Pekka Puska THL:n asiantuntija

Anonyymi

”On aivan turha keskustella siitä, mitä ihminen syö" Näin sanoo Kulmuni Kepusta, vaikka Keskustapuolueen kansanedustaja ja THL:n asiantuntija Pekka Puska on jo selvästi ilmaissut keskustalaisen tavoitten ihmisen terveyden vaalimiseksi. Se on:
Siirtykää ihmiset nopeasti lehmänlihan (myydään häränlihana) syömisesta sianlihan syömiseen ja sianlihasta siipikarjanlihaan ja siipikarjan lihasta kasvispohjaiseen proteiini- ja hiilihydraattiruokavalioon kuten nyhtökauraan. Teveytemme lisäksi bonuksena on hyvin suuri hiilidioksidipäästöjen vähenemä.

87

122

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hiilidioksidipäästöistä tiedä kukaan mitään. Voi tulla aika kun niitä pitää lisätä toiminnoilla. Olla kuin vihreät, kieltävät ydin ja vesivoiman. Hiili käy. Ja sitte selitellään, vielä selittelyjäkin selitellään. Ollaan niin vajavaisia sähkön suhteenkin.

      • Anonyymi

        Mikä on Puskan kanta koronarokoteen turvallisuuteen? Onko turvallinen?


    • Anonyymi

      Ihma propakandaa syömisestäkin pitää tehdä. Ilmastolaskelmissa ei oteta ollenkaan huomioon sitä, että liha ja kala ovat sellaisenaan 100% ravintoa. Kasviksista ihminen tuottaa kaasua ja kinteää jätöstä paljon enemmän. Sekä kasviksista tulee biojätettä paljon, kun ne käsitellään ruoaksi. Biojätteet sitten paktaan biopussiin, jolla on ilmastokuormitus. Ne viedään bioastiaan, josta ilmastoa kuormittava auto ne hakee ja vie käsittelypaikalle. Tai sitten ne kompostoidaan talon pihalla, joka sekin lämmittää ilmastoa.

      Australiassa on ollut suuria metsäpaloja syyskuusta lähtien ja Etelä-Amerikassa sademetsät roihuavat. Kyllä noissa paloissa ilmasto lämpiää paljon enemmän, kuin siinä jos joku mummo meillä polttaa jonkun kalikan pönttöuunissaan mökkinsä lämmittämiseksi. Tulivuoria tussahtelee vähän väliä liaten ilmakehää ja päästellen kaikenlaisia höyryjä. Ilmasto on lämmennyt ja jäähtynyt kautta aikain. Onpa meillä täällä ollut jääkausikin.

      Ilman saasteista ja luontoon kertyvistä haitta-aineista (esim. muovi) olisin enemmän huolissani kuin siitä mitä syödään.

      • Anonyymi

        Kaikki mistä kepu ei tykkää on propaganda? Nooh onhan se liha ja maito kepuleille satojen miljoonien pisineesi.


      • Anonyymi

        Kyllä nuo mummot ovat ihmeolioita, kelpaavat joka paikaan. Jos joku mummo jotain jossain, se on pientä siihen verrattuna että ...


    • Anonyymi

      Kun lihaa kuumentaa kovassa lämmössä, syntyy syöpää aiheuttavia heterosyklisiä amiineja ja polyaromaattisia hiilivetyjä eli ns. PAH yhdisteitä, jotka ovat syöpävaarallisia aineita. Lihaa ei siksi pidä savustaa, paistaa, käristää tai grillata mustaksi. PAH-yhdisteitä syntyy myös muun ruoan kuumentamisessa kovassa lämmössä.
      Punaisessa lihassa on paljon hemirautaa, joka saattaa edesauttaa soluvaurioita aiheuttavien happiradikaalien muodostumista ja kasvattaa siten syöpäriskiä. Lihavalmisteissa käytetään säilöntäaineena natriumnitriittiä, mikä voi lisätä suolistossa syöpää edistävien N-nitrosoyhdisteiden muodostumista elimistössä. Noin kolmasosa nitriitistä muuttuu haitallisiksi nitrosoamiineiksi.

