Olen nyt odotellun aamusta asti Turun rautatieasemalla mutta ei ole näkynyt. Kyllä InrerCityä ja Pendolinoa olisi lähdössä mutta matka-aika olisi 1 tunti ja 57 minuuttia.
Milloin se Marinin tunnin juna lähtee?
Anonyymi
11<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.
Miltä se tuntuu?
No taisi olla Marinin puheet sitä SDP: arvojen mukaista Husutusta ?
No niin taisi olla. Lupasi Marin tunnin junan turkulaisille täksi syksyksi. Eipä vaan näy. Että sellaista Husutusta.
PS. olen fiksu Perussuomalainen ja ylpeä siitä
Sanna on neuvottelemassa Tampesterin ratikoista ei nyt kerkee Turkuun sorry.
Ei lähde koskaan Turun rantatieasemalta .
Mariinin(sd) tytsy palkitsee pirkanmaalaiset äänestäjänsä pyllistäen Turku_-Åboon.
Roope tulee huomenna Turkuun.
Minua kyllä niin ahistaa! Olen älykäs ja itse oppinut kouluni kesken jättänyt Perussuomalainen. Siitä huolimatta Marin Sanni taisi päästä koijaamaan minua? Olen aamusta saakka istunut asemalla odottamassa ja nyt pikku hiljaa tuntuu siltä ettei luvattu tunnin juna koskaan saavu.
Yksi ponityttö jälleen joka joutaisi aivan muihin hommiin kuin tuhoamaan Suomea vielä lisää.
Tunnin junaa ei tule eikä kohta kahden tunninkaan, jos tukilakot laajenevat.
Postin tukilakot ja bussiliikenteen pysähtyminen osoittavat, ettei köyhän työläisen kannata jäädä pelkän julkisen liikenteen varaan.
Jos työpaikalle ei pääse ajoissa tukilakon aikana autottomuuden vuoksi, potkut tulee.
Jos et omista yksityisautoa, nyt heti kipinkapin autoliikkeeseen ostamaan vanha diesel, niitä saa edullisesti. Pumppusuutin ilman mitään katalysaattoreita tai muita härveleitä.
Niin, ei se sitä tarkoittanut, että nopeampi yhteys rakennettaisiin tunnissa. Kantsis vähän enemmän miettiä, mutta taitaa olla liikaa vaadittu. :)