Suomalaisia ei ole AIKOMUSKAAN työllistää (haans)

Olen teille puhunut "työllisyys"-jallituksesta ja sitä se tosiaan on ! Lasketaampa. Pidän minimitoimeen tulona kalliissa suomessa 2000 euroa kuussa. Silloin ei pitäisi tarvita soppalan tukea. Tuo tarkoittaa n. 30 000 euron bruttoansiota vuodessa mutta kun otetaan sotukulut, niin pidetään AIDON työllistymisen kustannuksina sotuineen minimpalkalla 40 000 eur/v.
Työttömiä on vähintään 300 000 lasketaan sen mukaan vaikka osa-aika työttömiä ja "syrjäytyneitä" olisikin peräti 800 000 (fakta).

Suomalaisen työttömyydenpoiston palkkauskulut tuon 300t mukaan ovat:

300 000 x 40 000 = 12 000 000 000 euro/vuosi.

Siis 12 MILJARDIA euroa pitäisi ottaa lisää velkaa, että saataisiin työttömyys aidosti taitettua. Muistakaa, että kako-kepuli-"demarit" ovat tuoneet jo maahan yli 400 000 matua. Näiden kuluja koko ajan lisävelallakin maksellaan. Siksi sinua, suomipoika, ei noin vain työllistetä. "työvoimapulat" on tässä tilanteessa siis täyttä kusetusta.

Kun rinteen hallitus päätti ottaa lisää velkaa YHDEN (1) miljardin, oli Kakon Petteri Orvon mulkosilmät tipahtaa kuopistaan, luvun nähtyään. "te aiotte velkaannutta suomen" tuo poliittinen huijjaripeluri totesi.

Rinne tyynnytteli entistä ja tulevaa puoluekumppaniaan : "Palkkaamme noilla vain lääkäreitä ja poliiseja, sekä vähän hoitureita, siis meidän ominta äänestäjäkuntaa. Lisäksi maksamme niillä toivomasi maahanmuutonkuluja, jotta omasi saa riittävästi halpaa työvoimaa" rinne totesi orvolle. Se tässä vaiheessa kako orpopojalle riiti.

Mutta tosiaan, suomalaisia ei ole aikomuskaan työllistää. Se on sula mahdottomuus. Siitä piti rinteen hallitus jo silläkin tavoin huolen, että nosti omia palkkojaan. Rinteen kk-palkka taitaa olla jo 16 000 euroa kuussa. Mamut pitävät siitä huolen, ettei suomipojan palkkoja koskaan tarvitse nostaa. Päin vastoin, siitä hyvä esimerkki on Postin toiminta. Kokon Yrityspuolella on jo täysin antauduttu tälle menolle. Raha ratkaisee !


Että sellaisia veitikoita, kako-kepuli-"demareita".

t. Haans.seA
1396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Suomessa pidetään tarkoituksella parisataatuhatta työtöntä, että saadaan palkat alas. Samn syyn vuoksi halutaan vapauttaa työperäinen maahanmuutto tarvehankinnasta.

Äänestä
  • Meillä on myös mittava vajaatyöllistettyjen reservi, tuo mainitsemani 800 000 joukko, josta voimme vähentää nyt selvyyden vuoksi suoraan työttömät 300 000 ja "kolutuksessa" olijat.
    Jää siis 500 000. Tämä sisältää mm. yrittäjät, noin 300 000 !

    Jos otamme tuosta joukosta pois nämä 7000 tai vaikka tasan 10 tuh päätä,
    https://www.is.fi/verotiedot/ koska he ovat sitä osaa "yrittäjistä", joka ei edusta millään muotoa tyypillistä yrittäjää, niin päästään tuon vajaatyöllistetyn (tai -tienaavan) joukon "keskiansioihin", luokkaa 1000 -1500 euroa kuussa. He eivät saa tukea mutta ovat vaikeuksissa alhaisen tulon muodossa. Heiltä siis jää SAAMATTA vuositasolla tuhansia euroja, koska ovat antautuneet pienyrittäjiksi. Luku on helposti 2 MILJARDIA, joka voidaan lisätä vajeeksi avauksen 12 miljardiin. Syrjäytyneet, sieltä helposti saamatta jäänyt potti on 1 miljardi eli vaje on äkkiä 15 MILJARDIA.

