Tukilakot on kuin joukkoraiskaus!

Tukilakot on pakottamista eli kuten joukkoraiskauksessa toiset pitävät kiinni kun muut touhuavat. Tilanteelle naureskellaan, sitä kuvataan ja lopulta uhri jätetään virumaan ja uhotaan vielä perään. Kaikki osallistuvat rikokseen.

Samoin tukilakoissa. Lakko kuin lakko. Raiskaus kuin raiskaus. Tukilakko tekee lakosta joukkoraiskauksen. Kuka voittaa? Ei kukaan!

Laittomien lakkojen sakot ovat tasoa sata etunojapunnerrusta raiskauksesta. Sakkoja pitää nostaa.

Poliittiset lakot ja tukilakot pitää yksiselitteisesti kriminalisoitava. Sen osoitti viime syksyn tekaistu polittinen lakko sekä PAU:n tukilakot.

PAU ensiksikin lakkoili asian puolesta, mikä ei heille kuulunut. Siis laiton lakko. Kaikki tukilakot olivat myös laittomia. Saatiiko tästä raiskauksesta joku korvausvelvolliseksi. Ei kukaan! Ei voi olla näin! metoo.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

En vertaisi joukkoraiskaukseen. Aseellinen ryöstö on ehkä osuvampi.

Äänestä

Lakoista ei ole kenellekään mitään hyötyä. Ei mitään. Esimerkiksi PAU:n neuvottelema asia ei muuttanut paketti-ihmisten tilannetta, koska heillä oli jo varmistettu palkat aikaisemmalla sopimuksella. Heidi Niemisen markkinointipuheet on mitä on.

"Shoppailu" Rinne ja "palkalla pitää tulla toimeen" Paatero erehtyivät puuttumaan työmarkkina-asioihin tehtävässä, jossa hoidetaan maan asioita eikä liittojen asiaa. Tästä puuttumisesta syntyi helvetillinen soppa ja haittaa yritykselle nimeltä Posti. Paljon haittaa, joka ei ainakaan paranna työntekijöiden asemaa. Lakko kiihdytti siirtymistä digiaikaan ja siirsi yrityksiä kilpailijoiden asiakkaiksi. Paha maku jäi. Taitaa monelta jäädä joulukortit lähettämättä. Rinteen ja Paateron väliintulo oli etupäässä demaripropagandaa tilanteessa, jossa kannatus sukeltaa. Ei ainakaan lisännyt arvostusta!

Tukilakot olivat joukkoraiskaus. Mitta tuli täyteen monelta työnantajalta, Ensimmäinen viite siitä on julistetut työsulut. Ei voi kerta kaikkiaan sallia jatkuvaa uhkailua ja kiristystä. Lakko on osoitus täydellisestä kykenemättömyydestä yhteistyöhön. Katse peiliin ay-liike!

Äänestä

toisaalta sitten PAU:n jakelijat saivat pitää vakiduuninsa hyvällä palkalla alkaen 3300 eur/kk

Äänestä

Ihan turhaan työttömiltä on säästetty toimintaan.

Äänestä

Posti voisi mennä tukityösulkuun, saisi Posti-Patet jatkaa juopottelua porteilla

Äänestä
  • Se on helppo huudella kun sinä dokaat sossunrahat kelan maksamassa kämpässä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se on helppo huudella kun sinä dokaat sossunrahat kelan maksamassa kämpässä.

    Tulisi lunta niin voisi käydä heittelemässä lakkovahteja lumipalloilla ja huutelemassa "menkää töihin laiskurit"

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tukilakot on pakottamista eli kuten joukkoraiskauksessa toiset pitävät kiinni kun muut touhuavat. Tilanteelle naureskellaan, sitä kuvataan ja lopulta uhri jätetään virumaan ja uhotaan vielä perään. Kaikki osallistuvat rikokseen.

Samoin tukilakoissa. Lakko kuin lakko. Raiskaus kuin raiskaus. Tukilakko tekee lakosta joukkoraiskauksen. Kuka voittaa? Ei kukaan!

Laittomien lakkojen sakot ovat tasoa sata etunojapunnerrusta raiskauksesta. Sakkoja pitää nostaa.

Poliittiset lakot ja tukilakot pitää yksiselitteisesti kriminalisoitava. Sen osoitti viime syksyn tekaistu polittinen lakko sekä PAU:n tukilakot.

PAU ensiksikin lakkoili asian puolesta, mikä ei heille kuulunut. Siis laiton lakko. Kaikki tukilakot olivat myös laittomia. Saatiiko tästä raiskauksesta joku korvausvelvolliseksi. Ei kukaan! Ei voi olla näin! metoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu