloittajan höpönlöpöä.

    • Anonyymi

      Pelastus Kristuksessa on täysi lahja Jumalalta ilman ihmisen ansiota..
      Ihmisen tulee kuitenkin hyväksyä tai ottaa vastaan Jeesus pelastajanaan..Kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille jotka uskovat Hänen nimeensä..Joh.1:12..
      Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua, sanoo Jeesus.

      Voisi verrata siihen, että voitit lotossa..mutta vasta kun suostut ottamaan vastaan rahat, niin ne hyödyttävät sinua..( vähän kömpelö vertaus , mutta se onkin vertaus)

    • Anonyymi

      Apt.17:27 että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää - hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä;

      Jes. 55:6 Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan; huutakaa häntä avuksi, kun hän läsnä on.

      1.Aikakirja:
      16:11 Kysykää Herraa ja hänen voimaansa, etsikää alati hänen kasvojansa.

      Psalmit:
      27:8 Minun sydämeni vetoaa sinun omaan sanaasi: "Etsikää minun kasvojani." Herra, minä etsin sinun kasvojasi.
      105:4 Kysykää Herraa ja hänen voimaansa, etsikää alati hänen kasvojansa.

      Aamos:
      5:4 Sillä näin sanoo Herra Israelin heimolle: Etsikää minua, niin te saatte elää.
      5:6 Etsikää Herraa, niin te saatte elää, ettei hän tulena tunkeutuisi Joosefin huoneeseen ja kuluttaisi sitä eikä olisi sammuttajaa Beetelillä -

      Matteuksen evankeliumi:
      6:33 Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.
      7:7 Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan.

      Tässä muutamia Raamatunkohtia, joissa meitä kehotetaan etsimään Herraa.
      Kyllä ihmisellä on velvollisuus etsiä, ja jumala on luvannut, että etsivä kyllä löytää pelastuksen.
      Ihmisellä on myös osaltaan vastuu omasta pelastuksestaan. Ihminen ei kuitenkaan voi itseään pelastaa, mutta hänen on sallittava Jeesuksen pelastaa hänet uskomalla Jeesukseen ja hänen valmistamaansa pelastukseen ja tehtävä parannus synneistään.
      Eli kyllä selvä johtopäätös Raamatun opetuksesta on se, että ihmisen on tehtävä ratkaisu ottaa tarjottu pelastus vastaan tai hyljätä se.
      Pelastus ei ole mikään automaatti, joka automaattisesti lankeaisi kenenkään ihmisen osaksi, poislukien viattomina kuolleet lapset, jotka automaattisesti pelastuvat Jeesuksen sovitustyön tähden, koska he eivät ole voineet tehdä mitään ratkaisua pelastuksensa eteen.

      Tämä on minun saamani ymmärrys Jumalan sanasta tässä asiassa.

    • Anonyymi

      Aloittajan typerä älämölö ei hetkauta.

    • Anonyymi

      Ai että usko ei ole missään mielessä valinta vai?

      No miksi sitten Paavali sanoi vanginvartijalle "usko, niin sinä pelastut", jos mitään valintaa ei voi tehdä.

      Aloittajan pakkouskonto ei ole se, mitä Raamattu opettaa.

    • Anonyymi

      Aloittaja on juuri niitä, jotka eivät pääse taivaaseen. Jatkuvasti tappelemassa totuutta vastaan.

    • Anonyymi

      Ehkä sellainen ratkaisukristillisyys ei pelasta, että ihminen alkaa nähdä UT:n täynnä käännösvirheitä ja ryhtyy inttämään kaikkien kanssa VT:n osan VT:n tekstin koskettavan meitä pelastuskysymykseen asti.


      Jos sille ratkaisukristillisyydelle löytää perusteet Raamatusta, saa etsiä monta käännösvirhettä ja lukea sanaa alkukielellä väärinpäin.

    • Anonyymi

      Tästä armovarkaudesta mittaa uskovaisuus, jossa lapsikaste pelastaa - on käsite.

      Kirjoituksiin kuitenkin pitää elämä rakentua.

      Ilmestyskirja on selkeää luettavaa siitä, että armoon kuuluu elämäntapa- joka Hengessä on kuuliaisuus.
      Kuuliaisuus mille?
      Sanalle, eli kirjoituksiin. Jeesus itse ohjeisti neuvoin ja ohjein, mainiten, että te eksytte, ellette tunne kirjoituksia.

