Edellinen lama kokkoomuksen syytä.

Jyrki Katainen kalasteli ääniä ja valtaa kokoomukselle nuolemalla Sari sairaanhoitajia. Kuitenkin hoiva-alan palkat ovat törkeästi jäljessä keskiansioista. Kokoomus sai vallan vuosikymmeniksi ja hoiva-alan palkat ovat häpeällisen pieniä naisten euroja. Kokoomus sai vallan katteettomilla lupauksillaan ja käytti sitä väärin. nyt on kokoomuksella maksun aika. Pienipalkkaisten työläisten on pakko toimia laillisilla oikeilla toimilla. ENNEN, KUIN ON LIIAN MYÖHÄISTÄ JA ANARGIA PÄÄSEE VALLOILLEEN.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kokoomuksen valtakaudella rikkaat on rikastutettu ja köyhät köyhdytetty ennen näkemättömällä tavalla. Jo Sanakin sanoo, että työmies on palkkansa ansainnut. Osinkotuloja ei tosin pyhä sana tunnista. Nehän ovatkin keinottelijoiden keksintö ja kaiketi siksi miltei verovapaita?

Äänestä

Kokoomuksen ääntenkalastelu aiheutti laman. Miksi Kokoomus hallitusvuosikymmeninään kuitenkin kaikin keinoin polki palkkoja ja nimenomaan hoitoalaa palkkakuiluun? kaksinaismoraalin superkukkanen haiseeeee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Jyrki Katainen kalasteli ääniä ja valtaa kokoomukselle nuolemalla Sari sairaanhoitajia. Kuitenkin hoiva-alan palkat ovat törkeästi jäljessä keskiansioista. Kokoomus sai vallan vuosikymmeniksi ja hoiva-alan palkat ovat häpeällisen pieniä naisten euroja. Kokoomus sai vallan katteettomilla lupauksillaan ja käytti sitä väärin. nyt on kokoomuksella maksun aika. Pienipalkkaisten työläisten on pakko toimia laillisilla oikeilla toimilla. ENNEN, KUIN ON LIIAN MYÖHÄISTÄ JA ANARGIA PÄÄSEE VALLOILLEEN.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu