Mot-ohjelma paljastaa asiantuntija tutkijan suulla kuinka Posti on antanut ymmärtää
jakelu ja kirjepostin tuottavan tappiota ja muu paketti-logistiikka voittoa.
Asia on juuri päinvastoin, tavallinen jako ja kirjeposti tuottaa voittoa ja kannattelee tappiollista logistiikka toiminta. Aikamoinen paljastuspommi? Kannattaa katsoa.
https://areena.yle.fi/1-4530617#autoplay=true
Miksi Posti haluaa väen väkisin ajaa alas postin perinteisen postinkannon koteihin ja joka ei tuota tappiota?
MOT, Posti antanut väärää tietoa?
139
9283
Vastaukset
- Anonyymi
Mot,in Minna Gnuss-Galan on tehnyt jälleen tarkkaa työtä. Paljastus tuli Postille pikkusen huonoon saumaan.
- Anonyymi
Aikamoista, postin pomoa kun katseli ja kuunteli, olin huomaavinani korvien heiluvan vai oliko vanhan teeveeni vika.
- Anonyymi
Kyllä ihmisille kelpaa työ, mutta siitä maksettavalla palkalla on myös pystyttävä elämään. Palkka, jonka jatkeeksi tarvitaan yhteiskunnan taloudellisia tukia, ei ole oikein mitotettu tai työ on turha. Viimekädessä asumistuki ja muut mahdolliset tuet pienipalkkaiselle työntekijälle ovatkin epäsuoria yritystukia. Niistä on päästävä eroon.
Jälkijättöiseti Postin toimintaa arvioiden ei voi kun ihmetellä, mistä Postin johto on palkkansa ansainnut vuosien saatossa. Nimenvaihdosleikki Posti – Itella – Posti oli kallis. Eronnut Tj, VTj, postin hallitus ja hallintoneuvosto, miten palkkojen ja palkkioiden suuruutta voidaan puolustaa nykyisen lakon ja tukilakkojen näkökulmasta? Täysin ala-arvoista työskentelyä! Ei kuitenkaan syytä huoleen, onhan meillä ikkunatirkistelyyn kehoittava pääministeri. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ihmisille kelpaa työ, mutta siitä maksettavalla palkalla on myös pystyttävä elämään. Palkka, jonka jatkeeksi tarvitaan yhteiskunnan taloudellisia tukia, ei ole oikein mitotettu tai työ on turha. Viimekädessä asumistuki ja muut mahdolliset tuet pienipalkkaiselle työntekijälle ovatkin epäsuoria yritystukia. Niistä on päästävä eroon.
Jälkijättöiseti Postin toimintaa arvioiden ei voi kun ihmetellä, mistä Postin johto on palkkansa ansainnut vuosien saatossa. Nimenvaihdosleikki Posti – Itella – Posti oli kallis. Eronnut Tj, VTj, postin hallitus ja hallintoneuvosto, miten palkkojen ja palkkioiden suuruutta voidaan puolustaa nykyisen lakon ja tukilakkojen näkökulmasta? Täysin ala-arvoista työskentelyä! Ei kuitenkaan syytä huoleen, onhan meillä ikkunatirkistelyyn kehoittava pääministeri.Palkanlisät täältä. Uudet luvut Kelalta: Jopa kolmasosa asumistuista maksetaan vieraskielisille: https://www.lansivayla.fi/artikkeli/811736-uudet-luvut-kelalta-jopa-kolmasosa-asumistuista-maksetaan-vieraskielisille
Hyvä työllisyys ei auta vieraskielisiä: Osuus toimeentulotuensaajista on kivunnut jopa 42 prosenttiin. Kela teki lähes 2 miljoonaa päätöstä perustoimeentulotuesta – yleisimmin tukea maksetaan vieraskielisille. Vieraskieliset olivat tuen saajina yliedustettuina suhteessa väkilukuun, koska heidän osuutensa väestöstä on 7,1 prosenttia.: https://www.lansivayla.fi/artikkeli/811921-kela-teki-lahes-2-miljoonaa-paatosta-perustoimeentulotuesta-yleisimmin-tukea - Anonyymi
"Mot-ohjelma paljastaa asiantuntija tutkijan suulla kuinka Posti on antanut ymmärtää
jakelu ja kirjepostin tuottavan tappiota ja muu paketti-logistiikka voittoa.
Asia on juuri päinvastoin, tavallinen jako ja kirjeposti tuottaa voittoa ja kannattelee tappiollista logistiikka toiminta. Aikamoinen paljastuspommi? "
Ja tämän takia Postin johto piilottaa eritellyt tiedot tappioista ja tuotoista jopa omistajalta valtiolta. Siellä on nyt jotain hyvin hämärää menossa. Vai onko kokoomusuusliberalistien tarkoitus purkaa Suomen "sosialismia" eli kansallista omistamista tuottamalla tahallaan Postille tappioita sivutoiminnalla??? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ihmisille kelpaa työ, mutta siitä maksettavalla palkalla on myös pystyttävä elämään. Palkka, jonka jatkeeksi tarvitaan yhteiskunnan taloudellisia tukia, ei ole oikein mitotettu tai työ on turha. Viimekädessä asumistuki ja muut mahdolliset tuet pienipalkkaiselle työntekijälle ovatkin epäsuoria yritystukia. Niistä on päästävä eroon.
Jälkijättöiseti Postin toimintaa arvioiden ei voi kun ihmetellä, mistä Postin johto on palkkansa ansainnut vuosien saatossa. Nimenvaihdosleikki Posti – Itella – Posti oli kallis. Eronnut Tj, VTj, postin hallitus ja hallintoneuvosto, miten palkkojen ja palkkioiden suuruutta voidaan puolustaa nykyisen lakon ja tukilakkojen näkökulmasta? Täysin ala-arvoista työskentelyä! Ei kuitenkaan syytä huoleen, onhan meillä ikkunatirkistelyyn kehoittava pääministeri.Jos tilipäivänä pakollisten kulujen jälkeen jää elantoon niin vähän että pitää anoa perusturvaa niin kyse on orjaluokan ylläpitämisestä,
sellaisen ihmisryhmän ei voida sanoa olevan kykenevä elämänhallintaan.
Tuollaisen keinotekoisen tilanteen ylläpitäminen polkee ihmisarvoa ja on ihmisoikeusrikos samaan aikaan kun kyseisellä vedätyksellä siirretään rahaa talouseliitin taskuihin,
kyseessä on siis lisäksi kokonaista kansan työläisväestöä kohtaan tehty petos.
Petos kai on rikoslaissa määritelty törkeäksi jos se on erityisen suunniteltu ja aiheuttaa suurta menetystä ja tuskaa.
Koko aivoriihi joka on tuollaisia rosvoamisia ollut suunnittelemassa kuuluu laittaa ehdottomaan vankeuteen ja asettaa yhetisvastuullisesti korvausvelvollisiksi aiheuttamiinsa vahinkoihin.
Porukka on tervattava huolella. - Anonyymi
Postin organisaatiossa on tapahtunut paljon muutoksia viime vuosina.Organisaation muutoksista ei ole kerrottu julkisuuteen. Varhaisjakelun siirtyminen kokonaan maahanmuuttajille on järkytys.Näistä jakelumuutoksista pitäisi kertoa julkisuuteen, koska se vaikuttaa lehtitalojen toiminnan arviointiin.Lukijat voivat lopettaa lehden tilauksen, jos eivät pidä halpatyövoiman käytöstä.
Sanoma Media Finland Oy liikevaihto oli 497,9 miljoonaa euroa 2018 ja työllisti 1610 henkilöä. Liikevaihto laski -5,9 %. Tilikauden tulos oli 52,2 miljoonaa euroa ja liikevoittoprosentti oli 10,1%.
”Valtionyhtiö Posti Groupin toimitusjohtaja Heikki Malinen teki viime vuonna ennätystilin. Postin Groupin palkka- ja palkkioselvityksen mukaan Malinen tienasi viime vuonna 987 764 euroa, eli kuukausitasolle jaettuna yli 82 000 euroa.”US. - Anonyymi
Ilmaistyövoima, matubisnes, valtion velkaannuttaminen, työllistämistuet, yritystuet, asumistuet, verovapaa globalismi…
Kyseessähän on ilmiselvä pyramidihuijaus jonka lasku on ohjattu tippumaan veronmaksajan syliin 1990-luvun pankkikriisin tyyliin, nyt pankkien sijaan konkurssin ovat menossa valtiot. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Palkanlisät täältä. Uudet luvut Kelalta: Jopa kolmasosa asumistuista maksetaan vieraskielisille: https://www.lansivayla.fi/artikkeli/811736-uudet-luvut-kelalta-jopa-kolmasosa-asumistuista-maksetaan-vieraskielisille
Hyvä työllisyys ei auta vieraskielisiä: Osuus toimeentulotuensaajista on kivunnut jopa 42 prosenttiin. Kela teki lähes 2 miljoonaa päätöstä perustoimeentulotuesta – yleisimmin tukea maksetaan vieraskielisille. Vieraskieliset olivat tuen saajina yliedustettuina suhteessa väkilukuun, koska heidän osuutensa väestöstä on 7,1 prosenttia.: https://www.lansivayla.fi/artikkeli/811921-kela-teki-lahes-2-miljoonaa-paatosta-perustoimeentulotuesta-yleisimmin-tukeaEihän ne saatanan kusipää suvakkifemakot edes maksa toimeentulotukea suomalaisille miehille vaikka kuuluisi, tehkööt sitten työtkin jotka ovat niitä tasa-arvoisempia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aikamoista, postin pomoa kun katseli ja kuunteli, olin huomaavinani korvien heiluvan vai oliko vanhan teeveeni vika.
Valehtelevan ihmisen tunnistaa ja tuossa kerrottiin muunneltua totuutta 100-varmasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Mot-ohjelma paljastaa asiantuntija tutkijan suulla kuinka Posti on antanut ymmärtää
jakelu ja kirjepostin tuottavan tappiota ja muu paketti-logistiikka voittoa.
Asia on juuri päinvastoin, tavallinen jako ja kirjeposti tuottaa voittoa ja kannattelee tappiollista logistiikka toiminta. Aikamoinen paljastuspommi? "
Ja tämän takia Postin johto piilottaa eritellyt tiedot tappioista ja tuotoista jopa omistajalta valtiolta. Siellä on nyt jotain hyvin hämärää menossa. Vai onko kokoomusuusliberalistien tarkoitus purkaa Suomen "sosialismia" eli kansallista omistamista tuottamalla tahallaan Postille tappioita sivutoiminnalla???Myö Paateroa hämättiin näiden 700 siirrossa, koska tiedettiin että Rinteen hallitus on työläisten puolella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Palkanlisät täältä. Uudet luvut Kelalta: Jopa kolmasosa asumistuista maksetaan vieraskielisille: https://www.lansivayla.fi/artikkeli/811736-uudet-luvut-kelalta-jopa-kolmasosa-asumistuista-maksetaan-vieraskielisille
Hyvä työllisyys ei auta vieraskielisiä: Osuus toimeentulotuensaajista on kivunnut jopa 42 prosenttiin. Kela teki lähes 2 miljoonaa päätöstä perustoimeentulotuesta – yleisimmin tukea maksetaan vieraskielisille. Vieraskieliset olivat tuen saajina yliedustettuina suhteessa väkilukuun, koska heidän osuutensa väestöstä on 7,1 prosenttia.: https://www.lansivayla.fi/artikkeli/811921-kela-teki-lahes-2-miljoonaa-paatosta-perustoimeentulotuesta-yleisimmin-tukea"Eläketurvakeskus peräänkuuluttaa maahanmuuton lisäämistä. Se vahvistaisi eläketurvan rahoitusta." Näin uutisoidaan tänään.