      Siksipä kirjoituksissa on Sanan Valkeus polulle ja kun Sanaa Kirjoituksista "kuullaan" on Jeesuksen askeleissa seuraten - niin seurattava kuuliaisena sitä toteltavakin.
      Se tuo mukanaan pyhityksen- se on Hengen hedelmä, joka ei lähde ihmisestä, mutta on Jumalantyön seuraus.

      On vaarallista lähteä bisneslaukku kainalossa liikkeelle ja kulkee eri herätysliikkeissä julistamassa, että olette armovarkaita.

      Keneltä siinä on armo varastettu? Siinäpä se!

      Tuntuuko, että kun lapsikasteen sakramenttiin oppina- kirkkokäsikirjoihin kajotaan, tuntuu, että nyt on varkaat liikkeellä?!

      Jos näin kokee, niin silloin on kiire jo kirjoituksiin ja Sanan valoon, oppimaan armon kautta kuuliaisuutta.

    • Anonyymi

      Kakki ihmisen toiminta perustuu tahtomiseen. Asiaan jota tahtoo myös sitoutuu.
      Toinen on psykologinen tekijä. Kun sanot jotain, puolustat sanomistasi niinkuin itseäsi vaikka olisit väärässä. Ihminen on itsekäs ja haluaa puolustautua vaikka se ei olisi järkevää. Kukaan ei halua menettää "kasvojaan".
      Kun on tehnyt jotain sitoutuneena siihen, koko tahdonvoimallaan, mitä enemmän on panostanut, sitä vaikeampi on luopua tavastaan. Jos olet tehnyt itsellesi kalliin ratkaisun, et halua menettää sitä mitä olet sijoittanut.
      Jos olet saavuttanut aseman, se korruptoi sinua jatkamaan varsinkin jos lupumisessa joutuisi myöntämään erehdyksensä omakseen.
      Leipäpappi joka on saanut helposti leipänsä ei halua luopua vanhoista eduista ja lähteä oikeisiin töihin vaikka huomaisikin että hän onkin puhunut läpiä päähänsä koko uransa ajan pappina.

      • Anonyymi

        Toit esiin "leipäpappeuden"....
        Se leimasin on tavallaan raaka- leimasin. Vaikka en jubileeraa lapsikasteen mittaan, niin onhan siinä kirkossa leipäpappeja, mutta on siellä heitäkin, jotka uskossa ollen, haluavat tavalla tahi toisella olla hyvääkin julistamassa ja pitävät siksi "liperinsä" kaulassa.
        Siksi annan Herran mitata sen viimeisen sanan. Siinä en revi "kaulus" laattaa.
        Enkä muutoinkaan, mutta kerron tämänpäivän ymmärryksen mukaan ajatukseni.
        Eihän itsellänikään ole kuin haituva tieto "kirkkaudesta" ja se on, että Hän elää!


    • Anonyymi

      Kun seuraa päivänpolitiikkaa niin kyllä huomaa, että raamattu tietää oikein niin historian kuin tulevaisuudenkin.
      Nyt presidentti ja hallitus sanovat: "kyllä tästä selvitään ja palataan vielä entiseen".

      Elikkä ne yrittää väittää kansalle, että paholaisen tie on oikea tie.

    • Anonyymi

      Johanneksen evankeliumin 1.luku jakeet 12-13 sanotaan, Mutta kaikille jotka ottivat hänet vastaan, hän (Kristus) antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille jotka uskovat Hänen nimeensä,..jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta..

      Miehen tahdosta ei tosiaan kukaan tule Jumalan lapseksi ,vaan Jumalan tahdosta..
      Mutta toisaalta, kuten tämä kohta osoittaa, tulee ottaa Kristus vastaan, jotta saa voiman tai oikeuden tulla Jumalan lapseksi..
      Jeesus sanoo myös, että joka tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua..

      Vaikka kaikki on jo täytetty ristillä, niin kaikkivaltias Jumala ei tee meille väkivaltaa pelastuksen suhteen..

      • Anonyymi

        Pelastus ei perustu tunteisiin eikä ihmisen omaan uskotteluun.
        Onko jo taivaspaikat jaettu maan päällä?
        Adventistit unohtavat tutkivan tuomion.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      70
      2012
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1559
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      145
      1448
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1318
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1260
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      274
      1090
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1002
    8. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      124
      991
    9. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      110
      967
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      51
      802
    Aihe