Venäjän historiankirjoituksessa kerrotaan kuinka älykkäämmät slaavit valtasivat maat tyhmiltä suomalaisilta ja siitä syntyi Venäjä.
Suomi on nykyään kiusallisesti kuitenkin Venäjää kehittyneempi maa mikä kyseenalaistaa Venäjän historiankirjoituksen.
Suomalaisten hävittäminen on Venäjälle siksi elintärkeää.
Suomi on nykyään kiusallisesti kuitenkin Venäjää kehittyneempi maa mikä kyseenalaistaa Venäjän historiankirjoituksen.
Suomalaisten hävittäminen on Venäjälle siksi elintärkeää.
Vastaukset 57
Vanhimmat
Karjala ja Inkerinmaa on jo venäläistetty. Venäjä ei hellitä ennen kuin koko Suomi on venäläisten asuttama.
Mutta, mutta, eiväthän nuo ole Suomessa.
Inkerinmaa ja Karjala olivat suomalaisten asuttamia alueita.
Ahaa, Karjalakin oli suomalaisten asuttama. Kysymys kuuluukin; miksi suomalaiset olivat
ajaneet karjalaiset pois? Taidatkos sen selittää inkerininsinjööri. :))
Toteutuiko joku oikeus kun satoja vuosia karjalaa asuttaneet suomalaiset vaihdettiin venäläisiin vuonna 1940 ?
Jos Karjalaan olisi 1940 tuotu uusi väestö Tverin karjalasta ja heidän suomalaisugrilainen äidinkieli elvytetty niin sitten ehkä olisi voinut puhua jostakin oikeudesta.
Mutta uusi väestö tuotiin ympäri Neuvostoliittoa.
Pääministeri Medvedev huomatti Rinteen tavatessaan että venäläisten maanostoa Suomessa on vaikeutettu.
Suomalaisten maanostoa Venäjältä ei ole liiemmälti edes toteutettu mutta mitäs pienistä
Venäjän synty todella kerrotaan Venäjän historiankirjoissa niin että ylemmät slaavit valtasivat maat alemmilta suomalaisilta ja siitä syntyi Venäjä.
Ja ennustetaan että suomalaiset häviävät kokonaan maailmasta.
Suomensukuiset heimothan todella asuttivat Venäjää Moskovan eteläpuolelle saakka.
Suomi on kuitenkin nykyään kehittyneempi maa kuin Venäjä mikä ärsyttää venäläisiä.
Jotka on opetettu pitämään itseään ylempiarvoisina.
Suomi on Kremlille paaaaaaljon suurempi juttu kuin mitä meillä ymmärretään. Meille suomalaisille on syötetty vuosikymmeniä, ettei Suomi ole kuin vähäinen periferia Kremlin näkökulmasta. Heeheheeee, Suomi oli se maa, jota "Suuri ja mahtava Stalin"
EI onnistunut miehittämän. Revi siitä tiltu !
Suomi on yhä tänäkin päivänä Venäjälle ikävä muistutus siitä, ettei Kremlin väkivaltainen imperialismi tule koskaan menestymään missään naapurivaltiossa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/venajan-kulttuuriministeri-suomi-erottamaton-osa-venalaista-maailmaa/1875414#gs.jawjo8
Venäjän kulttuuriministeri: "Suomi erottamaton osa venäläistä maailmaa"
Ministerin mukaan suomalais-ugrilainen maailma on ymmärrettävä erottamattomaksi osaksi venäläistä maailmaa.
Venäjä on suomalais-ugrilaisten kansojen sydän eikä Venäjä aio toistaa Euroopan monikulttuurisuuden virheitä, latasi kulttuuriministeri Vladimir Medinski juhlapuheessaan.
Tämä on vanha venäläinen näkemys.
Ja aika pitkälti totta, joka tietysti harmittaa suomenruotsalaisia rodunjalostajia. Isovenäläisyys on syntynyt indoeuroooppalaisten kosketuksesta suomalaisugrilaiseen kulttuuriin ja tietty vanhakantaisuus venäläisyydessä on pitkälti peräisin juuri ugrilaisesta kulttuuriperimästä.
Se, mitä me vihaamme venäläisyydessä, on oma kulttuuriperimämme. Tosin venäläinen ekspansionismi on nimenomaan indoeurooppalaista, ja ilmenee jossain määrin kaikissa Euroopan indoeurooppalaisissa kansoissa, mutta vain venäläisten kohdistuu meihin.
Tätä eivät tietenkään valkolahtarit ja Saksan sotilasmenestystä palvovat voi myöntää, vaikka Saksa muistuttaa kaikista germaanisista kielistä äänteellisesti eniten slaavilaisia kieliä.
Hölynpölyä. Suomalaiset polveutuvat enimmäkseen maanomistajista. Maattomillakin oli vapaus liikkua toisin kuin venäläisillä maaorjilla.
Viisasta puhetta.
Samanlaista typeryyttä kuin sinun horinasi.
Suomalais-ugrilaisten alueiden alistaminen ja sen kulttuurin hävittäminen on ollut oleellisen tärkeä osa isovenäläistä väkivaltapolitiikkaa.
Tarinat eri kansallisuuksien onnellisesta yhteiselosta Venäjällä on törkeää valehtelua.
Olihan ne Krimin tataarit väkivaltaisesti siirrätetty omilta asuinpaikoiltaan sinne Krimille ja muualle venäjän alueelle
Ei ihmisiä, perheitä tai kokonaisia kyliä saa siirrellä mielivaltaisesti paikasta toiseen. Pakkosiirretyt kansallisuudet tulevat olemaan ikuisesti katkeria Stalinin järjettömien operaatioiden johdosta. Vain venäläinen orjakansa alistuu mukisematta tuollaiseen politiikkaan.
Ei ihmisiä, perheitä tai kokonaisia kyliä saa siirrellä mielivaltaisesti paikasta toiseen
Siis vain intiaaneja saa siirrellä reservaatteihin, niinkö ?
Puolusteletko sinä Stalinin vainoja sillä, että intiaanejakin siirrettiin reservaatteihin ?
Ei ne siellä saa olla julkisesti katkeria. Putin-setä pitää siitä huolen.
Suomalaisten hävittäminen on Venäjälle siksi elintärkeää.
Siinä alkeellinen paskanjauhajanatsi taas päästelee suustaan ihan sitä ihteensä. Venäjä TARVITSEE Suomea koska se saa meiltä monia sellaisia high-tech tuotteita, joita se ei saisi mistään muualta. Ja miten Venäjän elämä siitä paranisi jos Suomea ei enää olisi tai miten Venäjä kuolee jos Suomi tässä on.
Suomen hävittäminen oli natseille elintärkeää, ei Venäjälle. Sanoihan Himmler: "suomalaiset ovat likainen täikansa josta pitää päästä eroon heti kun siitä ei ole enää Saksalla hyötyä". Suomalaiset luokiteltiin turaaneiksi ja KAIKKI turaanikansat piti hävittää fyysisesti maapallolta.
Missä Himmler tuon sanoi? Täivaltio kommentti liittyi Suomen haluttomuuteen olla luovuttamatta juutalaisiaan. Miksi natsit olisivat tappaneet ruotsinkielisiä nälkään? Suomen rannikon valvontaan ei heillä ollut resursseja. Pohjois-Venäjällä oli vankileirit, teloituspaikat, tarvittava logistinen kalusto ja tarpeeksi joukkoja Suomen tuhoamiseksi. Sinun harmiksesi monen leningradilaisen tie päättyi Pohjanlahden ja Ahvenanmaan sijaan Karjalan korpiin ja pohjoisen tundraan.
Jo onkin niin sekavaa tekstiä että mitenkähän syvässä psykoosissa lie kirjoitettu.
Sinähän se esitit typerän väitteen jota et pysty todistamaan. Typeryytesi peität lapsellisella käytökselläsi.
Minulle on muodostunut sellainen mielikuva, ettei Venäjä Putinin mielestä tarvitse ketään, se on niin omavarainen, rikas ja kaikin puolin mahtava valtio. Kyllä nämä palstan tiltuset on samanlaista sanomaa täällä levittäneet. Miten se pieni Suomi nyt yhtäkkiä noin kovin tärkeäksi muuttui.
Venäjä ja Suomi ovat keskenään toisilleen luontevimmat liittolaiset ja yhteistyökumppanit.
Millä tavalla? Onko Venäjä myöntänyt Karjalan ja Murmanskin alueen etnistä puhdistusta 30-luvulla.
Se oli Neuvostoliiton ja kommunismin aikaa. Nyt on toinen aika. Venäjä ei ole Neuvostoliitto. Venäjä on Suomen ystävä, ei perivihollinen!
Neuvostoliitto ja muut Liittoutuneet kukistivat natsit ja Hitlerin. Suomalaiset voivat olla tästä kiitollisia Liittoutuneille.
Miksi anglo-sakseille pitäisi olla kiitollisia paskakulttuurinsa tuomisesta Suomeen ja vaatimuksista kohdella venäläisiä rikollisia ihmisinä.
Kylläpä tuota viime sotaa jaksetaan suomessakin vuodesta toiseen hehkuttaa, ei olla vielä tultu juoksuhaudoista pois meilläkään..
Siinä hehkutetaan pienen elossa säilymistä suuren hyökkäyksiltä. Venäjällä ihaillaan suuren hyökkäämistä pienen kimppuun.
Tähän on tietenkin lisättävä, että itse eivät ole koskaan noudattamassa alhaisen luoteensa takia niitä sosialidarwinismin oppeja joita muihin soveltavat. Minkälaisen parku tuolta roskakansalta olisi päässyt, jos niiden kadehtima anglo-saksinen maailma olisi 1916 tehnyt erillisrauhan Saksan kanssa ja antanut sen ajaa ne Uralille. Tuskin keisari Wilhelmi olisi tyytynyt vähempään kuin itäslaavien täyteen orjuuteen.
Brest-Litovskin rauhassa keisari Wilhelm sai Venäjän tunnustamaan itäslaavilaisen Ukrainan itsenäisyyden.
-----Onko Venäjä myöntänyt Karjalan ja Murmanskin alueen etnistä puhdistusta 30-luvulla.----
Mitään sellaista ei ole 30-luvulla tapahtunut mutta alkoi kyllä tapahtumaan 1941. Jäi onneksi kesken kun päänatsin sotaonni alkoi mennä persiilleen, piti pikkunatsinkin lopettaa holocausti kun rupesi jo vähän pelottamaan.
Onko Suomen alueita laittomasti hallussaan pitävä roistovaltio Venäjä Suomen ystävä?
Heeeehheefeejhhgeeee!
Suomalaiset olisivat kiitollisia, jos Venäjä kukistaisi Stalinin ja palauttaisi suomalaisille perheille punafasistisen Neuvostoliiton varastamat kodit ja maat.
On toki. Sven Lokkahan oli harvoja elossa selvinneitä. Nykyisen Murmanskin alueella asui 30-luvulla jopa norjalaisia jotka slaavit tappoivat. Sinun 'oikeudentuntosi' mukaan norjalaisilla on oikeus tehdä sama Ruijassa asuville venäläisille sossuoummeille. 1941 oli ennaltaehkäisevää sotaa talvisodan ja Baltian maissa tapahtuneiden kansanmurhien takia.
Alistettuna oleminen ei ole kumppanuutta. Natsi Saksakin oli Suomelle parempi kumppani.
Tuossa mainitaan vanhaa aikaa,moni esipolvistamme tuli muualta,maahan oli todella autio,itse tutkin sukuani.Lännestä mummoni,isäni esipolvia,1600lukua.Sitten isänisän esipolvet tarkempaa tiedetä mutta saattaa olla itärajan jompikumpi puoli.Vaaleus,pituus kielii mahdoll. viikingien jälkeläisyydestä,mutta eroaako suomal ,venäläisestä ei oikein.Naiset kyllä kauniita, pitkäsäärisiä..Miehet taas pitkiä.Siihen aikaan sai kulkea vapaasti.Ukkini äidin sukuun isänpuolelta mahtuu merkittävä henkilökin.Jotenkin tuntuu että melko monen suomal.suvut tulleet jostain.Ruotusotilaiden perillisiä.monia ammatteja ,siirtyivät töiden kanssa paikasta toiseen.Monenlaisia ammatteja.Saksastakin yleensä nyk.venäjän, karjalan kautta suomeen sodanaikana tulleita perillisiä.Suomenalkuperäiskansa saamelaiset,mutta hekin ruotsal.norjal.mahdoll.uralintakaa.kukapa tietää moniko grönlannistakin matkannut pohjosiin.Maasta taitaa taas tulla autio ,hiljainen.On totta että syntyvyys laskee,syitä on monia
Milloin Natsi-Venäjä kukistaa Stalinin ja Neuvostoliiton?
Nyt olisi jo korkea aika.
Neuvostoliitto pyrki varsinkin Stalinin aikaan määrätietoisesti alistamaan (ja osin myös tuhoamaan) suomalais-ugrilaiset asutukset ja kulttuurin. Suomi kokonaisuudessaan kuului tähän isovenälääiseen alistamispolitiikkaan. Asukkaiden siirtämisellä tätä tavoitetta on pyritty helpottamaan.
Suomessa ja Virossa tämä tavoite on epäonnistunut, joskin Balttiaan ovat saaneet huomattavan venäläiskielisen vähemmistön asutettua. Unkari on luku sinänsä.
Suomi on ollut sitkein ja vaikein kohde !
Kiitos siitä kuuluu veteraaniväestölle ja itsepäiselle valtiojohdollemme.
Huhhah Bandalissimus
Hän Leningradista ajoi Helsinskiin klimillään...
Hah... huh hah...
Suomalainen väki joutui paniikkiin torillaan...
Hah... huh hah...
Ja erämäässä Lapin hän totesi vain,
Tän tappamisen jobin, kun lahjaks sain
Ja sitten pojat mennään Haaparantaan!
Venäjä lurittelee tuhonsa säkeitä.
Neuvostoliitto jo ampuikin itseään päähän. Kukaan ei mennyt edes hautajaisiin.
Heeeehheehheeeeee!
Kuka se tempun tekikään 7 m maan alla valmiiksi jo vuodesta 1943.
Tärkeää se on vain teille Venäjällä koulutetuille suomalaissyntyisille Putinin trolleille. Te sitä toivotta ja siksi itkette suorastaan vollottaen kun Venäjän sotilaalliset ennakkotukikohtahankkeet torpattiin Airistolla rajuin ottein.
Natsien hävittäminen Suomesta on tärkeää meille kaikille, ei yksin Venäjälle. Sitä roskasakkia ei täällä toden totta tarvita. Natsi ei ole suomalainen !
Ei tarvita todentotta ryssääkään.
Ei täällä ry...siä olekaan muita kuin turisteina mutta niitä saa ollakin, tuovat rahaa kun ovat niin rikkaita. Suomen persaukinen kansa siitä rikastuu mikä on hyvä asia.
Putinismi on nykyisin natseihin verrattavissa oleva fasistinen ilmiö, se on kitkettävä.
Jos on natsismiin verrattavissa niin kertoile meille minkä nimisillä paikkakunnilla ovat Venäjän kaasukammiot tai keskitysleirit. Montako tiedät nimeltä ?
Eivät tuo. Mitättömän määrän tuovat verrattuna siihen taloudelliseen vahinkoon jota aiheuttavat rikoksillaan ja kaasulla ja öljyllä Suomen rikasta kansaa rahastaessaan.
Ei fasismiin tarvita kaasukammioita ja keskitysleirejä, kyllä myrkytykset, matkustajakoneiden pudotukset ja ihmisoikeuksien loukkaukset ym. totalitarismi riittää.
Valaise miksi suomalaiset pitää hävittää Venäjälle.