    Tämän valtio "säästää" ja suurituloiset voivat entistä röykeämmin kupata systeemiä. Sillä on kuitenkin katkera hintansa, 800 000 suomalaista. Näyttää siltä, että tämä kusetus alkaa pikkuhiljaa näkyä myös vaaleissa. "Työvoimapula"-kusetus ei taida enää mattiin ja maijjaan purra, vaikka kako-kepuli-"demarit" sitä juuri toivoisivat...

    t. haans.sea

    t. haans

    Äänestä

käytetään valtavasti esusesja työttömien pitämiseen massa työttömyytenä, suurin huoli onkin päättäjillä miten tilastointi saadaan näyttämään työ voima pulalta,

Äänestä

Tiedän useita yrityksiä joilla on jatkuva työvoimapula, mutta ketään ei silti oteta töihin. Ei vaikka oven takana olisi pitkät jonot hakijoita joilla alan koulutus ja/tai työkokemusta taustalla.

Äänestä
  • Kerro edes yhden yrityksen nimi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kerro edes yhden yrityksen nimi.

    >>Tiedän useita yrityksiä joilla on jatkuva työvoimapula,
    >>mutta ketään ei silti oteta töihin.

    Minä taas en tiedä yhtään sellaista yritystä, joka tulisi oikeisto-YLEen avoimesti kertomaan itsestään ja "työvoimapulastaan", koska sellaista ei ole. "Työvoimapula" on kapitalistien ovela psykologinen markkinakampanja, joka perustuu MIELIKUVIIN ja haluun tuputtaa niitä (hölmölle) kansalle, jotta se uskaltaisi rohkeasti kuluttaa, vaikka velaksi.
    Yksikään yritys ei siis tule NIMELLÄÄN julki näissä "työvoimapula"-jallituksissa, koska silloin voitaisiin kysyä: olen tarjolla, miksette maksa palkaa !!!

    Kuten olette kuulleet oikeisto-YLEstä, "kyselyn" onkin tehnyt EK, tuo yritysten oma AMMATTILIITTO, kokoomuksen johdolla ja luvalla.

    T. Haans.sea

    PS, tulevalle hallituspuolueelle, PERSUILLE, kova haaste, tuo "työvoimapula". Onnea matkaan, mikä estää äänestämästä, sillä nyt on todella kovat piipussa, petos-SOINIn mentyä !

    Äänestä

Kun kuulette sanan työvoimapula tiedätte että kyseessä on oikeasti palkanmaksuhaluttomuus.

https://yle.fi/uutiset/3-11070020

Ylen uutisen mukaan vuoden 2019 kolmannella neljänneksellä avoimia työpaikkoja oli 48 500 joista "vaikeasti täytettäviä" oli 32000. Vaikeasti täytettävä tarkoittaa sitä, että työntekijälle ei haluta maksaa työn vaativuuteen tai työturvallisuuteen nähden kelvollista palkaa tai esimerkiksi että provikkapalkalla (puhelinmyynti) siirretään yrittäjän riskiä työntekijän riskiksi.

Todellisia oikeita ja aitoja työpaikkoja oli avoinna siis 48500 - 32000 eli vaivaiset 16500 kappaletta.

Äänestä

Haluaisin muistuttaa myös toisesta tärkeästä asiasta. Kun töitä ei ole,
ei myöskään KERRY ELÄKETTÄ.

Näin niiden ei tarvitse maksaa eläkkeitä teille, suomen kansalaiset, täysimääräisinä
joten ei muuta kuin omaan taskuun. Tällä tavalla:

https://keskustelu.suomi24.fi/t/11725158/tassa-naita-nuoria-terveita-elakelaisia-

Huomautan, että n. 2000 euron kk-palkalla kertyy eläkettä noin 40 euroa vuodessa.
Siis ollessasi vakituisessa työssä, saat vuodessa n. 40 euroa tulevaan kk-eläkkeeseesi. Esim. 40 vuotta em. palkalla töissä, tuleva kk-eläkkeesi
on 40 v x 40 eur = 1600 eur/kk.

Outokummulle raataminen on siis palkitsevaa, eikö totta

Outokumpu, Juha Rantanen, eläkkeelle 60 v., 530.000 € eläke vuodessa

Äänestä
  • Tulevaisuudessa ei tule olemaan edes mitään tukia joten jos et saa eläkettä olet käytännössä totaalisesti kusessa ja sukulaistesi armoilla.

    Äänestä

Koulutettujenkin töitä siirretään jo Puolaan ja Unkariin. Suomalainen on aivan liian kallis.

Äänestä

Ensin huudetaan työvoimapulaa. Sitten kun palkasta tulee puhe, niin talouden näkymät alkaakin heikkenemään. Kumma juttu.

Äänestä
  • Siis (orja)työvoimapula on kyllä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olen teille puhunut "työllisyys"-jallituksesta ja sitä se tosiaan on ! Lasketaampa. Pidän minimitoimeen tulona kalliissa suomessa 2000 euroa kuussa. Silloin ei pitäisi tarvita soppalan tukea. Tuo tarkoittaa n. 30 000 euron bruttoansiota vuodessa mutta kun otetaan sotukulut, niin pidetään AIDON työllistymisen kustannuksina sotuineen minimpalkalla 40 000 eur/v.
Työttömiä on vähintään 300 000 lasketaan sen mukaan vaikka osa-aika työttömiä ja "syrjäytyneitä" olisikin peräti 800 000 (fakta).

Suomalaisen työttömyydenpoiston palkkauskulut tuon 300t mukaan ovat:

300 000 x 40 000 = 12 000 000 000 euro/vuosi.

Siis 12 MILJARDIA euroa pitäisi ottaa lisää velkaa, että saataisiin työttömyys aidosti taitettua. Muistakaa, että kako-kepuli-"demarit" ovat tuoneet jo maahan yli 400 000 matua. Näiden kuluja koko ajan lisävelallakin maksellaan. Siksi sinua, suomipoika, ei noin vain työllistetä. "työvoimapulat" on tässä tilanteessa siis täyttä kusetusta.

Kun rinteen hallitus päätti ottaa lisää velkaa YHDEN (1) miljardin, oli Kakon Petteri Orvon mulkosilmät tipahtaa kuopistaan, luvun nähtyään. "te aiotte velkaannutta suomen" tuo poliittinen huijjaripeluri totesi.

Rinne tyynnytteli entistä ja tulevaa puoluekumppaniaan : "Palkkaamme noilla vain lääkäreitä ja poliiseja, sekä vähän hoitureita, siis meidän ominta äänestäjäkuntaa. Lisäksi maksamme niillä toivomasi maahanmuutonkuluja, jotta omasi saa riittävästi halpaa työvoimaa" rinne totesi orvolle. Se tässä vaiheessa kako orpopojalle riiti.

Mutta tosiaan, suomalaisia ei ole aikomuskaan työllistää. Se on sula mahdottomuus. Siitä piti rinteen hallitus jo silläkin tavoin huolen, että nosti omia palkkojaan. Rinteen kk-palkka taitaa olla jo 16 000 euroa kuussa. Mamut pitävät siitä huolen, ettei suomipojan palkkoja koskaan tarvitse nostaa. Päin vastoin, siitä hyvä esimerkki on Postin toiminta. Kokon Yrityspuolella on jo täysin antauduttu tälle menolle. Raha ratkaisee !


Että sellaisia veitikoita, kako-kepuli-"demareita".

t. Haans.seA

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu