Haningessa Hågan teollisuusalueella viriteltiin kiinteistöön iso pommi hieman ennen puolta yötä. Kiinteistö sai suuria vaurioita ja on käytännössä purkukunnossa. Kiinteistöä uhkaa romahdusvaara, joten pelastuslaitos on aamuun mennessä eristänyt koko rakennuksen eikä sisään päästetä ketään.
Seuraava pommi viriteltiin kaupungin pohjoispuolelle Sollentunaan. Siellä klo 01.20 aikaan kerrostalon alaovi räjäytettiin huithelvettiin. Myös aula sai rakennevaurioita. Kukaan ei loukkaantunut eikä ketään ole otettu kiinni epäiltynä teosta.
ps. Kyllä me Jugan kanssa kauhistelemme, että mihinkä Ruotsi on menossa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Että Ruotsin kaupungeissa EI tapahtuisi tuollaista viikkoon, olisi SUURI uutinen!