ETK sanoo, että maahanmuuttoa tulisi lisätä, vaikka maahanmuuttajat työllistyisivätkin huonosti. Pitkällä tähtäimellä se olisi kuitenkin ETK:n mukaan hyödyllistä eläketurvan rahoitukselle.
Mitä tämä tarkoittaa? En keksi muuta, kuin että ETK uskoo ja toivoo, että maahanmuuttajat tekisivät paljon lapsia, jotka toivon mukaan joskus tekisivät töitä ja maksaisivat veroja ja eläkemaksuja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Eläketurvakeskus peräänkuuluttaa maahanmuuton lisäämistä. Se vahvistaisi eläketurvan rahoitusta." Näin uutisoidaan tänään.
ETK sanoo, että maahanmuuttoa tulisi lisätä, vaikka maahanmuuttajat työllistyisivätkin huonosti. Pitkällä tähtäimellä se olisi kuitenkin ETK:n mukaan hyödyllistä eläketurvan rahoitukselle.
Mitä tämä tarkoittaa? En keksi muuta, kuin että ETK uskoo ja toivoo, että maahanmuuttajat tekisivät paljon lapsia, jotka toivon mukaan joskus tekisivät töitä ja maksaisivat veroja ja eläkemaksuja.Posti tarvitsee aleja jakamaan postia 9€/h 5,5h päivässä, vaikka maksavatkin vain 3,5 tunnilta. Kun se oleskelulupa on irronnut niin sitten onkin aika ottaa uusi ali tilalle kun entinen jää loisimaan kelan rahoilla. Saatanan lahtaripaskat pitäisi laittaa kaikki monttuun, miljoonapalkkaa ottavat itselleen ja työntekijöiden pitäisi raataa ilmaiseksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valehtelevan ihmisen tunnistaa ja tuossa kerrottiin muunneltua totuutta 100-varmasti.
Kyllä posti porho yritti Mot. ohjelmassa " maalittaa" niin ryäkäleesti, että kyllä oikein huvitti .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Mot-ohjelma paljastaa asiantuntija tutkijan suulla kuinka Posti on antanut ymmärtää
jakelu ja kirjepostin tuottavan tappiota ja muu paketti-logistiikka voittoa.
Asia on juuri päinvastoin, tavallinen jako ja kirjeposti tuottaa voittoa ja kannattelee tappiollista logistiikka toiminta. Aikamoinen paljastuspommi? "
Ja tämän takia Postin johto piilottaa eritellyt tiedot tappioista ja tuotoista jopa omistajalta valtiolta. Siellä on nyt jotain hyvin hämärää menossa. Vai onko kokoomusuusliberalistien tarkoitus purkaa Suomen "sosialismia" eli kansallista omistamista tuottamalla tahallaan Postille tappioita sivutoiminnalla???KYSE ON EU-liittovaltio kehityksestä jossa posti pois ja kaikki nettiin- on EU-google-diktatuuri.
ps.
”Jos Babylonian Talmud jätti jälkensä kommunismiin, niin samoin on laita myös nykyisen EUROKOMMUNISMIN kohdalla, jonka alullepanijana on edelleen sama KASAARIUS, joka mahdollisti kommunismin synnyn ja nousun maailmassa. EUROOPAN UNIONI on väline, joka tuhoaa kansallisvaltioita TUHOAA KANSALLISVALTIOITA KOMMUNISTISEN IDEOLOGIAN MUKAISESTI ryöstämällä niiden itsemääräämisoikeuden ja talouspolitiikan vallan keskittämisen ja byrokratian avulla. Jo nyt kansallinen päätöksenteko on siirtynyt suuressa määrin EU:n korruptoituneelle keskushallinnolle lobbareita vilisevään parlamenttiin, jonka tekemisistä tavallisilla kansalaisilla ei ole juurikaan mitään tietoa."
ebolakani.blogspot.com/2014/12/liikepankkiraha-vallankumous.html
EU-LIITTYMINEN OLI PERUSTUSLAIN VASTAISTA-
PS.
hyvä esim. SUURFIRMOJEN eu-LIITTOVALTIOSTA, JOSSA VALTAA PITÄÄ 13 RIKKAIMMAN PANKKI-SUVUN EDUSTAJIEN eu-KOMISSIO:
-
thomas reid intel-kapitalismin uhrina- irlannissa ohjelma ylellä-
valittu täysin mennyttä maailmaa edustava- siis nykyihmisen näkökulmasta syrjhääntynyt jopa ehkä naurettavA tavarankerääjä - VANHOINE LP-LEVYINEEN, maaTILOINEEN, VHS-KASETTEINEEN, RADIO-OHJELMIEN KUUNTELUINEEN, JNE- joka sitten eudstaa tässä ohjelmassa uusien suurien yhtiöiden vastustusta- kun ei lahjjoita tilaansa suurelle intel-mikrosiruyhtiölle. Ohjelmassa vakavampi ala-sävy...varoitus ja uhkaus kaikille...kuten Reid lopussa toteaakin: "KYSYMYS EI OLE PELKÄSTÄÄN MA-ALUEESTA VAAN SIITÄ ETTÄ YHTIÖ HALUAA KONTROLLIA"
tapaus on toki tosi- ja henkilö fiksu kanta-irlantilainen yksineläjä- mutta luodaan siis kuvaa että suuryhtiöt edustavat nykyaikaa- ja oman tilansa omistava maanviljelijä ikäänkuin vanhaa aikaa?
tässä tietoa intelistä, vaihtoehtomediasta:
Intelin prosessori mahdollistaa tietokoneelle hakkeroinnin PC:n off-tilassa
https://nwohavaintoja.blogspot.com/2013/09/intelin-prosessori-mahdollistaa.html
Intelin prosessori mahdollistaa tietokoneelle hakkeroinnin PC:n off-tilassa eli silloinkin kun tietokone on suljettuna...
https://areena.yle.fi/1-50292332
https://netti-tv.net/ohjelmat/thomas-reidin-yksinainen-taistelu-s/454615
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_pankkisuvuista
https://graviolateam.blogspot.com/2019/03/vaalitarkkailun-taydellinen-puuttuminen.html
"EU-Katainen (kok.) torjuu Timo Soinin vaatimuksen Suomen ja Kreikan välisen vakuussopimuksen julkistamisesta.
Soini sanoi, että Kataisen on murrettava asiassa salailun sinetit.
"Hallinto-oikeuden professorin Olli Mäenpään mukaan sopimuksen salaamiselle ei ole lainmukaisia perusteita. Mäenpään sanoma on syytä ottaa vakavasti", Soini painotti."
https://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/katainen-torjui-soinin-vaateen-sopimuksen-julkaisusta/569972/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Myö Paateroa hämättiin näiden 700 siirrossa, koska tiedettiin että Rinteen hallitus on työläisten puolella.
Hei Haloo 🤯 Rinteen hallitus ei ole työläisten puolella. Omia etujaan tämä liero ajaa. Antaa vaikka koko suomen upota.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä posti porho yritti Mot. ohjelmassa " maalittaa" niin ryäkäleesti, että kyllä oikein huvitti .
Mitä se hyödyttää nyt väitellä. Posti ei ole hoitanut postin jakelua ja se meitä kiinostaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Eläketurvakeskus peräänkuuluttaa maahanmuuton lisäämistä. Se vahvistaisi eläketurvan rahoitusta." Näin uutisoidaan tänään.
ETK sanoo, että maahanmuuttoa tulisi lisätä, vaikka maahanmuuttajat työllistyisivätkin huonosti. Pitkällä tähtäimellä se olisi kuitenkin ETK:n mukaan hyödyllistä eläketurvan rahoitukselle.
Mitä tämä tarkoittaa? En keksi muuta, kuin että ETK uskoo ja toivoo, että maahanmuuttajat tekisivät paljon lapsia, jotka toivon mukaan joskus tekisivät töitä ja maksaisivat veroja ja eläkemaksuja.Kyllä nyt se on niin että järjestäkää tuo työllisyys suomalaisten avulla. Täällä ruotsissa on ihan vaikeaa kun on näitä sisään muuttaneita. Eivät paljon puhu. Työkin menee todella hitaasti. Minkä kaaoksen se tuo aikaan, kun he eivät halua ottaa vastaan edes neuvoja naisilta. Joten pitäkää vain ne ulkona. Ja miksette lähetä niitä kotimaahansa takaisin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ihmisille kelpaa työ, mutta siitä maksettavalla palkalla on myös pystyttävä elämään. Palkka, jonka jatkeeksi tarvitaan yhteiskunnan taloudellisia tukia, ei ole oikein mitotettu tai työ on turha. Viimekädessä asumistuki ja muut mahdolliset tuet pienipalkkaiselle työntekijälle ovatkin epäsuoria yritystukia. Niistä on päästävä eroon.
Jälkijättöiseti Postin toimintaa arvioiden ei voi kun ihmetellä, mistä Postin johto on palkkansa ansainnut vuosien saatossa. Nimenvaihdosleikki Posti – Itella – Posti oli kallis. Eronnut Tj, VTj, postin hallitus ja hallintoneuvosto, miten palkkojen ja palkkioiden suuruutta voidaan puolustaa nykyisen lakon ja tukilakkojen näkökulmasta? Täysin ala-arvoista työskentelyä! Ei kuitenkaan syytä huoleen, onhan meillä ikkunatirkistelyyn kehoittava pääministeri.Terveiden ihmisten toimeentulo pitää tulla työstä mutta vajaa tehoisia pitää tukea jotta pääsevät töihin. Julkinen puoli voisi heillekin maksaa täyttä palkkaa mutta ei yksityinen koska he ovat kilpailun alaisia ja muutenkin Suomessa on vain harvoja aloja joissa pärjäämme kilpailussa. Puolassa keskipalkka on 800 euroa ja sinne on siirretty paljon tuotantoa myös Suomesta. Saksassa on on tuki systeemi vajaa tehoisten työllistämiseksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hei Haloo 🤯 Rinteen hallitus ei ole työläisten puolella. Omia etujaan tämä liero ajaa. Antaa vaikka koko suomen upota.
Juuri näin asia on, ja vielä on niitäkin jotka puolustaa tätä rosvojoukkoa?VALITETTAVASTI!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Terveiden ihmisten toimeentulo pitää tulla työstä mutta vajaa tehoisia pitää tukea jotta pääsevät töihin. Julkinen puoli voisi heillekin maksaa täyttä palkkaa mutta ei yksityinen koska he ovat kilpailun alaisia ja muutenkin Suomessa on vain harvoja aloja joissa pärjäämme kilpailussa. Puolassa keskipalkka on 800 euroa ja sinne on siirretty paljon tuotantoa myös Suomesta. Saksassa on on tuki systeemi vajaa tehoisten työllistämiseksi.
Onneksi saan tehdä terapia työtä kun ilman terapia työtä en pääsisi lainkaan töihin...
Haluan tehdä työtä vaikka valtio joutuukin tukemaan mua...
En kuitenkaan istu baarissa ja ryöppää - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Palkanlisät täältä. Uudet luvut Kelalta: Jopa kolmasosa asumistuista maksetaan vieraskielisille: https://www.lansivayla.fi/artikkeli/811736-uudet-luvut-kelalta-jopa-kolmasosa-asumistuista-maksetaan-vieraskielisille
Hyvä työllisyys ei auta vieraskielisiä: Osuus toimeentulotuensaajista on kivunnut jopa 42 prosenttiin. Kela teki lähes 2 miljoonaa päätöstä perustoimeentulotuesta – yleisimmin tukea maksetaan vieraskielisille. Vieraskieliset olivat tuen saajina yliedustettuina suhteessa väkilukuun, koska heidän osuutensa väestöstä on 7,1 prosenttia.: https://www.lansivayla.fi/artikkeli/811921-kela-teki-lahes-2-miljoonaa-paatosta-perustoimeentulotuesta-yleisimmin-tukeaJopa kolmasosa asumistuista maksetaan vieraskielisille.
Jos kopioidaan otsikko niin kopioidaan se kokonaan, tämä pitäisi tyhmemmänkin persun osata. Alkuperäinen versio:
Vantaalla jopa kolmasosa asumistuista maksetaan vieraskielisille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin asia on, ja vielä on niitäkin jotka puolustaa tätä rosvojoukkoa?VALITETTAVASTI!
Kuitenkin edellisten hallitusten teot ovat nyt realisoituneet, kun on kustu omille lahkeille vuosikaudet. Nykyhallituksesta vaan ei ole pelastamaan tilannetta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aikamoista, postin pomoa kun katseli ja kuunteli, olin huomaavinani korvien heiluvan vai oliko vanhan teeveeni vika.
Myöskin nenä kasvoi pituuutta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilmaistyövoima, matubisnes, valtion velkaannuttaminen, työllistämistuet, yritystuet, asumistuet, verovapaa globalismi…
Kyseessähän on ilmiselvä pyramidihuijaus jonka lasku on ohjattu tippumaan veronmaksajan syliin 1990-luvun pankkikriisin tyyliin, nyt pankkien sijaan konkurssin ovat menossa valtiot.Tuosta listasta jäi vielä puuttumaan mielialalääke- ja huostaanottobisnes, ja oikeastaan myös hoivabisnes. Näissä kaikissahan olemme nyt taas oppineet, että soussalism das not wörk, mutta yksityinen rulaa skulaa... vai miten se nyt meni.
Media suoltaa puolitotuuksia jos edes niitäkään, ja ylipainoiset ja aiempia sukupolvia tyhmemmät internetnuoret oppivat maailmankuvansa viihteestä, joka on muuttunut kiduttavan typeräksi (mutta kai ne kuvittelevat viihtyvänsä sitä katsomalla). Suurin osa ulkomaanuutisista on suoria käännöksiä, eli googlekääntäjälle syötettyjä Trump-uutisia. Ovatkohan ohjelmoineet botin seuraamaan 24/7 CNN-pazkaa vai ihanko siellä joku korkeasti koulutettu media-ammattilainen päivystää niitä idiotismeja? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aikamoista, postin pomoa kun katseli ja kuunteli, olin huomaavinani korvien heiluvan vai oliko vanhan teeveeni vika.
Suomalaisille ollaan valtion toimesta valehdeltu kaikessa jos heti sodan jälkeen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Mot-ohjelma paljastaa asiantuntija tutkijan suulla kuinka Posti on antanut ymmärtää
jakelu ja kirjepostin tuottavan tappiota ja muu paketti-logistiikka voittoa.
Asia on juuri päinvastoin, tavallinen jako ja kirjeposti tuottaa voittoa ja kannattelee tappiollista logistiikka toiminta. Aikamoinen paljastuspommi? "
Ja tämän takia Postin johto piilottaa eritellyt tiedot tappioista ja tuotoista jopa omistajalta valtiolta. Siellä on nyt jotain hyvin hämärää menossa. Vai onko kokoomusuusliberalistien tarkoitus purkaa Suomen "sosialismia" eli kansallista omistamista tuottamalla tahallaan Postille tappioita sivutoiminnalla???Kyllä tällä menettelyllä on jokin tarkoitus. Ruletti alkoi pyöriä heti kesäkuussa, kun kokoomus ja Orpo hyllytettiin, eivätkä päässeet hallitukseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Terveiden ihmisten toimeentulo pitää tulla työstä mutta vajaa tehoisia pitää tukea jotta pääsevät töihin. Julkinen puoli voisi heillekin maksaa täyttä palkkaa mutta ei yksityinen koska he ovat kilpailun alaisia ja muutenkin Suomessa on vain harvoja aloja joissa pärjäämme kilpailussa. Puolassa keskipalkka on 800 euroa ja sinne on siirretty paljon tuotantoa myös Suomesta. Saksassa on on tuki systeemi vajaa tehoisten työllistämiseksi.
Puolassa vuokra ei ole 800€/kk, siellä ei lahtarit ahnehdi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä tällä menettelyllä on jokin tarkoitus. Ruletti alkoi pyöriä heti kesäkuussa, kun kokoomus ja Orpo hyllytettiin, eivätkä päässeet hallitukseen.
Paskakokkareiden ei olisi pitänyt koskaan päästä hallitukseen, olisi Suomi paljon parempi paikka. Eikä kepuleiden, ei olisi purettu vuokrakattoakaan.
- Anonyymi
Minna K-G on hyvä toimittaja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Palkanlisät täältä. Uudet luvut Kelalta: Jopa kolmasosa asumistuista maksetaan vieraskielisille: https://www.lansivayla.fi/artikkeli/811736-uudet-luvut-kelalta-jopa-kolmasosa-asumistuista-maksetaan-vieraskielisille
Hyvä työllisyys ei auta vieraskielisiä: Osuus toimeentulotuensaajista on kivunnut jopa 42 prosenttiin. Kela teki lähes 2 miljoonaa päätöstä perustoimeentulotuesta – yleisimmin tukea maksetaan vieraskielisille. Vieraskieliset olivat tuen saajina yliedustettuina suhteessa väkilukuun, koska heidän osuutensa väestöstä on 7,1 prosenttia.: https://www.lansivayla.fi/artikkeli/811921-kela-teki-lahes-2-miljoonaa-paatosta-perustoimeentulotuesta-yleisimmin-tukea”Valtakunnallisesti asumistukea saavista asukkaista vieraskielisiä on lähes 14 prosenttia.”
Ja valtakunnallisesti vieraskielisiä on se 5 %.
Maahanmuutto on rikkaus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Palkanlisät täältä. Uudet luvut Kelalta: Jopa kolmasosa asumistuista maksetaan vieraskielisille: https://www.lansivayla.fi/artikkeli/811736-uudet-luvut-kelalta-jopa-kolmasosa-asumistuista-maksetaan-vieraskielisille
Hyvä työllisyys ei auta vieraskielisiä: Osuus toimeentulotuensaajista on kivunnut jopa 42 prosenttiin. Kela teki lähes 2 miljoonaa päätöstä perustoimeentulotuesta – yleisimmin tukea maksetaan vieraskielisille. Vieraskieliset olivat tuen saajina yliedustettuina suhteessa väkilukuun, koska heidän osuutensa väestöstä on 7,1 prosenttia.: https://www.lansivayla.fi/artikkeli/811921-kela-teki-lahes-2-miljoonaa-paatosta-perustoimeentulotuesta-yleisimmin-tukeaHmmm ... ja aika jännä juttu et toimeentulotukea saa kolme kertaa isompi porukka kun Suomessa on edes työttömiä!? Vai käyks Ruotsin ja Norjankin veijarit kuittaamassa Suomessa sosiaalituet?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Eläketurvakeskus peräänkuuluttaa maahanmuuton lisäämistä. Se vahvistaisi eläketurvan rahoitusta." Näin uutisoidaan tänään.
ETK sanoo, että maahanmuuttoa tulisi lisätä, vaikka maahanmuuttajat työllistyisivätkin huonosti. Pitkällä tähtäimellä se olisi kuitenkin ETK:n mukaan hyödyllistä eläketurvan rahoitukselle.
Mitä tämä tarkoittaa? En keksi muuta, kuin että ETK uskoo ja toivoo, että maahanmuuttajat tekisivät paljon lapsia, jotka toivon mukaan joskus tekisivät töitä ja maksaisivat veroja ja eläkemaksuja.Toivovat, että mamumiehet raiskaavat homonaisia ja sitten Soinin johdolla aborttioikeus raiskatuilta pois.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hmmm ... ja aika jännä juttu et toimeentulotukea saa kolme kertaa isompi porukka kun Suomessa on edes työttömiä!? Vai käyks Ruotsin ja Norjankin veijarit kuittaamassa Suomessa sosiaalituet?
Ruotsin ja Norjankim miehet raiskaavat suomalaisia homonaisia samaten suomalaiset poliitikkomiehet käy huorissa.
- Anonyymi
Knus-Galan on hyvä toimittaja.
- Anonyymi
Tottakai yksityiset jakeluyhtiöt ovat kiinnostuneita kahmaisemaan verovaroilla tuetun kirjejakelun. Verottaja, Kela ja muut julkiset laitokset lähettävät vuosittain melkoisen kirjekasan.
- Anonyymi
Tuota olenkin epäillyt koko ajan, kun tietää kuinka paljon kaikki julkiset laitokset (sairaalat mukaanlukien) ja tavallinen kansa paperipostia yhteensä kuitenkin lähettää.
Olen asunut tovin postin kirjelaatikon lähettyvillä ja aina sieltä valahtaa aikamoinen kasa postia
työntekijän säkkiin, kumma kyllä. Nythän se totuus sitten paljastuikin. - Anonyymi
Verorahoilla ja tilauksilla nämä roskalehdet kuten helsingin sanomat jne pyörii
Joka virastoon, toimistoon, kyläkirjastoon tulee näitä lehtiä verorahoilla, ei ole pienistä summista kysymys. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuota olenkin epäillyt koko ajan, kun tietää kuinka paljon kaikki julkiset laitokset (sairaalat mukaanlukien) ja tavallinen kansa paperipostia yhteensä kuitenkin lähettää.
Olen asunut tovin postin kirjelaatikon lähettyvillä ja aina sieltä valahtaa aikamoinen kasa postia
työntekijän säkkiin, kumma kyllä. Nythän se totuus sitten paljastuikin.Suht terveelle, omatoimiselle, vaatimattomalle syrjäkylällä asuvalle ikääntyneelle on päivittäinen posti AINOA KONKREETTINEN vastine verorahoille. Miksi hänen pitäisi kärsiä voittoa tuottavan pakettibisneksen ja sen logistiikan kilpailuttamisesta tai tappioista. Veroa hän maksaa pienestä eläkkeestä siltäkin ajalta kun edes posti ei kulje. Ei ole muuten julkista liikennettäkään ollut vuosikymmeniin eikä kunnallista vesiverkostoa. Kunta nosti juuri veroäyriä ja hänen kiinteistöveroaankin sekä samalla lakkautti kirjastoauton ja mm. uimahallin. Eläkkeessä ei mitenkään huomioida sitä, kuinka monta uutta veronmaksajaa hän kenties synnytti ja kasvatti, paitsi tietysti lastenhoidon työkatkoista johtuvina vähennyksinä. Silti hän äänestää aina kun mahdollista ja seuraa tarkoin eduskunnan kyselytunnit tämänkin hallituksen aikana. Verenpaineen hän onneksi osaa itse mitata omalla mittarilla!
