häämöttää; ABC-yhtiön mukaan 70 prosenttia amerikkalaisista tuomitsee hänen Ukrainan-toimintansa. 51 prosenttia on sitä mieltä, että Trump tulisi asettaa syytteeseen ja erottaa virastaan.
Miten hän voisi ensi vuinna voittaa?
Kyllä Trumpin loppu nyt taitaa
230
1095
Vastaukset
- Anonyymi
Kyllä tuo jo näkyy osavaltio- ja kaupunkitasolla. Jos suurin osa kaupunjohtajien, polisipäälliköiden, kuvernöörien ja kymmenien muiden päälliköiden viroista menee Demokraateille eikä Trump enää uskalla esiintyä missään julkisesti, niin ...
Ja jos senaattorien esivaaleissa alkaa kohta näkyä selvää Trump-vastaisuutta, niin ...
Osa Republikaanien senaattoreista alkaa jossakin vaiheessa hoitamaan tehtäväänsä rehellisesti!"eikä Trump enää uskalla esiintyä missään julkisesti, niin"
Korruptoituneet lahtaripankkiirit, clintonit ja valemedian edustajat ei ole tyytyväisiä demokratiaan joten saattais käydä kennedyt.
Mutta armeijassa trumpin kannatus on suurta, ja minulla on tietoa qanon nimimelrkiltä (googlettakaa jos ette tiedä) että USA.ssa on valmistauduttu sotilasvallankaappaukseen mikäli clintonit tai joku muu roskajoukku deletoisi Trumpin.- Anonyymi
Delphin kirjoitti:
"eikä Trump enää uskalla esiintyä missään julkisesti, niin"
Korruptoituneet lahtaripankkiirit, clintonit ja valemedian edustajat ei ole tyytyväisiä demokratiaan joten saattais käydä kennedyt.
Mutta armeijassa trumpin kannatus on suurta, ja minulla on tietoa qanon nimimelrkiltä (googlettakaa jos ette tiedä) että USA.ssa on valmistauduttu sotilasvallankaappaukseen mikäli clintonit tai joku muu roskajoukku deletoisi Trumpin.paskaa
- Anonyymi
Delphin kirjoitti:
"eikä Trump enää uskalla esiintyä missään julkisesti, niin"
Korruptoituneet lahtaripankkiirit, clintonit ja valemedian edustajat ei ole tyytyväisiä demokratiaan joten saattais käydä kennedyt.
Mutta armeijassa trumpin kannatus on suurta, ja minulla on tietoa qanon nimimelrkiltä (googlettakaa jos ette tiedä) että USA.ssa on valmistauduttu sotilasvallankaappaukseen mikäli clintonit tai joku muu roskajoukku deletoisi Trumpin.Oletko ryssän kätyri?? Puheet viittaavat siihen että olet aito tiltu
- Anonyymi
Joopa joo uskokaa vaan husu-uutisia.Hiilarikin sai 85% äänistä ja valittiin presidentiksi vai olikos se Trump joka valittiin täytyypä varmistaa toisesta luotettavasta uutislähteestä nimeltään CNN.buaaahaaaahaaaaaaaaaaaa.
- Anonyymi
FOXin kyselyyn siitä pitäisikö Trump panna viralta vastasi "kyllä" yli 55 % vastanneista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Fox Newsin(kin) mielipidemittauksen tuottanut firma oli jostain syystä reilusti ylimitoittanut demokraattien kannattajien määrän, ja vastaavasti taas republikaanit olivat aliedustettuina, mikä antoi harhaanjohtavan tuloksen.
https://nypost.com/2019/10/12/fox-news-pollster-braun-research-misrepresented-impeachment-poll-analysis/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Fox Newsin(kin) mielipidemittauksen tuottanut firma oli jostain syystä reilusti ylimitoittanut demokraattien kannattajien määrän, ja vastaavasti taas republikaanit olivat aliedustettuina, mikä antoi harhaanjohtavan tuloksen.
https://nypost.com/2019/10/12/fox-news-pollster-braun-research-misrepresented-impeachment-poll-analysis/Kumma kun sillä etes väliä, kuinka monen mielestä PITÄISI panna ulos virasta. Äijähän on rikkonut lakia ja käyttänyt valta-asemaansa hyväksi. Siitä ei pääse yli eikä ympäri.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
FOXin kyselyyn siitä pitäisikö Trump panna viralta vastasi "kyllä" yli 55 % vastanneista.
Demokraattien äänen kannattaja on FOX joka osallistuu infosotaan.
- Anonyymi
Helposti voittaa uskokaa vaan. Uutiskooste trumpista https://www.veksi.com/respUutiset.jsp?otsikko=trump
- Anonyymi
Mikä kooste tuo on? Pelkkiä vasurilehtiä apinoitu.
- Anonyymi
Jokin brakaa, kun se terveystarkastus sillai piti järkätä? Taitaa stressi lopulta haukata veronsa.
- Anonyymi
ABC on komukkafirma. Huuhaata.
- Anonyymi
huutista oiskin. Palataan asiaan sitte, ku löytyy ABV:lta artikkelissa jossa toivotaan kansandemokratian perustusta
- Anonyymi
No eipä mene montaa päivää, kun demokraatit lyödään maanrakoon! Horowitz ja Durham lyövät sellaiset tutkimustulokset pian pöytään, että demokraatit kätyreineen PIEREVÄT VERTA ja KAUAN!
Naurattaa jo etukäteen. Osti 100 tuuman töllön ja aion nauttia sen avulla höykytyksestä! - Anonyymi
Äänestäjille alkaa selviämään, miksi Trump on palkannut kaikkiin virkoihin hämärän menneisyyden omaavia kokemattomia henkilöitä. Heidät on helppo uhrata ja tekeytyä itse tietämättömäksi heidän töppäilyistään.
Käynnissä on vedonlyönti siitä, kuka Trumpin palkkaama henkilö onkin ihan pätevä ja rehellinen ja on vain huijannut Trumpia haastatteluissa. Arvauksia? Alkaa olla kiire, sillä vedonlyötisuhde pienenee viikottain ehdokkaiden vähetessä.- Anonyymi
Suomessa on poliitikkoina syntisiä ihmisiä myöskin?
- Anonyymi
Herran käsikassara Rudi Giulianikin (ne italialaiset!!) on sekaantunut jotenkin bisneksineen siihen Ukrainaan.
Kun ajattelee, mikä ankara kampanjataival on edessä 2020, niin eipä käy katteeksi Donnieta...demot laittavat jokaisen kertyneen katkeruuden pisaran peliin rääkätäkseen äijää...ja peli ei ole vielä alkanutkaan. - Anonyymi
” Heidät on helppo uhrata ja tekeytyä itse tietämättömäksi heidän töppäilyistään.” Siinäpä loistava taktiikka. Taidat tuntea Trumpin toimintatavat oikein perinjuurin.
- Anonyymi
Ostin jo Amazonilta tuhat trump-lippalakkia ja ammun ne Kallion ylle kun trump valitaan taas pressaksi! Onhan se hauskaa katsoa kun lippalakit leijuvat pössyttelevien vihervassareiden päähän!
- Anonyymi
Muistakaa sitten taputtaa kun seuraava pressa sinne valitaan. Hän nimittäin sotahulluna toimittaa iloksenne sienenmuotoisia kilometrienkorkuisia savupatsaita.
- Anonyymi
Ulkoministeri Mike Pompeo yrittää kohta pelastaa tulevaisuutensa eroamalla. "Tekosyynä" pyrkiminen senaattoriksi. Ikää vasta 55 v, joten kannattaa hiukan laskelmoida.
Oikeusministeri William Barr on valheillaan ajanut itsensä niin pahaan kiipeliin, ettei hän enää selviä ilman vankeustuomiota. Ikää jo 69 v.
Barr on yksin niistä noin kymmenestä henkilöstä, joka voisi erottaa Trumpin yhdellä lauseella tai jopa yhdellä lyhyellä sanalla, jos joku esittäisi julkisesti sopivan kysymyksen. Ei ole ihan terve tilanne!- Anonyymi
Olisikohan erottaminen ihan Barrin "sanasta" kiinni....jos hän on ketku, niin miten voi luottaa hänen sanoihinsa muutenkaan..............
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisikohan erottaminen ihan Barrin "sanasta" kiinni....jos hän on ketku, niin miten voi luottaa hänen sanoihinsa muutenkaan..............
Käynnistäisi heti nopean ketjureaktion. Ja kyllä myös äänestäjät heti reagoisivat ja sitten heidän valitsemilleen edustajille tulisi melkoinen kiire. Tottapuhuminen on usein se kaikkeien helpoin tapa vaikuttaa. Tosiasiat seuraavat toisiaan aukottomasti ja todistettavasti.
Valtiovarainministeri (se pelle) Steven Mnuchin voisi koska vain kertoa totuuden veroviraston virkailijoiden osallisuudesta Trumpin verojen salaamiseen. Yksi hyvä kysymys ja siihen no/yes -vastaus riittää. - Anonyymi
Nyt on kyllä luettu ihan liikaa HuffPostia ja katsottu CNN:ää. xD
- Anonyymi
Aina pitää keksiä syytteitä maansa puolustajien niskaan, niin täällä kuin rapakon takana. Antakaa olla jo.
- Anonyymi
Helkkarinmoinen ajojahti aina päällä kun koku isänmaallinen on puikoissa. Punaiset kommunistit tätä tekevät. Kommunismi on aiheuttanut sata miljoona kuolonuhria, ja miljardin ihmisen elämä on sillä pilattu. Sitten vielä tällaista kannatetaan.

huutista. Miten lammas voi ihminen olla? miltäs ne porvariston saappaat maistuu?
- Anonyymi
Kuivuu kasaan ja kansa unohtaa
Kuivui muellerin juttukin
trump tekee kauppasopimuksen jollain tasolla
pörssi nousee
trump valitaan
eikä jotain pelkuridemokraattia islamin edessä pyllistelevää- Anonyymi
Muellerin jutun tulosten tutkimista ei ole vielä edes aloitettu, sillä raporttia ei ole vieläkkän jaettu kongressille. Pörssikursseja on nostettu keinotekoisesti valtion lainoilla, verohelpotuksilla ja poistamalla kaikki yritysten ympäristövelvoitteet.
Trump ei ole tehnyt yhtään kauppasopimusta. On yrittänyt muuttaa vanhoja. Ei ole onnistunut missään. Kiinalaiset nauravat ja odottavat Trumpin pääsyä vankilaan. Sama juttu Pohjois-Korean kanssa. Eivät suostu enää tukemaan Trumpin vaalikampanjaa, elleivät saa miljardeja talousapua. Trump kerjää pääsyä neuvottelemaan. Jatketaanko listaa?
Sinun mielestsä kaikki rikolinen toiminta on sallittua, jos osan hyödystä jakaa lähipiirille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muellerin jutun tulosten tutkimista ei ole vielä edes aloitettu, sillä raporttia ei ole vieläkkän jaettu kongressille. Pörssikursseja on nostettu keinotekoisesti valtion lainoilla, verohelpotuksilla ja poistamalla kaikki yritysten ympäristövelvoitteet.
Trump ei ole tehnyt yhtään kauppasopimusta. On yrittänyt muuttaa vanhoja. Ei ole onnistunut missään. Kiinalaiset nauravat ja odottavat Trumpin pääsyä vankilaan. Sama juttu Pohjois-Korean kanssa. Eivät suostu enää tukemaan Trumpin vaalikampanjaa, elleivät saa miljardeja talousapua. Trump kerjää pääsyä neuvottelemaan. Jatketaanko listaa?
Sinun mielestsä kaikki rikolinen toiminta on sallittua, jos osan hyödystä jakaa lähipiirille.Tosin myös Barack Obaman aikana pörssikursseja nostatettiin valtavalla valtion luototuksella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muellerin jutun tulosten tutkimista ei ole vielä edes aloitettu, sillä raporttia ei ole vieläkkän jaettu kongressille. Pörssikursseja on nostettu keinotekoisesti valtion lainoilla, verohelpotuksilla ja poistamalla kaikki yritysten ympäristövelvoitteet.
Trump ei ole tehnyt yhtään kauppasopimusta. On yrittänyt muuttaa vanhoja. Ei ole onnistunut missään. Kiinalaiset nauravat ja odottavat Trumpin pääsyä vankilaan. Sama juttu Pohjois-Korean kanssa. Eivät suostu enää tukemaan Trumpin vaalikampanjaa, elleivät saa miljardeja talousapua. Trump kerjää pääsyä neuvottelemaan. Jatketaanko listaa?
Sinun mielestsä kaikki rikolinen toiminta on sallittua, jos osan hyödystä jakaa lähipiirille.Hetkinen, kuka olikaan se rikollinen Ukrainassa? Mistä tämä juttu alkoi? Se rikollinen ei ollut Trump.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muellerin jutun tulosten tutkimista ei ole vielä edes aloitettu, sillä raporttia ei ole vieläkkän jaettu kongressille. Pörssikursseja on nostettu keinotekoisesti valtion lainoilla, verohelpotuksilla ja poistamalla kaikki yritysten ympäristövelvoitteet.
Trump ei ole tehnyt yhtään kauppasopimusta. On yrittänyt muuttaa vanhoja. Ei ole onnistunut missään. Kiinalaiset nauravat ja odottavat Trumpin pääsyä vankilaan. Sama juttu Pohjois-Korean kanssa. Eivät suostu enää tukemaan Trumpin vaalikampanjaa, elleivät saa miljardeja talousapua. Trump kerjää pääsyä neuvottelemaan. Jatketaanko listaa?
Sinun mielestsä kaikki rikolinen toiminta on sallittua, jos osan hyödystä jakaa lähipiirille.Mitä höpiset? Muellerin tutkinnan tulokset on julkaistu jo aika päiviä sitten. Siksi demokraatit ovat joutuneet hylkäämään Venäjä-juksauksen ja siirtymään tähän väkinäiseen Ukraina-"skandaaliin".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä höpiset? Muellerin tutkinnan tulokset on julkaistu jo aika päiviä sitten. Siksi demokraatit ovat joutuneet hylkäämään Venäjä-juksauksen ja siirtymään tähän väkinäiseen Ukraina-"skandaaliin".
Koko Muellerin raporttia ei ole vielä kerrottu edes kongressille.
Julkaistu osa raporttia tekee selväksi että Venäjä sotkeentui USA:n persidentinvaaleihin ja että Trumpin kampanja toivotti Venäjän avun tervetulleeksi.
Ukrainan tapauksessa on tullut täysin selväksi että Trump kiristi Ukrainan johtoa julkaisemaan tiedon Biden-tutkinnasta (tutkintaa ei tarvinnut edes aloittaa, riitti se että Ukraina olisi kertonut julkisesti että tutkinta aloitetaan). - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koko Muellerin raporttia ei ole vielä kerrottu edes kongressille.
Julkaistu osa raporttia tekee selväksi että Venäjä sotkeentui USA:n persidentinvaaleihin ja että Trumpin kampanja toivotti Venäjän avun tervetulleeksi.
Ukrainan tapauksessa on tullut täysin selväksi että Trump kiristi Ukrainan johtoa julkaisemaan tiedon Biden-tutkinnasta (tutkintaa ei tarvinnut edes aloittaa, riitti se että Ukraina olisi kertonut julkisesti että tutkinta aloitetaan).Hoax eliitin viimeinen työkalu yrittää saada valta demokraateille kastuu valheeseen joka se on. Tyhjä arpa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koko Muellerin raporttia ei ole vielä kerrottu edes kongressille.
Julkaistu osa raporttia tekee selväksi että Venäjä sotkeentui USA:n persidentinvaaleihin ja että Trumpin kampanja toivotti Venäjän avun tervetulleeksi.
Ukrainan tapauksessa on tullut täysin selväksi että Trump kiristi Ukrainan johtoa julkaisemaan tiedon Biden-tutkinnasta (tutkintaa ei tarvinnut edes aloittaa, riitti se että Ukraina olisi kertonut julkisesti että tutkinta aloitetaan).Ukrainagate eli virkarikostutkinta presidentti Trumpista
Demokraattien käynnistämä virkarikostutkinta on lyhytnäköinen vallankaappausyritys, joka voi vahingoittaa presidentti-instituutiota vuosiksi ja vaikeuttaa kriisien luottamuksellista ratkaisemista.
Yhdysvalloissa edustajainhuone on käynnistänyt virkarikostutkinnan presidentti Donald Trumpin toimista Ukrainaan liittyen. Tutkinta kohdistuu yhteen tiettyyn puheluun Ukrainan vastavalitulle presidentille Volodymyr Zelenskylle.
Yritän tässä lyhyesti selittää, mitä on tapahtumassa. Teksti perustuu LaRouchePAC:n ja The Duranin artikkeleihin ja videoihin. Yritän muodostaa yhtenäisen kokonaiskuvan, narratiivin, joka syntyy lähteitä ja näkemyksiä valitsemalla. Tulosta voi epäillä mutta sen uskottavuutta lisää se, että Russiagatesta samoin menetelmin muodostettu kokonaiskuva on paljon todenmukaisempi kuin valtamedian tarjoama.
Tutkinnan taustalla on myttyyn mennyt Russiagate, eli väitteet siitä, että Trump olisi juonitellut yhdessä Venäjän presidentti Vladimir Putinin kanssa ennen ja jälkeen vuoden 2016 vaalien. Hurjimpien amerikkalaisväitteiden mukaan Trump on Putinin agentti.
Laajoista vaaleja koskeneista tutkimuksista huolimatta mitään raskauttavaa ei paljastunut. Russiagate on ollut alusta alkaen pelkkä huijaus. Nyt siitä on käynnissä oikeusministeri William Barrin johdolla laaja rikostutkinta, jossa selvitetään, ketkä olivat Russiagaten takana ja milloin päätökset huijauksen käynnistämisestä tehtiin.
Russiagate epäonnistui, mutta epätoivoiset demokraatit eivät pysty luovuttamaan. Nyt on vuorossa Ukrainagate, uusi vallankaappausyritys, joka on vieläkin ontompi kuin edeltäjänsä.
- Anonyymi
Eiköhän se muutenkin olisi jäänyt yhteen kauteen. Saadaan taas kunnon action sheriffi tilalle. Vaviskaa siellä idän suunnalla.
- Anonyymi
Peli on vielä käynnissä.
- Anonyymi
Kyllä Donald Trump voittaa ensi vuonna presidentin vaalit selvällä valitsijamies enemmistöllä.
- Anonyymi
XYZ-firma oli eri mieltä. Sen mukaan 99 % rakastaa Donald Trumpia ja 55 % potkaisisi Kanye Westiä munille jos saisi tilaisuuden.
- Anonyymi
Jos jollain pelillä demokraatti valittaisiinkin seuraavaksi presidentiksi, mitä en kyllä usko, niin ei tule hänelläkään helppoa olemaan. Paskaa sataisi päälle ovista ja ikkunoista republikaanien toimesta. Kalavelat maksetaan aina korkojen kanssa.
- Anonyymi
Usa ei julkaiae pressa galluppia...Trumbin suosio 58prossaa...aika mielenkiintoista
- Anonyymi
USA:n EU-suurlähettilään Gordon Sondlandin rehellinen todistus ei jättänyt mitään arvailujen varaan. Trump ohjasi koko Ukrainan operaatiota Rudy Giulianin välityksellä ja jokainen mukana olijoista tiesi kyseessä olevan kiristys/lahjonta. Usean muun todistajan on pakko puhua jatkossa totta. Todistajia riittää. Myös Ukrainan presidentin on lopetettava Trumpin valheellinen puolustelu.
Rudy Giulianinilla alkaa olla todella kuumat paikat. Hänen omat liiketoimensa eivät varmasti kestä päivävaloa. Jotenkin hän on varmasti saanut sotkettua soppaan mukaan myös Valkoisessa Talossa lahjavirassa "urheilujohtajana" toimivan poikansa Andrewin.- Anonyymi
Tuo Sondlandin todistushan kuivui republikaanien käsittelyssä kasaan. Äijä myönsi, ettei Trump missään vaiheessa esittänyt mitään vaatimuksia Ukrainalle tutkinnan tms. suhteen. Trump hoiti normaalisti virkavelvollisuuksiaan varmistamalla, että Ukraina on tosiaankin sitoutunut korruption vastaisiin toimenpiteisiin.

Höpöjuttua.
Sondlandin todistuksesta republikaanit poimivat yhden (ja vain yhden) kohdan kohdan jossa Sondland kertoo Trumpin sanoneen ettei Trumpilla ole mitään vaatimuksia Ukrainalle tutkinnan tms. suhteen.
Korruptiosta tai korruptiotutkinnasta Trump ei ollut lainkaan kiinnostunut, olisi riittänyt se että Ukraina olisi ilmoittanut tutkinnan aloittamisesta, ei siis olisi tarvinnut aloittaa tutkintaa vaan pelkästään ilmoittaa siitä. Tämänkin Sodland todisti, jostain kumman syystä Fox ei sitä ole julkistanut ... miksiköhän?
- Anonyymi
Kukaan ei mahda Trumpille mitään.Hän on asetettu tähän aikaan ja paikkaan tekemään tehtävänsä.Hän lähtee heti kun se aika tulee,jonka Jumala on määrännyt. Trumpin jälkeen alkaa lyhyt kolmas maailmansota.
- Anonyymi
Kyllähän se tiedettiin jo vanhastaan että lahkouskovaiset tykkäävät upporikkaista elostelijoista ja bisnessutkeista.
- Anonyymi
Pitää paikkansa. Sana sanoo, että "ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta. Ihmiset luulevat, että he tässä hallitsevat.
Esimerkki on Hitler. Jollei olisi ollut Hitleriä. juutalaiset olisivat edelleen ympäri maailmaa. He eivät halunneet siellä, missä he olivät ja asuneet. 30-luvulla heitä jo Saksassa vainottiin, mutta he sanoivat olevansa saksalaisia. Olivat he asuneet monta sukupolvea siellä. Näin oli tilanne. Muistan, kuinka Itä-Karjalassa jonkun järjestön toimesta heitä kehotettiin muuttamaan Israeliin, mutta he sanoivat olevansa venäläisiä, eivät halunneet lähteä. Niin kuitenkin kävi, että noin 10 vuodessa heitä lähti Venäjältä yli miljoonaa juutalaista. Nyt heitä jälleen vainotaan, Saksassa taas heitä tapettiin. Malmössä on paljon muslimeja. Siellä oli 3000 juutalaista. Heitä on nyt 380. koska muslimet vainosivat juutalaisia. Ruotsin yhteiskunta ei voinut varjella kansalaisia. Siellä elämä on nyt sitä mitä se nyt on.
Siis elämme viimeisiä aikoja ja Raamatun mukaan juutelaiset ovat Israelissa, kun Jeesus tulee Öljymäelle. Sana sanoo, että Herra istuttaa heidät omaan maahansa, eikä heitä enää revitä pois maastansa, jonka minä olen heille antanut, sanoo Herra ...
Näin on mennyt 2000 vuotta, jona aikana juutalaiset ovat harhailleet kansojen meressä, mutta lupausten mukaan he palaavat kotiin. Sitä ei voinut estää YK, EU, eikä Arabiliitto, vaikka viiden valtion sotajoukot yrittivät heidät tuhoja ja siten ennen Hitler tappoi heitä noin 6 miljoonaa. Silloin maassa oli vain 700.000 juutalaista, mutta he voittivat nuo sotajoukot. Tuli aika, että juutalaiset palaavat isiensä maahan. Heitä ei enää revitä pois maastansa. Sen oli päättänyt Israelin Pyhä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitää paikkansa. Sana sanoo, että "ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta. Ihmiset luulevat, että he tässä hallitsevat.
Esimerkki on Hitler. Jollei olisi ollut Hitleriä. juutalaiset olisivat edelleen ympäri maailmaa. He eivät halunneet siellä, missä he olivät ja asuneet. 30-luvulla heitä jo Saksassa vainottiin, mutta he sanoivat olevansa saksalaisia. Olivat he asuneet monta sukupolvea siellä. Näin oli tilanne. Muistan, kuinka Itä-Karjalassa jonkun järjestön toimesta heitä kehotettiin muuttamaan Israeliin, mutta he sanoivat olevansa venäläisiä, eivät halunneet lähteä. Niin kuitenkin kävi, että noin 10 vuodessa heitä lähti Venäjältä yli miljoonaa juutalaista. Nyt heitä jälleen vainotaan, Saksassa taas heitä tapettiin. Malmössä on paljon muslimeja. Siellä oli 3000 juutalaista. Heitä on nyt 380. koska muslimet vainosivat juutalaisia. Ruotsin yhteiskunta ei voinut varjella kansalaisia. Siellä elämä on nyt sitä mitä se nyt on.
Siis elämme viimeisiä aikoja ja Raamatun mukaan juutelaiset ovat Israelissa, kun Jeesus tulee Öljymäelle. Sana sanoo, että Herra istuttaa heidät omaan maahansa, eikä heitä enää revitä pois maastansa, jonka minä olen heille antanut, sanoo Herra ...
Näin on mennyt 2000 vuotta, jona aikana juutalaiset ovat harhailleet kansojen meressä, mutta lupausten mukaan he palaavat kotiin. Sitä ei voinut estää YK, EU, eikä Arabiliitto, vaikka viiden valtion sotajoukot yrittivät heidät tuhoja ja siten ennen Hitler tappoi heitä noin 6 miljoonaa. Silloin maassa oli vain 700.000 juutalaista, mutta he voittivat nuo sotajoukot. Tuli aika, että juutalaiset palaavat isiensä maahan. Heitä ei enää revitä pois maastansa. Sen oli päättänyt Israelin Pyhä.Tramp omalta osaltaan valmistelee Israelin juutalaisten asemaa tuossa maassa. Eli, Jumalaa asettaa ihmisia määrättyihin asemiin, että Herran tahto tapahtuisi.
- Anonyymi
No eipä mene montaa päivää, kun demokraatit lyödään maanrakoon! Horowitz ja Durham lyövät sellaiset tutkimustulokset pian pöytään, että demokraatit kätyreineen PIEREVÄT VERTA ja KAUAN!
Naurattaa jo etukäteen. Osti 100 tuuman töllön ja aion nauttia sen avulla höykytyksestä!
HOHHOOOooo!
Häkki heiluu ja hauskaa pitää... - Anonyymi
Trumpin tarvitsee vain antaa käsky ampua muutama ydinkärki johonkin vastustajiensa kaupunkeihin, niin jengi huomaa pian että kuka sitä maaplänttiä oikein johtaa.
- Anonyymi
Yhdysvalloissa edustajainhuone on käynnistänyt virkarikostutkinnan presidentti Donald Trumpin toimista Ukrainaan liittyen. Tutkinta kohdistuu yhteen tiettyyn puheluun Ukrainan vastavalitulle presidentille Volodymyr Zelenskylle.
Yritän tässä lyhyesti selittää, mitä on tapahtumassa. Teksti perustuu LaRouchePAC:n ja The Duranin artikkeleihin ja videoihin. Yritän muodostaa yhtenäisen kokonaiskuvan, narratiivin, joka syntyy lähteitä ja näkemyksiä valitsemalla. Tulosta voi epäillä mutta sen uskottavuutta lisää se, että Russiagatesta samoin menetelmin muodostettu kokonaiskuva on paljon todenmukaisempi kuin valtamedian tarjoama.
Tutkinnan taustalla on myttyyn mennyt Russiagate, eli väitteet siitä, että Trump olisi juonitellut yhdessä Venäjän presidentti Vladimir Putinin kanssa ennen ja jälkeen vuoden 2016 vaalien. Hurjimpien amerikkalaisväitteiden mukaan Trump on Putinin agentti.
Laajoista vaaleja koskeneista tutkimuksista huolimatta mitään raskauttavaa ei paljastunut. Russiagate on ollut alusta alkaen pelkkä huijaus. Nyt siitä on käynnissä oikeusministeri William Barrin johdolla laaja rikostutkinta, jossa selvitetään, ketkä olivat Russiagaten takana ja milloin päätökset huijauksen käynnistämisestä tehtiin.
Russiagate epäonnistui, mutta epätoivoiset demokraatit eivät pysty luovuttamaan. Nyt on vuorossa Ukrainagate, uusi vallankaappausyritys, joka on vieläkin ontompi kuin edeltäjänsä. Ukraina liittyy tiiviisti Russiagaten käynnistämiseen. The Duranin uudella videolla selostetaan Barack Obaman hallinnon tiiviitä suhteita Ukrainaan ennen vuoden 2016 vaaleja.
Kun näihin tapahtumiin liittyviä yksityiskohtia ja eri henkilöiden osuutta miettii, on muistettava, että demokraatit olivat varmoja Hillary Clintonin voitosta. Sen vuoksi jälkiä ei edes pyritty peittelemään. Kaikki luottivat siihen, että entinen meno jatkuu. Ukraina toimi käytännössä jättiläismäisenä ”rahanpesuorganisaationa”, jonka toiminnasta monet henkilöt ja tahot hyötyivät.
Ukrainan historiasta on äskettäin julkaistu tiivis yhteenveto Ukraine For Dummies (And Congressmen). Otsikko suomennettuna kuuluu: Alkeisopas Ukrainasta valtamedian edustajille.
YHDYSVALTAIN EDUSTAJAINHUONEEN demokraatit ovat siis käynnistäneet virkarikostutkinnan (impeachment) Trumpin toimista. Ainoastaan demokraatit äänestivät virallisen tutkinnan käynnistämisen puolesta. Tutkinnan suorittaa tiedusteluvaliokunta Adam Schiffin johdolla. Senaatissa republikaaneilla on enemmistö ja viraltapanoon tarvitaan 2/3 enemmistö. Tutkinta ei siten voi johtaa mihinkään. Kyseessä on pelkkä poliittinen näytelmä.
Mistä siis on todella kyse? Fox News -kanavan Tucker Carlson on tiivistänyt julkisten kuulemisten ensimmäisen päivän annin hyvin ytimekkäästi. Lähtökohtana on hänen mielestään Trumpin lupaus parempien suhteiden luomisesta ensin Venäjän ja sitten Kiinan kanssa. Demokraatit eivät tätä hyväksy.
Kumpikin tiedusteluvaliokunnan kuulema todistaja korostaa Ukrainan suurta merkitystä Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden kannalta. Siitä halutaan Naton jäsen. Todistuksista saa sen käsityksen, että Ukraina on Yhdysvaltain rajanaapuri, jonka takana on sotaan valmistautuva Venäjä. Tucker Carlsonin lyhyt esitys kannattaa todella katsoa!
George Friedman on unkarilaissyntyinen, yhdysvaltalainen yhteiskuntatieteilijä ja tiedusteluyhtiö Stratforin perustaja. Hän puhui vuosi sitten Unkarissa Ukrainan merkityksestä tavalla, joka poikkeaa täysin edellä tarkoitettujen todistajien näkemyksistä. Friedman sanoo, että Yhdysvallat ja Venäjä ovat päässeet tosiasialliseen sopimukseen Ukrainan tilanteen jäädyttämisestä. Sopimus ei ole virallinen, mutta on ilmeistä, että sellainen on todella tehty. Tämän voi päätellä sekä Emmanuel Macronin viimeaikaisista puheista että Putinin ja Zelenskyn sovinnollisista keskusteluista.
Emeritusprofessori Stephen F. Cohen selittää The Grayzone -sivuston haastattelussa tarkemmin, mistä Ukrainagatessa on kysymys. Ukrainaa houkuteltiin tekemään pitkälle menevä yhteistyösopimus EU:n kanssa. Silloinen presidentti Viktor Janukovytš vetäytyi kuitenkin sopimuksesta huomattuaan, että Ukraina suljettaisiin taloudellisesti kokonaan Venäjän ulkopuolelle ja alistettaisiin asteittain Naton määräysvaltaan. Lännen tukemat mielenosoitukset alkoivat, Janukovytš pakeni maasta ja tilalle nostettiin Obaman hallinnon valitsema nukkehallitsija. Maan todellisena johtajana toimi Joe Biden.
Vieläkin seikkaperäisempi selostus Ukrainagaten taustasta ja nykytilanteesta löytyy LaRouchePAC:n videolta, jossa Barbara Boyd puhuu.
Kaikki mainitut kolme videota ovat toisistaan täysin riippumattomia. Niiden tuottamisesta vastaavat organisaatiot ovat itsenäisiä ja niiden yhteiskunnallisissa ja poliittisissa painotuksissa on paljonkin eroja. Ukrainagatesta haastatellut henkilöt ovat hyvinkin yksimielisiä.- Anonyymi
Lisättäköön mielenkiintoisena sivuseikkana, että Ukrainan ja Venäjän lähentymistä tulee omalla tavallaan edistämään Nordstream 2:n valmistuminen. Jos Venäjä ja Ukraina eivät pääse tulevasta yhteistyöstä sopimukseen, Kiovassa saattaa tulla kylmä talvi. Ukrainalla ei nimittäin ole enää mitään merkitystä maakaasun siirrossa Venäjältä Länsi-Eurooppaan ja erityisesti Saksaan.
DEMOKRAATTIEN KANNALTA on hyvin kiusallista, että mitään rikosta, josta Trumpia voitaisiin oikeasti syyttää, ei ole tapahtunut. Kyseinen puhelinkeskustelu käytiin kesällä 2019, jolloin ei ollut käynnissä edes vaalikampanjaa. Mistään kampanjan rahoitukseen liittyvistä asioista ei Trumpia voida siten syyttää.
Toinen, tärkeämpi seikka on, että Trumpilla Yhdysvaltain presidenttinä on oikeus soittaa minkä tahansa valtion päämiehelle missä tahansa asiassa. Hän ei voi rikkoa mitään ulkopolitiikan aiemmin sovittuja asioita tai käytäntöjä, sillä hän itse päättää Yhdysvaltain ulkopolitiikasta, jota virkamiesten on pantava täytäntöön. Lisäksi hänellä on oikeus käydä puhelinkeskusteluja luottamuksellisesti.
Julkisuudessa on usein toistettu, että joku tietty nimeltä mainitsematon whistleblower eli ilmiantaja on tässä avainasemassa tuotuaan julki jonkin väitetyn väärinkäytöksen ja joka sen vuoksi nauttisi jonkinasteista suojaa. Kyseisen henkilön nimi on kerrottu julkisuudessa moneen otteeseen: hän on CIA:n työtekijä Eric Ciaramella. Ja kyseessä ei todellakaan ole jotain väärinkäytöstä koskeva ilmianto, vaan salaisen asiakirjan eli presidentin puhelinkeskustelun vuotaminen.
Trumpin ja Zelenskyn välinen puhelinkeskustelu on saatavana nyt myös asiakirjamuodossa. Se on toistaiseksi julkistetuilta osin täysin asiallinen. Joistakin yksityiskohdista on käyty julkisuudessa kiistaa. Oletan, että transkriptin kirjoittaja on joutunut tasapainoilemaan Trumpin puhetyylin ja normaalin asiakirjatekstin sanamuotojen ja lauserakenteiden välillä. Ehdotetut muutokset eivät muuttaisi keskustelua merkityksellisellä tavalla.
Keskeisin Trumpin pyyntö Zelenskylle oli seuraava: Trump pyysi, että Ukrainan viranomaiset avustaisivat meneillään olevassa oikeusministeri Barrin ja piirisyyttäjä John Durhamin rikostutkinnaksi muuttuneessa selvitystyössä, johon Zelensky auliisti suostui. Tässä ovat taustalla Joe Bidenin (Obaman varapresidentti) toimet. Kun Ukrainan viranomaiset alkoivat tutkia Joe Bidenin pojan Hunter Bidenin epäilyttävää toimintaa Burisma Holdings -yhtiön johtajana, isä Biden erotutti Ukrainan valtionsyyttäjä Viktor Shokinin ja vieläpä kehuskeli tällä asialla julkisesti.
TRUMPIN JA ZELENSKYN PUHELINKESKUSTELUN vuotaminen julkisuuteen on äärimmäisen vakava asia, jolla tulee olemaan monenlaisia seurauksia sekä vuotajalle että Yhdysvaltojen johdolle. Kyseessä ei ole pelkästään harkittu hyökkäys istuvaa presidenttiä vastaan. Kyseessä on myös hyökkäys presidentti-instituutiota vastaan.
Kun Trumpin jälkeen Valkoiseen taloon astuu uusi presidentti, hänen asemansa suuren sotilasmahdin johtajana on heikompi kuin yhdenkään aikaisemman presidentin. Jos ja kun tämä uusi presidentti ottaa puhelun jonkin toisen valtion päämiehelle, keskustelukumppani joutuu huolella varomaan sanojaan. On olemassa kaikkien tiedostama riski, että Yhdysvaltojen tiedusteluviranomaiset saattavat vuotaa keskustelun yksityiskohdat itse valitsemilleen tahoille kotimaassa tai ulkomailla.
Demokraattien käynnistämä vallankaappausyritys on luonut vielä edellistäkin paljon suuremman vaaratilanteen. Siitä huomauttaa erityisesti professori Cohen, mutta myös Barbara Boyd. Kuvitellaan, että syystä tai toisesta ajauduttaisiin Kuuban kriisin kaltaiseen tilanteeseen. Silloin oltiin kirjaimellisesti sekuntien päässä kolmannesta maailmansodasta. Tilanteen ratkaisivat John Kennedy ja Nikita Hruštšov puhelinkeskustelussa.
Jos nyt jouduttaisiin vastavaan tilanteeseen Venäjän kanssa, ei olisi mitään takeita siitä, että presidentti Trump voisi puhelinkeskustelussa Putinin kanssa puhua aidosti koko Yhdysvaltojen puolesta. Olisi täysin mahdollista, että tiedusteluorganisaatiot ja Pentagon sekaantuisivat kriisin käsittelyyn täysin arvaamattomin seurauksin.
Stephen F. Cohen sanoo, että hän pelkää ensimmäistä kertaa elämässään, siis Kuuban kriisin jälkeen, että Yhdysvaltojen ja Venäjän välille syttyy sota. Räjähdysherkkiä kohtia on vaikka kuinka monta. Itämeren alue on yksi näistä kohdista, ja nimenomaan Naton laajenemisen takia. Jos demokraatit voittavat seuraavat presidentinvaalit, niitä tulee lisää.
Vahinko on joka tapauksessa tapahtunut ja edustajainhuoneen demokraatit pahentavat tilannetta koko ajan lisää – länsimaisen valtamedian määrätietoisella tuella.
Tekijä
Timo Kuronen -
18.11.2019 - Anonyymi

18.11.2019Juuri noin. Valta vietiin pois usan presidentiltä tuolla lapsellisella demokraatien ajojahdilla. Eivät tajua seurauksista mitään.

18.11.2019Kukaa uskoo tuollaiseen huuhaa-puppuun. Kirjoittja ei ole ymmärtänyt asiasta yhtikäs mitään. Presidentti ei käytännössä pystyisi tekemään yhtikäs mitään väärää tai toimimaan omavaltaisesti, jos perustuslaissa määritelty valvonta toimisi. Pääsyylliset löytyvät puolueesta ja senaatista.

18.11.2019Seniili ukko joka on pilannut Amerikan ns demokratian ryssän tuella. Ryssälässä on 100 vuoden kokemus kansalaistensa kusettamisesta. Se on ryssän paras osaamisalue ja vientituote.
- Anonyymi
Luuletteko ihan oikeasti, että USA tai mikään muukaan suurvalta esim. Kiina jakelee rahoja vastikkeetta!!!!! Vastikkeeton rahan jakaminenhan olisi silkkaa tyhmyyttä.
- Anonyymi
According to Interfax-Ukraine, MP Andriy Derkach announced at the same press conference that deputies have received new materials from investigative journalists alleging that the 'family' of ex-President Yanukovych funneled $7.4 billion through American investment firm Franklin Templeton Investments, which they claim have connections to the US Democratic party."
- Anonyymi
Olisi korkea aika saada tuo omasta mielestään kaikkien alojen maailman suurin ja paras asiantuntija pois ennen kuin se saa maailmansodan tai jonkun muun täystuhon aikaiseksi.
- Anonyymi
Turhaa teatteria! Tuo koko pelleily on pystyssä vain ja ainoastaan, koska demokraatit haluavat mustamaalata Trumppia. Mitään juridista merkitystä koko touhulla ei ole. Republikaanit pystyvät halutessaan estämään virkarikossyytteen etenemisen ja on päivänselvää, että he sen myös tekevät.
Muutenkin tuota koko touhua yritetään vääntää maalaisjärjen vastaisesti "suureksi skandaaliksi". Kysehän on oikeastaan pelkästään siitä, että demokraatit haluavat peitellä erään presidenttiehdokkaansa pojan tekemiä lahjuskupruja. Voiko se, että Trump vaatii lahjussyytösten tutkimista olla "suuri skandaali"? Eikö se ole suuri skandaali, että presidenttiehdokas poikansa kanssa on sekaantunut Ukrainan lahjusvyyhtiin? Ei savua ilman tulta!- Anonyymi
Demokraattien on mahdotonta hyväksyä sitä, että he hävsisivät presidenttivaalit. Koko asia oli petattu heille ja olivat varmoja voitosta. Jokin ihme piti tapahtua.
- Anonyymi
Laiva on uppoamassa, Jokainen yrittää pelastaa oman nahkansa. Trump on pikkutekijä tässä pelissä ja uhrattavissa.
Jossakin vaiheessa myös Deutsche Bank hylkää pikkuruisen apurinsa Trumpin. Paljon alle prosenttiluokan pelaaja heidän biljoonaluokan huijauksissaan. Uhrataan isojen pomojen ja pankin pelastamiseksi.- Anonyymi
Deutsche Bank on julistautunut konkurssiin
- Anonyymi
Joiltakin on tainnut unohtua faktat. Trump on epärehellinen, rikollinen, valehtelija, epäpätevä oppimiskyvytön idiootti, rasisti ja raiskaaja. Jos joku pystyy todistamaan yhdenkin noista tosiasioista vääräksi, niin syyllistyy itse johonkin rikokseen.
Ja mikä tahansa listan yksittänenkin väite riittää täysin kiistattomasti Trumpi välittömään erottamiseen ilman mitään selittelyja yhtikäs mistään. Onko jotain epäselvää?- Anonyymi
paskapuhetta, kansa tietää ja trump voittaa vaalit, se on varma. sinä et tajua mistään mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
paskapuhetta, kansa tietää ja trump voittaa vaalit, se on varma. sinä et tajua mistään mitään.
Trumpin voiton vedonlyöntisuhde on tällä hetkellä 7,42. Revi siitä. Laita tonni, saat varmasti takaisin 7420 e. Vai etkö uskalla? Muutama prosentti on uskaltanut laittaa oikeaa rahaa peliin Trumpin puolesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Trumpin voiton vedonlyöntisuhde on tällä hetkellä 7,42. Revi siitä. Laita tonni, saat varmasti takaisin 7420 e. Vai etkö uskalla? Muutama prosentti on uskaltanut laittaa oikeaa rahaa peliin Trumpin puolesta.
kattele sinä niitä prosentteja, minä tiedän asiat
- Anonyymi
Huono vitsi. Eli jos pystyy todistamaan jonkin noista panetteluistasi valheelliseksi, syyllistyy itse rikokseen? Mihin rikokseen?
Epärehellinen? Kukaan ihminen ei ole 100% rehellinen.
Rikollinen? Kukaan täällä ei noudata lakia 100 % tarkkudella.
Valehtelija? Onko tämä sama kuin epärehellinen???
Epäpätevä?Kenen mukaan? Ja mihin epäpätevä? Ainakin pressana onnistunut monissa asioissa.
Oppimiskyvytön? Eiköhän hän ole paljon oppinut.
Rasisti? Syrjjikö hän jotain ihonväriä? Mustia? Kanye Westin hyvä ystävä. Lisäksi yritti auttaa sitä mahtalevaa räppäriä joka mukiloi miehen Ruotsissa. Tarkoitako meksikolaisia? Meksiko on VALTIO, ei rotu. Yhdysvaltojen rajanaapuri josta on pompannut välillä LAITTOMIA SIIRTOLAISIA USA;N puolelle! Oli se laitonta Obamankin aikaan. Et sinäkään varmasti tykkäisi jos täällä olisi yhtäkkiä puoli Venäjää! Rikkkat artistithan ne haluavat meksikolaisista halpaa työvoimaa puutarhoihinsa ja kartanoihinsa. Madonna, Katy Perry - he vasta ahneita ja epärehellisiä ovat. Kun Madonna sanoi kannatavansa Hillarya, tiesin että Trumpille on siitä hyötyä. Kukaan fiksu ei halua kannataa Madonnan arvoja!
Raiskaaja? Kenet hän on raiskannut? Madonnanko? Vaiko Ariana Granden? Kerro kun tiedät.
Mikään noista väitteistä ei riitä. Ei edes kaikki yhdess'. Hänet on vaaleilla valittu.
Joku taitaa olla USA:n median aivopesemä...noh ovathan monet suomalaisetkin Suomen media aivopesemiä Pride-kulkueineen... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kattele sinä niitä prosentteja, minä tiedän asiat
Kyse ei ole prosenteista. Et ole ikinä lyönyt vetoa tai edes seurannut vedonlyöntejä. Tai oppinut edes peruskoulun perusmatikkaa. Tai mitään muutakaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huono vitsi. Eli jos pystyy todistamaan jonkin noista panetteluistasi valheelliseksi, syyllistyy itse rikokseen? Mihin rikokseen?
Epärehellinen? Kukaan ihminen ei ole 100% rehellinen.
Rikollinen? Kukaan täällä ei noudata lakia 100 % tarkkudella.
Valehtelija? Onko tämä sama kuin epärehellinen???
Epäpätevä?Kenen mukaan? Ja mihin epäpätevä? Ainakin pressana onnistunut monissa asioissa.
Oppimiskyvytön? Eiköhän hän ole paljon oppinut.
Rasisti? Syrjjikö hän jotain ihonväriä? Mustia? Kanye Westin hyvä ystävä. Lisäksi yritti auttaa sitä mahtalevaa räppäriä joka mukiloi miehen Ruotsissa. Tarkoitako meksikolaisia? Meksiko on VALTIO, ei rotu. Yhdysvaltojen rajanaapuri josta on pompannut välillä LAITTOMIA SIIRTOLAISIA USA;N puolelle! Oli se laitonta Obamankin aikaan. Et sinäkään varmasti tykkäisi jos täällä olisi yhtäkkiä puoli Venäjää! Rikkkat artistithan ne haluavat meksikolaisista halpaa työvoimaa puutarhoihinsa ja kartanoihinsa. Madonna, Katy Perry - he vasta ahneita ja epärehellisiä ovat. Kun Madonna sanoi kannatavansa Hillarya, tiesin että Trumpille on siitä hyötyä. Kukaan fiksu ei halua kannataa Madonnan arvoja!
Raiskaaja? Kenet hän on raiskannut? Madonnanko? Vaiko Ariana Granden? Kerro kun tiedät.
Mikään noista väitteistä ei riitä. Ei edes kaikki yhdess'. Hänet on vaaleilla valittu.
Joku taitaa olla USA:n median aivopesemä...noh ovathan monet suomalaisetkin Suomen media aivopesemiä Pride-kulkueineen...Kokeile todistaa yksi väite edes osittain vääräksi. Ei onnistu ilman oikeuden lahjontaa.
Miksi kirjoitat rivikaupalla täyttä puppua?
Yhdessäkään kirjoittamassasi lauseessa ei ole järjen hiventäkään. Ei mitään logiikkaa. Tuo vain yksi luuserien tapa valehdella. Kuvottavaa. Samaa puppua saa kuulla republikaanien johtohenkilöiden suusta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Trumpin voiton vedonlyöntisuhde on tällä hetkellä 7,42. Revi siitä. Laita tonni, saat varmasti takaisin 7420 e. Vai etkö uskalla? Muutama prosentti on uskaltanut laittaa oikeaa rahaa peliin Trumpin puolesta.
Mitä hopötät?
2.2 -2.43 on kertoimet nyt
Tuskin 2 päivässä on noin paljon muuttunut
https://www.oddschecker.com/politics/us-politics/us-presidential-election-2020/winner
Revi siitä ihan ite - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kattele sinä niitä prosentteja, minä tiedän asiat
Mikäli Donald Trumpin voittajakerroin on yli 7, niin laitan kaikki kätesvarani likoon ja otan lisäksi 25.11.2019 lainaa maanantaiaamuna koko kiinteää omisuuttani vastaa viimeistä euroa myöten.
- Anonyymi
Koko Trumpin kauden ajan on lässytetty et kohta se erotetaan, no siellä edelleen näkyy istuvan.
En yllättyisi vaikka valittaisiin uudelleen.
Mikäli valitaan joku toinen niin epäilen ettei joudu tuommoiseen lihamyllyyn alusta saakka ennenkuin on edes astunut virkaan.
Jotenkin koko touhu on tuntunut siltä, että huonot häviäjät ovat räksyttäneet leukojaan koko kauden ajan.
Olette mielestäni Luusereita ja vieläpä huonoja semmoisia.
Ja niin en ole siis mikään suuri Trump fani mutta silti annetaan miehelle mahdollisuus. Hänethän on sentään virallisilla vaaleilla aikanaan valittu.- Anonyymi
Sama pelle jaksaa toistaa samaa hokemaansa kuukausia. Tiedät Trumpin olevan rikollinen valehtelia ja han on käyttänyt virka-asemaansa kymmeniä kertoja väärin. Mikä osuus epärehellisillä vaalivirkailijoilla oli Trumpin vaalivoitossa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sama pelle jaksaa toistaa samaa hokemaansa kuukausia. Tiedät Trumpin olevan rikollinen valehtelia ja han on käyttänyt virka-asemaansa kymmeniä kertoja väärin. Mikä osuus epärehellisillä vaalivirkailijoilla oli Trumpin vaalivoitossa?
Valehtelihan Suomen demaripääministeri jo ennen vaaleja niin että korvat heilui. Silti äänestettiin suurimmaksi puolueeksi.
- Anonyymi
Kommunistimedia ei onnistu tuossa. ABC on vähintään yhtä kommunistinen kuin CNN.
- Anonyymi
Lausetta "k-kyllä tämä on nyt varmuudella Trumpin loppu", on hoettu loputtomiin vasemmistolaisten ja median toimesta siitä lähtien, kun Trump ilmoitti lähtevänsä mukaan presidentinvaaleihin.
- Anonyymi
Ja meillä on yksi kuuluisa NHL-pelaaja, joka fanittaa Trumpia! Hahahhaaaa! Olin pitänyt tätä pelaajaa fiksuna........, mutten enää.
- Anonyymi
No voi olla sinulle jatkossakin parempi, että keskityt edelleen vain tanssiin ja balettiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No voi olla sinulle jatkossakin parempi, että keskityt edelleen vain tanssiin ja balettiin.
Voi voi kolahtiko pahasti?
- Anonyymi
Viime vaalien vaalivilppi ei onnistukaan ihan niin helposti ensi vuonna. Trump kyllä yrittää koko ajan keksiä jotain uutta tuhansien apuriensa kanssa. Aika epätoivoista.
- Anonyymi
Jos haluaa saada hyvän kuvan siitä, mitä tässä virkarikosteatterissa on todella meneillään, niin kannattaa katsoa tämä video: https://www.youtube.com/watch?v=YSlX9m1iZ6M
- Anonyymi
Älkää vaivautuko. Tuo on Fox News. Trumpin oma kanava! Sairasta aivopesua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älkää vaivautuko. Tuo on Fox News. Trumpin oma kanava! Sairasta aivopesua.
Paskat! Täällä porukka vaan kuuntelee korvat märkinä jotain CNNää luullen, että siellä on se totuus! Kyse on demokraattien ja globalistien propahandakanavasta. Totuus lienee jossain cnn:n ja fox:in välimaastossa. Jos ei tuota ymmärrä on täysin pihalla!
- Anonyymi
Nyt tutkitaan Trumpin virassaan tekemiä lukemattomia rikoksia. Jos joku muu on joskus tehnyt jotain vastaavaa, sillä ei ole nyt mitään merkitystä. Ja jos Trump on tehnyt jonkun asian virassaan oikein tai kannattaa joitakin ihan hyviäkin asioista, niillä ei nyt myöskään ole pienimmässäkään määrin mitään merkitystä eikä niitä tietystikään saa lähteä mainostamaan. Pelkkää harhautusta itse pääasiasta.
Kongressin julkisissa kuulemistilaisuuksissa yksikään republikaani ei edes yrittänyt kuulla todistajia, vaan kulutti kaiken ajan omien mielipiteidensä julkituloon ja yritti syöttää niitä myös todistajille. Pari minuuttia omia tulkintoja ja sitten "kyllä tai ei" kysymys todistajalle.
Pysykää asiassa.- Anonyymi
Jos on yhden lähteen varassa niin käsitän, muuten en pysty käsittään miten joku on noin pihalla asioista.
- Anonyymi
Jokohan se Amerikkaa halventava mielipuoli saataisiin viimeinkin pois rakentelemasta maailmansotaa?!
Trumpin lisäksi saisivat heittää kuntoutettaviin eläkeläisvankiloihin myös Israelin ja Britannian pääministerit. - Anonyymi
USAssa on lyhyt muisti eli kun kampanjointi uudelleen alkaa niin se joka valehtelee parhaiten pääsee valtaan.
Eli Trump on edelleen vahvoilla raamattuvyöhykkeellä ja muualla keskilännessä, alueilla joissa muu maailma ja evoluutio ovat outoja käsitteitä.- Anonyymi
EVOLUUTIO = Pölhöys tieteen valtavirraksi.
Haistakaa paska koko kommentti ketju kun ette mistään mitään tiedä.
Trump on asettanut syytteeseen useita CIA.n agentteja ja Hillary Clintoninkin keissi alkaa olla valmis syytteeseen pantavaksi.
Valemedia rummuttaa vaan olemattomista Trumpin syytteistä mitä ei ole olemassakaan. Lukekaa oikeita uutisia ja tarkistakaa uutisten lähdetiedostot.- Anonyymi
Mitähän uutisia oikein seurasta, jollei Trump ole syyllistynyt mihinkään laittomuuden?
- Anonyymi
Mikä on äidinkielesi? Mitä kääntäjää käytät?
Samanlaisia palkattuja "kommentoijia" on nyt kaikkien amerikkalaisten uutiskanavien kaikilla kommenttipalstoilla kymmeniä tuhansia. Ohjattua järjestelmällistä yötä päivää tauotta jatkuvaa terroria.
Trump on demokraattinen paras vaaliavustaja. Anonyymi kirjoitti:
Mitähän uutisia oikein seurasta, jollei Trump ole syyllistynyt mihinkään laittomuuden?
Trump ei todistettavasti ole syyllistynyt yhtään mihinkään laittomuuteen. Jos sinulla on jotain muuta todisteita kuin valtamedian valeuutis-propagandaa, niin laita linkit oikeudenpäätöksiin joissa Trump on tuomittu rikolliseksi.
Alla on runsaasti tilaa linkeille, iltapaskalehtien huuhaa linkit ei kuitenkaan kelpaa.- Anonyymi
Delphin kirjoitti:
Trump ei todistettavasti ole syyllistynyt yhtään mihinkään laittomuuteen. Jos sinulla on jotain muuta todisteita kuin valtamedian valeuutis-propagandaa, niin laita linkit oikeudenpäätöksiin joissa Trump on tuomittu rikolliseksi.
Alla on runsaasti tilaa linkeille, iltapaskalehtien huuhaa linkit ei kuitenkaan kelpaa.Lopea jo tuo älytön valheellinen suunsoittosi. Trump on tehnyt todistettavasti satoja rikoksia. Ja on moninkertaisesti tuomittu rikollinen. Löydät kaikki Googlella.
Vajaa kuukausi sitten paljastuneesta pienestä Ukrainakin tapauksestakin on tullut esiin useita Trumpin rikoksia ja tutkinta on vasta aivan alkuvaiheeessa. Vastaavia maanpetoksia on monia muitakin. Trump tekee todistettavasti vähintään yhden rikoksen päivässä ja valehtelee n. 10 kertaa päivässä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitähän uutisia oikein seurasta, jollei Trump ole syyllistynyt mihinkään laittomuuden?
Jos olis syyllistynyt tuskin istuis enää talossa valkosessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lopea jo tuo älytön valheellinen suunsoittosi. Trump on tehnyt todistettavasti satoja rikoksia. Ja on moninkertaisesti tuomittu rikollinen. Löydät kaikki Googlella.
Vajaa kuukausi sitten paljastuneesta pienestä Ukrainakin tapauksestakin on tullut esiin useita Trumpin rikoksia ja tutkinta on vasta aivan alkuvaiheeessa. Vastaavia maanpetoksia on monia muitakin. Trump tekee todistettavasti vähintään yhden rikoksen päivässä ja valehtelee n. 10 kertaa päivässä.Onneksi olkoon, kaikki oikein mitä kirjoitit, nimi vain täytyy vaihtaa , H.Clinton
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitähän uutisia oikein seurasta, jollei Trump ole syyllistynyt mihinkään laittomuuden?
Ei ole
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lopea jo tuo älytön valheellinen suunsoittosi. Trump on tehnyt todistettavasti satoja rikoksia. Ja on moninkertaisesti tuomittu rikollinen. Löydät kaikki Googlella.
Vajaa kuukausi sitten paljastuneesta pienestä Ukrainakin tapauksestakin on tullut esiin useita Trumpin rikoksia ja tutkinta on vasta aivan alkuvaiheeessa. Vastaavia maanpetoksia on monia muitakin. Trump tekee todistettavasti vähintään yhden rikoksen päivässä ja valehtelee n. 10 kertaa päivässä.Hmm..lääkkeet ottamatta? Trumpilla ei ole mitään rikostuomioita! Ei edes syytteitä päällä. "Tutkintoja" on masinoitu epätoivoisen demaripoppoon toimesta senkin eestä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lopea jo tuo älytön valheellinen suunsoittosi. Trump on tehnyt todistettavasti satoja rikoksia. Ja on moninkertaisesti tuomittu rikollinen. Löydät kaikki Googlella.
Vajaa kuukausi sitten paljastuneesta pienestä Ukrainakin tapauksestakin on tullut esiin useita Trumpin rikoksia ja tutkinta on vasta aivan alkuvaiheeessa. Vastaavia maanpetoksia on monia muitakin. Trump tekee todistettavasti vähintään yhden rikoksen päivässä ja valehtelee n. 10 kertaa päivässä.Google ei ole yhdysvaltojen oikeuslaitos eikä edusta sitä. Se on ihan sama mitä google höpisee
- Anonyymi
Jenkit ei edes tiedä missä ukraina on. Tietävätkö edes, että kyse on valtiosta.
Tämä episodi ei vaikuta Trumpin vaalimenestykseen mitenkään.- Anonyymi
Laske kuitenkin republikaanien kannatusta kaikkialla ainakin 1 %:lla. Usealle henkilölle vankeustuomio. Koko ajan paljastuu lisää. Täysin aukottomat todisteet.
Trump ei taida päästä edes ehdokkaaksi. Töpeksii kiihtyvällä vauhdilla. Terveys alkaa reistailla kovan paineen alla. Ei enää montaa luotettavaa kannattajaa Valkoisessa Talossa. Kuka pettää seuraavaksi? Keneen voi luottaa? Vankila uhkaa. Pitää palkata lisää uusia asianajajia. Asianajajia haastetaan oikeuteen. Mistä heille saisi asianajajia? Verotiedot tulevat julki. Koko korttitalo sortuu. Lisää huonoja uutisia republikaanien menetyksistä osavaltioissa. Jne. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laske kuitenkin republikaanien kannatusta kaikkialla ainakin 1 %:lla. Usealle henkilölle vankeustuomio. Koko ajan paljastuu lisää. Täysin aukottomat todisteet.
Trump ei taida päästä edes ehdokkaaksi. Töpeksii kiihtyvällä vauhdilla. Terveys alkaa reistailla kovan paineen alla. Ei enää montaa luotettavaa kannattajaa Valkoisessa Talossa. Kuka pettää seuraavaksi? Keneen voi luottaa? Vankila uhkaa. Pitää palkata lisää uusia asianajajia. Asianajajia haastetaan oikeuteen. Mistä heille saisi asianajajia? Verotiedot tulevat julki. Koko korttitalo sortuu. Lisää huonoja uutisia republikaanien menetyksistä osavaltioissa. Jne.Paljos maksetaan tuosta vaahtoomisesta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laske kuitenkin republikaanien kannatusta kaikkialla ainakin 1 %:lla. Usealle henkilölle vankeustuomio. Koko ajan paljastuu lisää. Täysin aukottomat todisteet.
Trump ei taida päästä edes ehdokkaaksi. Töpeksii kiihtyvällä vauhdilla. Terveys alkaa reistailla kovan paineen alla. Ei enää montaa luotettavaa kannattajaa Valkoisessa Talossa. Kuka pettää seuraavaksi? Keneen voi luottaa? Vankila uhkaa. Pitää palkata lisää uusia asianajajia. Asianajajia haastetaan oikeuteen. Mistä heille saisi asianajajia? Verotiedot tulevat julki. Koko korttitalo sortuu. Lisää huonoja uutisia republikaanien menetyksistä osavaltioissa. Jne.Tai sitten käy niinkuin aina ennenkin...mitään ihmeellistä ei tapahdu ja Trump valitaan toiselle kaudelle.
Jos nyt kuitenkin rauhoittuisit, ettet vaan polta itteäs loppuun. Kirjoituksestasi päätellen olet jo melko rajoilla!
- Anonyymi
Kannattaako uskoa ABC:n juttuja.
Itse käyn ABC:llä syömässä - Anonyymi
Ei noita Jenkkilän valtijaita enää millään demokratialla olla päätetty. Eikös se joku Jenkkilän valtaelin loppukädessä ollut se joka sanoi viimeisen sanan Trumpin valtaan pääsystä alunperinkin? Käsittääkseni Clinton olisi muuten voittanut niukasti KANSAN äänet puolelleen mutta hallinto päätti toisin. Trump oli taloudellisesti parempi ratkaisu( vaikka täysi psykopaatti onkin) ja sai enemmän media-huomiota ja suosiota
- Anonyymi
Puhut paskaa. Trump voitti kiistatta USA:n vaalit. Ota selvää USA:n vaalijärjestelmästä ja tule siten höpisemään tänne jotakin muuta kuin tyhmyyksiä.
- Anonyymi
Turha täällä on Trumpista mölistä. Kyllä jenktit omistaan huolen pitävät. Niiden pressa-asiat ei ole meidän päätettävissä. Joten sanokaa, että Mika Aaltonenkin opettelis pitämään tyhmän turpansa kiinni. Hän on arvioi asiat aina väärin ja sitten kuikuttelee televisiossa muka jonakin asiantuntijana. Sehän on täysi nuija.
- Anonyymi
Totta, Aaltonen yrittää olla asiantuntija, kuten kaikki suomessa olevat ihmiset.. Täältä käsin voidaan olla niin tietäväisiä! Luulen, että Trump valitaan seuraavallekin kaudelle, se on ihan sama mitä puhutaan ja onko tehnyt jonkun rukoksen. Jenkit äänestävät!
- Anonyymi
Trump sitä ja Trump tätä. Ajojahti kiihtyy koska demarit haluaa hänet vain pois virasta.
Sama malli Suomessa. Suomen Uutiset kertoo totuuksia. Tästä on kysymys.
"Politiikan vasen laita tekee jälleen, mitä se on niin monet kerrat valtaan päästyään tehnyt – se pyrkii tekemään omien poliittisten teemojensa vastustamisesta laitonta. Aikamme suurimpia vitsejä on nimittää tällaista toimintaa liberaaliksi tai demokraattiseksi".
https://www.suomenuutiset.fi/ronkainen-vanhojen-tv-ohjelmien-tutkintapyynnoista-tata-loukkaantumisen-maaraa/- Anonyymi
Tuo on ihan hupijulkaisu. Se että Suomen Uutiset ei ole sitoutunut Julkisen sanan neuvoston Journalistin ohjeisiin kertoo jo kaiken tarpeellisen. Hörhöjen öyhötystä kuplassaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on ihan hupijulkaisu. Se että Suomen Uutiset ei ole sitoutunut Julkisen sanan neuvoston Journalistin ohjeisiin kertoo jo kaiken tarpeellisen. Hörhöjen öyhötystä kuplassaan.
Omasta mielestäni tuo taas tekee siitä rehellisemmän!
Nuo muut toistelevat vain liberaaliglobalistien propagandaa.
- Anonyymi
Yksikään täällä Trumpia puolustavista ei osaa englantia, eikä pysty kuuntemaan hänen julkisia suoria puheitaan tai edes suoria lähetyksiä kongressin kuulemistilaisuuksista tai ylipäätään katsomaan mitään editoimattomia videoita. Niissä esiintyy oikeita aitoja rehellisiä amerikkalaisia. Osaavat puhua useita peräkkäisiä kokonaisia lauseita ilman sekoilua ja toistoa ja asiasta poikkeamista. Ei onnistu Trumpin väeltä ikinä, koska pitää koko ajan valehdella ja yrittää olla kertomatta vahingossakaan mitään totuuksia. Vaikeaa, jos ei edes muista mitä on sanonut edellisissä lauseissa ja mistä oikein piti ja sai puhua.
Lukekaa tähän tuleva ensimmäinen kommentti. Joku suomen kielen taidoton trolli kopio jotain samaa puppua jostakin ja yrittää sillä todistaa kaikkien muiden olevan väärässä ja alkaa arvostelemaan muita. Odottakaa!- Anonyymi
Oletko siis Trumpin puolesta, vai vastaan?
- Anonyymi
Ei oikein aukee mitä tää meille kuuluu. Maailmalla nahistellaan joka puolella. Ja amerikka on vieläpä kaukana. Nuo ajavat omia etujaan oli kuka hyväsä siellä johtamassa orkesteria. Eivät aja suomen etuja kuten on aiemminkin nähty nokian ym yritysten kohtelussa.
Suomen vihamielinen kanta trumppiin tiedetään vaikka en keksi mitä pahaa hän on suomelle tehnyt mutta eihän tuo kauaa enää edes elä kun poistuu luonnollisesti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko siis Trumpin puolesta, vai vastaan?
Olet selvästi venäläinen. Ei hajuakan suomen kielestä. Liian vaikeaa.
- Anonyymi
Kyllä ne demokraatit on niin selkeäsanaisia ja rehellisiä. Sehän nähtiin jo edellisten Venäjä syytösten tai vaikkapa Kavanaughin kohdalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet selvästi venäläinen. Ei hajuakan suomen kielestä. Liian vaikeaa.
Olet selvästi skitsofreeninen. Ei hajuakaan todellisuudesta. Liian vaikeaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet selvästi skitsofreeninen. Ei hajuakaan todellisuudesta. Liian vaikeaa.
Sinä se vain jaksat soittaa suutasi. Kokeileppa joskus kirjoittaa muutamia jotain asiaa sisältäviä lauseita. Paljastat heti tietämättömyytesi! Yritä edes. Opit jotain.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä se vain jaksat soittaa suutasi. Kokeileppa joskus kirjoittaa muutamia jotain asiaa sisältäviä lauseita. Paljastat heti tietämättömyytesi! Yritä edes. Opit jotain.
Kirjoitin jo tuossa muutamaa riviä ylempänä, jos vain vaivautuisit sen lukemaan.
- Anonyymi
Nyt näyttäisi siltä, että kaikissa kongressin kuulemistilaisuuksissa aktiivisesti äänessä oleva republikaanijohtaja Devin Nunes on itse sotkeunut Ukrainan juttuun korviaan myöten. Ja kaikki matkat valtion laskuun. Joutunee itse jossakin vaiheessa kuultavaksi. Saa nähdä millaiseksi piipitykseksi ääni muuttuu, kun sopertaa itku kurkussa valan alla.
Sama juttu monen muun aktiivisen republikaanijohtajan kanssa. Ovat mukana kaikenlaisisa yksityisluoteisissa hämäräoperaatioissa ja maksattavat aina kaiken valtiolla. Kaikki löytyy julkisista arkistoista. Pitää vain kaivaa esille ja osata yhdistää johonkin. Tai odottaa jonkun antavan vihjeen.- Anonyymi
Trump on kiellättänyt "lailla" hallituksen virkailijoita antamaan mitään julkisiakaan dokumentteja kongressille. Yksityinen järjestö keksi pyytää kaikenlaisia julkisia dokumentteja itselleen ja lainkuuliaiset virkailijat tietysti jakavat niitä niin paljon kuin ikinä ehtivät.
Paljon sellaista tietoa on jo paljastunut, joka olisi olut täysin välttätöntä saada tietoon ennen kongressin kuulemisia. Ja satoja tai jopa tuhansia sivuja tulossa lisää.
Kohta alkaa Rudy Giulianin, Mike Pompeon, William Barrin ja John Boltonin kuulemiset. Kaikki mukana sopassa korviaan myöten. Eivät pysty sopimaan yhteistä satua. Paljastuu lisää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Trump on kiellättänyt "lailla" hallituksen virkailijoita antamaan mitään julkisiakaan dokumentteja kongressille. Yksityinen järjestö keksi pyytää kaikenlaisia julkisia dokumentteja itselleen ja lainkuuliaiset virkailijat tietysti jakavat niitä niin paljon kuin ikinä ehtivät.
Paljon sellaista tietoa on jo paljastunut, joka olisi olut täysin välttätöntä saada tietoon ennen kongressin kuulemisia. Ja satoja tai jopa tuhansia sivuja tulossa lisää.
Kohta alkaa Rudy Giulianin, Mike Pompeon, William Barrin ja John Boltonin kuulemiset. Kaikki mukana sopassa korviaan myöten. Eivät pysty sopimaan yhteistä satua. Paljastuu lisää.Trumpin täysi-ikäisiä lapsia ja heidän puolisoitaan ei ole vielä päästy kuulemaan. Ovat varmasti mukana jossakin.
Kohta Melania lausuu jotain negatiivista Trumpista ja ilmoittaa muuttavan poikansa kanssa pois Valkoisesta talosta heti ekan kauden päätyttyä. Poika avaa oman oman Twitter-tilin, jossa esittää omia terveitä näkemyksiä asioista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Trumpin täysi-ikäisiä lapsia ja heidän puolisoitaan ei ole vielä päästy kuulemaan. Ovat varmasti mukana jossakin.
Kohta Melania lausuu jotain negatiivista Trumpista ja ilmoittaa muuttavan poikansa kanssa pois Valkoisesta talosta heti ekan kauden päätyttyä. Poika avaa oman oman Twitter-tilin, jossa esittää omia terveitä näkemyksiä asioista.Trumpilla ole mitään keinoja mitenkään vaikuttaa Melanian päätöksiin. Harvinainen tilanne!
- Anonyymi
Trump on valehdellut virka-aikanaan 35 000 kertaa faktantarkastajien mukaan. Trump on vetänyt mukaansa republikaanit tähän samaan suohon, suojellessaan tätä infantiilia seniilia ukkoa.
- Anonyymi
Älähän nyt hutki ennen kuin on tutkittu
- Anonyymi
Aina on ollut hulluja diktaattoreja, hempeiljiät eivät etene.
Trump on sekopää ja hänellä kannattajia koska hyötyvät taloudellisesti sekoilusta! - Anonyymi
Varsinainen uutispommi on vielä tulossa, kun selviää mitä hämärää businesta Joe Biden poikansa kanssa Ukrainassa harrasti. Trumpilla on ollut siitä hajua jo pitemmän aikaa ja on vain ajan kysymys, milloin Trumpin epäilykset todistetaan.
- Anonyymi
DEMOKRAATTIEN KANNALTA on hyvin kiusallista, että mitään rikosta, josta Trumpia voitaisiin oikeasti syyttää, ei ole tapahtunut. Kyseinen puhelinkeskustelu käytiin kesällä 2019, jolloin ei ollut käynnissä edes vaalikampanjaa. Mistään kampanjan rahoitukseen liittyvistä asioista ei Trumpia voida siten syyttää.
Toinen, tärkeämpi seikka on, että Trumpilla Yhdysvaltain presidenttinä on oikeus soittaa minkä tahansa valtion päämiehelle missä tahansa asiassa. Hän ei voi rikkoa mitään ulkopolitiikan aiemmin sovittuja asioita tai käytäntöjä, sillä hän itse päättää Yhdysvaltain ulkopolitiikasta, jota virkamiesten on pantava täytäntöön. Lisäksi hänellä on oikeus käydä puhelinkeskusteluja luottamuksellisesti.
Julkisuudessa on usein toistettu, että joku tietty nimeltä mainitsematon whistleblower eli ilmiantaja on tässä avainasemassa tuotuaan julki jonkin väitetyn väärinkäytöksen ja joka sen vuoksi nauttisi jonkinasteista suojaa. Kyseisen henkilön nimi on kerrottu julkisuudessa moneen otteeseen: hän on CIA:n työtekijä Eric Ciaramella. Ja kyseessä ei todellakaan ole jotain väärinkäytöstä koskeva ilmianto, vaan salaisen asiakirjan eli presidentin puhelinkeskustelun vuotaminen.
Trumpin ja Zelenskyn välinen puhelinkeskustelu on saatavana nyt myös asiakirjamuodossa. Se on toistaiseksi julkistetuilta osin täysin asiallinen. Joistakin yksityiskohdista on käyty julkisuudessa kiistaa. Oletan, että transkriptin kirjoittaja on joutunut tasapainoilemaan Trumpin puhetyylin ja normaalin asiakirjatekstin sanamuotojen ja lauserakenteiden välillä. Ehdotetut muutokset eivät muuttaisi keskustelua merkityksellisellä tavalla.
Keskeisin Trumpin pyyntö Zelenskylle oli seuraava: Trump pyysi, että Ukrainan viranomaiset avustaisivat meneillään olevassa oikeusministeri Barrin ja piirisyyttäjä John Durhamin rikostutkinnaksi muuttuneessa selvitystyössä, johon Zelensky auliisti suostui. Tässä ovat taustalla Joe Bidenin (Obaman varapresidentti) toimet. Kun Ukrainan viranomaiset alkoivat tutkia Joe Bidenin pojan Hunter Bidenin epäilyttävää toimintaa Burisma Holdings -yhtiön johtajana, isä Biden erotutti Ukrainan valtionsyyttäjä Viktor Shokinin ja vieläpä kehuskeli tällä asialla julkisesti.
TRUMPIN JA ZELENSKYN PUHELINKESKUSTELUN vuotaminen julkisuuteen on äärimmäisen vakava asia, jolla tulee olemaan monenlaisia seurauksia sekä vuotajalle että Yhdysvaltojen johdolle. Kyseessä ei ole pelkästään harkittu hyökkäys istuvaa presidenttiä vastaan. Kyseessä on myös hyökkäys presidentti-instituutiota vastaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
DEMOKRAATTIEN KANNALTA on hyvin kiusallista, että mitään rikosta, josta Trumpia voitaisiin oikeasti syyttää, ei ole tapahtunut. Kyseinen puhelinkeskustelu käytiin kesällä 2019, jolloin ei ollut käynnissä edes vaalikampanjaa. Mistään kampanjan rahoitukseen liittyvistä asioista ei Trumpia voida siten syyttää.
Toinen, tärkeämpi seikka on, että Trumpilla Yhdysvaltain presidenttinä on oikeus soittaa minkä tahansa valtion päämiehelle missä tahansa asiassa. Hän ei voi rikkoa mitään ulkopolitiikan aiemmin sovittuja asioita tai käytäntöjä, sillä hän itse päättää Yhdysvaltain ulkopolitiikasta, jota virkamiesten on pantava täytäntöön. Lisäksi hänellä on oikeus käydä puhelinkeskusteluja luottamuksellisesti.
Julkisuudessa on usein toistettu, että joku tietty nimeltä mainitsematon whistleblower eli ilmiantaja on tässä avainasemassa tuotuaan julki jonkin väitetyn väärinkäytöksen ja joka sen vuoksi nauttisi jonkinasteista suojaa. Kyseisen henkilön nimi on kerrottu julkisuudessa moneen otteeseen: hän on CIA:n työtekijä Eric Ciaramella. Ja kyseessä ei todellakaan ole jotain väärinkäytöstä koskeva ilmianto, vaan salaisen asiakirjan eli presidentin puhelinkeskustelun vuotaminen.
Trumpin ja Zelenskyn välinen puhelinkeskustelu on saatavana nyt myös asiakirjamuodossa. Se on toistaiseksi julkistetuilta osin täysin asiallinen. Joistakin yksityiskohdista on käyty julkisuudessa kiistaa. Oletan, että transkriptin kirjoittaja on joutunut tasapainoilemaan Trumpin puhetyylin ja normaalin asiakirjatekstin sanamuotojen ja lauserakenteiden välillä. Ehdotetut muutokset eivät muuttaisi keskustelua merkityksellisellä tavalla.
Keskeisin Trumpin pyyntö Zelenskylle oli seuraava: Trump pyysi, että Ukrainan viranomaiset avustaisivat meneillään olevassa oikeusministeri Barrin ja piirisyyttäjä John Durhamin rikostutkinnaksi muuttuneessa selvitystyössä, johon Zelensky auliisti suostui. Tässä ovat taustalla Joe Bidenin (Obaman varapresidentti) toimet. Kun Ukrainan viranomaiset alkoivat tutkia Joe Bidenin pojan Hunter Bidenin epäilyttävää toimintaa Burisma Holdings -yhtiön johtajana, isä Biden erotutti Ukrainan valtionsyyttäjä Viktor Shokinin ja vieläpä kehuskeli tällä asialla julkisesti.
TRUMPIN JA ZELENSKYN PUHELINKESKUSTELUN vuotaminen julkisuuteen on äärimmäisen vakava asia, jolla tulee olemaan monenlaisia seurauksia sekä vuotajalle että Yhdysvaltojen johdolle. Kyseessä ei ole pelkästään harkittu hyökkäys istuvaa presidenttiä vastaan. Kyseessä on myös hyökkäys presidentti-instituutiota vastaan.Juuri tälläistä samaa trollausta harjoitetaan amerikkaisilla keskustelupalstoilla. Kopsataan pitkiä pupputekstejä ja yritetään niillä peittää fakta-tietoa. Osa pupusta tulee Venäjältä. Kyllä kaikki jo tietävät mistä on kysymys.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri tälläistä samaa trollausta harjoitetaan amerikkaisilla keskustelupalstoilla. Kopsataan pitkiä pupputekstejä ja yritetään niillä peittää fakta-tietoa. Osa pupusta tulee Venäjältä. Kyllä kaikki jo tietävät mistä on kysymys.
Lyhyt faktantarkistus: Trumppia ei ole todettu syylliseksi vielä yhteenkään rikokseen. Meneillään oleva Ukraina-tutkinta on vain epätoivoista jatkumoa pieleen menneelle Venäjä tutkinnalle. Kyllähän kaikki tietävät mistä on kysymys.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lyhyt faktantarkistus: Trumppia ei ole todettu syylliseksi vielä yhteenkään rikokseen. Meneillään oleva Ukraina-tutkinta on vain epätoivoista jatkumoa pieleen menneelle Venäjä tutkinnalle. Kyllähän kaikki tietävät mistä on kysymys.
Viime vuonna tuomittiin vakavasta ja törkeästä säätiörikoksesta, kolme vuotta sitten huijausyliopiston pyörittämisestä. Hänet on tuomitu satoja kertoja välimiesoikeuksissa petoksistaan. Hän on yritystensä kautta joutunut tuhansia kertoja oikeuteen. Yritysten asianajajat ovat hoitaneet jutut ja Trump on aina selvinnyt maksamalla.
Pelkästään tänäkin vuonna hänet on todettu syyllistyneen paljon yli kymmeneen vakavaan rikokseen. Kaikki todistettavasti ja julkisesti. Myöntää itse kaiken. Vetoaa siihen, ettei istuvaa presidentiä saa asettaa syytteeseen oikeudessa. Hän päätteelee tästä, etteivät hänen tekemänsä rikoskset siis olekaan rikoksia! Syyllisiä ovat kaikki muut.
Tulet kuulemaan paljon lisää vuoden parin päästä alkavissa oikeudenkäynneissä ja näkemään millaista surkimusta ja itkupilliä ole tukenut. Jeffrey Epstein tai Harvey Weinstein ovat pikkutekijöitä Trumpin rinnalla. Kyllä nuokin saivat toimia täysin vapaasti vuosikymmeniä, vaikka kaikki tiesivät kaikesta kaiken. Sinäkin!
Mieti hetki ja ota selvää asioista. Ei Yhdysvallat ole vielä todellinen oikeusvaltio.
Lopettakaa valehteleminen. - Anonyymi

Lopettakaa valehteleminen.No joo. Viittasin lähinnä virkarikoksiin. Jos laitat linkin jossa Trump on syyllistynyt virkarikokseen, niin voin kyllä pyörtää sanani.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viime vuonna tuomittiin vakavasta ja törkeästä säätiörikoksesta, kolme vuotta sitten huijausyliopiston pyörittämisestä. Hänet on tuomitu satoja kertoja välimiesoikeuksissa petoksistaan. Hän on yritystensä kautta joutunut tuhansia kertoja oikeuteen. Yritysten asianajajat ovat hoitaneet jutut ja Trump on aina selvinnyt maksamalla.
Pelkästään tänäkin vuonna hänet on todettu syyllistyneen paljon yli kymmeneen vakavaan rikokseen. Kaikki todistettavasti ja julkisesti. Myöntää itse kaiken. Vetoaa siihen, ettei istuvaa presidentiä saa asettaa syytteeseen oikeudessa. Hän päätteelee tästä, etteivät hänen tekemänsä rikoskset siis olekaan rikoksia! Syyllisiä ovat kaikki muut.
Tulet kuulemaan paljon lisää vuoden parin päästä alkavissa oikeudenkäynneissä ja näkemään millaista surkimusta ja itkupilliä ole tukenut. Jeffrey Epstein tai Harvey Weinstein ovat pikkutekijöitä Trumpin rinnalla. Kyllä nuokin saivat toimia täysin vapaasti vuosikymmeniä, vaikka kaikki tiesivät kaikesta kaiken. Sinäkin!
Mieti hetki ja ota selvää asioista. Ei Yhdysvallat ole vielä todellinen oikeusvaltio.
Lopettakaa valehteleminen."Pelkästään tänäkin vuonna hänet on todettu syyllistyneen paljon yli kymmeneen vakavaan rikokseen." - Noistakaan en ole kuullut. Löytyykö joltakin joku linkki noihin rikoksiin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Pelkästään tänäkin vuonna hänet on todettu syyllistyneen paljon yli kymmeneen vakavaan rikokseen." - Noistakaan en ole kuullut. Löytyykö joltakin joku linkki noihin rikoksiin?
Jos olet vähänkin seurannut uutisia, tiedät kyllä kaiken. Jo pelkkiä todistajan uhkailuja on useita. Jokaisesta yli 5 v tuomio. Kaikki Trumpin tekemät laittomuudet ja virka-aseman väärinkäytökset ovat rikoksia.

Olen todella huono seuraamaan uutisia, joten nyt on hyvä tilaisuus sivistää meikäläistä. Laita linkki jossa näkyy, että Trump on tänäkin vuonna todettu syylliseksi vakavaan rikokseen, yhteen tai useampaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Pelkästään tänäkin vuonna hänet on todettu syyllistyneen paljon yli kymmeneen vakavaan rikokseen." - Noistakaan en ole kuullut. Löytyykö joltakin joku linkki noihin rikoksiin?
Lue Muellerin raportti. Sen mukaan Trump syyllistyi kymmeneen (10) oikeuden estämiseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lue Muellerin raportti. Sen mukaan Trump syyllistyi kymmeneen (10) oikeuden estämiseen.
No tämähän menee ihan koomiseksi. Pyysin linkkiä joka osoittaa Trumpin syyllistyneen vakavaan rikokseen, yhteen tai useampaan, ja vastaukseksi saan Muellerin raportin, joka päinvastoin vapauttaa Trumpin kaikista syytteistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viime vuonna tuomittiin vakavasta ja törkeästä säätiörikoksesta, kolme vuotta sitten huijausyliopiston pyörittämisestä. Hänet on tuomitu satoja kertoja välimiesoikeuksissa petoksistaan. Hän on yritystensä kautta joutunut tuhansia kertoja oikeuteen. Yritysten asianajajat ovat hoitaneet jutut ja Trump on aina selvinnyt maksamalla.
Pelkästään tänäkin vuonna hänet on todettu syyllistyneen paljon yli kymmeneen vakavaan rikokseen. Kaikki todistettavasti ja julkisesti. Myöntää itse kaiken. Vetoaa siihen, ettei istuvaa presidentiä saa asettaa syytteeseen oikeudessa. Hän päätteelee tästä, etteivät hänen tekemänsä rikoskset siis olekaan rikoksia! Syyllisiä ovat kaikki muut.
Tulet kuulemaan paljon lisää vuoden parin päästä alkavissa oikeudenkäynneissä ja näkemään millaista surkimusta ja itkupilliä ole tukenut. Jeffrey Epstein tai Harvey Weinstein ovat pikkutekijöitä Trumpin rinnalla. Kyllä nuokin saivat toimia täysin vapaasti vuosikymmeniä, vaikka kaikki tiesivät kaikesta kaiken. Sinäkin!
Mieti hetki ja ota selvää asioista. Ei Yhdysvallat ole vielä todellinen oikeusvaltio.
Lopettakaa valehteleminen.Hmm... Ettei vain joku valehtelisi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hmm... Ettei vain joku valehtelisi.
Trump valehtelee. Yli 13.000 todistettua julkista valhetta pressana ollessaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No tämähän menee ihan koomiseksi. Pyysin linkkiä joka osoittaa Trumpin syyllistyneen vakavaan rikokseen, yhteen tai useampaan, ja vastaukseksi saan Muellerin raportin, joka päinvastoin vapauttaa Trumpin kaikista syytteistä.
Lue se raportti. Ei se vapauta Trumppia muuten kuin Trumpin itsensä mielestä.
Ainoa syy miksi Mueller ei nostanut syytteitä Trumppia vastaan on oikeusministeriön kanta ettei istuvaa presidenttiä voi syyttää vaan hänet on ensin erotettava ja sitten vasta voidaan syyttää.
Kannattaa perehtyä aiheeseen niin ei puhu tuollaista potaskaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lue se raportti. Ei se vapauta Trumppia muuten kuin Trumpin itsensä mielestä.
Ainoa syy miksi Mueller ei nostanut syytteitä Trumppia vastaan on oikeusministeriön kanta ettei istuvaa presidenttiä voi syyttää vaan hänet on ensin erotettava ja sitten vasta voidaan syyttää.
Kannattaa perehtyä aiheeseen niin ei puhu tuollaista potaskaa.Kyllä joku muu syötti minulle tuossa aiemmin potaskaa, kun väitti että Trump on tänäkin vuonna syyllistynyt kymmeneen tai useampaankin vakavaan rikokseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä joku muu syötti minulle tuossa aiemmin potaskaa, kun väitti että Trump on tänäkin vuonna syyllistynyt kymmeneen tai useampaankin vakavaan rikokseen.
Oikeassahan tuo väittäjä on. Oikeuden estäminen on vakava rikos USA:ssa.

Kerro meille kaikille edes yksi päivä, jona Trump ei olisi syyllistynyt virkakautensa aikana vakavaan virkavirheeseen tai virka-aseman väärinkäytökseen. Saat miljoonan jokaisesta päivästä.

Tuohon en osaa sanoa niinkuin ei varmasti kukaan muukaan. Oleellista on se, että Trumppia ei ole tuomittu virkakauden aikana tapahtuneesta rikkeestä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikeassahan tuo väittäjä on. Oikeuden estäminen on vakava rikos USA:ssa.
Puhe olikin myös useammasta kuin kymmenestä rikkeestä. Eikä Muellerin raportti syytä Trumpia oikeuden estämisestä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuohon en osaa sanoa niinkuin ei varmasti kukaan muukaan. Oleellista on se, että Trumppia ei ole tuomittu virkakauden aikana tapahtuneesta rikkeestä.
Se, ettei ole vielä tuomitu tai sinä et tiedä asiasta mitään, ei ole pienimmäkään määrin oleellista. Ajattele ennen kuin kirjoitat paskaa. Jokainen asioista vähänkin perillä oleva tietää Trumpin syyllistyneen joka päivä johonkin rikokseen. Myös tänään!
Oikeudessa voidaan syyttää ennen tuomiota! Vain Trump ja sinä ja Putin olette eri mieltä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhe olikin myös useammasta kuin kymmenestä rikkeestä. Eikä Muellerin raportti syytä Trumpia oikeuden estämisestä.
Eihän Mueller edes tutkinut Trumpin tai hänen lähipiirinsä tekemiä rikoksia eikä Muellerilla ollut oikeutta (lupaa) syyttää istuvaa presidenttiä yhtikäs mistään sanallakaan. Seuraappa hiukan uutisia ja pysy totuudessa. Trump itse toimi Muelerin esimiehenä ja kertoi mitä saa tutkia ja mitä ei. Ja Mueller totteli. Pelkäsi menettävänsä eläkkkeensä ja maineensa ja perheelleen sattuvan jotain ikävää. Ja pelkää koko ajan ja pysyy hiljaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se, ettei ole vielä tuomitu tai sinä et tiedä asiasta mitään, ei ole pienimmäkään määrin oleellista. Ajattele ennen kuin kirjoitat paskaa. Jokainen asioista vähänkin perillä oleva tietää Trumpin syyllistyneen joka päivä johonkin rikokseen. Myös tänään!
Oikeudessa voidaan syyttää ennen tuomiota! Vain Trump ja sinä ja Putin olette eri mieltä.Turha hakata päätä samaan kohtaan. Syytön ennen kuin toisin todistetaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän Mueller edes tutkinut Trumpin tai hänen lähipiirinsä tekemiä rikoksia eikä Muellerilla ollut oikeutta (lupaa) syyttää istuvaa presidenttiä yhtikäs mistään sanallakaan. Seuraappa hiukan uutisia ja pysy totuudessa. Trump itse toimi Muelerin esimiehenä ja kertoi mitä saa tutkia ja mitä ei. Ja Mueller totteli. Pelkäsi menettävänsä eläkkkeensä ja maineensa ja perheelleen sattuvan jotain ikävää. Ja pelkää koko ajan ja pysyy hiljaa.
Haluaisin tietää mistä olet tuollaista tietoa saanut. Onko linkkiä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuohon en osaa sanoa niinkuin ei varmasti kukaan muukaan. Oleellista on se, että Trumppia ei ole tuomittu virkakauden aikana tapahtuneesta rikkeestä.
Paitsi että rikettä ei ole
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Trump valehtelee. Yli 13.000 todistettua julkista valhetta pressana ollessaan.
Kenen mielestä todistettuja?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos olet vähänkin seurannut uutisia, tiedät kyllä kaiken. Jo pelkkiä todistajan uhkailuja on useita. Jokaisesta yli 5 v tuomio. Kaikki Trumpin tekemät laittomuudet ja virka-aseman väärinkäytökset ovat rikoksia.
Uutisia.... media on demokraattien äänitorvi ei se ruokkivaa kättä pure
- Anonyymi
Äänestäjien haastattelujen perusteella Trump ei ole syyllistynyt mihinkään rikokseen, vaikka hänet todettaisiin kongressissa täysin yksimielisesti syyllistyneen maanpetturuuten ja kymmeniin muihin vakaviin rikoksiin, koska syytteet eivät menisi läpi senaatissa. Trumpin äänestäjille kyse on vain tietokonepelistä.
Ja vaikka jossakin tapaukseesa kaikki alimpien oikeusasteiden tuomarit ja kaikki kongressin ja senaatit jäsenet ja Trumpin kaikki puolustusasianajajat toteaisivat täysin yksimielisesti Trumpin syyllistyneen sataan törkeään rikokseen, Trump on täysin syytön, sillä Korkein Oikeus kyllä vapauttaa hänet.- Anonyymi
Niin , Supreme Courtissa lienee konservatiivituomareiden enemmistö 5-4?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin , Supreme Courtissa lienee konservatiivituomareiden enemmistö 5-4?
Nyt alkaa vahvistumaan tieto siltä, että kaikissa kongressin kuulemistilaisuuksissa aktiivisesti äänessä oleva republikaanijohtaja Devin Nunes on itse sotkeunut Ukrainan juttuun korviaan myöten.
Joutuu täysin varmasti itse kongressin kuultavaksi. Saa nähdä millaiseksi piipitykseksi ääni muuttuu, kun sopertaa itku kurkussa valan alla. Yritti salata kongressilta Ukrainan matkansa tarkoituksen. Laskutti valtiolta koko neljän hengen seurueensa matkan.
Devin Numes toimi Trumpin syyttämiskomitean tutkijana. Tutki rikosta, jossa hän itse on yksi pääepäillyistä. Jostain syystä ei kertonut muille tuosta.
Hallitus kieltäytyy vieläkin antamasta kongresille mitään tutkimuksissa tarvittavia dokumentteja. Jokainen arvaa miksi. Osa dokuista on saatu muuta kautta ja koko karmea totuus alkaa paljastua. Koko Republikaaninen puolue jouduttaneen asettamaan syytteeseen jokaista rivijäsentä myöten. Mitä tekee Trump? Perustaako uuden puolueen? Lisää maanantaina. - Anonyymi
Kommunisti-demokraattien mielestä se on rikos, kun Trump yritti saada Bidenin rikollispoikaa kiinni röyhkeästä teostaan.
- Anonyymi
Päivän uutisia ameriikasta
https://youtu.be/iaVOZpa4UxM- Anonyymi
Älkää vaivautuko. Joku suomalainen roskatoimittaja sopertaa jotain asiatonta huuhaata.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älkää vaivautuko. Joku suomalainen roskatoimittaja sopertaa jotain asiatonta huuhaata.
QAnon rulaa👍
- Anonyymi
Toivotaan, että tuo törkimys ja maailman suurin valehtelija heitetään keltereiden taakse liimaamaan hiuksiaan päässä pysyviksi, kun järkihän on lähtenytkin siitä päästä jo aikapäiviä.
- Anonyymi
Trump on saanut tuhansia ihmisiä mukaansa tukemaan ja suojelemaan häntä aktiivisesti laittomiakin keinoja käyttäen. Monelle alkaa valjea, että kaikki heidän tekemänsä ihan pienetkin väärennökset ja väärinkäytökset ovat kaikki dokumentoituja ja he joutuvat jossakin vaiheessa oikeuteen. Eikä kukaan tule puolustamaan heitä. Osa valehtelee ja saa muutaman vuoden lisää ihan oikeaa ehdotonta vankeutta. Monet ovat toimineet täysin avoimesti ja luottaneet Trumpin ja puolueen jäävän valtaan ikuisiksi ajoiksi.
Tälläkin viikolla tule paljastumaan jotain täysin uutta ja ihmeellistä. Uusi nimi tai teko? - Anonyymi
Trumpilla ja Rudy Giulianilla on molemmilla iso henkivakuutus. Kummalla on isompi? Tuon selvittelyä on jatkossa hauska seurata. Moni muukin mukanaolijoista on turvannut selustansa henkivakuutuksella. Pokeripeliä isoilla panoksilla kaikki kaikkia vastaan. Kaikki eivät voita!
- Anonyymi
Suurin Trumpin rikos on se, ettei suurinta osaa Trumpin virka-aikananakaan tekemistä rikoksista ole edes päästy tutkimaan. Kaikki Valkoisen Talon työntekijät on vaihdettu hänen vankkumattomiksi tukijoikseen ja näistäkin suuri osa on erotettu ja vaihdettu vielä uusiksi. Kaikilla ehdoton vaitiolovelvollisuus kaikista väärinkäytöksistä.
Trump on myös vallannut Oikeusministeriön (Senaatin hyväksynnällä) puolustaamaan häntä kaikissa rikoksissa. Lain mukaan sen pitäisi valvoa Trumpia ja estää kaikki pienetkin väärinkäytökset. Ja uhkailemalla henkilökohtaisesti jokaista puolueensa Senaatin jäsentä ja heidän perheitään kostotoimilla, hän on valannut myös Senaatin. Myös Senaatin tehtävä olisi valvoa presidenttiä ja estää kaikki väärinkäytökset ja laittomuudet.
Vasta tänään vuosia kestäneiden vitkuttelujen oikeus on todennut, että jokaisen Trumpin lähipiiriinkin kuuluvan henkilön on toteltava oikeuden päätöksiä ja tultava todistaamn kutsuttaessa. Jos Muellerkin olisi päässyt kuulemaan lähipiiriä, niin ...- Anonyymi
Mueller toimi Oikeusministeriön alaisuudessa. Siellä on ollut vuosikymmeniä ihan itse keksitty sääntö ja käytäntö ja "laki", ettei Oikeusminsteriö missään tapauksessa saa asettaa presidenttiä syytteeseen mistään toteamastaan rikoksesta.. Ei tuota perustuslaki tai mikään muukaan oikea laki kiellä tai estä. Koska presidentillä on oikeus koska vain erottaa oikeusministeri, niin tuollainen sisäinen sääntö on ehkä laadittu ihan vain oikeusministerin ja muiden johtajien viran ja palkan ja eläkkeen turvaamiseksi.
Kongressin pitää nyt lopultakin haastaa Mueller kuultavaksi, ja kysyä häneltä mitä kaikkia selville saamistaan asioista hän ei kirjoittanut raporttiinsa ja miksi hän ei lainkaan tutkinut Trumpin tai hänen lähipiirin tekemisiä. Ja miksi hän ei suoraan syyttänyt Trumpia. Kuka esti? Mitä hän pelkää?
- Anonyymi
Suomen postin lakko armahtaa Trumpin ainakin muutamaksi päiväksi, samoin Veijo Baltzarin tapaus. Ylen uutisoinnin päähuomio on noissa kahdessa aiheessa, joten Trump pääsee hieman hengähtämään. Samoin Ylen käyttämät Trumpia analysoivat erikoisasiantuntijat pääsevät helpommalla, kun ei joka aamu tarvitse rahtautua studioon.
- Anonyymi
Nyt on varmistunut täysin varmaksi, että Trump itse antoi määräyksen kongressin Ukrainalle myöntämän $400M pysäyttämisesi. Vaikkei mitään muuta olisi tapahtunut, tuo yksinäänkin on törkeä rikos. Presidentille on annettu valta tehdä tarvittaessa melkein mitä vain laitontakin, mutta laittomat teot pitää aina pystyä perustelemaan.
Trump ei ole vieläkään antanut selitystä virkaanastujaistilaisuuteensa kerätyn $110M käytöstä. Trump siirsi tuosta summasta kymmeniä miljoonia omaan käyttöönsä ollessaan virassa. Lisää rangaistavuutta, eikä tietystikään poista sitä!- Anonyymi
Niin mitähän rikollista tuossa nyt sitten on? Ei taida suvakki osata vastata! Leuat vaan louskuu ja sieltä tulee tyhmääkin tyhmempää ölinää! :D
- Anonyymi
Trump näki Fox Newsissä kolmen sotarikoksista tuomitun sotilaan puolustusasianajajien haastatteluvideon ja ihan vaan heidän yksipuolisten kertomusten perusteella arvioi saavansa julkisuutta vapauttamalla nämä sotilaat muutamalla Twitter-viestillä. Ei mitään merkitystä, vaikka hän siinä ohessa joutui erottaman laivastoministerin ja sotkemaan koko armeijan komentoketjun ja kurinpitomenettelyn.
Uudelleenvalinnan edistämiseksi saa tehdä ihan mitä vain. Ei mitään väärää. Eihän?- Anonyymi
Trumpille saattoi tulla prosentin parin virhelaskenta. Eli saattoi olla ratkaisevasti väärin.
- Anonyymi
Trump erotti ainakin kaksi Valkoisen talon työntekijää Ukrainan puheluun liittyen. He kertoivat Trumpile tämän toimivan laittomasti eivätkä suostuneet osallistumaan laittomuuksiin.
On törkeääkin törkeämpi rikos erottaa rehellisiä virkailijoita ihan vaan sillä perusteella, että he hoitavat tehtäviään oikein. Nimet ja kuvat ilmestyvät joskus myöhemmin tiedostusvälineiden sivuille. Ja uudet sopivammat palkataan tilalle. Paskapuhetta koko ketju. Teidän palvomanne EU presidentti- diktaattoria ei voi kukaan erottaa virastaan ja te idiootit juoksette sähköjäniksen perässä tukien olemattomia Trumpin väitettyjä syytöksiä: https://youtu.be/bypLwI5AQvY
Miettikää tollot vähän kuka hallitsee eu.ta, jne ja miksi näitä pelle uutisia Trumpista jauhetaan EU.n korroptoituneessa roska mediassa.- Anonyymi
Lopeta jo tuo sairas urputuksesi. Et tiedä asiasta yhtikäs mitään etkä nähtävästi edes osaa lukea tai ainakaan ymmärtää mitään. Jos sinulla on jotain ongelmia, mene jonnekin muualle soittamaan suutasi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lopeta jo tuo sairas urputuksesi. Et tiedä asiasta yhtikäs mitään etkä nähtävästi edes osaa lukea tai ainakaan ymmärtää mitään. Jos sinulla on jotain ongelmia, mene jonnekin muualle soittamaan suutasi.
Jatka vaan rauhassa aivopestyä elämääsi! Täysjärkinen ymmärtäis, että EUn ongelmat on jossain muualla, kuin Trumpin presidenttiydessä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lopeta jo tuo sairas urputuksesi. Et tiedä asiasta yhtikäs mitään etkä nähtävästi edes osaa lukea tai ainakaan ymmärtää mitään. Jos sinulla on jotain ongelmia, mene jonnekin muualle soittamaan suutasi.
Sulla se ongelma taitaa olla, sorry vain
- Anonyymi
Trump osoitti valtavaa rohkeutta käymällä Afganistanissa avaamassa neuvottelut Talibanin kanssa. Suosio lähti rajuun nousuun, eikä ole epäilystäkään etteikö Trumpia valittaisi vuoden päästä seuraavalle kaudelle. On siinä johtaja vailla vertaa!
- Anonyymi
Tosiaan kauheaa "rohkeutta". Ei kukaan muu uskaltaisi, eihän? Paitsi jokainen muukin pressa ja alemmat viskaalit.
Suosion nousu taitaa kyllä rajoittua Foxin telkkaripersooniin :)
Siitä olen samaa mieltä että Trump on johtaja vailla vertaa. Tai ehkä sentään Idi Amin hulluimpina vuosinaan veti vertaa trumpille?
PS. Miksi mielestäsi Trump estää lähipiiriään todistamasta virkarikostutkinnassa? Luulisi syyttömyyden todistamisen kiinnostavan ...
- Anonyymi
Trumpin vakiolausahdushan onkin "let's make America great again" ja sitä hän on toden totta tekemässä.
- Anonyymi
Kaikki Trumpit esitämät luvut ovat väärennettyä ja niitä esitetään vain vaalimainoksina. Oikeasti Yhdysvallat on vajoamassa historian pahimpaan lamaan. Valtion velka on jo niin suuri, ettei sitä koskaan pystytä maksamaan. Kymmenin miljoonien opioidien käytöstä pysyvästi sairaiden hoitoa ei kukaan pysty maksaamaan. Sama juttu kohta säkötupakan ja monien muiden huumeiden kanssa. Vankien hoitokulut ovat monikertaistuneet. Tulvat ja metsäpalot ja öljyn vesisärytys ovat tuhonneet suuren osa maasta. Asunnottomien ja oikeasti työttömien määrä on ennätyskorkealla. Samoin kuolleisuus.
Alaska ja Havaiji joudutaan myymään Putinille. Jos Trump valitaan uudelleen hän lupaa neuvotella noille hyvän hinnan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki Trumpit esitämät luvut ovat väärennettyä ja niitä esitetään vain vaalimainoksina. Oikeasti Yhdysvallat on vajoamassa historian pahimpaan lamaan. Valtion velka on jo niin suuri, ettei sitä koskaan pystytä maksamaan. Kymmenin miljoonien opioidien käytöstä pysyvästi sairaiden hoitoa ei kukaan pysty maksaamaan. Sama juttu kohta säkötupakan ja monien muiden huumeiden kanssa. Vankien hoitokulut ovat monikertaistuneet. Tulvat ja metsäpalot ja öljyn vesisärytys ovat tuhonneet suuren osa maasta. Asunnottomien ja oikeasti työttömien määrä on ennätyskorkealla. Samoin kuolleisuus.
Alaska ja Havaiji joudutaan myymään Putinille. Jos Trump valitaan uudelleen hän lupaa neuvotella noille hyvän hinnan.Kymmenillä miljoonilla amerikkalaisilla on valtavat asunto- tai opintolainat tai he ovat velkaa satoja tuhansia erilaisille sairaaloille tai muille huijareille. Suuri osa joutuu henkilökohtaiseen konkurssiin ja velkojat jäävä nuolemaan näppejään. Kurssit romahtavat. Kohta puolet väestöstä on sairaita, asunnottomia, vanhuksia tai ikuisessa velkavankeudessa olevia työkyvyttömiä pienrikollisia. Vankiloiden kurssit nousevat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki Trumpit esitämät luvut ovat väärennettyä ja niitä esitetään vain vaalimainoksina. Oikeasti Yhdysvallat on vajoamassa historian pahimpaan lamaan. Valtion velka on jo niin suuri, ettei sitä koskaan pystytä maksamaan. Kymmenin miljoonien opioidien käytöstä pysyvästi sairaiden hoitoa ei kukaan pysty maksaamaan. Sama juttu kohta säkötupakan ja monien muiden huumeiden kanssa. Vankien hoitokulut ovat monikertaistuneet. Tulvat ja metsäpalot ja öljyn vesisärytys ovat tuhonneet suuren osa maasta. Asunnottomien ja oikeasti työttömien määrä on ennätyskorkealla. Samoin kuolleisuus.
Alaska ja Havaiji joudutaan myymään Putinille. Jos Trump valitaan uudelleen hän lupaa neuvotella noille hyvän hinnan.Valtion velka kasvaa kyllä, mutta niin se on tehnyt myös Obaman aikana. Taloushan voi hyvin. Bruttokansantuote kasvoi kolmannella neljänneksellä 2,1 prosenttia. Valehtelet myös työttömyydestä. Työttömyys on alimmalla vuoden -69 jälkeen. Pelkästään viime vuodesta työttömien määrä nousi 2,3 miljoonalla.
"Kymmenin miljoonien opioidien käytöstä pysyvästi sairaiden hoitoa ei kukaan pysty maksaamaan.". Mihin tuo tieto perustuu?
Tulvat ja metsäpalot ovat normaalia luonnon kiertokulkua. Vesisärötyksen haittavaikutukset ovat kiistanalaisia. Se selviää jos vaivautuu hieman tutkimaan.
Viimeisellä kommentillasi näytät lopulta tyhjentävän koko pajatson, joten se jääköön kommentoimatta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kymmenillä miljoonilla amerikkalaisilla on valtavat asunto- tai opintolainat tai he ovat velkaa satoja tuhansia erilaisille sairaaloille tai muille huijareille. Suuri osa joutuu henkilökohtaiseen konkurssiin ja velkojat jäävä nuolemaan näppejään. Kurssit romahtavat. Kohta puolet väestöstä on sairaita, asunnottomia, vanhuksia tai ikuisessa velkavankeudessa olevia työkyvyttömiä pienrikollisia. Vankiloiden kurssit nousevat.
Miksi maalailla piruja seinille. Tuollainen mitä toivot toisi ongelmia kaikille. Jos Yhdysvaltain talous sakkaa sen vaikutukset ovat kielteisiä varsinkin Eurooppaan ja tänne meille. En oikein ymmärrä tuollaista asennetta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valtion velka kasvaa kyllä, mutta niin se on tehnyt myös Obaman aikana. Taloushan voi hyvin. Bruttokansantuote kasvoi kolmannella neljänneksellä 2,1 prosenttia. Valehtelet myös työttömyydestä. Työttömyys on alimmalla vuoden -69 jälkeen. Pelkästään viime vuodesta työttömien määrä nousi 2,3 miljoonalla.
"Kymmenin miljoonien opioidien käytöstä pysyvästi sairaiden hoitoa ei kukaan pysty maksaamaan.". Mihin tuo tieto perustuu?
Tulvat ja metsäpalot ovat normaalia luonnon kiertokulkua. Vesisärötyksen haittavaikutukset ovat kiistanalaisia. Se selviää jos vaivautuu hieman tutkimaan.
Viimeisellä kommentillasi näytät lopulta tyhjentävän koko pajatson, joten se jääköön kommentoimatta.Ota ensin selvää asioista, ja kerro vasta sitten luulojasi. Jos valtion velka kasvoi hiukan Obaman 8 vuoden aikana, ei se ole mikään puolustus velan moninkertaisellle kasvulle vajaassa 3 vuodessa. Ei Yhdysvalloissa työttömiä tilastoida samalla tavalla kuin Suomessa. Se ketkä otetaaan mukaan tilastoihin on ihan valittavissa.
Jo ensi vuonna havaitaan, ettei kaikkia valtion menoja saadakaan katettua vähentyneiden palkansaajien veroilla ja yrityksiäkin on taas pakko alkaa verottamaan ja ne laitetaan maksamaan myös aiheuttamansa ympäristötuhot takautuvastikin. Yritysten kurssit putovat, työttömyys lisääntyy, lama syvenee, hurrikaanien määrä ja voima lisäätyy, tulvat ja metsäpalot pahenevat, rakennukset tuhotuvat, vankiloiden kurssit nousevat, Pohjois-Korea saa ohjuksensa lentämään Kaliforniaan asti, Kiina aloittaa rankaisutoimet kauppasodassa, .. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ota ensin selvää asioista, ja kerro vasta sitten luulojasi. Jos valtion velka kasvoi hiukan Obaman 8 vuoden aikana, ei se ole mikään puolustus velan moninkertaisellle kasvulle vajaassa 3 vuodessa. Ei Yhdysvalloissa työttömiä tilastoida samalla tavalla kuin Suomessa. Se ketkä otetaaan mukaan tilastoihin on ihan valittavissa.
Jo ensi vuonna havaitaan, ettei kaikkia valtion menoja saadakaan katettua vähentyneiden palkansaajien veroilla ja yrityksiäkin on taas pakko alkaa verottamaan ja ne laitetaan maksamaan myös aiheuttamansa ympäristötuhot takautuvastikin. Yritysten kurssit putovat, työttömyys lisääntyy, lama syvenee, hurrikaanien määrä ja voima lisäätyy, tulvat ja metsäpalot pahenevat, rakennukset tuhotuvat, vankiloiden kurssit nousevat, Pohjois-Korea saa ohjuksensa lentämään Kaliforniaan asti, Kiina aloittaa rankaisutoimet kauppasodassa, ..Niin jos lähestyt velkaa absoluuttisessa mielessä Yhdysvalloilla on toki paljon velkaa, mutta asiaa pitäisi lähestyä suhteellisessa mielessä. Suhteellissa mielessä lähestyttäessä Yhdysvalloilla ei ole niin paljoa velkaa. Kaukana edellä on esimerkiksi japani jonka velka on yli 240 prosenttia suhteessa BKT:seen . Ei työllisyysastetta mitata valikoivasti. Ei tuo pidä paikkaansa. Mitä loppuun tulee, en ymmärrä miksi maalailet tuollaisia uhkakuvia. Onko syynä Trump, vai oletko vain lännen vastainen, vai molempia. Jos Yhdysvaltain talous voi hyvin se heijastuu tänne meillekin. Se kannattaisi ymmärtää.
- Anonyymi
Et ottanut selvää edes työttömyyden määritelystä Yhdysvalloissa. Olet varmaan kuullut sanan "asunnoton". Yli 95 % Yhdysvaltain asunnottomista ei olisi asunnottomia Suomessa. Systeemi on lähes kaikessa täysin eri rapakon toisella puolella. Sama juttu terveydenhoidossa, koulutuksessa ja vankiloissa. Ja tietysti puoluepoliitikassa ja puoluejohtoisissa oikeuslaitoksissa ja eri virastoissa.
- Anonyymi
Miksi minun pitäisi ottaa selvää kaikesta sanomisestasi. Väitteen esittäjän vastuulla on esittää evidenssiä väitteensä tueksi. Mutta näyttää olevan niin että minun täytyy korjata kaikki sanomisesi.
” Yli 95 % Yhdysvaltain asunnottomista ei olisi asunnottomia Suomessa.”
Onko tuo nyt sitten huono asia. Mielestäni tuo on hyvä asia jos suomalaisen määritelmän mukaan Yhdysvalloissa on vähemmän asunnottomia.
Systeemi on erilainen joiltakin osin joo, mutta mitä sitten. Samanlaisia tuloksia se tuottaa ja niistähän tässä puhutaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi minun pitäisi ottaa selvää kaikesta sanomisestasi. Väitteen esittäjän vastuulla on esittää evidenssiä väitteensä tueksi. Mutta näyttää olevan niin että minun täytyy korjata kaikki sanomisesi.
” Yli 95 % Yhdysvaltain asunnottomista ei olisi asunnottomia Suomessa.”
Onko tuo nyt sitten huono asia. Mielestäni tuo on hyvä asia jos suomalaisen määritelmän mukaan Yhdysvalloissa on vähemmän asunnottomia.
Systeemi on erilainen joiltakin osin joo, mutta mitä sitten. Samanlaisia tuloksia se tuottaa ja niistähän tässä puhutaan.Tunnustat tietämättömyytesi ja sivistymättömyytesi ja kyvyttömyytesi uuden oppimiseen ja jatkat suunsoittoasi. Ja esität mielipiteitäsi? Kukaan ei ole kiinnostunut mielipiteistäsi. Hanki tietoa ja käsitys asioista. Kysymys ei ole asiatasolla koskaan mielipiteistä. Ei varsinkaan Trumpin tapauksessa.
Kaikki ei ole ihan yksinkertaista USA:ssa. Hyvänä esimerkkinä siitä on Katolinen kirkko. Se valtapuoluiden yläpuolella lähes kaikessa. Se aloittaa kansalaisten aivopesun lastentarhoista alkaen ja ohjaa Kongressia, Senaattia ja Korkeinta oikeutta ja hallitsee biljoonaomaisuutta. Se on syypää karmeisiin aborttisekoiluihinkin.
Trumpin ääliömäinen rikollinen toiminta on oire monessa mielessä läpimädästä sairaasta epärehellisiä suosivasta rasistisesta yhteiskunnasta. Loppuu onneksi reilun vuoden päästä. Alkaa vuosia kestävä verinen tappelu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tunnustat tietämättömyytesi ja sivistymättömyytesi ja kyvyttömyytesi uuden oppimiseen ja jatkat suunsoittoasi. Ja esität mielipiteitäsi? Kukaan ei ole kiinnostunut mielipiteistäsi. Hanki tietoa ja käsitys asioista. Kysymys ei ole asiatasolla koskaan mielipiteistä. Ei varsinkaan Trumpin tapauksessa.
Kaikki ei ole ihan yksinkertaista USA:ssa. Hyvänä esimerkkinä siitä on Katolinen kirkko. Se valtapuoluiden yläpuolella lähes kaikessa. Se aloittaa kansalaisten aivopesun lastentarhoista alkaen ja ohjaa Kongressia, Senaattia ja Korkeinta oikeutta ja hallitsee biljoonaomaisuutta. Se on syypää karmeisiin aborttisekoiluihinkin.
Trumpin ääliömäinen rikollinen toiminta on oire monessa mielessä läpimädästä sairaasta epärehellisiä suosivasta rasistisesta yhteiskunnasta. Loppuu onneksi reilun vuoden päästä. Alkaa vuosia kestävä verinen tappelu.Jospa yksinkertaisesti katsoisit peiliin. Sinun ongelmasi on että projisoit tietämättömyyttäsi ja sivistymättömyytesi muihin ihmisiin. Tässä esimerkki projisoinnistasi:
”Tunnustat tietämättömyytesi ja sivistymättömyytesi ja kyvyttömyytesi uuden oppimiseen ja jatkat suunsoittoasi.”
Esität tällaisen väitteen, mutta et voi todistaa sitä, joka puolestaan todistaa että ongelma on jossain muualla. Olisiko ongelma esimerkiksi tässä:
”Trumpin ääliömäinen rikollinen toiminta on oire monessa mielessä läpimädästä sairaasta epärehellisiä suosivasta rasistisesta yhteiskunnasta. Loppuu onneksi reilun vuoden päästä. Alkaa vuosia kestävä verinen tappelu.”
Tuo on tietämätöntä ja sivistymätöntä. Ongelmasi on siis että ajattelet muiden ihmisten olevan Yhtä tietämättömiä ja sivistymättömiä kuin sinä. Koita nyt ymmärtää että näin ei aina ole. Ota neuvosta vaari ja viisastu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jospa yksinkertaisesti katsoisit peiliin. Sinun ongelmasi on että projisoit tietämättömyyttäsi ja sivistymättömyytesi muihin ihmisiin. Tässä esimerkki projisoinnistasi:
”Tunnustat tietämättömyytesi ja sivistymättömyytesi ja kyvyttömyytesi uuden oppimiseen ja jatkat suunsoittoasi.”
Esität tällaisen väitteen, mutta et voi todistaa sitä, joka puolestaan todistaa että ongelma on jossain muualla. Olisiko ongelma esimerkiksi tässä:
”Trumpin ääliömäinen rikollinen toiminta on oire monessa mielessä läpimädästä sairaasta epärehellisiä suosivasta rasistisesta yhteiskunnasta. Loppuu onneksi reilun vuoden päästä. Alkaa vuosia kestävä verinen tappelu.”
Tuo on tietämätöntä ja sivistymätöntä. Ongelmasi on siis että ajattelet muiden ihmisten olevan Yhtä tietämättömiä ja sivistymättömiä kuin sinä. Koita nyt ymmärtää että näin ei aina ole. Ota neuvosta vaari ja viisastu.Mikä on ongelmasi? Et ainakaan ymmärrä suomen kieltä. Etkä tietystikään englantia, koska et ole edes yrittänyt perehtyä asiaan. Soitat vain suutasi. Ja valehtelet julkisesti. Miksi puolustat Trumpia? Siksikö, että hän paljon pienempi rikollinen kuin Putin?
Yritä pysyä asiassa, äläkä lähde koskaan syyttämääm valheellisesti muita. Jos olet jostakin asiasta pienimmässäkin määrin eri mieltä, kerro mikä on väärin. Todista sitten olevasi oikeassa. Jos et tuohon kykene, ole hilhaa kuten kaikki muutkin sinua paljon viisaammat lukijat.
Olet pahempi kuin Trump. Samalla tavalla hänkin vaatii koko ajan itku kurkussa muita todistamaan hänen olevan rikollinen valehtelia. Ja valehtelee ja tekee koko ajan rikoksia todistettavasti. Olet tietysti eri mieltä. Kuten kaikki muutkin venäläiset trollit! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä on ongelmasi? Et ainakaan ymmärrä suomen kieltä. Etkä tietystikään englantia, koska et ole edes yrittänyt perehtyä asiaan. Soitat vain suutasi. Ja valehtelet julkisesti. Miksi puolustat Trumpia? Siksikö, että hän paljon pienempi rikollinen kuin Putin?
Yritä pysyä asiassa, äläkä lähde koskaan syyttämääm valheellisesti muita. Jos olet jostakin asiasta pienimmässäkin määrin eri mieltä, kerro mikä on väärin. Todista sitten olevasi oikeassa. Jos et tuohon kykene, ole hilhaa kuten kaikki muutkin sinua paljon viisaammat lukijat.
Olet pahempi kuin Trump. Samalla tavalla hänkin vaatii koko ajan itku kurkussa muita todistamaan hänen olevan rikollinen valehtelia. Ja valehtelee ja tekee koko ajan rikoksia todistettavasti. Olet tietysti eri mieltä. Kuten kaikki muutkin venäläiset trollit!Et sitten ajatellut katsoa sinne peiliin. Luulisi kuitenkin, että itsekritiikin kellosi alkaisi pikku hiljaa kilkattamaan. Sanot että valehtelen julkisesti. Jospa sitten antaisit esimerkin tuosta valehtelusta.
"Yritä pysyä asiassa, äläkä lähde koskaan syyttämääm valheellisesti muita. Jos olet jostakin asiasta pienimmässäkin määrin eri mieltä, kerro mikä on väärin. Todista sitten olevasi oikeassa."
No juurihan minä tuossa ylempänä olevissa kommenteissa kerroin missä kohtaa olen eri mieltä ja todistin kommentoijan väitteet virheellisiksi.
"Mikä on ongelmasi?"
No kaikesta päätellen ongelmani näyttäisi olevan se, että joudun koko ajan oikaisemaan sinua. Niinkuin esimerkiksi tässä kohtaa:
"...tekee koko ajan rikoksia todistettavasti."
Jospa antaisit esimerkin missä kohtaa Trump on tuomittu rikoksesta. Jos tuo väite ylipäätään olisi totta presidentti olisi vaihtunut ajat sitten.
"Yritä pysyä asiassa"
Sinä se näköjään aina pysyt asiassa ja esität seuraavan kommentin:
"Kuten kaikki muutkin venäläiset trollit!"
Ei tuo pidä paikkaansa. Mistä olet tuollaista päähäsi saanut? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et sitten ajatellut katsoa sinne peiliin. Luulisi kuitenkin, että itsekritiikin kellosi alkaisi pikku hiljaa kilkattamaan. Sanot että valehtelen julkisesti. Jospa sitten antaisit esimerkin tuosta valehtelusta.
"Yritä pysyä asiassa, äläkä lähde koskaan syyttämääm valheellisesti muita. Jos olet jostakin asiasta pienimmässäkin määrin eri mieltä, kerro mikä on väärin. Todista sitten olevasi oikeassa."
No juurihan minä tuossa ylempänä olevissa kommenteissa kerroin missä kohtaa olen eri mieltä ja todistin kommentoijan väitteet virheellisiksi.
"Mikä on ongelmasi?"
No kaikesta päätellen ongelmani näyttäisi olevan se, että joudun koko ajan oikaisemaan sinua. Niinkuin esimerkiksi tässä kohtaa:
"...tekee koko ajan rikoksia todistettavasti."
Jospa antaisit esimerkin missä kohtaa Trump on tuomittu rikoksesta. Jos tuo väite ylipäätään olisi totta presidentti olisi vaihtunut ajat sitten.
"Yritä pysyä asiassa"
Sinä se näköjään aina pysyt asiassa ja esität seuraavan kommentin:
"Kuten kaikki muutkin venäläiset trollit!"
Ei tuo pidä paikkaansa. Mistä olet tuollaista päähäsi saanut?Jatkat sama rataa. Ei sanaakaan asiaa. Pelkkää suunsoittoa ja toisten syyttelyä. Et ole vastannut yhteenkään yksinkertaiseenkaan kysymykseen. Yrität peitellä tietämättömyyttäsi.
Kokeile kirjoittaa pari lausetta asiaa. Ei varmasti onnistu sinulta.
Tämä on keskustelupalsta aikaihmisille. Ei trollausta! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jatkat sama rataa. Ei sanaakaan asiaa. Pelkkää suunsoittoa ja toisten syyttelyä. Et ole vastannut yhteenkään yksinkertaiseenkaan kysymykseen. Yrität peitellä tietämättömyyttäsi.
Kokeile kirjoittaa pari lausetta asiaa. Ei varmasti onnistu sinulta.
Tämä on keskustelupalsta aikaihmisille. Ei trollausta!Tämähän alkaa vaikuttamaan koomiselta. Sanoit että kommenttini on pelkkää suunsoittoa ja toisten syyttelyä. Jospa antaisit esimerkin. Niistä esimerkeistä puheen ollen tuolta ylempää löytyi tällainen kommenti:
"Trumpin ääliömäinen rikollinen toiminta on oire monessa mielessä läpimädästä sairaasta epärehellisiä suosivasta rasistisesta yhteiskunnasta. Loppuu onneksi reilun vuoden päästä. Alkaa vuosia kestävä verinen tappelu."
Siinä on esimerkki suunsoitosta ja toisten syyttelystä. Kun et pysty antamaan esimerkkiä suunsoitosta ja toisten syyttelystä täytyy tämäkin näköjään tehdä sinun puolestasi.
"Et ole vastannut yhteenkään yksinkertaiseenkaan kysymykseen."
Minun on vaikea vastata yhteenkään yksinkertaiseenkaan kysymykseen kun et ole yhtäkään yksikertaista kysymystä esittänyt.
"Tämä on keskustelupalsta aikaihmisille. Ei trollausta!"
Suomi24 - keskustelupalstat ovat avoimia kaikille. Jos haluat vain suljettuja keskusteluja sinun pitää mennä palstalle jossa voi käydä suljettuja keskusteluja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämähän alkaa vaikuttamaan koomiselta. Sanoit että kommenttini on pelkkää suunsoittoa ja toisten syyttelyä. Jospa antaisit esimerkin. Niistä esimerkeistä puheen ollen tuolta ylempää löytyi tällainen kommenti:
"Trumpin ääliömäinen rikollinen toiminta on oire monessa mielessä läpimädästä sairaasta epärehellisiä suosivasta rasistisesta yhteiskunnasta. Loppuu onneksi reilun vuoden päästä. Alkaa vuosia kestävä verinen tappelu."
Siinä on esimerkki suunsoitosta ja toisten syyttelystä. Kun et pysty antamaan esimerkkiä suunsoitosta ja toisten syyttelystä täytyy tämäkin näköjään tehdä sinun puolestasi.
"Et ole vastannut yhteenkään yksinkertaiseenkaan kysymykseen."
Minun on vaikea vastata yhteenkään yksinkertaiseenkaan kysymykseen kun et ole yhtäkään yksikertaista kysymystä esittänyt.
"Tämä on keskustelupalsta aikaihmisille. Ei trollausta!"
Suomi24 - keskustelupalstat ovat avoimia kaikille. Jos haluat vain suljettuja keskusteluja sinun pitää mennä palstalle jossa voi käydä suljettuja keskusteluja.Arvasin oikein! Jatka vaan trollausta ja valehtelemista itseksesi. Ihan kuten Trumppi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Arvasin oikein! Jatka vaan trollausta ja valehtelemista itseksesi. Ihan kuten Trumppi.
Saanko kysyä että mitä arvasit oikein?
- Anonyymi
Hahhah, samanlaisia harhaisia kuvitelmia täällä kuin suvakkitwitterissä. En itsekään erityisesti pidä Trumpista, mutta tulokset puhuvat puolestaan ja puheet rikoksista ovat tökeröä loanheittoa. Sen verran heppoista meininkiä on vastapuolella, että saamme varmaan katsella oranssia naamaa 2020 jälkeenkin.
- Anonyymi
Mitkä ovat sinun mielestäsi 10 suurinta Trumpin tekemää rikosta?