      • Anonyymi

        Ihmisen hampaat ja suolisto on vuosituhansien ajan kehittynyt sekasyöjäksi. Kasvisruokavaliolla olevilla elukoillakin on pidempi putki suusta peräaukkoon ja jopa märehtimistä varten eri mah, josta ruoka nousee suuhun pureskeltavaksi. Tuota vuositunsi´sien kehitystyötä ei yhdessä yössä voi pyyhkäistä menemään. Kuka maksaa vuosien päästä osteoporoosipotilaiden hoidon ja ne muistisiraudet joita syntyy puutteellisesta ruokavaliosta. Jos natriumnitriitti on ongelma niin älköön sitä lisättäkö liharuokiin. Nykyisissä kylmäketjuissa liha säilyy vähemmilläkin myrkyillä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmisen hampaat ja suolisto on vuosituhansien ajan kehittynyt sekasyöjäksi. Kasvisruokavaliolla olevilla elukoillakin on pidempi putki suusta peräaukkoon ja jopa märehtimistä varten eri mah, josta ruoka nousee suuhun pureskeltavaksi. Tuota vuositunsi´sien kehitystyötä ei yhdessä yössä voi pyyhkäistä menemään. Kuka maksaa vuosien päästä osteoporoosipotilaiden hoidon ja ne muistisiraudet joita syntyy puutteellisesta ruokavaliosta. Jos natriumnitriitti on ongelma niin älköön sitä lisättäkö liharuokiin. Nykyisissä kylmäketjuissa liha säilyy vähemmilläkin myrkyillä.

        Olemme samaa mieltä. Na-nitriitin lisäksi natriumglutamaatti (E621) pitäisi hävittää lihatuotteista.

        Viimeisen vuoden aikana on ollut tutkimustuloksia, että vegetarismi aiheuttaa ennenaikaisesti aivoinfarktin ja mainitsemasi osteoporoosin, alzheimerin ja dementian (B12-vitamiinin puute). Samoin tärkeät hivenravinteet jäävät paitsi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olemme samaa mieltä. Na-nitriitin lisäksi natriumglutamaatti (E621) pitäisi hävittää lihatuotteista.

        Viimeisen vuoden aikana on ollut tutkimustuloksia, että vegetarismi aiheuttaa ennenaikaisesti aivoinfarktin ja mainitsemasi osteoporoosin, alzheimerin ja dementian (B12-vitamiinin puute). Samoin tärkeät hivenravinteet jäävät paitsi.

        No onpa kumma. Kaikki nuo ovat Suomessa asukaslukuun suhteuttuna erityisen yleisiä, vaikka lihan kulutus on Suomessa ennätystasolla. Pohjois-Karjalassa syödään paljon vihanneksia, vaikka lihaa toki menee. Pohjois-Karjalan syöpäindeksi on maan alhaisin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmisen hampaat ja suolisto on vuosituhansien ajan kehittynyt sekasyöjäksi. Kasvisruokavaliolla olevilla elukoillakin on pidempi putki suusta peräaukkoon ja jopa märehtimistä varten eri mah, josta ruoka nousee suuhun pureskeltavaksi. Tuota vuositunsi´sien kehitystyötä ei yhdessä yössä voi pyyhkäistä menemään. Kuka maksaa vuosien päästä osteoporoosipotilaiden hoidon ja ne muistisiraudet joita syntyy puutteellisesta ruokavaliosta. Jos natriumnitriitti on ongelma niin älköön sitä lisättäkö liharuokiin. Nykyisissä kylmäketjuissa liha säilyy vähemmilläkin myrkyillä.

        Naista jo sonta. Liha se ison laskun aiheuttaa suolistosyöpien kasvaessa. Pääsemme toki nooeammin kepuleista eroon kepukuntien asukkaiden jatkaessa nykyisellä ruokavaliolla. Ei Sipilällä keuhkoveritulppaa tai Väyrysellä sydäntautia kasvissyönnin takia ole.


      • Anonyymi

        Kalifornialainen professoei totesi TV:ssä, että sairastuvudedn kannalta puaninen liha on yhtä vaarallista kuin tupakointi. Tosin hän ei eritellyt sairauksien laatua.


      • Anonyymi

        Joo, tuodaan vaan etämaista avokadoja ja muita herkkuja. Ne on niiiin terveellisiä ja kastellaankin pohjavedellä, siellä kaukana. Eihän se meitä mitenkään haittaa, että siellä jo kärsitään vakavasta pulasta puhtaan veden suhteen. Onhan meillä oikeus "kuluttaa oikein." Onhan ? Ja rahtilaivatkin ovat niiiin saasteettomia, kulkevat merillä hiljakseen. Kuka tarttee "lähiruokaa" ?


    • Anonyymi

      Siirrymme kaikki pois lihansyönnistä.
      https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/d785b400-5e6d-4869-a0e4-66eb810bbcbb

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Kiina tuhoaa viruksillaan ihmiskunnan..?


      • Anonyymi

        Suolistosyöpähän se kepulin muutenkin perii. Eikös Ilmari Turja paljastanut aikoinaan miten kepulin käyttämä voikin tehdään todellisuudessa sianrasvasta.


      • Anonyymi

        Punaisen lihan syönnin lopettamisessa/vähentämisessä auttaa samanlainen ajattelu kuin tupakoinnin lopettamisessa. Jos kotipallomme terveys ei hetkauta, niin oma terveys pitäisi hetkauttaa edes jonkin verran. Punainen liha tekee kutakuinkin samaa vahinkoa ruoansulatuselimistöllemme, kuin tupakka hengityselimistöllemme.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Punaisen lihan syönnin lopettamisessa/vähentämisessä auttaa samanlainen ajattelu kuin tupakoinnin lopettamisessa. Jos kotipallomme terveys ei hetkauta, niin oma terveys pitäisi hetkauttaa edes jonkin verran. Punainen liha tekee kutakuinkin samaa vahinkoa ruoansulatuselimistöllemme, kuin tupakka hengityselimistöllemme.

        Samaa ne tekee maitorasvat ja viljatkin. Minä syön metsästä otettuja kasveja. Jäkälän keittoakin ole harkinnut.


    • Anonyymi

      Pekka Puskan aika on ohi minkäänlaisena asiantuntijana. Ukko jauhoi pohjois-karjala projektiaan niin kovalla paatoksella, että sai viran thl:n virkamiehenä. Jatkoi vielä viransaannin jälkeenkin samaa ja lisäksi, tupaaaakointi on pahasta, lopettakaa.

      • Anonyymi

        Tuliko Keskustan ääniharavasta yhtäkkiä epäihminen puolueessaan?


      • Anonyymi

        Puska teki THL:stä raittiusliikkeen ja huuhaatutkimuksen laitoksen. Intersektionaalista feminismiä tutkitaan kymmenien tutkijoiden ja satojen miljoonien voimin, mutta kuten korona osoitti, epidemiloginen tutkimus on ajettu alas.

        THL:n "asiantuntijat" paasasivat alkoholin kulutuksen räjähtämisestä käsiin ja 500 vuotuisesta ennenaikaisesta kuolemasta jos IV-olut ja lonkero vapautetaan ruokakauppojen hyllyille. Vasemmisto, mukaanluettuna "liberaali" Vihreät, äänestivät esitystä vastaan, mutta hallituksen (sen edellisen) voimin alkoholilain muutos tehtiin. Nyt on sitten käynyt ilmi, että alkoholin kulutus onkin laskenut, ei noussut, ja kuolematkin vähentyneet. THL:n asiantuntemus siinäkin asiassa osoittautui tyhjästä tempaistuksi propagandaksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puska teki THL:stä raittiusliikkeen ja huuhaatutkimuksen laitoksen. Intersektionaalista feminismiä tutkitaan kymmenien tutkijoiden ja satojen miljoonien voimin, mutta kuten korona osoitti, epidemiloginen tutkimus on ajettu alas.

        THL:n "asiantuntijat" paasasivat alkoholin kulutuksen räjähtämisestä käsiin ja 500 vuotuisesta ennenaikaisesta kuolemasta jos IV-olut ja lonkero vapautetaan ruokakauppojen hyllyille. Vasemmisto, mukaanluettuna "liberaali" Vihreät, äänestivät esitystä vastaan, mutta hallituksen (sen edellisen) voimin alkoholilain muutos tehtiin. Nyt on sitten käynyt ilmi, että alkoholin kulutus onkin laskenut, ei noussut, ja kuolematkin vähentyneet. THL:n asiantuntemus siinäkin asiassa osoittautui tyhjästä tempaistuksi propagandaksi.

        Nooh tottahan se oli. Vehnäolut ja ohrakalja ovat yksi syy korkeaan syöpäindeksiin Päijät-Hämeessä ja Lapissa. Nokkisesta tehty juomakin on suomalaisesta viljasta tislattua kusta terveempää.


    • Anonyymi

      Vartiaisellahan on samanlainen suhtautuminen.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Samanlaista myrkyt on syöpäindeksistä päätellen kepulaisen tukijussin tuottamassa paskassa.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Eläinproteiinin käyttö on kasvanut maailmanlaajuisesti, mikä johtaa useisiin ongelmiin. Lihantuotanto on lisääntynyt 260 prosenttia vain 50 vuodessa, millä taas on vaikutusta listan seuraavaan epäkohtaan: kestämättömään maatalouden tehostamiseen. Geneettisesti samankaltaisten eläinten massatuontanto ja eläinten pitäminen tiiviisti lähellä toisiaan tekee niistä haavoittuvaisia taudinaiheuttajille. Lihansyönnin kautta ihmiskunnan vastustuskyky törmää eläinperäisiin taudinaiheuttajiin, joita se ei muuten kohtaisi.
      ”Tieteen näkökulmasta on selvää, että jos jatkamme luonnon hyväksikäyttöä ja ekosysteemiemme tuhoamista, voimme odottaa näiden tautien hyppäävän eläimistä ihmisiin tasaisena virtana tulevien vuosien aikana.”

      • Anonyymi

        Viimeisen kahden vuosikymmenen aikana, ennen COVID-19:ta, zoonoosit ovat aiheuttaneet 100 miljardin dollarin taloudelliset vahingot. Olemme tehostaneet maataloutta, laajentaneet infrastruktuuria ja käyttäneet resursseja luonnon kustannuksella. Ehdoton pakko muutokseen on juuri nyt.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viimeisen kahden vuosikymmenen aikana, ennen COVID-19:ta, zoonoosit ovat aiheuttaneet 100 miljardin dollarin taloudelliset vahingot. Olemme tehostaneet maataloutta, laajentaneet infrastruktuuria ja käyttäneet resursseja luonnon kustannuksella. Ehdoton pakko muutokseen on juuri nyt.

        COVID-19 MAKSAA NOIN 8 000 000 000 000 EUROA!!!!!
        Tähän mennessä covid-19-virus on tartuttanut ainakin 11 miljoonaa ihmistä maailmassa, ja yli puoli miljoonaa on kuollut viruksen aiheuttamaan tautiin. Pandemian hintalapun arvioidaan kasvavan kahdessa vuodessa globaalisti 9 biljonaan dollariin eli vajaaseen 8 biljoonaan euroon.
        Näyttää tämä Covid-19 oelvan nyt aivan omaa luokkaansa.


    • Anonyymi

      Enempää väärässä ei voisi kukaan olla kuin se mitä Kulmuni on sanonut ihmisten ruokakeskusteluista - ei yhtään enempää!

      • Anonyymi

        Väistyvän puheenjohtajan höpinöille kannattaa sanoa vain ei. Hän johdattaa vieljelijäjoukkonsa aivan väärälle polulle, koska ainut oikea on muuttaa kiireesti kasviruuan kasvattajaksi ja se vain luomuna. Lehmänliha joutuu ensimäisenä pannaan ja sianliha heti perään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väistyvän puheenjohtajan höpinöille kannattaa sanoa vain ei. Hän johdattaa vieljelijäjoukkonsa aivan väärälle polulle, koska ainut oikea on muuttaa kiireesti kasviruuan kasvattajaksi ja se vain luomuna. Lehmänliha joutuu ensimäisenä pannaan ja sianliha heti perään.

        Sitä olisi luullut, että Keskustapuolueen puheenjohtaja uskoisi tiedettä ja tieteen asiantuntijoita, varsinkin kun kyse on oman puolueen ex- kansanedusajasta ja hänen korkeatasoisesta tietämyksestään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä olisi luullut, että Keskustapuolueen puheenjohtaja uskoisi tiedettä ja tieteen asiantuntijoita, varsinkin kun kyse on oman puolueen ex- kansanedusajasta ja hänen korkeatasoisesta tietämyksestään.

        Sellainen ihminen kuuluu Persussuomalaiseen puolueeseen.


    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ravintoasioissa jokainen näköjään tekee omista tottumuksistaan uskonnon. Itse olen kasvanut pitkälti puuron ja , perunan ja jauhokastikkeen voimalla joskus lihaakin seassa. Kalaa pyydetiin paljon, isä kävimetsällä, ja vihanneksia ja luoononantimia käytettiin hyväksi. Juhlaa oli kun Jaakko Tepon sanoin "hirvi sattu kulukemaan liian läheltä pihhoo". Köyhä söi, mitä sai.

      Tyttäreni opetettiin pienestä pitäen monipuoliseen ravintoon. Muistan kun hän kymmenvuotiaana valitsi tomaatin tikkukaramellin sijasta. Itse olen sekasyöjä, siirtynyt vähitellen kasvispitoisempaan suuntaan. Kalaa yritän syödä paljon, mutta se on niin helvetin kallista, paitsi jos joskus sattuu saamaa silakkaa.

      Lihantuotannossa on ihan yksinkertainen ongelma. Miksi kierrättää kasvisravinto elukoiden kasvatuksen kautta, kun se kelpaa ravinnoksi sellaisenaan? Enkä tietenkään tarkoita, että ihmisten pitäisi alkaa puremaan timoteitä, vaan maankäyttöä suoraan ihmisten tarpeisiin.

      • Anonyymi

        Järki- ihmisen kirjoitus!


      • Anonyymi

        Samanlainen kotitausta, ja itsekin siirtynyt syömään huomattavasti enemmän kasviksia.
        Kalaa myös ja maitotuotteista en luovu!

        Mutta lihan syöntiä olen vähentänyt ja aion vieläkin vähentää!

        Jos lihansyöntiä vähennettäisiin vaikkapa edes puolella, sillä olisi mullistavia vaikutuksia maapallon hyvinvointiin! Se vähentäisi jopa ilmaston lämpenemistä!


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Katsokaa Saarikkoa, onko hyviä oppeja.

    • Anonyymi

      Punaista lihaa ja lihavalmisteita syövät sairastuvat paksu- ja peräsuolisyöpään. Päivittäisessä kulutuksessa jokainen kinkkuviipale tai 25 gramman pekoniannos suurensi sairastumisriskiä 19 prosenttia ja 50 gramman liha-annos 18 prosenttia.

      Suolistosyövät eivät ole ollenkaan se pahin. Pahempaa ovat sydän- ja verisuonitaudit, joista seuraa usein aivohalvaus, muistisairaudet, liikuntakyvyn menetys, sydänkohtaus ja hengenvaarallinen verituppa.

    • Anonyymi

      Sekä ruoka, että kaikki energia tullaan pian valmistamaan ilman hiilidioksidista ja vedystä. Näistä saadaan samat hiilivedyt mistä kaikki ruoka ja energiakin muodostuu.

    • Anonyymi

      Voiko kukaan olla vääremmässä kuin esittämällä tämän mielipiteen.
      ”On aivan turha keskustella siitä, mitä ihminen syö" Näin sanoo Kulmuni Kepusta

      • Anonyymi

        Kulmuni onkin siis persu, koska halveksii tiedettä ja tietoa. Onko hän Myyrä puolueessa?


    • Anonyymi

      Katri Kulmuni onkin nyt puolueensa asiantuntijoitten oppositiossa. Tässä otteita Pekka Puskan sanoista koskien Pohjois- Karjalan ihmisten parantamista:

      ”Kyllä, sillä pahanlaatuisella kolesterolilla on huomattava, haitallinen vaikutus ja hyvin keskeiseen rooliin verisuonten ahtautumisessa. Voi, kerma ja läski pois; margariini, kasviöljyt, vihannekset ja vilja tilalle. Pohjois-Karjalassa tehtyjen tutkimusten katsottiin todistavan, että rasvainen ruoka aiheuttaa sydän ja verisuonisairauksia sekä -kuolemia. Kaikki meni kuten toivottiin: Ruokavalio on muuttunut, kolesterolitaso laskenut ja siis sydäntautikuolleisuus on vähentynyt paljon enemmän kuin olisin ikinä voinut uskoa, että silloin kun nuorina ja hurjina lähdettiin Pohjois-Karjalaan sydäntauteja torjumaan. Kun nyt katsoo tämän tutkimuksen, niin kuin nyt maailman eri asiantuntijoiden yhteenvedot ovat, niin se on täysin selvä, että erittäin vahva suositus on siirtyä tyydyttyneistä rasvoista tyydyttämättömiin ja taas voi ja maitorasvat valitettavasti ovat sellaisia, jossa tyydyttyneen rasvan osuus on erittäin suuri”.

      • Anonyymi

        Maitorasvoja tulee välttää kokonaan.


    • Anonyymi

      Hesarin tämän päiväisen artikkelin mukaan Suomessa on yli 3 miljoonaa ylipainoista ihmistä. Se aiheuttaa valtavan työkyvyttömyyden ja ennenaikaiset eläköitymiset. Tiedossa on myös, että yli 20% synnyttävistä naisista saa aikuisiän diabeteksen liikalihavuudesta johtuen. Lihansyönti ja maidonjuonti tulee kieltää kansanterveydellisistä syistä.

    • Anonyymi

      Pekka Puska on sellainen päällepäsmäri, jota ei pidä uskoa. Jokaisella ihmisellä voi olla erilaisia terveydellisiä ongelmia ruokien suhteen, jolloin on valittava sellaisia ruokia , joita elimistö sietää. Monella ihmisellä on taipumus pomottaa toisia ruualla tai jollain muulla asialla, mitä pitää tehdä. Tällaisia "auktoriteettejä" ei tarvitse sietää eikä uskoa. Jos ihmisellä on oikeus valita ukontonsa, poliittisen kantansa, niin pitää olla oikeus valita ne ruuat, mitä suuhunsa panee.

      • Anonyymi

        Puska on kuitenkin uskollinen Keskustapuoleen jäsen ja kannttaja, sekä entinen Keskustapuolueen kansanedustaja, tohtori ja huippuasiantuntija ravintotieteiden osalta. Hän ei kuuluisi Keskustapuoleeseen, koska erottuu edukseen sellaisessa junttijoukossa.


    • Anonyymi

      Eipä ole ihme, että keput erottivat pölhöpuhuja Kulmunin. Toisaalta taantumuksellisina ihmisinä ruokatottumusten muutokset saavat odotta ja näin äänestäjät kuolevat ennenaikaisesti ja puolue muuttuu rusinaksi.

      • Anonyymi

        Mitä tulee Kulmuniin niin hän on ollut niin väärässä kuin ihminen voi olla: ”On aivan turha keskustella siitä, mitä ihminen syö".

        Nimenomaan tulee ymmärtää, että terveellinen ruoka on myös puolueen elinehto. Pekka Puska on tehnyt Keskustan piirissä kaikkensa johdattaakseen puolueensa oikealle tielle. Kaikesta huolimatta sisarpuolueensa Persussuomalaisten kanssa kepulaiset jatkvat pääosiltaan itselleen vahingollisa politiikkaa. Muissa puolueissa ihmiset ovat valtaosaltaan jo lopettaneet lihansyönnin, tai oleelliseti vähentäneet lihansyötniä. Vihreät kaikkein kouluttaneimpina kulkevat eturintamassa.


    • Anonyymi

      Tehokkaimmat yksittäiset konstit vähentää omia päästöjään ovat luopuminen lihasta, etenkin punaisesta lihasta. Bonuksena terveempi elämä.

    • Anonyymi

      rmaseutti, kansanedustaja ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Minna Reijonen tyrmää vihreiden kannabisajattelun. Vihreät haluaa teettää laajan selvityksen kannabiksen laillistamisesta.

      Vihreiden puoluekokouksessa haikailtiin, että kannabiksen käyttö, pienten määrien hallussapito sekä kasvatus omaan käyttöön sallittaisiin Suomessa. Sisäministeri Maria Ohisalo on aikaisemmin todennut, että ”vihreiden linja on se, että laittomien päihteiden käytöstä ja pienten määrien hallussapidosta ei pidä rangaista.”

      – Ministerin kanta on hyvin vastuuttoman ja pelottavan tuntuinen, sanoo Minna Reijonen.

      Erittäin vakava suunta

      pekka paskalle sätkä suuhun

      • Anonyymi

        Oikeastaan kannabis ei ole ruuaksi soveltuva tuote, joten ainakaan tähän aloitukseen se ei sovi lainkaan.


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Pekka Puska Kepun puoluejohtajaksi niin äänestäjät eläisivät pidempään ja kanatus nousisi kattoon.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pekka Puska Kepun puoluejohtajaksi niin äänestäjät eläisivät pidempään ja kanatus nousisi kattoon.

        Juuri näin. Jos vaihdamme Pekka Puskan puolueemme johtoon, niin äänestäjjämme elävät pidempää ja pystyvät kannattamaan meitä yhä uudestaan ja uudestaan. Heikompi vaihtoehto on jos kuolevat ennenaikaisesti väärien ruokatottumustensa johdosta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pekka Puska Kepun puoluejohtajaksi niin äänestäjät eläisivät pidempään ja kanatus nousisi kattoon.

        Anoastaan Pekka Puskan opeilla on mahdollista pysäyttää Keskustan kannatuksen lasku. Pitämällä hengissä ihmiset vanhemmiksi pysyvät puolueen äänestäjät rivissä


    • Anonyymi

      Nyt kun kannattajamme ovat jo vanhoja ihmisiä on erittäin tärkeätä ohjastaa heitä syömään terveellisesti oman asiantunijamme Pekka Puskan ohjeitten mukaisesti. Maksimi 75 gr lihaa päivässä, täysmaito ja juusto kokonaan pois ja kevytmaidon korvaaminen kauramaidolla. Muuten menetämme viiemeisetkin äänestäjämme väärien ruokailutottumusten seurauksena.

    • Anonyymi

      Suomessa suolistosyöpä on kolmanneksi yleisin syöpä. Vuosittain siihen sairastuu noin 3 300 suomalaista. Runsas lihan ja varsinkin punaisen lihan ja teollisten lihavalmisteiden syöminen suurentaa sairastumisriskiä kuten myös alkoholin käyttö. Kummassakin tapauksessa riski on sitä suurempi mitä enemmän niitä käyttää. Suolistosyövän kehittymiseen menee ainakin 15 vuotta, joten elintavoilla on keskeinen merkitys niiden ehkäisyssä. Tutkimusten mukaan kasvispainotteinen ja monipuolinen ruokavalio pienentää kaikkien syöpien vaaraa.

    • Anonyymi

      Suo­ma­lai­sil­la on aivan liikaa rasvaa veressä. Vain vas­ta­syn­ty­neil­lä ko­les­te­ro­lit luon­nol­li­sel­la ta­sol­la: "Vau­vo­ja ei ole vielä pilattu ruoal­la" Verisuonten ahtautuminen voi alkaa jo varhaisessa keski-iässä, vaikka sydänsairauksien riskitekijöitä ei olisi. Erityisen haitallista on LDL-kolesteroli, jota suomalaisilla on verenkierrossaan liian paljon. Meidän on päästävä tästä pahan kierteestä

    • Anonyymi

      Väärässä sitä on tullut oltua, kun ole mieleen juolahtanut, että näin viisas mies, kuin Pekka Puska löytyy Suomen Keskustan puoluerekisteristä. Suuri poikeus on tämä Puska, kun vertaa mitä mieltä kaikki muut keput ovat lihatuotteiden käyttämisestä ihmisen pääasiallisena ravintoana.

    • Anonyymi

      Kun painaa 20 vuotiaana 80kg, 30 vuotiaana 100 kg, niin painaa 50 vuotiaana 150 kg ja se veronmaksu on sitten siinä.

    • Anonyymi

      Tänään tuli jälleen pahaa tietoa rasvamaksan synnystä. Heti pois voi, juusto, maito ja liha. Ainakin nopea vähennys on tarpeen.

      • Anonyymi

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Lasten terveyttä vaarannetaan todella pahasti.


    • Anonyymi

      Kuten Halla-aho vaatii suomalaisten on siirryttävä syömään kaalikeittoa.

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Jos on kunnon keskustalainen syö kuoripottuja ja laskisoosia ruisleivän kera. Kyytipoikana pitää olla oikein rasvainen maito. Niillä eväillä keskusta nousee suurimmaksi puolueeksi, ei keskusta pärjää vihreiden apupuolueena parilla salaatinlehdellä.

    • Anonyymi

      Katri Kulmunin olisi esiintymiskoulutuksen sijaan tullut otta terveellisten ruokatottumusten kurssitusta. Näin hän välttäisi Valioin rasvaista maitoa juoneen Matti Vanhasen kaltaisen sairauskierteen ja pystyisi osallistumaan poliittiseen elämänään pidemmän aikaa.

    • Anonyymi

      Makkara on kepun vihannes,

    • Anonyymi

      Syökää kannabista. Vihreä Liitto

    • Anonyymi

      Symämme ruoka tulee muuttumaan ratkaisevaseti, sanoi Kumuni mitä tahansa. Muutoksen voimakaat ajurit ovat terveys, ympäristönsuojelu, eettisyys ja kustannukset.

    • Anonyymi

      Hyvä ja terveyden suhteen toimiva esimerkki on ns. Välimeren ruokavalio.
      https://www.iltalehti.fi/elintavat/a/ddbf10fc-fac7-4e64-9e15-b98c5f2f2f49
      Punaista lihaa siihen kuuluun vain muutaman kerran kuussa.

      • Anonyymi

        Kepulandiassa on täysin päinvastoin: punaista lihaa ei kerran kuukaudessa.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Raivataan sademetsiä, jotta voidaan kasvattaa rehua karjataloudelle lehmien syötäväksi. Sitten ihminen syö nämä lehmät. Peltoja tarvitaan eläinten ruokkimiseen moninverroin, verrattuna siihen että niillä kasvatettaisiin ravintoa ihmisille. Tehotuotetun lihan käyttäminen ihmisravinnoksi on pelkästään globaalin ruokoateollisuuden keksintöä ja ihmisille markkinoitua tapakulttuuria. Aasian maissa ihmiset ovat syöneet vuosikausia pääasiassa kasviksia ja ovat terveydeltään ylivertaisia ja elävät kehittyneissä maissa huomattavasti pidempään kuin meillä Suomessa. Yhdysvalloissa, jossa ruokakulttuuri perustuu pikaruokaan ja lihan grillaamiseen on suurin osa kansalaisista liikalihavia ja sairastavat diabetesta ja sydänsairauksia. Länsimaisen ruokavalion aiheuttamat elintasosairaudet leviävät pikaruuan mukana myös Aasian maihin. Ihminen ei tarvitse proteiinin lähteeksi punaista lihaa. Lihan syöminen on enemmän viihteen kuin ravinnon saannin kannalta vallitseva tapa. Lisäksi lähes kaikki lihajalosteet sisältävät syöpävaarallista säilöntäainetta natriumnitriittiä.

    • Anonyymi

      Älkäämme syökö ahneesti eläimä.

    • Anonyymi

      Pekka Puskan otettua maidon rasvan ja voin syönnin esille kutsui Johannes Virolainen ja MTK.n asiamies Puskan eduskuntaan puhutteluunsa. Virolainen oli haukkunut Puskan projektin lyttyyn sydänsairauksista varoitelleesta Pekka Puskasta.

      Pian sen jälkeen Virolasen vaimo Kyllikki sairastui sydäntautiin ja kohta senjälkeen myös itse Virolainen.

      Sitten vielä MTK- lainen Valio yritti valehteluun perustuvin käyrin todistella Helsingin Sanomien etusivun kokomainoksin sydänkohtauksen johtuvan margariinin syömisestä ja c- vitamiinin puutoksesta!!!

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      74
      2180
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      174
      1701
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      155
      1577
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1368
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      50
      1362
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      290
      1207
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      135
      1079
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1043
    9. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1042
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      54
      912
    Aihe