Nimim. Suomen kansalainen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuota olenkin epäillyt koko ajan, kun tietää kuinka paljon kaikki julkiset laitokset (sairaalat mukaanlukien) ja tavallinen kansa paperipostia yhteensä kuitenkin lähettää.
Olen asunut tovin postin kirjelaatikon lähettyvillä ja aina sieltä valahtaa aikamoinen kasa postia
työntekijän säkkiin, kumma kyllä. Nythän se totuus sitten paljastuikin.Koska Posti palauttaa Tallinaan siirretyt työt takaisin Suomeen, yritti alentaa työntekijöidensä palkat minimiin että johdolle jäisi enemmän mutta tässä epäonnistui valtavan kohun ja työntekijöiden saaman tuen muilta liitoilta. Postin hallitus pitäisi erottaa välittömästi.
- Anonyymi
HUOMIO! Tässä viimein se oivallus: Maahanmuutolla tuhotaan työmarkkinatasapaino työnantajien hyväksi. Kokoomus ja EK ajavat tätä menestyäkseen ja vihervasemmisto uusien äänestäjien toivossa solidaarisuuttaan. Kepu sohlaa vain mukana yrittäen diilata maaseudun väelle vähiten huonon lopputuloksen.
Ilman äänestäjien ryhtiliikettä ja kelkankääntöä johtaa mamutus lopulta Suomen hyvinvointivaltion tuhoutumiseen ja päädymme kehitysmaaksi.
Vain yksi puolue haluaa tämän kehityksen pysäyttää. Tiedätte siis mitä tehdä seuraavissa eduskuntavaaleissa!- Anonyymi
Jo vuoden ja viiden kuukauden kuluttua on mahdollisuus kuntatasolla saada hulluus loppumaan tai ainakin vähenemään:
"Kuntavaalit toimitetaan joka neljäs vuosi huhtikuun kolmantena sunnuntaina. Jos huhtikuun kolmas sunnuntai on pääsiäispäivä, vaalipäivä on pääsiäistä edeltävä sunnuntai. Seuraavat kuntavaalit toimitetaan huhtikuussa 2021." - Anonyymi
Vieläkö joku äänestää näitä Rinteitä ja Paateroita seuraavissa vaaleisssa,olisi aika herätä Ruususen unesta,luopiosakkia kaikki.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vieläkö joku äänestää näitä Rinteitä ja Paateroita seuraavissa vaaleisssa,olisi aika herätä Ruususen unesta,luopiosakkia kaikki.
Kiitä kokoomusta. Kokoomus tähän on tilanteen ajanut. Eipä ole ainakaan sen parempi.
- Anonyymi
Valtionohjauksesta vuosia vastannut Kokoomus on järjestänyt postin johtajalle satojen tuhansien eurojen palkankorotukset siitä, että ne logistiikkatoimet mitä hän on kehitellyt, ovat olleet selkeästi tulosta heikentäviä. Samaan aikaan perinteisellä postitoiminnalla hyvää tulosta tehneille työntekijöille on tarjottu miinuspalkkaista kiky-kusetusta.
Oikeudenmukaista olisi ollut pudottaa tappiota aiheuttaneen johtajan palkkaa reilusti alas, ja nostaa tulosta tekevän työväestön palkkoja. Mutta kun Kokoomus-syöpä saa päättää, on lopputulos aina pelkää syöpää.- Anonyymi
Lahtrimaliselta vaadittava vahingonkorvaukset palkastaan. Jatkossa kaikki tuottavuuspalkkiot pelkästään suorittavaa työtä tekeville, ei golfareille.
- Anonyymi
Työmarkkinat manipuloitu
Työmarkkinoilla ei nyt toimi normaali markkinamekanismi, jossa kurantin tavaran tarjonnan niukkuus nostaisi hintoja.
Persutkin ovat osin harhassa, koska haluaisivat edistää paikallista sopimista tilanteessa, jossa markkinamekanismi ei toimi ja työntekijän neuvotteluasema on erittäin huono. Pitäisi ensin puuttua tuohon markkinamekanismiin. Tosin persut ovat ainoa puolue, joka pyrkii saamaan siihen korjausta halpatyömaahanmuuton osalta.- Anonyymi
Aina voi neuvotelle paremmiksi kun pohjalla TES mitä noudatettava.
- Anonyymi
Teollisuusliiton pomon Riku Aalto kuukausipalkka on 23.000 euroa
Teollisuusliiton TES minimi 8,90e tunnilta tekee 17.000 euroa vuodessa.
Riku tienaa joka kuukausi lähes kaksi kertaa sen verran, mitä hänen palkkansa maksavat duunarit tienaa. Aika sairasta kun sitä miettii.
No, korruptio on aina helpointa piilottaa jos on hyvä palkka. Postin johtajakin on miljonääri, kuka sitä huomaa jos annetaan pöydän alta 2 miljoonaa euroa vaikka kultaharkkoina, voihan sitä miljonääri rahaa mällätä ja lamborgiineja ostella.- Anonyymi
Mutta työnantajajärjestöjen pomoilla on vielä huomattavasti suuremmat kuukausipalkat ja vuositulot.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta työnantajajärjestöjen pomoilla on vielä huomattavasti suuremmat kuukausipalkat ja vuositulot.
Suurin palkka juoksee Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n toimitusjohtajalle Jyri Häkämiehelle. Hänen kuukausipalkakseen EK ilmoitti 28 800 euroa. Kokonaispalkkaan sisältyy autoetu. Lisäksi Häkämiehellä on mahdollisuus saada tulospalkkiota enimmillään kahdeksan prosenttia vuosipalkasta.
- Anonyymi
Ei sentään miljoonia niin kuin lahtarimalisilla. Maksaisit tuonkin tietytsi mieluummin niille ja edustaisit itse itseäsi palkkaneuvotteluissa.
- Anonyymi
Postin hallitus kannattaisi erottaa. Samoin kannattaisi tehdä kaikissa niissä valtionyhtiöissä, jonka ylimmän johdon henkilövalintoihin kokoomus on osallistunut.
- Anonyymi
100 000 euron johtaja ei olisi tehnyt 1,3 miljardia postia voitolliseksi ja pörssikelpoiseksi, mutta 1 000 000 euron malinen teki. Malinen ansaitsi palkkansa, kiitoksena palkan lisäksi kansan kateellisuus.
- Anonyymi
100 000 palkalla olisi kuka tahansa pystynyt hoitamaan hommat järkevästi, mutta lahtarimalinen miljoonapalkalla aiheuttanut satojen miljoonien tappiot logistiikan liiketoiminnassa ja miljardien tappiot yhteiskunnalle kun yritti laittaa työntekijät raatamaan ilmaiseksi.
- Anonyymi
Miksi Posti häärää Venäjällä 10 vuotta pelkkää tappiota?
Koko johtoryhmä tekee huonoa jälkeä. Työn jälkeä voisi kutsua ryöstöksi ja tahalliseksi.
Irtisanoisin koko johtokerroksen . Ne ajattaa koko Postin konkkaan.
Tässä esimerkki miten valtion kannattaviayrityksiä tuhotaan. Ensin ne tunkutuu väärille alueille, tekee tappiota, haittaa muiden toimintaa, nostaa tolkuttomia bonuksia....
EI- helvetti, nyt tää sikailu loppuu!
Postin johto ulos. Vähempi ei riitä. - Anonyymi
Veropakolaisyrityksiin- ja medioihin, ei voi luottaa.
Veropakolaisyritykset on laitettava verotukseen ja aitoon yht.kunta-luontovastuuseen Suomessa - EHTONA yritystoiminnalle.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16138697/is-ei-ole-luotettava-tietolahde-eika-haapala-puolueeton-toimittaja#comment-99888524 - Anonyymi
Kaikki 2000-luvun hallitukset ovat tehneet huonoa omistajanohjauspolitiikkaa. Postista olisi pitänyt nostaa osinkoina kaikki voitot mitä se on tuottanut. Nyt voittoja on jätetty Postin johdon tuhlattavaksi "liiketoiminnan kehittämiseen".
Postin johto ei ole osoittanut osaavansa mitään bisnestä. Ei edes kirje- ja lehtijakelua. Siinäkin laatu on saatu romahdutettua.- Anonyymi
Tuo on aika vakavaa jos Postin (valtio yli 50 %) johto on antanut aivan väärän kuvan julkisuuteen, että ns. kanto ja kirjeposti on koko ajan tappiollista toimintaa ja logistiikka ja pakettitoiminta kannattavaa? Ja tuossa tuo asiantuntija sanoo, että asia on juuri päinvastoin?
Kuinka tämä on pois-selitettävissä?
Kieroilua pahentaa se, että Paatero ja Rinne tiesivät jo kesäkuussa sakin siirrosta halvemman sopimuksen piiriin. Eli Postin johto ja hallitus ovat olleet yhdessä juonimassa?
Nyt ei auta muu kuin oppositiossa kovat piippuun ja äänestytetään hallituksen, Paateron ja ja Rinteen luottamuksesta voivatko he ja hallitus jatkaa tällaisen paljastuksen jälkeen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on aika vakavaa jos Postin (valtio yli 50 %) johto on antanut aivan väärän kuvan julkisuuteen, että ns. kanto ja kirjeposti on koko ajan tappiollista toimintaa ja logistiikka ja pakettitoiminta kannattavaa? Ja tuossa tuo asiantuntija sanoo, että asia on juuri päinvastoin?
Kuinka tämä on pois-selitettävissä?
Kieroilua pahentaa se, että Paatero ja Rinne tiesivät jo kesäkuussa sakin siirrosta halvemman sopimuksen piiriin. Eli Postin johto ja hallitus ovat olleet yhdessä juonimassa?
Nyt ei auta muu kuin oppositiossa kovat piippuun ja äänestytetään hallituksen, Paateron ja ja Rinteen luottamuksesta voivatko he ja hallitus jatkaa tällaisen paljastuksen jälkeen."Kieroilua pahentaa se, että Paatero ja Rinne tiesivät jo kesäkuussa sakin siirrosta halvemman sopimuksen piiriin."
Kuinka moni palstan neropateista ymmärtäisi, että "700 lajittelijan liiketoimintasiirto eri työnantajaliittoon kuuluvaan tytäryhtiöön" tarkoittaa että heidän palkkansa tulee laskemaan 30%? Siitähän ministereitä ilmeisesti "informoitiin".
Posti on jäänyt Sipilä-moodiin. Edellisen hallituksen aikana firmaa laitettiin "pörssi-kuntoon" ja vaikka listautuminen meni kiville, niin Postin hallitus jatkaa samalla tiellä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on aika vakavaa jos Postin (valtio yli 50 %) johto on antanut aivan väärän kuvan julkisuuteen, että ns. kanto ja kirjeposti on koko ajan tappiollista toimintaa ja logistiikka ja pakettitoiminta kannattavaa? Ja tuossa tuo asiantuntija sanoo, että asia on juuri päinvastoin?
Kuinka tämä on pois-selitettävissä?
Kieroilua pahentaa se, että Paatero ja Rinne tiesivät jo kesäkuussa sakin siirrosta halvemman sopimuksen piiriin. Eli Postin johto ja hallitus ovat olleet yhdessä juonimassa?
Nyt ei auta muu kuin oppositiossa kovat piippuun ja äänestytetään hallituksen, Paateron ja ja Rinteen luottamuksesta voivatko he ja hallitus jatkaa tällaisen paljastuksen jälkeen.Johan sen sanoo järkikin, kevyt kirjeposti on helppo jakaa jopa jalan tai polkuåyörillä, pakeetitouhu sen sijaan vaatii valtavat logistiikkakeksukset, rekat, pakettiautomaatit... Olemassa olleet postitoimistot työntekijöineen olisi ollut edelleen kannattava, mutta lahtarimalinen miljoonapalkalla romutti kaiken. Maksattaa suomalaisilla veronmaksajilla ivestoinnit venäjällekin, ikinä sieltä ei saa ruplaakaan voittoa.
- Anonyymi
..ihmetyttää tuo Venäjälle meno. Monet yritykset tulleet sieltä pois, kunhan ovat ensiksi menettäneet mijoonia varaskoplille. Fortum investoi miljardeilla ja jo joutunut kiristyksen kohteeksi. Venäjä on anarkian tilassa, siellä ei voida tehdä mitään, kaikki varastetaan. Onko järkevää lähteä investoimaan 250 miljoonaa Putinin koplan riivaamaan Venäjään?...
- Anonyymi
Ei sieltä mitään voittoa tule Venäältä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei sieltä mitään voittoa tule Venäältä
Tulee sieltä voittoja lahtarimalisille, voi vaan arvailla kuinka paljon, putinan tavat siirtyy Suomeenkin kun verorahat siirtyy huijareiden tileille.
- Anonyymi
Ja sitä suuremmalla syyllä kun kokkareet jaksaa jauhaa, että VALTION TEHTÄVÄ EI OLE YRITYSTOIMINTA, varsinkaan Suomea mitenkään hyödyttävä. Silti on pitäny sinne mennä ihan vain rahantekomielessä. Postin hallitus vaihtoon viimestä iikkaa myöten.
- Anonyymi
Ei ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta kun johtajien firmalle hölmöilemät tappiot yritetään kattaa ottamalla duunareilta pois.
- Anonyymi
Tässä ei ole mitään muuta selitystä kuin, että normaali kirjeposti kotiin kannettuna halutaan Postin, Rinteen ja Paateron toimesta alasajaa kokonaan ideologisista syistä, nyt ei voida enään selittää sitäkään että kirjeposti vähenee, että siksi se on kannattamatonta, oli näköjään valhetta tuokin. Kyllä tuon postin pomon korvat taisivat heilua. Hyvä MOT.
Kyllä sympatiat ovat postinjakajien puolella, kovaa hommaa pienellä palkalla niinkuin tuossa tuo nainen näytti. - Anonyymi
Naurettavaa puhua että Postin ongelmat ovat työn hinnassa kun sen kovapalkkainen johto tuhlaa kymmeniä miljoonia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naurettavaa puhua että Postin ongelmat ovat työn hinnassa kun sen kovapalkkainen johto tuhlaa kymmeniä miljoonia.
Kaikki asiat oli juuri päinvastoin kuin mitä postin johtajat yritti propagoida
- Anonyymi
Nykyinen Postin Hallitus nimitettiin viemään Postia pörssiin. Nyt kun Sipilän ja Bernerin suunnitelma on mennyt Keskustan sisäisen kapinaliikkeet takia kiville, niin Postin hallituksessa istuu ihan väärä porukka.
Jos Posti jaettaisiin "vapaasti kilpailevaan" logistiikkafirmaan ja kirje- ja lehtijakelua hoitavaan valtion laitokseen, niin todennäköisesti logistiikkafirma olisi konkurssissa noin vuodessa ja postinjakelu kannattaisi omillaan.- Anonyymi
Mutta verorahoilla kalliilla rakennettu logistiikka voidaan yksityistää, lahtarit saa yrityksen puoli-ilmaiseksi ja jakavat voitelurahaa päättäjille. Tuttu kaava walrusin rikastuttamisesta valtion yhtiöillä.
- Anonyymi
Posti on jo yksityistänyt toimintojaan alihankkijoille. Ei sitä muuten pääjohtajalle satojen tonnien bonuksia saada.
- Anonyymi
Ja hämärille alihankintayritysten hyväveliomistajille riskitöntä tuottoa veronmaksajilta.
- Anonyymi
Postin hallitus pitäisi erottaa välittömästi.
Jakelua on heikennetty jatkuvasti. Kuitenkin sen tuotolla on pidetty pystyssä venäjän liiketoimintoja ja logistiikkatoimintoja. Eihän tässä ole mitään bärkeä.- Anonyymi
Lypsävää lehmää on hakattu seipäillä postin johtajien toimesta
Loistavaaaaa!!!111111
- Anonyymi
Mitähän nämä MOT:in ansiokkaasti esiintuomat tiedot vaikuttavat Postin käynnissä olevaan työkiistaan? Varmaan Postin työntekijätkin olivat Postin propagandan harhaanjohtamia. Kiristyvätkö PAUn asenteet entisestään?
Näyttää siltä, että Postin globalisaatiohankkeet eivät ole menneet oikein putkeen. Postin johdon onni on tähän asti ollut, että firman ainoa omistaja on on ollut varsin pitkämielinen. Postin kehnoa johtamista on katsottu läpi sormien tai sitten valtion omistajaohjauskin on langennut Postin harhautuspropagandaan, mikä tietysti on täysin anteeksiantamatonta löperyyttä.- Anonyymi
Todella, vaikka joskus vähän populismiin ovatkin sortuneet. Katselin vähän ohimennen mutta aika noloa oli Postin kannalta. Saa nähdä tuleeko katsottua uusinta tai Areenasta vielä ns.ajatuksella.
Paljon on tämän maan firmoilla ollut sähläystä ulkomailla. Postin lisäksi, mm. YIT ja Stockmann Venäjällä, StoraEnsolla, Soneralla. Fortumilla kovat panokset naapurissa. Paljon on myös ostettu meidän isoja yrityksiä viime aikoina. Mieluummin saisi olla toisin päin.
lajijasuris - Anonyymi

lajijasurisToivovat, että Posti myydään Venäjälle...?
- Anonyymi
Kaikki valtion touhu on se sitten vr tai mikä tahansa on hanurista.
- Anonyymi
Tilinpäätöskikkailua näköjään ollut koko touhu.
- Anonyymi
Valtion omistajaohjaus on pelkkä hyvä vitsi.
- Anonyymi
Kuka vedättää ja ketä?
Siis me suomalaiset täällä Suomessa maksamme Posti/Itellan paska bosnekset eli tappiot Venäjällä
huonpmpina postin paveluina ja huompina postin palkkoina.
Ja tästä kaikesta postin johto palkittaan yli mitoitetuilla palkoilla. - Anonyymi
Rahaa on kiva tuhlata. Tässä muistin virkistykseksi pari linkkiä:
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001528663.html
https://www.kaleva.fi/uutiset/talous/suomen-katastrofaalisin-kauppa-jokainen-suomalainen-lahjoitti-saksalaisille-tuhat-euroa/691532/
Eipä tuossa mitään. Minäkin tuhlaan, ostan Edamjuuston sijaan Emmentaalia, tekee niin hurjasti mieli.
😄- Anonyymi
Muistui vielä valtion kuvaputkitehdas Valco. Aikamoinen keissi.
https://www.tivi.fi/uutiset/piti-tehda-suomessa-100-000-kuvaputkea-sai-aikaan-1000-muistatko-millainen-oli-kuvaputkitehdas-valcon-katastrofi/bbe08b4d-5f6e-3c5a-9e06-978696dad198
Täällä on listattu jokunen: https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000738853.html - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muistui vielä valtion kuvaputkitehdas Valco. Aikamoinen keissi.
https://www.tivi.fi/uutiset/piti-tehda-suomessa-100-000-kuvaputkea-sai-aikaan-1000-muistatko-millainen-oli-kuvaputkitehdas-valcon-katastrofi/bbe08b4d-5f6e-3c5a-9e06-978696dad198
Täällä on listattu jokunen: https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000738853.htmlMuistaakseni jokin taho taannoin osti pelkkää ilmaa, kun oli halvalla tyrkyllä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muistaakseni jokin taho taannoin osti pelkkää ilmaa, kun oli halvalla tyrkyllä!
kokkarit ja demarit oli siinäkin mukana häsläämässä
Se johti soneran myyntiin Ruotsiin pikkurahasta
- Anonyymi
Joo , Näin sitä vaan kansaa maalitetaan.
- Anonyymi
Mistä ihmeen sammaleiden ja kivien ja mättäiden alta / paskahuussin takaa ihmiset oikein tulevat tänne kirjoittelemaan? Ei postin tarkoitus ole tuottaa voittoa, se on julkinen palvelu kuten terveydenhuolto ja koululaitoskin. Jos annetaan julkiset palvelut yksityisten yritysten käsiin, palvelu huononee ja siirtyy enimmäkseen parempiosaisten käsiin, ja se tietää taloudellista tappiota myös yksityisyrittäjille. Suurin osa kapitalismista kuitenkin pyörii julkisen palvelun avulla sillä kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ette raukkaparat vaan tunnu sitä tajuavan. No, äänestäkää vain sitä populistipuoluetta joka pistää kaikki myyntiin, itsepähän itseänne jalkaan ammutte.
- Anonyymi
Postin pomoa kun kuunteli, niin mietin vain miksi ihmeessä edes suostu haastatteluun, kun meni jauhamaan pelkkää paskaa jonka nyt jokanen varmasti huomasi. Naurettavaa pelleilyä postissa.
- Anonyymi
siirretty yhteisvastuulliseksi rahoittaa postin voiton maksaminen . Työntekijät sosiaaliavustusten hakuun palkan lisää hakemaan. Rinteen sossu kaverit mielipuuhassaan pistämässä laiken sekaisin ja yhteiskunnalle kalliiksi
Postin ja muidenkin yritysten työntekijöiden pitää huomata, että Antti Rinne ja SDP ovat heitä vastaan. Peruussuomalaiset ovta sitä mieltä, että työt suomalaisille, palkalla millä tulee toimeen. Ei se sen vaikeampaa ole.
- Anonyymi
Pakettiliikenne niille jotka pystyvät tekemään sen kunnolla, esim Matkahuollolle, ja hoitakoon Posti kirjepostin ja lehdet vielä sen muutaman vuoden, mitä sitä vielä tarvitaan. Ja sitten Postin kitisijät voivat olla hiljaa.
- Anonyymi
Miksei Posti pysty muka hoitamaan jatkuvasti kasvavaa pakettikuljetusta, joka lisääntyy nopeammin kuin kirjeposti vähenee. Onko tarkoitus vähentää valtion tuloja antamalla pakettikuljetus pois? Kuka tästä hyötyy, kansa ja Suomen valtio ainakin häviävät kun valtionyhtiön tulot vähenevät.
- Anonyymi
Ei iä alasajeta vaan myydään sijoittajille jotka keräävät ylimääräiset rahat pois kuljeksimasta. Poliitikot ovat mukana juonessa ja auttamassa tätä kannattavan osan irroitusta postista.
- Anonyymi
Postin on eriytettävä postin jakelu ja logistiikka. Mikäli näin kävisi, logistiikan häirikkö ja Venäjän toiminnot siirtyvät osaavien haltuun. Jakelu sinänsä on pidettävä toiminnassa, sehän tuottaa nytkin selvästi voittoa ja postin kulku on meille kaikille tärkeää. Vaikka kirjepostin volyymi pienenee koko ajan, on siitä pidettävä huolta, vaikka sitten siten, kun logistiikka on ajettu alas, säilytetään normaali jakelu verovaroin. Vrt. Televisiovero
Tästä varmaankin olisimme muutaman kymmenyksen veroissamme maksamaan.
Terv. MMJR - Anonyymi
Ihan puhtaan kierolta touhultahan tuo vaikuttaa ja se miten kilpaillaan tavallisten yritysten kanssa polkuhinnoilla. Täysin järjetöntä touhua, mutta sentään omia liksojaan osaavat korottaa.
- Anonyymi
Polkumyyntiä veronmaksajien rahoilla ja teetetään 5,5 h päiviä 3,5 h palkoilla siis joka ikinen päivä
- Anonyymi
Kirjoitin kommentin, joka torpattiin jonnekin...ihmettelen että demariministeri taapero torppaa vähempiosaiset posti pakettijupakassa ja väittää ettei ole ollut tietoinen postin pyrkimyksistä, ei pidä paikkaansa...hän noudattaa sipilän periaatetta...eli kristillistä tasa-arvoa...sillä, jolla on sille annetaan mutta vähempiosaiselt otetaan 30-50 prosenttia palkasta pois....suosii johdon miljoonapalkkoja, ilmeisenä pyrkimyksenä myöhemmin veikkauksen tai postin johtoon....todella iljettävää hänelle toiuvon M F-Rannan kohtaloa ja miehille taustalla korkeita psa-arvoja....taapero piiloporvari ja todella oksennuttava....
- Anonyymi
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006230162.html
Miksi postin johtajalle maksetaan näin suurta palkkaa, jos johto on epäonnistunut logistiikkapuolella? Olisiko talousjohtajan aika erota myös? Koko yrityksen johto joutaisi saada kenkää ja valtion edustaja oltava jokaisessa kokouksessa mukana.
Eihän epäonnistuneita ostoja voi repiä työntekijöiden niskasta, palkka-alennuksilla.
Johto on epäonnistunut ja saa potkut! Kiitos Motin ohjelman. - Anonyymi
Postin hallitus menee vaihtoon.
- Anonyymi
Itke itsesi uneen.
- Anonyymi
Hyvä aloitus.
- Anonyymi
Postin pitää kulkeutua joka mökkiin, se on kansalaisvelvoite ja laissa kirjoitettu, sitä Posti yrittää kieroilulla ajaa alas, turha perustella aina silla että jo monilla on netissä laskut ja muu sellainen. Läheskään kaikilla ei ole.
Ja jos onkin noin, että Posti on saanut jakelustaan voittoa niinkuin tuo tutkija paljasti hyvin, niin voisi Postin johto vähän hävetä.
- Anonyymi
Enköhän yrittänyt sanoa jo alussa että teitä , petkutetaanyt ja lujaa. Posti laitetaan myynti kuntoon. Uskokaa nyt jo hyvät ystävät.
Terveisin Tampereen mies 45v. - Anonyymi
Ainoa joka on asiassa valehdellut on Sirpa Taapero.
- Anonyymi
Älä valehtele persu vaan postin johto on toiminut moraalisesti väärin siirtäen pakettilajitteleijat huonomman sopimuksen piiriin mistä lakko johtuu. Postin johdolla oli valtion omistajaohjauspolitiikan ja osakeyhtiölain mukaan itsenäinen päätäntävalta mutta käyttivät rahanahneuksissaan moraalisesti väärin. Postin johdon erottava.
- Anonyymi
juu on se hienoa,kun lakko loppuu ja pakettilajittelijat saavat pitää sen hyvän palkkauksen,MUTTA entä ne jakajat, jotka posti siirsi sen huonomman tessin piiriin?Olen saanut nyt sellaisen kuvan,että varhaisjakajien ehtoja ei haluttu parantaa vain ainoastaan näiden lajittelijoiden?Vai olenko käsittänyt jotain väärin?Ajoiko PAU myös meidän jakajien asioita?Toki sota syttyi aiheesta ja lakko täysin oikeutettu.
- Anonyymi
Miten ihmeessä postin johto on muka onnistunut. 4 vuotta sitten posti osti ylihinnoitellun firman venäjältä. Sen tappiot 25milj euroa kolmena vuotena peräkkäin. Suomen postin logistiikka tuottaa joka vuosi tappiota miljoonia. Perus posti tuotti 500 miljoonaa voittoa. Valtiolle osinkoa viime vuonna 150 miljoonaa. Postin työnteijöiden selkänahasta revitään johdon optiot "onnistuneesta" työstä. Mielestäni kymmenien miljoonien tappiot vuosittain ei ole onnistumista.
- Anonyymi
Miksi ihmeessä posti häärää Venäjällä, seurauksena miljoonien tappiot. Suomessa kaikkien postinjakajien palkat ovat mitättömän pieniä. Mutta kun rahaa pitää saada näille herroille ja niiden kukkaroon.
- Anonyymi
Kannatta muistaa, että Paatero on syksyllä hyväksynyt palkkakikkailusopimuksen.
- Anonyymi
PUnkero ei ole kommentoinut tes-shoppailusopimusta lainkaan ja antaa ymmärtää että s e on muka sama kuin ei olisi hyväksynyt onhan se hyväksynyt jos ei ole kommentoinut mitenkään vaikeneminen on hyväksymisen merkki
- Anonyymi
Postin työntekijät, voisivat nyt nousta puolustamaan Ministeri Paateroa, oikeusvaltiota ja demokratiaa Suomessa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16142552/elakeyhtioiden-jattiomaisuuksia-sotateollisuuden-veroparatiisisijoituksissa#comment-99937300
Veroparatiisiterroristien kova hyökkäys, Suomen oikeusvaltiota ja demokratiaa vastaan, jatkunut viikkokausia. Ministeri painostettiin eroamaan oikeusvaltiossa, VEROPAKOLAISYRITYS-johdon toimesta - Postin johdon erottava välittömästi. - Anonyymi
Postin hallitus on erotettava. Mijoonatappioita ja samaan aikaan herrojen palkat nostettu pilviin. On väärin syyttää pääministeriä lähes kaikesta-kieroa on politiikka. Postin hallitus se on muninut. Huomatkaa myös se kuinka PS johdonmukaisesti puolustaa palkansaajajien ostovoimaa.
- Anonyymi
Eiköhän tämä ole tullut jo kaikille selväksi, että Paatero ja Rinne ovat tässä olleet ne epärehelliset eikä Postin hallitus.
- Anonyymi
Postin hallitushan se kikkailee palkka-alea. Törkeää. Postin hallitus on erotettava ja heti
- Anonyymi
...ja omistaja hyväksyy ja sen päälle valehtelee. SDP = huijaripuolue
- Anonyymi
Hallitus ei olisi tehnyt muutoksia ilman omistajan hyväksyntää. Tämä on selvä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hallitus ei olisi tehnyt muutoksia ilman omistajan hyväksyntää. Tämä on selvä.
Mitä ihmeen muutoksia ei olisi tehnyt??? Palkka-alestahan oli kysymys. Herrat on tehnyt muutoksi omiin palkkoihin ja nostanut ne pilviin siinä hallituksen tekonen. Postin hallitus on palkka-alen esittänyt ja ne vastuussa ei puolustajat siis tässä tapuksessa SDP. Totuus on sanottava ja totuutta on puolustettava.
- Anonyymi
MOT-ohjelma yleläiseen tapaansa puolustaa kommunismia valeuutisilla.
- Anonyymi
Mot on Postin Pol-pot.
- Anonyymi
Tästä valehtelusta on vastuussa mm. Postin hallituksen puheenjohtaja Markku Pohjola. Tämän valehtelun syy on ollut Postin pörssi-unelmat ja -suunnitelmat.
Pörssiin listautuessa olisi ollut edullista antaa kuva että supistuva bisnes on kannattamatonta ja bisnes jolla on kasvumahdollisuuksia (rahti ym logistiikka) olisi muka kannattavaa. Jos tällainen kuva olisi annettu ja Posti olisi mennyt pörssiin, niin Posti (ja Markku Pohjola) olisi rikkonut pörssilakia. Suomessa siitä olisi saanut sakot, mutta USA:ssa tuollaisesta vedätyksestä istuisi vuosia vankilassa.- Anonyymi
Niin siis missä asiassa Pohjola on valehdellut?
Hän on alan ammattilainen eikä syyllisty sellaiseen koska siitä saa saman tien kenkää ja ammatillinen tulevaisuus on historiaa. Posti on dokumentoinut kaikki kokoukset ja asiakirjat jakeluineen jotka hallitus on saanut (Paatero) joten Pohjolan ja Postin johtajien selkä on turvattu. He osaavat hommansa, valtion edustajat eivät.
Jos edelläkuvattuja syytöksiä esittää jukisesti niin on syytä kyllä tarkasti esittää mitä ja missä ja milloin valehdeltu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin siis missä asiassa Pohjola on valehdellut?
Hän on alan ammattilainen eikä syyllisty sellaiseen koska siitä saa saman tien kenkää ja ammatillinen tulevaisuus on historiaa. Posti on dokumentoinut kaikki kokoukset ja asiakirjat jakeluineen jotka hallitus on saanut (Paatero) joten Pohjolan ja Postin johtajien selkä on turvattu. He osaavat hommansa, valtion edustajat eivät.
Jos edelläkuvattuja syytöksiä esittää jukisesti niin on syytä kyllä tarkasti esittää mitä ja missä ja milloin valehdeltu.Ensinnäkin 71-vuotias eläkeläispappa ON ammatillisesti historiaa.
Pohjolan johdolla on päätetty että Posti häivyttää vuosikertomuksistaan liiketoiminta-aluekohtaiset tulokset ja kannattavuudet. Tämä tehtiin juuri siinä vaiheessa kun Posti alkoi valmistautua pörssiin listautumiseen (2016). Tämä olisi ollut vähintään sijoittajien harhaanjohtamista jos listautuminen olisi saatu aikaiseksi.
Hallituksen jäsentä joka alkaa julkisuudessa kinata omistajan kanssa siitä kuka on oikeus ei todellakaan voi kutsua ammattilaiseksi. Ei ainakaan ammattimaisesti toimivaksi.
Ainakaan normaalissa yhtiössä ei kinaa omistajan kanssa voi voittaa eikä selkää voi turvata. Omistaja voi vaatia ylimääräistä yhtiökokousta ja vaihtaa siinä hallituksen ihan millä perusteella tahansa. Aivan samoin kuin ylimmän johdon irtisanomisperusteeksi riittää "luottamuspula". Oikeudelliseen vastuuseen ei tietenkään hallitusta saa jos selusta on turvattu, mutta eihän kukaan ole sellaisesta edes puhunut.
Jos Pohjola olisi ammattilainen hän tajuaisi, että hänen tehtävä on palvella omistajan ja yhtiön etua eikä inttää julkisuudessa siitä kuka on oikeassa. Jos haluaa olla eri mieltä omistajan kanssa se tehdään suljettujen ovien takana.
Jos Nordean hallitus ja Nalle Wahlroos olisivat jostain asiasta eri mieltä ja hallituksen puheenjohtaja pistäisi julkisuuteen tiedotteen jossa todistelisi olevansa oikeassa niin kauanko luulet että tällainen hallituksen puheenjohtaja olisi hallituksessa? Vaikka Wahlroos ei kontrolloi kun 20% Nordean osakkeista, niin vaihtoon menisi todella nopeasti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ensinnäkin 71-vuotias eläkeläispappa ON ammatillisesti historiaa.
Pohjolan johdolla on päätetty että Posti häivyttää vuosikertomuksistaan liiketoiminta-aluekohtaiset tulokset ja kannattavuudet. Tämä tehtiin juuri siinä vaiheessa kun Posti alkoi valmistautua pörssiin listautumiseen (2016). Tämä olisi ollut vähintään sijoittajien harhaanjohtamista jos listautuminen olisi saatu aikaiseksi.
Hallituksen jäsentä joka alkaa julkisuudessa kinata omistajan kanssa siitä kuka on oikeus ei todellakaan voi kutsua ammattilaiseksi. Ei ainakaan ammattimaisesti toimivaksi.
Ainakaan normaalissa yhtiössä ei kinaa omistajan kanssa voi voittaa eikä selkää voi turvata. Omistaja voi vaatia ylimääräistä yhtiökokousta ja vaihtaa siinä hallituksen ihan millä perusteella tahansa. Aivan samoin kuin ylimmän johdon irtisanomisperusteeksi riittää "luottamuspula". Oikeudelliseen vastuuseen ei tietenkään hallitusta saa jos selusta on turvattu, mutta eihän kukaan ole sellaisesta edes puhunut.
Jos Pohjola olisi ammattilainen hän tajuaisi, että hänen tehtävä on palvella omistajan ja yhtiön etua eikä inttää julkisuudessa siitä kuka on oikeassa. Jos haluaa olla eri mieltä omistajan kanssa se tehdään suljettujen ovien takana.
Jos Nordean hallitus ja Nalle Wahlroos olisivat jostain asiasta eri mieltä ja hallituksen puheenjohtaja pistäisi julkisuuteen tiedotteen jossa todistelisi olevansa oikeassa niin kauanko luulet että tällainen hallituksen puheenjohtaja olisi hallituksessa? Vaikka Wahlroos ei kontrolloi kun 20% Nordean osakkeista, niin vaihtoon menisi todella nopeasti.olen kyllä toista mieltä monest seikasta.
Itse olen samaa ikäluokkaa ja intensiivisesti mukana yrityselämässä täydellä teholla ja aion olla vielä pitkään jos minulta kysytään. Kaikki eivät siihen tietenkään pysty.
Yrityksissä hallituksen ja omistajan välillä voi olla erimielisyyksiä ja se usein voi johtaa jonkin jäsenen erottamiseen ja uuden jäsenen kutsumiseen. Hallitustyö ei ole mitään leppoisaa jutustelua kupposen ääressä vaan vakavaa työtä vaikeiden asioiden parissa jotka usein hyvin voimallisesti vaikuttavat yrityksen toimintaan ja henkilöstöön.Vastuu on merkittävä. Siihen hommaan ei pidä mitään poliitikoita ja harrastelijoita ottaa vaan sellaisia jotka ymmärtävät tuloslaskelmat, taseet ja budjetit ja ymmärtävät yrityksen toimialan erityisvaatimukset. Sama kuvio koskee toimitusjohtajaa jonka on oltava niin hyvö kuin mahdollista. Pelkästään kaveria tai tuttua puoluetoveria ei voi siihen tehtävään valita.
Käsittääkseni tässä ei ole ollut kyse siitä että Pohjola olisi ollut aiemmin julkisuudessa erimielinen valtio-omistajan kanssa, joka olisi johtanut irtisanomiseen, vaan siitä että poliitikot ovat esittäneet outoja syytöksiä häntä kohtaan. Pohjola on puolestaan koettanut kertoa miten asia oikeastaan on ja hänellä on vahva selkänoja syytöksiä vastaan koska yrityksen kaikki asiakirjat ovat tarkkoja ja niistä on kopiot myös valtioneuvostossa jonne kaikki asiat on raportoitu.
- Anonyymi
Postin osalta on kyse yrityksen strategiasta joka on yksityisessä yrityksessä aivan vapaasti valittavissa. Yritys on toki valtio-omisteinen ja valtion puolesta valvoo asiasta vastaava ministeri joka vielä hetki sitten oli nimeltään Paatero.
Se että Posti lähti Venäjän markkinoille oli tietenkin hirvittävä moka joka olisi pitänyt jättää tekemättä. En tunne syitä miksi sinne on päätetty lähteä. Arvelen, että tähän on saattanut jopa olla poliittista painetta omistajan taholta mutta tämä on vain minun arvailuani.
Sama koskee kirjejakelun hyvää tulosta ja tavaraliikenteen outoa suhdetta. Valtio omistajana on tarkasti seurannut tekemisiä ja valtiolle on kaikesta raportoitu ja valtion edustajat ovat mukana monissa kokouksissa. Tietoa ei ole puuttunut mutta ymmärrystä kyllä valtion taholta. Visioita ei ole, ainakaan oikeanlaisia jotka johtaisivat hyvään lopputulokseen. Jälkiviisautta voi aina harrastaa.
Tällainen omistajuuden ylläpitäminen ei ole lasten leikkiä vaan siinä pitää olla korkealuokkainen alan ammattilainen tekijänä koska asiat ovat suuria ja vaikeita ja laajavaikutteisia. Mikään poliittinen harrastelija ei siitä kunnialla selviä, kuten juuri nähtiin.
Valtion pitää tarkasti miettiä kaikkien omistamiensa yhtiöiden tulevaisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta, alkaen Veikkaus, VR, Alko, Posti jne. Niillä on jokaisella erilaisia vaikutuksia yhteiskuntaan ja osa tuottaa valtiolle valtaisat voitot mutta toisaalta valtaisat inhimilliset kärsimykset ja tuhot. Vastuunkantajia ei tietenkään löydy siinä kohdassa ketään.- Anonyymi
Postin laajentuminen johtuu ennen kaikkea siitä, että hyvinä vuosina valtio-omistaja on ollut liian löysä. Se ei ole vaatinut jakokelpoista pääomaa osinkoina itselleen vaan on jättänyt liikaa pääomia Postin johdon "pelimerkeiksi" joilla he ovat yrittäneet laajentaa ja "kehittää" bisnestään.
Kaikki Postin laajennusyritykset ovat epäonnistuneet. AIVAN KAIKKI.
Suomen rahti on tuottanut tappiota, Skandinavian rahti on tuottanut murskatappioita (ja siitä on luovuttu tappiolla). Venäjän varastobisness on tuottanut jättitappioita. Siirtyminen elintarvikelogistiikkaan on tuottanut tappioita (ja siitä on osittain luovuttu). Suomen varastoliiketoiminta tuottaa tappioita. Ainoa poikkeus oli hetken "Itella Information" josta tehtiin myöhemmin OpusCapita, joka tuotti useamman vuoden ihan hyvää tulosta. Kunnes tulos sukelsi ja viime vuonna OpusCapita myytiin kymmenien miljoonien tappiolla, jotka pyyhki korkoineen pois kaikki ne tulot jotka aikaisempina vuosina firma oli tienannut.
Suomalaiset veronmaksajat ovat hävinneet satoja miljoonia euroja kun Postin johdon on annettu häärätä epätoivoisten laajentumishankkeidensa kanssa ilman mitään tulosta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Postin laajentuminen johtuu ennen kaikkea siitä, että hyvinä vuosina valtio-omistaja on ollut liian löysä. Se ei ole vaatinut jakokelpoista pääomaa osinkoina itselleen vaan on jättänyt liikaa pääomia Postin johdon "pelimerkeiksi" joilla he ovat yrittäneet laajentaa ja "kehittää" bisnestään.
Kaikki Postin laajennusyritykset ovat epäonnistuneet. AIVAN KAIKKI.
Suomen rahti on tuottanut tappiota, Skandinavian rahti on tuottanut murskatappioita (ja siitä on luovuttu tappiolla). Venäjän varastobisness on tuottanut jättitappioita. Siirtyminen elintarvikelogistiikkaan on tuottanut tappioita (ja siitä on osittain luovuttu). Suomen varastoliiketoiminta tuottaa tappioita. Ainoa poikkeus oli hetken "Itella Information" josta tehtiin myöhemmin OpusCapita, joka tuotti useamman vuoden ihan hyvää tulosta. Kunnes tulos sukelsi ja viime vuonna OpusCapita myytiin kymmenien miljoonien tappiolla, jotka pyyhki korkoineen pois kaikki ne tulot jotka aikaisempina vuosina firma oli tienannut.
Suomalaiset veronmaksajat ovat hävinneet satoja miljoonia euroja kun Postin johdon on annettu häärätä epätoivoisten laajentumishankkeidensa kanssa ilman mitään tulosta.niinpä, valtiovalta on laiminlyönyt aikaisemmin Postin toiminnan ohjaamisen isossa kuvassa. Postin johto on sitten tehnyt sen mukaan miten ovat parhaaksi nähneet. Siitä ei kaiketi voi moittia, virheitä tekevät kaikki. Laittomuudet ovat sitten eri asia mutta siitähän ei Postin kohdalla ole kyse.
Laajentumismahdollisuudet ovat siis vain Suomessa, Venäjälle ei yhdenkään yrityksen pidä mennä kuten ollaan nähty viimeisen 25 vuoden aikana. Joka firma on saanut turpaansa ja menettänyt rahansa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
niinpä, valtiovalta on laiminlyönyt aikaisemmin Postin toiminnan ohjaamisen isossa kuvassa. Postin johto on sitten tehnyt sen mukaan miten ovat parhaaksi nähneet. Siitä ei kaiketi voi moittia, virheitä tekevät kaikki. Laittomuudet ovat sitten eri asia mutta siitähän ei Postin kohdalla ole kyse.
Laajentumismahdollisuudet ovat siis vain Suomessa, Venäjälle ei yhdenkään yrityksen pidä mennä kuten ollaan nähty viimeisen 25 vuoden aikana. Joka firma on saanut turpaansa ja menettänyt rahansa.Surkeinta tässä on se, että Postin strategisen painopisteen pitäisi olla aika selvä ja helppo valita. Se on ollut sitä jo vuosikymmenen tai pari.
Posti on pakettiliiketoiminnassa Suomen markkinajohtaja ja verkkokauppa kasvattaa pakettimääriä koko ajan. Verkkokaupan kasvusta on puhuttu ainakin 15-20 vuotta joten Postin olisi pitänyt satsata kaikki ollakseen parempi verkkokauppojen kumppani. Mitä ikinä laajennuksia liiketoimintaan olisi tehty niin se olisi pitänyt tehdä verkkokaupan ja pakettiliiketoiminnan ehdoilla.
Ei tarvi olla mikään mustan vyön diplomiekonomi ymmärtääkseen, että kun firma on markkinajohtaja aluella jonka volyymeita globaali megatrendi (verkkokaupan kasvu) paisuttaa niin se on se alue, jonka varaan pitää rakentaa ja jossa pitää suorituskykyä koko ajan parantaa eikä lähteä johonkin Venäjän varastointibisnekseen tai Liettuan rahtiliikenteeseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Surkeinta tässä on se, että Postin strategisen painopisteen pitäisi olla aika selvä ja helppo valita. Se on ollut sitä jo vuosikymmenen tai pari.
Posti on pakettiliiketoiminnassa Suomen markkinajohtaja ja verkkokauppa kasvattaa pakettimääriä koko ajan. Verkkokaupan kasvusta on puhuttu ainakin 15-20 vuotta joten Postin olisi pitänyt satsata kaikki ollakseen parempi verkkokauppojen kumppani. Mitä ikinä laajennuksia liiketoimintaan olisi tehty niin se olisi pitänyt tehdä verkkokaupan ja pakettiliiketoiminnan ehdoilla.
Ei tarvi olla mikään mustan vyön diplomiekonomi ymmärtääkseen, että kun firma on markkinajohtaja aluella jonka volyymeita globaali megatrendi (verkkokaupan kasvu) paisuttaa niin se on se alue, jonka varaan pitää rakentaa ja jossa pitää suorituskykyä koko ajan parantaa eikä lähteä johonkin Venäjän varastointibisnekseen tai Liettuan rahtiliikenteeseen.täytyy kuitenkin muistaa että Postilla on niskassaan kovat historialliset rasitteet valtion virastona. Siitä ei yhtäkkiä muututa notkeaksi yrityselämän suorittajaksi. Näillä systeemeillä se kestää vähintään kaksi sukupolvea. Kun siellä 1990-luvun alkupuolella vielä oli eräs herra johtajana, hän näytti odottavan eläkepäiviä ja jätti kehitykset kehittmättä. Itse seurailin asiaa ja ihmettelin kun mitään ei tapahdu. Kymmenessä vuodessa Posti rapautui huonoon tilaan ja henkilöstöä karsittiin rajusti. Asiakkaille lähetettiin Postin mainosluonteisia lappuja joissa kehuttiin "Posti parantaa palvelujaan" joka käytönnössä tarkoitti jotakin aivan muuta kuten kaikki ovat tulleet tietämään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Surkeinta tässä on se, että Postin strategisen painopisteen pitäisi olla aika selvä ja helppo valita. Se on ollut sitä jo vuosikymmenen tai pari.
Posti on pakettiliiketoiminnassa Suomen markkinajohtaja ja verkkokauppa kasvattaa pakettimääriä koko ajan. Verkkokaupan kasvusta on puhuttu ainakin 15-20 vuotta joten Postin olisi pitänyt satsata kaikki ollakseen parempi verkkokauppojen kumppani. Mitä ikinä laajennuksia liiketoimintaan olisi tehty niin se olisi pitänyt tehdä verkkokaupan ja pakettiliiketoiminnan ehdoilla.
Ei tarvi olla mikään mustan vyön diplomiekonomi ymmärtääkseen, että kun firma on markkinajohtaja aluella jonka volyymeita globaali megatrendi (verkkokaupan kasvu) paisuttaa niin se on se alue, jonka varaan pitää rakentaa ja jossa pitää suorituskykyä koko ajan parantaa eikä lähteä johonkin Venäjän varastointibisnekseen tai Liettuan rahtiliikenteeseen.Ja valtioneuvoston periaatepäätöksessä omistajanohjauksesta seisoo jo johdannossa et:
”Valtion omistusta tulee arvioida kansantalouden kokonaisedun, omistettujen yhtiöiden toiminnan ja arvon kehittämisen ja resurssien tehokkaan allokaation näkökulmasta.”
Ja sehän on sit ilmeisesti ”kansantalouden kokonaisetu” että noitakin veroeuroja investoidaan ja lapataan mihin lie ulkomaille!? :/
Hittoako ne puupäät sit tollasia liiba-laabojaan sepustaa, jos ne ei edes itse niitä noudata? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja valtioneuvoston periaatepäätöksessä omistajanohjauksesta seisoo jo johdannossa et:
”Valtion omistusta tulee arvioida kansantalouden kokonaisedun, omistettujen yhtiöiden toiminnan ja arvon kehittämisen ja resurssien tehokkaan allokaation näkökulmasta.”
Ja sehän on sit ilmeisesti ”kansantalouden kokonaisetu” että noitakin veroeuroja investoidaan ja lapataan mihin lie ulkomaille!? :/
Hittoako ne puupäät sit tollasia liiba-laabojaan sepustaa, jos ne ei edes itse niitä noudata?no mutta hyvä ihminen, poliitikot ovat kokemattomia ja pääosin melkoisen kyvyttömiä ja epäluotettavia ihmisiä joita ei ylipäänsä pitäisi tällaisiin vaativiin hommiin valita. Kyllä he jonkin verran osaavat tuollaisia julistuksia ja vaaatimuslistoja kirjoitella avustajiensa tukemina mutta kukas vastaa lopulta mistään?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Surkeinta tässä on se, että Postin strategisen painopisteen pitäisi olla aika selvä ja helppo valita. Se on ollut sitä jo vuosikymmenen tai pari.
Posti on pakettiliiketoiminnassa Suomen markkinajohtaja ja verkkokauppa kasvattaa pakettimääriä koko ajan. Verkkokaupan kasvusta on puhuttu ainakin 15-20 vuotta joten Postin olisi pitänyt satsata kaikki ollakseen parempi verkkokauppojen kumppani. Mitä ikinä laajennuksia liiketoimintaan olisi tehty niin se olisi pitänyt tehdä verkkokaupan ja pakettiliiketoiminnan ehdoilla.
Ei tarvi olla mikään mustan vyön diplomiekonomi ymmärtääkseen, että kun firma on markkinajohtaja aluella jonka volyymeita globaali megatrendi (verkkokaupan kasvu) paisuttaa niin se on se alue, jonka varaan pitää rakentaa ja jossa pitää suorituskykyä koko ajan parantaa eikä lähteä johonkin Venäjän varastointibisnekseen tai Liettuan rahtiliikenteeseen.Venäjän käsiin suomalaisten kirjeet ja valtion virastot? Onhan ne alunperin olleet venäläisten ja venäjänkielisten virkamiesten työpaikkoja... Samoin yliopiston opiskelupaikat oli heille varattuja ja tavoitteena oli kouluttaa venäjänkielisiä virkamiehiä. Olihan siitäkin jossain maininta, että vuoteen se ja se mennessä Suomen valuutta on rupla..
- Anonyymi
Onhan tässä selkeä ristiriita, ei ole asianmukaisesti toimitettu tietoa päätöksistä, löytynevätkö ne ministeripn arkistosta, tuskin. Oikeus pystyyn ja ukot leivättömän pöydän ääreen asiakirjat mukana.
Postin hallituksen kokousmatkan jälkeen — 10.—18. päivä San Franciscoon, Postin hallitus oli tehnyt tuolla matkalla päätöksiä henkilöstöpolitiikkaan liittyen — hallitus esitteli 21.8. omistajaohjausministeri Paaterolle päätöksiään, joittenka mukaan Postin hallitus oli päättänyt, että 8 100 ihmistä siirretään 1.11. liikkeenluovutuksen perusteella toiseen yritykseen ja että 700 Postin pakettilajittelijaa siirretään toiseen sopimukseen 1.11.2019. Ministeri Paatero on todennut, että tämä ei hallitukselle käy, omistajalle ei käy, ja tuon keskustelun jälkeen Posti muutti tilannetta 28. päivä [elokuuta], 700 ihmistä siirrettiin, ja se oli vastoin omistajan selkeätä tahtotilaa, Rinne sanoi torstaina.
Valtionyhtiö kiistää pääministerin syytteen. Liikkeenluovutusasiasta on keskusteltu suoraan ministeri Sirpa Paateron kanssa, Postin hallituksen puheenjohtaja Markku Pohjola sanoo, eikä valtio-omistaja ole vastustanut hanketta.- Anonyymi
Mitäs luulet kumpi narraa?
Pohjolalla on dokumentit takanaan jotka osoittavat että hän on toiminut ohjeiden ja määräysten mukaan, Paatero taas keskittyi jälkiselittelemään ja kun tajusi asian oikean laidan, ymmärsi erota, peli oli pelattu riskillä ja hävitty. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitäs luulet kumpi narraa?
Pohjolalla on dokumentit takanaan jotka osoittavat että hän on toiminut ohjeiden ja määräysten mukaan, Paatero taas keskittyi jälkiselittelemään ja kun tajusi asian oikean laidan, ymmärsi erota, peli oli pelattu riskillä ja hävitty.Finanssineuvos Petri Vihervuori sanoo, että hallituksen toiminnasta tiedottaminen yhtiön ulkopuolelle on lain mukaan yhtiön hallituksen puheenjohtajan tehtävä. Miksi hän näin toteaisi, mikäli asia olisi kunnossa eli ei ole.
Paateron kanssa keskusteleminen ei riitä, kuten Markku Pohjola on itse ilmoittanut tehneensä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Finanssineuvos Petri Vihervuori sanoo, että hallituksen toiminnasta tiedottaminen yhtiön ulkopuolelle on lain mukaan yhtiön hallituksen puheenjohtajan tehtävä. Miksi hän näin toteaisi, mikäli asia olisi kunnossa eli ei ole.
Paateron kanssa keskusteleminen ei riitä, kuten Markku Pohjola on itse ilmoittanut tehneensä.Paatero on saanut kaikki dokumentit ministeriöönsä aikanaan ja hänen kanssaan on keskusteltu. Mitään oleellista tietoa ei pitäisi puuttuman,
- Anonyymi
Tämä artikkeli:
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006353645.html?cs
osoittaa taas kuinka MOTn puutteellinen journalismin hallinta tuottaa puolitotuuksia.
MOT olisi halutessaan kasata vastaavasti tietoa kuin IS on tehnyt.
Paateron ja Rinteen tunarointiin tulee kyllä paljon uusia raskaita näkökantoja. Mutta myös MOTn ohjelmaan, miten paljon puutteita se sisälsi.
Postille kannattaa tehdä ripeästi jotain ennenkuin se on veronmaksajien sylissä
On muuten hauskaa kuinka Postin jakajat sai tuki lakkoja tuekseen, vaikka tukilakkoilijoilla on huomattavasti huonommat edut kuin Posti laisilla. - Anonyymi
Sateenkaarilesbojankkauksella halutaan piilottaa tämäkin tärkeä ketju.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä802799Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2931610Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461517- 871361
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4011339Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3961273Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381017Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik2979Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329854Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden254832