Iskias, selkäydinkanavan ahtauma vai mikä?

Anonyymi

Olen vähän päälle 30-vuotias mies. Ylipainoinen edelleen, mutta laihduttanut vuoden sisällä n. 30 kg. Vaivana on alaselkäjumi ja oikeaan jalkaan säteilevä kipu ja puutuminen, jotka pahenevat kävellessä. Selkä oli pitkään jumissa ja ajoittain kipeä, erityisesti istuminen teki pahaa ja liikkeelle lähtö oli vaivalloista. Kuitenkin n. vartin kävelyn jälkeen paikat tuntuivat aukenevan ja kävellä pystyi ilman tuskia. Nyt viime vkl tienoilla tilanne muuttui siten, että istuminen ei aiheuta kipua selkään ollenkaan, eikä selkä muutenkaan ole samalla lailla jumissa liikkeelle lähdettäessä, vaan kipu on paikallistunut pääasiassa lonkkaan ja pohkeen alueelle. Saatoin nukkua yhden yön oudosti selkä mutkalla kun nukahdin kannettavan kanssa sänkyyn. Kävely on todella tuskaista, ja joudun pysähtelemään. Varpaat ovat puuduksissa. Lääkäriin olen menossa, mietin vain että mikähän tämä on? Iskiaksen tyyppiset oireet muuttuivat ikään kuin selkäydinkanavan ahtauman oireiksi?

3

272

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mulla on jalkojen puutumista ja iskias-tyyppistä kipua ja kipua nilkkaan ja jalkaterään asti sekä myös koko jalkaterän puutumista. Otettiin magneettikuvat joista selvisi että on jotain hermojuuriaukon ahtaumaa. Nyt olen leikkausjonossa.
      Usein selän hermovaivoja hoidetaan iskiaksena jota ne eivät sitten välttämättä olekaan.
      Hyvä kun olet lääkärille menossa, toivotaan että hän laittaa sut kuviin niin selviää mikä kivun ja puutumisen aiheuttaa.

      Voi tietysti olla että vaiva on lonkan puolella, joskus tekee samanlaista oireilua.
      Varmaankin lääkäri yrittää saada selville syyn.

      • Anonyymi

        Terve! Kävin fysiatrilla, joka väänsi SI-nivelen jumin auki. Se auttoi jo uskomattoman suuresti! Vielä jäi kuitenkin hermopinne jäljelle, jota nyt selvitellään sitten magneettikuvalla. Jatko sitten kuvan tulosten perusteella.

        Toivotaan että pääset nopeasti leikkaukseen ja että vaiva sillä helpottaisi!


    • Anonyymi

      Mita kuuluu ketjun aloittajalle tai muille, joillanon ollut samanlaisista oiretta...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      75
      5023
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      16
      3403
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      24
      2710
    4. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      58
      1760
    5. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1576
    6. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1346
    7. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1342
    8. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      235
      1243
    9. Hiljaisuus

      Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.
      Ikävä
      71
      1025
    10. IS Viikonloppu 29.-30.11.2025

      Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra
      Sanaristikot
      54
      912
    Aihe