Republikaanisen puolueen johto on jo hylännyt Trumpin. Puolueen kannatus on ennätyksellisen alhaalla ja putoaa koko ajan. Kaikkialla. Toipuminen kestää vuosikymmeniä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitkä ovat sinun mielestäsi 10 suurinta Trumpin tekemää rikosta?
Republikaanisen puolueen johto on jo hylännyt Trumpin. Puolueen kannatus on ennätyksellisen alhaalla ja putoaa koko ajan. Kaikkialla. Toipuminen kestää vuosikymmeniä.Mutta pian Durham laittaa tutkintansa tulokset esiin ja Demokraatit PIEREVÄT VERTA!!!
- Anonyymi
Huomaatteko miksi trollit eivät pysty vastaamaan yhteenkään kysymykseen.
Todistakaa yksi Trumpin julkisesti esittämä valhe todeksi.
Netistä löydätte eri tavoin lajiteltuja listoja Trumpin tekemistä rikoksista. Keskittykää sataan omasta mielestänne pahimpaan ja todistakaa niistä yksi vääräksi väitteeksi. Miettikää sitten, miksei kukaan muu ole tähän kyennyt.
Mitä yhteistä Harvey Weinsteinin tapauksen kanssa? Miksi hän on vieläkin vapaana odottamassa jotain? Mitä? Onko mielestänne oikein? Ketkä häntä suojelevat ja miksi? - Anonyymi
Näinhän ne punikit aina sanoo. Täällä punikkimedia huusi että hänellä ei olisi edes mahdollisuuksia pressaksi, toisin kävi.
- Anonyymi
Montako kymmentä Trumpin kannattajaa on jo tuhonut uransa Trumpia puolustaessaan?
Mike Pompeo saattaa välttää vankilan, muttei hänellä ole jatkossa mitään mahdollisuuksia tulla valituksi mihinkään virkaan.
Devin Dunes on menettänyt täysin uskottavuutensa. Kaikki hänen sadat ilkeämieliset toisten syyttelyt asettuvat ihan uuteen valoon. Ei uudelleenvalintaa.
Rudy Giuliani joutuu varmasti vankilaan ja ehkä myös William Barr.
Jared Kushner epäonnitsui kaikessa ja sai käytännössä potkut. Vankila-ainesta. Ivankan rötöstelyjä tutkitaan varmasti vuosia. - Anonyymi
Trumpin kannattajat vaikenevat tälläkin palstalla, kun pitäisi todistaa jotain.
Monet tulevat jatkossa saamaan kutsun kuultaviksi. Ilman käsirautoja tai käsirautojen kanssa. Valinta on vapaa. Eivät tiedä mitä muut ovat kertoneet ja mitä salattuja dokumentteja ja äänitteitä on saatu. Puhuvat itsensä pussiin ja jäävät kiinni valehtelusta. Myös ne vanhat valheet otetaan huomioon tuomion pituudessa.- Anonyymi
Eihän Trumpin kannattajien tarvi mitään todistaa. Syyttäjän tulee aina todistaa syytöksensä oikeiksi. Onko sinulta jäänyt koulut käymättä, kun et edes tuota ole ymmärtänyt?
---
"Mike Pompeo saattaa välttää vankilan, muttei hänellä ole jatkossa mitään mahdollisuuksia tulla valituksi mihinkään virkaan.
Devin Dunes on menettänyt täysin uskottavuutensa. Kaikki hänen sadat ilkeämieliset toisten syyttelyt asettuvat ihan uuteen valoon. Ei uudelleenvalintaa.
Rudy Giuliani joutuu varmasti vankilaan ja ehkä myös William Barr.
Jared Kushner epäonnitsui kaikessa ja sai käytännössä potkut. Vankila-ainesta. Ivankan rötöstelyjä tutkitaan varmasti vuosia."
-Vai että oikein vankilaa tulee, HEHHEEHHE! No ei kyllä tule kenellekkään noista.
Sen sijaan Demokraatit ovat kusessa, kun Durham näyttää tutkimustensa tulokset... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän Trumpin kannattajien tarvi mitään todistaa. Syyttäjän tulee aina todistaa syytöksensä oikeiksi. Onko sinulta jäänyt koulut käymättä, kun et edes tuota ole ymmärtänyt?
---
"Mike Pompeo saattaa välttää vankilan, muttei hänellä ole jatkossa mitään mahdollisuuksia tulla valituksi mihinkään virkaan.
Devin Dunes on menettänyt täysin uskottavuutensa. Kaikki hänen sadat ilkeämieliset toisten syyttelyt asettuvat ihan uuteen valoon. Ei uudelleenvalintaa.
Rudy Giuliani joutuu varmasti vankilaan ja ehkä myös William Barr.
Jared Kushner epäonnitsui kaikessa ja sai käytännössä potkut. Vankila-ainesta. Ivankan rötöstelyjä tutkitaan varmasti vuosia."
-Vai että oikein vankilaa tulee, HEHHEEHHE! No ei kyllä tule kenellekkään noista.
Sen sijaan Demokraatit ovat kusessa, kun Durham näyttää tutkimustensa tulokset...Onkohan se Trampin vaatima oikeesti tutkinta aloitettu? Pakkohan se tutkimus on aloittaa ja tutkiakin kunnolla. Siis ainakin yhtä tarkasti ja suurella rahalla kuin Trampin suhteista Venäjään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän Trumpin kannattajien tarvi mitään todistaa. Syyttäjän tulee aina todistaa syytöksensä oikeiksi. Onko sinulta jäänyt koulut käymättä, kun et edes tuota ole ymmärtänyt?
---
"Mike Pompeo saattaa välttää vankilan, muttei hänellä ole jatkossa mitään mahdollisuuksia tulla valituksi mihinkään virkaan.
Devin Dunes on menettänyt täysin uskottavuutensa. Kaikki hänen sadat ilkeämieliset toisten syyttelyt asettuvat ihan uuteen valoon. Ei uudelleenvalintaa.
Rudy Giuliani joutuu varmasti vankilaan ja ehkä myös William Barr.
Jared Kushner epäonnitsui kaikessa ja sai käytännössä potkut. Vankila-ainesta. Ivankan rötöstelyjä tutkitaan varmasti vuosia."
-Vai että oikein vankilaa tulee, HEHHEEHHE! No ei kyllä tule kenellekkään noista.
Sen sijaan Demokraatit ovat kusessa, kun Durham näyttää tutkimustensa tulokset...Samaa trollausta ja asiatonta suunsoittoa ...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onkohan se Trampin vaatima oikeesti tutkinta aloitettu? Pakkohan se tutkimus on aloittaa ja tutkiakin kunnolla. Siis ainakin yhtä tarkasti ja suurella rahalla kuin Trampin suhteista Venäjään.
Ei tietysti ole eikä koskaan tulla aloittamaankaan. Etkö ole oppinut mitään Trumpista?
Sama juttu Ukrainan kuin tapauksessa. Tarkoitus oli vain kiristää Ukrainan presidentiltä ilmoitus tutkinnan aloittamisesta. Ei siis missään tapauksessa ollut tarkoitus tutkia mitään. Oli siis valtion rahalla ostettu vaalimainos.
Ja nyt Trump on värvännyt armeijan sotilaita esiintymään vaalimainoksissaan. Tuota en kyllä ikinä muista aikaisemmin nähneen. Hän siis politisoi armeijan. Kuvottavaa, sairasta ja täysin laitonta, mutta totta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tietysti ole eikä koskaan tulla aloittamaankaan. Etkö ole oppinut mitään Trumpista?
Sama juttu Ukrainan kuin tapauksessa. Tarkoitus oli vain kiristää Ukrainan presidentiltä ilmoitus tutkinnan aloittamisesta. Ei siis missään tapauksessa ollut tarkoitus tutkia mitään. Oli siis valtion rahalla ostettu vaalimainos.
Ja nyt Trump on värvännyt armeijan sotilaita esiintymään vaalimainoksissaan. Tuota en kyllä ikinä muista aikaisemmin nähneen. Hän siis politisoi armeijan. Kuvottavaa, sairasta ja täysin laitonta, mutta totta.Trump ei suostu kieltämään sähkötupakan myyntiä, koska Fox News esittää jatkuvasti videoita, joissa valmistajat, kauppiaat ja käyttäjät uhkaavat olla äänestämättä Trumpia, jos sähkötupakka kielletään. Sillä että miljoonien nuorten ja muidenkin keuhkot tuhotaan, ei ole Trumpille mitään merkitystä. Monet keuhkojen ja aivojen vioittumiset ovat elinikäisiä. Tulevaisuudessa biljoonien hoitokulut nostavat pörssikursseja.
- Anonyymi
Suunsoittajille, selittäjille, väärinymmärtäjille ja luulijoille:
Muistakaa aina, että politiikassa ja työelämässä epäillyllä itsellään on aina poikkeuksetta todistusvastuu tekemistään epäilyttävistä toimista. Jokaista valvoo joku. Esim. toimitusjohtaja tai isännöitsijä erotetaan paljastuneista hämärähommista, jos hän ei toimita niistä hallitukselle tarkkaa yksityiskohtaista selvitystä. Hallituksen ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin antaa suullinen tai kirjallinen pyyntö. Tarkoitus on tehokas ennaltaehkäisy. Jos toimitusjohtaja haluaa palkata vaimonsa tai lapsensa "konsultiksi", hänen on etukäteen perusteltava asia ja pyydettävä siihen lupa. On kyllä valtuudet tehdä melkein mitä vain, mutta ...
Ei näitä juuri koskaan "oikeudessa" käsitellä. - Anonyymi
Trump pakoti NASA:n ilmoittamaan että se pyrkii tekemään miehitetyn kuulennon (Artemis) vuoden 2024 aikana. Tämäkin on vain pelkkä vaalimainos Trumpin tyhmille äänestäjille.
Jokainen muitakin kuin Fox News kanavaa seuraava tietää, ettei NASA:lla ole pinintäkään halua tai edes mahdollisuutta moiseen täysin turhaan operaatioon. Sen pitää kuitenkin kuluttaa näön vuoksi muutamia satoja miljoonia erilaisiin valmisteluihin. Osaa tuloksista voidaan tietysti hyödyntää joissakin oikeissa NASA:n projekteissa. Kallista mainontaa! - Anonyymi
Taas Trump hävisi pari verojuttua oikeudessa ja kohta tulee Korkeimmaltakin Oikeudelta tiedote, ettei se aio puuttua alempien oikeusasteiden laillisiin päätöksiin, sillä Trumpin lakimiesten perustelut ovat täysin puuta heinää. Ei KO:lla ole oikeutta muuttaa perustuslakia.
Deutsche Bankillakin tulee olemaan paljon selittämistä. Saa isot sakot ja sen toiminta tultaneen kieltämään USA:ssa.- Anonyymi
Nyt myös Deutsche Bankissa Epsteinin yksityisenä pankkiriina toiminut henkilö on hirttänyt itsensä. FBI oli kutsunut hänet kuulusteltavaksi. Joillakin on nyt kuumat paikat pankin pääkonttorissa Saksassa. Siellä ne isot päätökset on tehty ja käskytetty Amerikkassa toimivia paikallisia johtajia. Kohta kaikki Epsteinin ja Trumpin kanssa työskennelleet ovat kuollleet hirttäytymällä!
- Anonyymi
Venäjän trollit alkavat mennä sanattomiksi. Kaikki liittyy jotenkin myös Venäjään.
- Anonyymi
Google poistaa nykyisin kaikki Trumpin selvästi valheelliset vaalimainokset. Jos mainonnalla on olut joku vaikutus, niin kyllä mainosten poistollakin on.
Lähes joka viikko joku Trumpin erottama ja kaltoin kohtelema työntekijä paljastaa jotain negatiivista. Monet odottavat parasta hetkeä iskeä.
- Anonyymi
Ulkomaiden päämiesten julkinen pilkkaamien ei varmasti nosta Trumpin osakkeita. Hän alkaa pikku hiljaa ymmärtämään, että kaikki vain naureskelevat hänellä. Kohta jotkut alkavat vastaamaan hänelle samalla mitalla takaisin, eikä Trump raukka enää uskalla lähteä ulkomaille tai osallistua mihinkään kotimaisiinkaan tilaisuuksiin.
Pian harva pystyy enää pidättämään naurua Valkoisessa talossakaan. Pakko mennä arkipäivinäkin jonnekin klubille golffaamaan. Siellä kaikki vain hymyilevät ja ... - Anonyymi
Taas nähtiin miten republikaanien valitseman asiantuntijan (professori Turley) perustelut olivat täysin Trumpin tasoa. Kuinka alhaalle ihminen voi vajota? Miksi pitää julkisesti vääristää selviä asioita. Osa Trumpin kannattajista saattaa katsoa peiliin ja miettiä hiukan maan tulevaisuutta.
- Anonyymi
ABC yhtiö on demokraattien äänitorvi joka on mukana infosodassa. Eli ei luotettava, ajaa vain omaa agendaansa
- Anonyymi
Trumppi ei saa potkuja ellei tapa jotakuta suorassa tv-lähetyksessä ja sekin sillä varauksella ettei tapettu ole Obama tai jompi kumpi Clintoneista.
- Anonyymi
Jokaisen poliisin, sivullisen ja henkivartijankin velvollisuus on estää kenen tahansa rikollisen väkivallanteko. Ja jos rikollisella on ladattu ase, käytännössä hänet ammutaan välittömästi. Koskee ikävä kyllä myös presidenttiä. Tässä ei suoriteta mitään äänestystä, vaan yksi nopeasti annettu ääni riittää.
- Anonyymi
Tarkoitus on estää uudelleenvalinta ja saada senaatin enemmistö. Ja tietysti kasvattaa kongressin enemmistöä ja saada mahdolisimman monen osavaltion kuvernööripaikka jne.
Valheita ja väärinkäytöksiä on helppo paljastaa kunhan niitä päästään tutkimaan. Perustuslaissa ei huomioitu, että oikeusministeriö voisi olla rikollisten täydellisessä hallinnassa. Perustuslakiin tullaan tekemään lukuisia korjauksia ja tarkennuksia.
- Anonyymi
Trump on häviämässä kauppasodan Kiinaa vastaan 1-10. Tilanne nyt 1-4. Kiinalla on aikaa odottaa vaaleihin asti.
Pohjois-Korea uhkaa aloittaa kostotoimet heti vuoden alussa, jos Trump ei myönny heidän pyyntöihinsä. - Anonyymi
Trumpin virkarikossyyte ei ole ihan pikku juttu. Kaikki on tehty avoimesti kymmenien todistajien silmien alla. Useita rikoskumppaneita.
On täysin mahdollista, että syyte menee läpi senaatissakin. Ehditään kerätä paljon lisämateriaalia. Jos ei mene, sillä on kuitenkin iso merkitys vaaleissa.- Anonyymi
Virkasyytteen lisäksi Trump on syyllistynyt tutkinnan estämiseen ja todistajien uhkailuun. Molemmat näistä ovat yksinäänkin eritäin vakavia rikoksia. Samaa Trump harrasti Muellerin tutkinnan yhteydessä paljon suuremmassa mittakaavassa. Ja monen muun tutkinnan yhteydessä.
- Anonyymi
Trumpin apurit vähenevät päivittäin. Kuka jää viimeiseksi? Usealle tulossa yli 10 v vankilaa. Osa vielä paljastumatta. Kohta alkaa kilpalaulanta. Joku välttyy tuomiolta!
- Anonyymi
Trump jatkaa yhä Ukrainan presidentin kiristystä. Hän ei antanut siirtää koko avustusumma Ukrainalle, vaan jätti salaa siirtämättä siitä 35 miljoona. Loppu siirretään vain, jos Ukrainan presidentti suostuu puolustamaan Trumpia ja keksimään jotain syytöksia Bideniä vastaan. Kaikki republikaanit ja Trump siis valehtelivat julkisesti moneen kertaan eri tilaisuuksissa kertossaan koko summan siirrosta ja väittäessään, ettei kyse ole lahjomisesta ja kiristyksestä.
- Anonyymi
Rudy Giuliani palasi tänään Ukrainan matkaltaan. Oli ostamassa erilaisia "tietoja" ja ilmoituksia Bidenistä. Arvaatteko millä rahalla?
Saadut "tiedot" julkaistaan piakkoin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rudy Giuliani palasi tänään Ukrainan matkaltaan. Oli ostamassa erilaisia "tietoja" ja ilmoituksia Bidenistä. Arvaatteko millä rahalla?
Saadut "tiedot" julkaistaan piakkoin.Kohta tiedetään saadun "tiedon" hinta. Ei varmasti kuluttanut kaikkea 35 miljoonaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rudy Giuliani palasi tänään Ukrainan matkaltaan. Oli ostamassa erilaisia "tietoja" ja ilmoituksia Bidenistä. Arvaatteko millä rahalla?
Saadut "tiedot" julkaistaan piakkoin.Giuliani pakotetaan vaikenemaan ja hänet jätetään yksin odottamaan omia kuulustelujaan ja oikeudenkäyntejään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Giuliani pakotetaan vaikenemaan ja hänet jätetään yksin odottamaan omia kuulustelujaan ja oikeudenkäyntejään.
Näinhän se Trumppi tekee, estää todistajia todistamasta. On se kummallinen taktiikka syyttömällä miehellä, ei anna lähipiirinsä todistaa eikä anna asiakirjoja tutkijoille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näinhän se Trumppi tekee, estää todistajia todistamasta. On se kummallinen taktiikka syyttömällä miehellä, ei anna lähipiirinsä todistaa eikä anna asiakirjoja tutkijoille.
Jotenkin tulee mieleen Putinin järjestämä valtakunnallinen doping-järjestelmä. Suuri osa kansasta saadaan jotenkin mukaan.
Ei Trumppi yksin voisi tehdä yhtikäs mitään laitonta tai edes valehdella ilman nopeaa erottamista. Trumppi on suureksi osaksi toisten johdateltavissa ja vain osa isompaa ongelmaa.
- Anonyymi
Trumppi jatkaa Greta Thunbergin alatyylistä solvaamistaan. Ällöttävää. Jos äänestäjät tuon hyväksyvät, niin ei voi muuta kuin sääliä heitä.
Ei tule itse koskaan pääsemään Timen etusivulle. - Anonyymi
Ööö, tuota... tarkoittaako aloittaja abc huoltamoa?
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä491857Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1651658Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701388Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2391333Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2111252Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3321147- 1281145
- 781096
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3141067Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271057