En nyt puhu tässä alfa-uroiden puolesta, vaan meidän b-miesten puolesta, jotka saavat pyöriä deittifoorumeilla vaikka 10 vuotta, jona aikana he eivät saa edes 3:lta naiselta vastausta.
Voin kertoa, että sellainen turhauttaa miehiä kuin miehiä sen verran, että he alkavat helposti luulemaan, että heissä on jokin vialla.
Kun tämä feministinen parisuhdekuttuuri suosii sinkkuuta ja sinkkuja... Naiset haluavat olla sinkkuja, mutta samalla täytyy löytää aina se unelmien prinssi, jonka vaatimuslista on suoraan kopioitu Cosmopolittanista.
Tällainen aikaansaa sitten tuon Laasasen Henrynkin monesti kuvaileman epätasa-arvon parisuhdemarkkinoille, joissa suurin osa miehistä tulee jäämään ilman naisia.
Mutta naisilla... Heillä tulee aina olemaan valinnanvaraa, että kenet he kelpuuttavat parittelukumppanikseen. Mutta suurin osa naisistakin tulee jäämään ikisinkuiksi, koska COSMONAUTTI naisten miesmaku on suoraan Cosmopolitan lehdestä ja tällaisia menestyviä alfa-uroita ei löydy kuin Hollywood elokuvista. Joten sitten surkutellaan, että kaikki miehet on sikoja ja sekä miehet, että naiset jäävät yksin.
Tämä on valitettava totuus nykyajan deittailukulttuurista länsimaalaisessa rapistuvan moraalin yhteiskunnassamme.
Käynnissä on sukupuoltenvälinen sota miesten ja naisten välillä, jossa feminismi on eliitin ase sortaa miesten ja naisten välinen tasa-arvo ja siinä siinä he ovat onnistuneet pirullisen hyvin tähän mennessä, ellemme me tee tähän muutosta.
Sukupuolten välinen sota on käynnissä
1
306
Vastaukset
- Anonyymi
Pidätkö siis tasa-arvona sitä, että naisilla ei saisi olla vapautta valita kenen kanssa haluaa olla? Ettei miehille tulisi paha mieli?
Kuinkahan onnellisia parisuhteita siitä syntyisi jos naiset pakotettaisiin ottamaan kuka tahansa? Kuinka tyytyväisiä olisivat miehetkään? Vaikka tietysti jos ja kun miehen ainoa tavoite ja päämäärä on saada nainen sänkyyn, ei siinä varmaan naisen muut ominaisuudet vaa´assa painaisi.
Kyllä varmasti kunnollinen rehellinen perusmies saa kumppanin kun itsetunto ja toisten kunnioitus on paikallaan. Omassa tuttavapiirissä sen näen. Jos ei saa, on syytä katsoa peiliin.
Ja edelleenkään en ota sitä jota en halua.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka662382- 661367
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww651115EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje41077- 77803
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19780Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta82650- 43648
Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe23615- 27571